Häät

Sisältö: Häätalo. Odottaminen. Morsiusparin tervehdys. Rukous.

Morsiamen vaatevarasto. Tuliaisveisuu. Taikatemput. Matkalaiset.

Paperipassi. Putelipassi. Morsiusväen järjestys pöydässä.

Tuliaiset. Polvipoika. Rapalautanen. Kaasonkappa. Ikämäärä.

Kiistoruoka. Illallinen. Vuuville vienti. Kaason kutittaminen.

Yökeskoset. Ylösnousu. Sunnuntaiaamupuoli. Appiväen haenta.

Kuokkakaali. Kuokkamiesten liitollinen. Avioliittoruno.

Lahjusten tuonti ja jako. Kuokkamiesten kerranjuonti. Junnolan

poikain kosto. Pätäköiminen. Morsiamen nosto. Toljan kohtalo.

Noita talossa. Saunan kylpeminen. Kepposet. Noidan kohtalo.

Häävierasten kerranjuonti ja päällimmäinen. Hääpäivä. Tanssi.

Eripuraisuus. Marraskuu. Matin kosioiminen. Tuvan ovi.

Nuodemiehen puheet. Erojaistemput. Nuoteiden lähtö. Häävierasten

lähtö.

Lippolaan oli hääväkeä kokoontunut jo lauantai-iltahämärissä.

Kaikki sukulaiset, niin hyvin likemmät kuin kaukaisemmatkin, oli

kutsuttu häihin, siihen vielä naapureistakin jokaisesta talosta

isäntä emäntinensä sekä muitakin hyviä ystäviä. Lippolan isäntä,

kun oli itse kirkonmies, kutsui kaikki virkaveljensä emäntineen

häihin. Ei siis ollut ihme, että häärahvasta karttuikin paljon.

Mutta jos lienee ollut väkeä, niin kylläpä talossa oli tilaakin,

kun oli kaksi asuttavaa tupaa, vanha ja uusi, kumpikin hyvässä

kunnossa, sekä tavallisen iso kammari. Morsiusväki ynnä arvokkaimmat

häävieraat olivat uudessa tuvassa ja talon perhe sekä toiset vieraat

oleskelivat vanhassa tuvassa. Niin hyvin ruokailu kuin muukin

nautinto toimitettiin uudessa tuvassa, jossa oli kaksi pitkää pöytää

pääksytysten, ainoastaan sen verran oli pöytien väliä, jotta siitä

mahtui käymään. Kumpaisenkin pöydän vieressä oli pitkä pöytäjakku eli

rahi. Vanhassa tuvassa oli yksi iso ja pari pienempää pöytää sekä

pöytärahi.

Molemmissa tuvissa loistivat tulet sekä tupien välillä olevassa

porstuassa palaa tiukutti talikynttilä lyhdyssä seinällä. Sekä

häärahvas että morsiamen tuloa katsomaan tulleet naapurit odottivat

ikävöiden juohtajien tuloa. Kellojen ja kulkusten helinää käytiin

ulkona vähän väliä kuuntelemassa.

Heti kun sulhasjoukko oli saapunut pihalle ja pysäyttänyt hevosensa,

tuli sulhasen sisar veljensä reelle vaippa käsivarrella. Hän tervehti

tulijoita seuraavalla runolla:

Terve kuu ja terve tähdet,

terve nuori naimakansa!

Miero vuotti uutta kuuta,

lumi tervaista rekeä,

minä vuotin veikkoani,

vuotin veikon morsianta.

Veikko tuli, vesi läikkyi,

miniälle miero liikkui.

Vanhoilta valuivat silmät

ikkunoissa istuessa,

nuorilta kuluivat kengät

veräjillä vuotellessa.

Lehmät ammui aikasehen,

kevätkaritsa mäkätti

olkivihkon ottajata,

heinävihkon antajata.

Kuulepas nyt kuutamoinen!

Nouse korjasta koria,

hyvä loipa luopiosta,

terve ole tultuasi

veikon pienille pihoille,

sulhon taaton tantereelle!

Sitten hän levitti vaipan reen viereen, ja sen päälle sulhanen

nosti morsiamensa. Nuori parikunta laskeusi polvilleen vaipan

päälle ja rukoili Isä meidän -rukouksen. Sen jälkeen hiipi morsian

reen aisaa myöten hevosen pääpuoleen, otti säärisiteen ja sitoi

sen vempeleeseen. Siteen hevosen riisuja sai palkakseen. Sitä

varten varustetut nuoret miehet kantoivat morsiamen tavarat

sulhasen huoneeseen ja ottivat astian suulle varustetut säärisiteet

palkastaan. Huoneessa oli sulhasen äiti ynnä joitakuita likeisiä

sukulaisnaisia tavaroita vastaanottamassa. He purkivat vaatteet

säkeistä, laittoivat ne järjestykseen huoneen orrelle ja lukivat

tarkkaan joka vaatekappaleen ja sitten tupaan tultuaan kertovat

kaikki toisille naisille. Jo samana iltana tiesivät kaikki naiset

kuinka paljon morsiamella oli aitopalttinaisia, ylispalttinaisia

ja liinaisia paitoja sekä montako hametta, liinaviittaa, hurstia,

turkkia ja sarkaviittaa. Lahjukset olivat tiinussa ja kirstussa eikä

niitä nyt purettu.

Sikäli kuin kukin morsiusväestä joutui, he menivät tuvan porstuaan,

jossa he kävivät pötkölle, so. asettausivat yhteen jonoon sillä

tavoin, että vanhin juohtomies kävi ensimmäiseksi, sitten sulhanen,

morsian, kaaso, nuorempi juohtomies, vanhin nuodemies, keskimmäinen

nuodemies ja viimeiseksi nuorin nuodemies. Kun kaikki oli reilassa,

alkoivat tuvassa olijat veisata:

Tulkaat nyt sisälle valtakuntaan,

minun Isäni siunatut kaikki,

jonk edest, sanoo hän, mä itsein annoin,

sen ansaitsin kalliist teill ratki.

Veisatkaat: pyhä, pyhä iäisest

ja iloitkaat sydämen riemull,

teidän kyyneleen minä armollisest

pois pyyhin, ja suun täytän naurull. (Vvk. 403:4)

Veisun loputtua potkaista jysäytti vanhin juohtomies tuvan ovea,

tempaisi sen auki selälleen ja astui tupaan. Toiset seurasivat

perästä. Ennen kuin morsian astui kynnyksen yli, hän viskasi

vaskirahan yli kynnyksen tupaan. Se merkitsi, että hänen uudessa

kodissansa olisi aina rahaa. Päästyään sisään tupaan morsian nosti

pääpyyhettä silmiltään, katsahti lakeen -- sillä taialla hän toivotti

iloista elämää uudessa kodissa -- ja kosketti kädellään pankkokiveä

-- sillä hän toivotti lämmintä ja ystävällistä kohtelua talossa.

Kaiturpään Helka otti tilaisuudesta vaarin ja koetti mennä pujahtaa

sulhasen ja morsiamen välitse toiselle puolelle tupaa näin muka

saattaakseen eripuraisuutta nuorelle parikunalle, mutta kaaso, joka

oivalsi Helkan aikeen, työnsi hänet pois eikä laskenut kulkemaan.

Morsian laski pääpyyhkeen jälleen silmilleen ja hiihennäisin liki

sulhastansa.

Kun kaikki morsiusväki oli päässyt tupaan, sanoi juohtomies korealla

äänellä:

-- Hyvää iltaa!

-- Jumala antakoon! vastasi Holttolan kirkonmies talon puolesta ja

vähän ajan perästä kysäisi:

-- Mitäs vieraille kuuluu?

Eihän tässä kuulu mitään muuta liikaa,

vaan tiellä nähtiin suden vievän vanhaapiikaa.

Jos annatte meille yösijan,

niin me riisumme vaatteet pian.

-- Ei meillä ole tilaa noin suurelle joukolle. Niin kuin näette on

tässä tupa täynnä jo entistäkin väkeä; menkää toiseen taloon!

-- Toisissa taloissa ovat jo tuvat pimeässä, ja me emme tahdo mennä

makaajia häiritsemään.

-- Kun tästä ajatte puolen peninkulmaa, viisi virstaa, kuusi syltä,

seitsemän kyynärää ja kahdeksan vaaksaa, niin on tiepuolessa iso

talo, jossa on tekemätön tupa ja hakkaamaton halkopino; siinä varmaan

valvotaan ja otetaan matkustavaiset iloiten vastaan.

-- Sen kyllä tiedämme, kun kesällä siinä yötä olimme; mutta talvella

se tupa on niin helkkarin kylmä, ettei siinä kunnolla tarkene olla

sudetkaan, saatikka sitten ihmiset.

-- Mistä te oikeastaan olette kotoisin?

Yks on hääpynyt Hämeestä,

toinen saapunut Savosta,

kolmas kaukaa Karjalasta,

neljäs, viides Viipurista,

kuudes Kuusamon periltä,

seitsemäs Sortavalasta,

kahdeksas on Kajaanista.

-- Mistäs te sitten nyt tulette ja mihin matkustatte?

-- Kotoa lähdettiin ja kotiin mennään.

-- Kyllähän teillä suittaa olla monta kotia, kun te niin eri

paikkakunnilta olette. Mutta ette taida olla rehellistä väkeä, kun

näin myöhään kuljeksitte.

-- Matkamiehen ei auta aikaa katsominen, kun taipaleelle sattuu;

vaan myöhäänpäs tekin valvotte, emmekä me ollenkaan epäile teidän

rehellisyyttänne.

-- Me olemmekin kotona ja vietämme nimipäiviä. Jos arvaatte, kenen

nimipäivä nyt on, niin voimme ottaa teidät yöksi, jos muutoin teillä

on puhtaat paperit keralla.

-- Eiköhän nyt liene Tanelin päivä.

-- Aivan oikein arvattu. Nyt kun vain annatte passinne, josta me

näemme teidän olevan rehellisiä matkamiehiä, niin saatte yösijan.

-- On kyllä meillä passi ja selvä onkin, kun sen vain selvästi lukee,

vastasi juohtomies ja ojensi passin, jonka seppä otti vastaan.

Seppä pani silmälasinsa nenälleen, käänteli paperia vähän aikaa,

rykäisi pari kertaa rikkaan yskää ja lausui:

Minä tahdon lukea tämän passin,

vaan ei saa suuttua yksikään ukon kassi.

-- Eihän tässä mitä suuttumista ole, lue vain passi selvästi, virkkoi

Holttolan ukko. Seppä luki:

Ei meitä mahda moria,

vaikk oomme suuria voria

ja teemme tytöistä akkoja

niin kuin tuohista vakkoja.

Meillä ovat neuvot monenlaiset,

joilla viettelemme nuoret naiset.

Silmäin liekki ja hymysuu,

joihin neitoset ihastuu,

ja vaikkapa ämmät vihastuu,

niin eipä kuitenkaan auta muu

kuin luopua armaasta hempustansa

ja antaa mennä sulhasen kanssa.

Nytkin on meillä keralla impi,

joka kelpaavi riiheen ja rinkiin.

Myös on kapinetta kaikenlaista,

kotoa tuotua yhtä ja toista:

tiinuja, säkkejä ja kirstuja,

paitoja, hameita ja virsuja,

omasta verasta sitä ja tätä,

rahaa ja riikinettä, siis ei ole hätää.

Ja missä me kerran yösijan saamme,

siinä me sitten tavaramme jaamme

ja vietämme neljä päivää häitä,

syömme, juomme, teemme niitä näitä.

Ja lähteissä jätämme taloon teille

ne henkilöt, jotka ovat liiaksi meille.

Tämä kirja kirjoitettu

Rokka-Tuomahan tuvassa,

Kaalihousun kammarissa,

pimiässä pirttisessä,

sakean savun seassa.

-- Tämä on kummallinen passi, sanoi seppä ojentaessaan passin

takaisin juohtomiehelle. Minä en ymmärrä mitä väkeä nämä oikeastaan

ovat.

-- Minun luullakseni tämä on suuri rosvojoukko, joka on kokoontunut

yhteen kaikilta maailman haaroilta, ja siksi he näin yönaikana

liikkuvatkin ja viettelevät naisia artteliinsa. Kenen naispahat

nuokin kaksi lienevät, jotka he ovat veivitelleet myötänsä, sanoi

Holttola.

-- Olkoot mitä tahansa, otetaan vain yöksi, koska he niin hauskaa

elämää lupaavat pitää, virkkoi Mönkäreen isäntä. Jos he jotain

luvatonta rupeavat harjoittamaan, niin onhan meillä valta ja voima

laittaa heidät yönselkään.

-- Jos ei heillä ole parempaa passia, niin menkööt matkaansa, sanoi

Holttolan ukko.

-- On kyllä meillä toinenkin passi, mutta se vaatii tuiki taitavan

lukijan; sitä ei joka mies osaakaan lukea, vastasi Mauno-setä, joka

oli nuorimpana nuodemiehenä. Samalla hän otti viinapullon poveltaan

ja laittoi sen kulkemaan käsi kädestä vanhimmalle juohtomiehelle,

joka sen ojensi sepälle.

-- Ei minusta taida olla näin kummallisen passin lukijata, virkkoi

seppä.

-- Kyllä minä luen, sanoi Korpelan kirkonmies, jolle seppä ojensikin

pullon.

Korpela käänteli ja katseli pulloa vähän aikaa, pyyhki silmiään ja

alkoi lausua:

Ei Suomi sanoja puutu,

miehet mielilausehia,

vaan kun puuttuvi paperi,

läkki läikähti pihalle,

haukka on ne hanhet syönyt,

joista saatiin sulkasia,

niin on konstit kulkijoilla,

neuvot neidon noutajoilla:

sanat laskivat lasihin,

pulppusivat putelihin,

hämmensivät härkkimettä,

sekoittivat seipähättä

viinan kanssa kaunihisti,

siivolla sinisen juoman.

Panivat potun povelle,

paloviinan passiksensa.

Mitäs nyt virkkavi viina,

sanoopi sininen juoma?

Ensin viina virkahtavi,

äännähtävi itsestänsä:

Minä olen jalo juoma,

jonka kodassa kyhäsi

kokki varsin kunnollinen.

Kun hän koitti ensi kerran,

siitä syntyi vain imelä.

Kun hän koitti toisen kerran,

sikunaksi se sihahti.

Kun hän koitti kolmannesti,

sai hän helmet heilumahan,

kultapäärlyt pyörimähän.

Tätä hänen tehdessänsä

paloi kenkänsä porossa,

vielä nokesi nenänsä

kekäleitä kiirehtäissä.

Sitten hän tuon siivon juoman

kattilasta kauhan kanssa

lasketti ratin lävitse,

pudotteli putelihin.

Näin on tehty jalo juoma,

valmistettu viinakulta,

joka miehet miellyttääpi

sekä naiset naurattaapi.

Se on virvoitus vilussa,

neuvonantaja nälässä,

monen riidan ratkaisija.

Se on herkku herroillekin,

rohtoryyppy rouvillekin.

Jos tulevi tuttu vieras

tahikka pitäjän pappi,

milläs pöytäsi parannat,

jos et ryypyllä rakenna?

Mitäs nyt sanat sanoopi,

virkkaapi putelipassi

tästä väestä vähästä,

joka seisoopi jonossa

tämän tuvan lattialla?

Tuon sanoopi putelipassi,

virkkaa viisas viinakulta:

Nää on miehet miehuulliset,

kunnialla kulkevaiset,

vaeltaa varastamatta,

omin luvin ottamatta.

Ei he huuda hurjan lailla

eikä rääky röyhkiästi

vaan he siivolla somasti

vaeltavat vakaisesti.

Ottakaat siis vanhat vaarit,

naurusuulla nuoret miehet

tästä pienestä potusta

ilolientä itsellenne!

Antakatte yötä maata

ja rahalla ruokaa saada!

Kyllä huomenna isäntä

ottaapi ruuasta rahan,

palkan palveluksestansa.

Jos ei riittäisi hopeat

suuren joukon syömingeistä,

pannaan pankossa setelit,

vaskirahat vaivoistanne.

Saatte nähdä saidan sarvet,

saidan sarvet, aukan torvet,

rahakukkaron kupinat.

-- Näillä vierailla näyttää olevan monenlaisia passeja, mutta nyt

jo riittää sitä laatua, sanoi Korpela lopuksi ja laittoi kulkemaan

putelin samaa tietä, jota se oli tullutkin.

-- Täytyyhän matkamiesten varata itselleen kaikenlaisia tarpeita. Ken

maailmalle kerran joutuu kulkemaan, sillä pitää olla selvät paperit,

vastasi vanhin juohtomies.

-- Ei tässä jouda koko yötä jaarittelemaan; käykää vain yöksi

huoletta ja eläkää kuin kotonanne, virkkoi isäntä.

-- Tuhannen kiitos, lausui juohtomies ja meni yläpöydän taakse

istumaan. Hänen viereensä istausi sulhanen, sitten morsian, joka

otti kädestään kintaat, laski ne penkille ja istausi niiden päälle.

Morsiamen viereen istui kaaso ja hänen viereensä vanhin nuodemies.

Yläpöydän rahille istausivat nuorempi juohtomies ja keskimmäinen

nuodemies, ja alapöydän rahille kävi nuorempi nuodemies.

Sillä aikaa kun talonväki ja vieraat tarjoilivat toisilleen

tuliaisia, vieraat taskulaseistaan lasinsuusta nautittavaksi ja

talonväki ryyppylasilla, meni sulhasen sisar setänsä pienen pojan

kanssa morsiamen luo, nosti pääpyyhkeen morsiamen silmiltä ja pani

pojan morsiamen polville. Tätä kutsuttiin polvipojaksi. Morsian otti

nyytistään ja pani pojalle sukat jalkaan, paidan päälle ja vyön

vyölle, jonka jälkeen poika vietiin pois. Sitten toi sama henkilö

rapalautasen ja pani sen morsiamen eteen pöydälle. Morsian laski

sille viipulavyön, jonka tuoja lautasen keralla korjasi pois. Nyt vei

sulhasen sedän vaimo vieraille olutta sulhasen tekemällä katajaisella

tiheävanteisella kapalla. Juohtomies joi ensin, sitten sulhanen,

morsian ynnä kaikki morsiusväki sekä pöydän ympärillä olevat

häävieraat. Tähteeksi jääneen oluen kaasi vanhin juohtomies toiseen

kappaan ja pani rapsautti vaskirahaa tyhjään kappaan. Sulhanen ja

kaikki, jotka kapasta olivat olutta maistaneet, käyttivät kappaa

kädestä käteen ja panivat siihen rahaa. Vihdoin annettiin kappa

kaasolle, joka sen korjasi rahoineen päivineen.

Sillä aikaa kun näitä temppuja tehtiin, pitivät naiset omia

arvelujansa. Heti kun pääpyyhe otettiin morsiamen silmiltä,

tähtäsivät kaikkein naisten silmät häntä.

-- Voi herja, kun on sorja, niin on kuin maalattu marja, sanoi

Simolan emäntä ihmetellen. Ilmankos ne koko pitäjän pojat häntä niin

mielivät; niin kaunis hän on, ettei enkeli voi olla kauniimpi.

-- Katsos kuinka vaalea sulhanen on, on kuin palttina. Hän varmaan

kuolee ennen kuin morsian, huokasi Riitta-täti. Kukahan minua sitten

kirkolle viepi ja laittaa minulle uudet kengät. Voi minua onnetonta!

-- Luuletko sinä, vanha taivas, iankaikkisesti eläväsi, että nuoret

muka ennättävät ennen sinua kuolla, sanoi talon emäntä.

-- Hyvähän tuo olisi, jos ei meidän Juhana kohta kuolisi. Kuka

minusta sitten huolta pitäisi? Hän on aina niin hyvin katsonut minun

tarpeeni, huokaili Riitta-täti.

Kun kaason kappa oli korjattu, otti kaaso morsianta kädestä kiinni

ja talutti hänet toiseen tupaan, jossa vaatteita vähennettiin,

riisuttiin päällysvaatteet, ja syötiin kiistooruoka, joksi oli

varustettu munakokkeroita ja jota padasta syötiin lusikalla. Morsian

maistoi kolme kertaa ruokaa. Kaikki jotka vain kiistooruokaa

maistoivat joko enemmän tahi vähemmän, antoivat rahaa emännälle.

Kaaso toi morsiamen jälleen entiselle paikalleen.

Sitten kannettiin ruoka pöytään ja koko häärahvas kävi illalliselle.

Isäntä luki ruokaluvut ja vanhempi juohtomies toisten kanssa veisasi:

Ann myös meidän tällä hetkell,

jotk tähän tahdoimm tulla,

keskenämm rakastaa hyväll mielell,

iloo toinen toiseltamm kuulla,

varjel meit vainomiehen vihast,

synnist häpiäst ja myös riidast,

ann sovinnon kanssa elää. (Vvk. 341:3)

Muut kaikki söivät, vaan morsian ei maistanutkaan. Kiitokset ruuan

jälkeen luki seppä ja vanhempi nuodemies alkoi veisata:

Mun sielun, ruumiin omas on,

its Herra armas tiedät tuon,

siis omas ota huomahas,

en joukkoo julman pelkää taas. (Vvk. 245:2)

Ruualta päästyä saatettiin morsiuspari vuuville. Vanhin nuodemies

nousi seisoalleen ja alkoi veisata:

Niin käykäämme nyt lepäämään,

ett enkel on meidän tykönämm,

älkäämm ketään myös peljätkäämm,

mutta Herralt rauhaa kerjätkäämm. (Vvk. 370:7, 8)

Viimeistä säettä aloitettaessansa hän meni laulaen sulhasen

huoneeseen. Morsian ja kaaso seurasivat jäljessä. Huoneeseen päästyä

jatkoi nuodemies veisua:

Me annamm meitämm Sinun huomaas,

ota meitä Sinun suojaas,

niin meidän käypi kyll hyvin

enk nuku synteihin syviin.

Nyt riisui kaaso morsiamelta vaatteet, jolla ajalla nuodemies meni

sänkyyn, koetteli tilan tarkkaan joka kohdalta ja sanoi:

-- Vuode on hyvästi laitettu, ei ole mitään muistuttamista.

Sen kuultuaan kävi morsian sänkyyn peitteiden alle. Nuodemies ja

kaaso istausivat sängyn laidalle. Tupaan laitettiin viestit, että

sulhanen saa tulla. Viestit saatuaan nousi vanhempi juohtomies

seisoalleen ja veisasi:

Tykönän pysy tänä yön,

enkelis minun kätkeköön!

Etten joutuisi yhteenkään

syntiin, vahinkoon, häpiään.

Viimeisen säkeen alkaessa läksi juohtomies laulaen huoneeseen,

jonne sulhanen seurasi häntä perästä. Huoneessa sulhasen riisuessa

jatkettiin veisua:

Anna mun rauhass levätä

ja sitten iloll herätä,

niin kiitän sinua iloisest

Isä Jumal iankaikkisest. (Vvk. 368:7, 8)

Kun sulhanen oli riisuutunut ja tahtoi mennä sänkyyn, kokivat

nuodemies ja kaaso häntä estellä, mutta hän tempaisi yhtäkkiä heidät

sängynlaidalta lattialle, nosti peitteen ja putkahti morsiamensa

viereen sänkyyn vetäen peitteen päällensä.

-- Olisi teitä saanut olla puolenkymmentä henkeä vastustelemassa,

kyllä meidän poika olisi itselleen tien raivannut, virkkoi juohtomies.

-- Sehän oli hänen asiansakin, vastasi kaaso.

Tällä aikaa oli nuorisoa ja joitakuita vanhempiakin ihmisiä tullut

huoneeseen joko uteliaisuudesta tai totutusta tavasta katsomaan

morsiusparin maatamenoa. Kun juohtomies otti kirjan ja alkoi veisata,

paljastivat kaikki päänsä ja veisasivat:

Nyt aamen, aamen päätökses,

suo enkelis suojelukseks,

me maata lepoon menemme,

Jeesuksen nimeen nukumme. (Vvk. 372:7)

Laulun loputtua otti seppä huoneen naulasta sulhasen housut ja

orrelta morsiamen hameet, joilla hän lyödä hötkäytti kolme kertaa

morsiusparin peitteen päälle ja lausui:

Piikoja, poikia, puoleksi kumpiakin!

-- Otetaas nyt uniryypyt, sanoi juohtomies ryypätessään taskulasista

ja ojensi sen sitten nuodemiehelle, joka ryypättyään antoi sen

kaasolle. Kaaso maistoi ja antoi sen sepälle jne. Tällä tavoin

jatkoivat vanhemmat ihmiset ryyppäämistä.

-- Nyt käykää täältä pois joka henki, käski kaaso.

Kun kaikki muut olivat lähteneet huoneesta, otti nuodemies kynttilän

käteensä ja katseli sen valossa joka paikan aivan tarkkaan ja sanoi

sitten:

-- Ei täällä ole ketään.

Sitten kaaso kertoi, kuinka Jorosen Heikin sängyn alle oli Pekkalan

paimenpoika pistäytynyt, ja kun morsiuspari oli juuri nukkumassa,

poika alkoi ärähdellä kamalalla äänellä ja kömpiä sieltä pois. Juuri

kun poika oli ovea avaamassa, tuli kaaso samaan liittoon tuomaan

yökeskosia morsiusparille. Tietysti he pelästyivät kumpikin, kun

toisensa kohtasivat. Kaaso, joka pian hoksasi asian, juppasi poikaa

niskaan, ja tämä lensi takana silmin tiehensä. Jos Heikki, joka on

pikaluontoinen mies, olisi tavannut pojan, niin kukko olisi suurimmat

luut saanut nokkia poikapahalta, mutta Heikki ei tiennyt koko asiasta

mitään, ennen kuin perästäpäin sai kuulla, ja niin pääsi poika ehjin

nahoin.

-- Se oli hyvä, että sinä nyt katsoit tarkoin, niin saadaan olla

huoletta, virkkoi kaaso viimeiseksi.

-- Aivan niin, eihän vara venettä kaada, ajattelin minä ja katsoin

tarkkaan, vastasi nuodemies.

-- Hyvää yötä! toivotti nuodemies huoneesta lähtiessään.

Kaaso lukkosi huoneen oven ja pisti avaimen taskuunsa, meni tupaan ja

kävi entiselle paikalleen istumaan.

Naiset valmistelivat olkivuoteita ja riisuivat sekä juohto- että

nuodemiesten kuin myöskin kaikkien ukkomiesten jalat, josta toimesta

asianomaiset maksoivat heille rahaa palkaksi.

Kun vanhimman juohtomiehen Simolan emäntä huomasi kaason istuvan

yksinään pöydän takana, hän istausi pöytärahille kaasoa vastapäätä ja

alkoi siinä laulaa kaasonkutitusvirttä, johon kaaso vastasi. Simolan

emäntä alkoi laulaa:

Kutti, kutti, kaaso rukka!

Meidän pässi päälle pääsi,

meidän oinas voiton otti!

Tähän vastasi kaaso:

Ei ole kutti ensinkänä,

tuota toivoi meidän neito

koko mennyttä keseä.

Simolan emäntä vastasi kaasolle ja niin he jatkoivat vuorotellen:

Kutti, kutti, kaaso rukka!

Jos sä neittäsi näkisit,

kun sen kädet käämyilevät

yljän kaulan ympärillä.

Ei ole kutti ensinkänä

pientä pikkuraistakana.

Tuota toivoi meidän neito,

tuota toivoi ja odotti

saada kahden kaulaella,

hyväellä herttaistansa.

Kutti, kutti, kaaso rukka!

Jos sä neittäsi näkisit,

kun se suuta suikkajaapi,

kun sen huulet hepattavat

meidän sulhon suuta vasten.

Ei ole kutti ensinkänä,

eipä varsi vähäkänä.

Tuota toivoi meidän neito,

tuota toivoi tuon ikänsä

kiikkuessansa kivellä,

ahoviertä astuessa,

tetrinä mäellä teipo,

pyynä pyöri vihtikossa,

kukkui kultaisna käkenä

leivosena liverteli,

saada suuta suikkaella

omallensa kullallensa,

saada huulten hepahdella

oman sulhon suuta vasten.

Kutti, kutti kaaso rukka!

Söitpä, joitpa neitosesi;

nyt on tyhjät istuimesi,

meill on täydet vuotehemme.

Tämän laulettuaan Simolan emäntä osoitti tuvassa olevia vuoteita,

jotka olivat makaajia täynnä.

Enkä syönyt enkä juonut,

en kanaani kaupitellut.

Vast on kerran keitettynä

kiiskiä kinokaloja,

ahvenia ruotoisia,

ei tuotukaan minua vasten,

vasten muita vierahia!

Tuoppi tuotuna olutta,

ei sekään oo minua vasten,

vasten muita vierahia;

tuosta jo vaivainen varajat,

tuosta toru torkkuissasi.

Kun annat, älä ärjä,

älä hauku hallin lailla!

Kutti, kutti, kaaso rukka!

Kun et liene kyllin saanut,

kyllin syödä, kyllin juoda,

vielä mutka muistetahan,

lihakeitto keitetähän!

Kuoli muinen musta ruuna,

toissavuonna torvihäntä.

Tuosta kaassa keitetähän,

lihaliemi laitetahan,

kaason eteen kannetahan,

nuodevaimon nutustella.

Enpä tänne lähtenynnä

luita lutustelemahan,

hepolientä larkkimahan.

Läksin tänne katsomahan

pienen lintuni peseä,

varpuseni vainioita.

Kohta tästä kolkan käännän,

tästä tuhmasta tuvasta,

kamalasta kartanosta.

Heitän tänne herttaseni,

tänne kaunoni kadotan.

Varjelkohon kaikkivalta,

ettei huomenna katuisi,

päivän päästä peljästyisi

näitä outoja ovia,

veräjiä vierahia!

Kutti, kutti, kaaso rukka,

kaaso rukka, kauko kenkä!

Hyv on tässä neiden olla,

hyvä olla ja eleä

oman tuvan orren alla,

oman sulhon suosiossa;

vaan on kaason paha olla,

istua mun penkilläni,

seisoa mun sillallani,

eikä tiedä neitostansa,

mihin kadotti kanasen;

ei hän osaa maata mennä

eikä lipata levolle.

Voipa kurjat kutlianne,

lemmon lapset leikkiänne,

millä te kutittelette!

Enpä istu penkilläsi,

istun hieprahelmoillani;

enkä seiso sillallasi,

seison nappakengilläni.

Kyllä tiedän neitoseni,

kun mä sen levolle laskin.

Panin kyntäjän kylelle,

vakoojan vaipan alle,

leivänsaajan leuan alle,

kalansaajan kainalohon.

Annas Luoja aamun tulla,

tuo Jumala toinen päivä.

Otan vaatetta vakasta,

tinatimpit tiinusesta,

millä neittä valmistelen,

kanastani kaunistelen,

jolla peitän pientä päätä,

tuonpa kukkana tupahan,

pöyhähytän pöydän päähän,

ihmisten ihattavaksi,

kansan katsasteltavaksi.

Äsken on aika maata mennä,

kun mun sulhoni sulavat,

höyheneni lämpiävät;

viel on käsi kintahassa,

toinen ovirautasessa.

Nouse kaaso kiukualle,

liesipankolle paneite.

pane jalka patsahalle,

toinen orrelle ojenna,

helmat lieskahan levitä.

Siinä sulhosi sulavi,

höyhenesi lämpiävi.

Nouskohot nokiset velhot

kotianne nuohomahan,

karstojanne kaapimahan,

vaan en mä valio vaimo,

neidon kaaso nerollinen.

Sitten kaaso nousi seisoalleen ja lausui:

Ei tässä pidot parane,

jos ei vierahat vähene.

Nälkäpä mun on näissä häissä,

nälkä noilla nuotehilla.

Kyllä suuta syötetähän,

kitalakee kiskotahan,

vaan ei ruualle ruveta,

ei ehitä einehelle.

Sillä puhein läksi kaaso toiseen tupaan, johon emäntä oli varustanut

ruuan valmiiksi. Kaaso syödä hokli muutamia paloja ja vei sitten

emännän kanssa ruokaa huoneeseen morsiusparille. Tätä ateriaa

kutsuttiin yökeskosiksi. Huoneeseen tultuaan kaaso sytytti sängyn

päälaudalla olevan kynttilän, laski ruuan samalle laudalle ja lukkosi

oven sisäpuolelta sillä varalla, ettei sinne kukaan syrjäläinen

pääsisi. Sitten havautti hän morsiamen syömään. Morsian herätti

sulhasensa, ja niin he söivät yhdessä iltasenveron, jolla aikaa kaaso

jutteli emännän kanssa minkä mitäkin. Nuoren parin syötyä läksivät

eukot ja korjasivat ruuan jäännökset mennessään. Kaaso lukitsi

huoneen oven ja otti avaimen kerallaan. Kun nämä temput oli tehty,

olivat kaikki päivän toimet päätöksessä ja jokainen kävi makaamaan.

Kun hääväki seuraavana aamuna heräsi, toi kukin tyttö tai muu nuori

nainen sille miehelle ne sukat ja kengät, jotka kukin oli illalla

riisunut ja korjannut. Ne jotka eivät iltasella olleet maksaneet

jalanriisuntapalkkaa, suorittivat sen aamulla. Muutamat maksoivat

vasta viimeisen hääpäivän aamuna riisuntapalkan.

Kun vuoteet oli korjattu, tytöt toivat vanhan rahin, jonka he

asettivat ovensuun seinän viereen. Sitten he toivat kolmella suurella

puuvadilla pesuvettä ja asettivat sen rahille. Kunkin vadin kohdalle

laitettiin saavi, jonka päällä silmät pestiin. Pyyhkimet varustettiin

kunkin pesuvadin kohdalle naulaan ja saippuapala vadin viereen.

Ensin pesivät vanhemmat ja sitten nuoremmat. Lasten silmät pestiin

viimeiseksi. Kätensä ja kasvonsa pestyään ja pyyhittyään kukin

kampasi päänsä. Näin tehtiin joka aamu.

Sillä aikaa kun tupaa siivottiin, meni kaaso huoneeseen ja toivotti

morsiusparille hyvää huomenta. Hän sykeröitsi morsiamen pään ja

laittoi siihen hunnun. Tätä tehdessään hän sanoi morsiamelle:

-- Nyt, Kaisa, saat olla iloinen, ei sinulle koti-ikävä tule, kun

viime yönä satanut lumi on peittänyt reen jäljet, ja taasen näyttää

tulevan kirkas tirkattipäivä, joka ennustaa iloista elämää uudessa

kodissasi.

-- Illasta ilmaa kiitetään ja aamusta yösijaa, vastasi morsian.

Sehän suotava olisi ja sitä minä sydämestäni toivon, että olisin

tyytyväinen tähän uuteen kotiini enkä ikävöisi isäni kotiin.

-- Sen Jumala sinulle suokoon, toivotti kaaso.

Sitten toi morsiamen nato, sulhasen sisar, nuorelle parikunnalle

pesuvettä huoneeseen, josta toimituksesta morsian antoi hänelle rahaa.

Kun morsiuspari oli pukeutunut, laitettiin viestit tupaan ja vanhin

nuodemies tuli huoneeseen, sanoi hyvää huomenta ja alkoi veisata:

Niin paratiisiin pyhään

hänt silloin taluttaa,

häähuoneesen juur hyvään

sisälle johdattaa.

Kussa sitt ilo pauhaa

ja rakkaast riemuitaan,

herran hyvyytt ja rauhaa

iäisest nautitaan. (Vvk. 412:28)

Tätä veisattaessa astui nuodemies tupaan, jonne morsiuspari tuli

hänen perässään, ja kaikki asettausivat istumaan entiselle paikalleen

pöydän taakse. Sitten pidettiin aamurukoukset, nautittiin kahvia ja

aamiaista, jonka perästä vietettiin aamupuoli hiljaisesti, kun nyt

oli sunnuntai. Enin osa etenkin vanhemmista ihmisistä luki ja lauloi

kotvan ajan. Nuorisoa oli mennyt muutamia kirkolle.

Heti murkinan perästä käski Lippolan isäntä sulhasen valjastamaan

hevosensa ja menemään Niemelään noutamaan appensa ja anoppinsa

häihin. Sulhanen teki niin.

Kun hän oli tullut Niemelään, kysyivät appi ja anoppi häneltä hyvin

hetaasti kuulumisia. Vävy vastasi kaiken olevan hyvin ja sanoi

tulleensa isänsä käskystä hakemaan heitä häihin.

Sillä aikaa kun vanhemmat varustausivat lähtemään, vävyä syötettiin

ja juotettiin, jonka jälkeen käytiin rekeen ja ajettiin Lippolaan.

Siellä heitä iloiten otettiin vastaan, syötettiin ja juotettiin.

Heti kun sulhanen oli lähtenyt Niemelään, vei sulhasen sisar

morsiamen karjapihaan, ensin talliin, jossa hän näytti lehmät,

virkkoi niiden nimet ja selitti mitä asiaan kuului. Sitten he kävivät

hieho- ja lammasläävissä sekä viimeiseksi sikopahnassa. Jokaisen

suojan kynnykselle, missä he vain kävivät, pani morsian vaskirahaa,

jotka kaikki nato korjasi.

Kohta murkinan perästä meni nuorin nuodemies, Mauno setä,

rouhehuoneeseen, toi sieltä elohurstillisen rouheita, heitti ne tuvan

lattialle ja sanoi:

-- Tuossa on vanhimmalle nuodemiehelle kaaliksia, joista saat

kuokkakaalin keittää!

-- Vie, vie rouheet sinne, mistä ne olet tuonutkin, ei niitä nyt

tarvita, kun on oikeitakin kaaliksia, mistä saa kuokkakaalin keittää,

sanoi seppä.

-- Kaaliksia on kyllä, sekä syltättynä että pantiossa, kumpia vain

haluatte, virkkoi emäntä.

-- Tietysti valmiit ovat paremmat, tuokaa niitä, pyysi nuodemies.

Emäntä toi kaaliksia ja nuodemies kävi isännän kanssa aitasta

hakemassa sekä raavaan- että sianlihaa, jotka isäntä hakkasi

ja nuodemies kantoi pataan. Siihen emäntä laittoi sitten muut

keitinneuvot. Nuodemies oli olevinansa kaalinkeiton hommassa ja

kehui, että hän osaa keittää oikein kunnollisen kuokkakaalin.

-- Hyvää päivää! Minä olen kuokkamiesten liitollinen, sanoi Tolja

korkealla äänellä, kun tuli puolenpäivän rinnassa häätaloon.

-- Vai kuokkamiesten liitollinen sinä olet. Terve sitten tultuasi!

virkkoi seppä. Paina puuta ja virka kuulumiset.

-- Ei kuulu kummempaa eikä näy tään ihmeempää; kuulumiset ovat

näkyvissä, vastasi Tolja ja kävi istumaan.

Nyt tarjosi isäntä Toljalle tuloryyppyä. Tolja otti viinapullin

käteensä, nousi seisoalleen ja lausui korkealla äänellä:

No iloitse sinä häähuone!

Mies, vaimo on Herralt yhteen luotu,

hänelt siihen siunaus suotu,

hän häähuoneell onnen tuonee. (Vvk. 328:1)

Tämän lausuttuaan hän ryyppäsi ja antoi pullin takaisin. Kun Niemelän

isäntä ja emäntä olivat syöneet ja juoneet, emäntä meni yhdessä

talon emännän ja juohtomiehien emäntäin kanssa morsiamen huoneeseen

lahjakaluja valitsemaan. He määräsivät yksissä tuumin, mitä kullekin

piti annettaman. Jokaiselle annettavat lahjukset, jos nimittäin

niitä oli useampia vaatekappaleita, sidottiin säärisiteellä kiinni.

Iso joukko jätettiin kuokkamiesten ym. varalle. Sitten laitettiin

lahjukset hurstin (lakanan) sisään. Kuokkamiehiä alkoi keräytyä

häätaloon.

Kirkkomiesten keralla tulivat pitäjän lukkari, koulumestari ja

suntio häihin. Kun Lippolan isäntä oli kirkonmies, oli hän kutsunut

muutkin kirkonpalvelijat häihin. Kun tuloryypyt oli annettu, heille

laitettiin kahvia, jonka nautittuaan he laittoivat itselleen

puolikuppiset. Kun ne oli valmiiksi saatu, nousi koulumestari

seisoalleen pöydän päähän ja lausui:

Antaako isäntä luvan,

salliiko saman emäntä,

suvaitseeko sulho kuulla,

eikä mieli morsiamen

pahastuisi paljon siitä.

Eikö vierahat vihastu,

jos mä runoille rupean,

lausun mielilauseheni

näissä juhlissa jaloissa,

avion alkumenoissa,

kun on kielelläin kipunat,

suussani sanan säkenet?

Se on varsin vanha liitto,

jonka Aatami aloitti

sekä Eeva ensimmäisnä

antautui aviosäätyyn.

Luoja itse häihin laittoi,

Kaikkivaltias varusti

oksille omenat syödä,

virran veden häissä juoda.

Jumala ol juohtomiessä,

taivaan joukko hääväkenä.

Siin oli hurskaus huvina,

viattomuus viehättinä.

Siin ei häitä hämmentäneet

kunnottomat kuokkamiehet

eikä viina vietellynnä,

olut mieltä ottanunna

eikä tuprunnut tupakka,

savu silmiä soaissut.

Asunnoksi annettihin

yrttitarha yksinänsä

Paratiisissa pyhässä

Aatamille ainaiseksi

Eevan kanssa kahden kesken

viettää ikänsä ilossa,

vaan koska vahinko sattui,

että ottivat omenan,

jok ol kerran kiellettynä,

se se syntihin sysäsi,

pyöräytti pyhältä tieltä.

Siitä arvonsa aleni,

katosi Jumalan kuva,

alastomuus astui sijaan,

tuli vaatteista valitus.

Tuosta suuttui suuri Luoja,

kiivastui pyhä Jumala,

ajoi Aatamin aholle

Paratiisista pyhästä

Evan kanssa kahden kesken,

mutta lupais Lunastajan

ihmiskunnan auttajaksi.

Hänpä tänne tultuansa

uudisti avioliiton,

kun hän häissä Kaanahassa

veden viinaksi varusti.

Vielä nytkin sama voima

itkun muuttaapi iloksi.

Sitä mekin sydämistä

toivomme toden perästä

tälle parille pyhälle

aviota alkaessa!

Siunatkohon suuri Luoja

teitä aina armossansa!

Varjelkoon Hän vakaisesti

vaaroista ja vahingoista!

Ole Luoja ohjaajana,

Isä armias apuna,

Kaitsijana Kaikkivalta

tälle parille pyhälle,

jonka sä itse yhistit

toinen toisensa avuksi!

Anna onni, suo menestys

aina täällä eläessä!

Siunaa pitkällä iällä,

runsahalla ravinnolla!

Että saisit silmillänsä

nähdä lapset lapsiensa

kulkevan totuuden tiellä

isänmaallensa iloksi,

kansakunnan kunniaksi!

Vihdoin mentyä manalle

täältä tuonelan tuville

saata heitä hääsalihin

ikuisihin asuntoihin

voiton virttä veisaamahan,

pyhäin pariin pauhaamahan!

Tämä runo näytti hyvin liikuttavan kuulijoita ja etenkin

morsiusparia. He kiittivät koulumestaria. Kun kahvikapineet oli

korjattu, kannettiin kuokkakaali pöytään sekä muutakin ruokaa. Kun

kaikki olivat pöytään istautuneet, tuli vanhin nuodemies morsiamen ja

kaason keralla tupaan. Nuodemiehellä oli suuri ikoinen vaatenyytti

olalla ja ruoska kädessä. Päästyään keskilattialle hän otti hatun

päästään ja veisasi:

Uhrini minä annan,

lahjani edeskannan:

rukoukset ja psalmit

Sinull kiitokseks on valmiit.

Kun nuodemies oli veisunsa lopettanut, seppä veisasi pöydästä hänelle

vastaan:

Sen sydämestän soisin,

ett kiittää sinua voisin

etkäs minult muuta ano,

kuin pyhä kirja sanoo. (Vvk. 362:6, 7)

Laulun loputtua astui nuodemies seuralaisineen pöytään entiselle

paikalleen. Hän laski vaatenyytin lattialle ja istausi. Kohta hän

kumminkin nousi seisoalleen, kun morsiamen äiti antoi hänelle

lahjukset talon isännälle annettavaksi. Hän sijoitti lahjukset

ruoskan varren nenään, nosti ne korkealle ja sanoi kuuluvalla äänellä:

-- Tässä on lahjaa morsiamelta talon isännälle: vähästä varasta ja

hyvästä mielestä; ottakaa vastaan mielihyvin ja kiitollisina.

Isäntä otti lahjukset ja vastasi:

-- Suur kiitosta ja paljon kiitoksia! Jumala häntä terveenä pitäköön,

antakoon onnea ja menestystä!

Sitten annettiin samalla tavalla emännälle paita, saransininen

verkahelmahame, esiliina, kintaat, sukat ja vöylisvyö ilman vöylisiä,

jotka emäntä otti vastaan samoin sanoin kuin isäntäkin.

Sulhaselle annettiin lahjaksi paita ja kalmuukkivyö. Nato sai yliset,

sukat, lapset, esiliinan, pyyhkeen ja vöylisvyön. Juohtomiehille

annettiin paita, kintaat ja pyyhe, juohtomiesten vaimoille kaksi

paria sukkia, esiliina ja vöylisvyö. Nuodemiehet saivat kukin lapaset

ja kaaso esiliinan. Kun asianomaisille oli lahjukset jettu, annettiin

niitä sitten talon perheelle, häävieraille ja kuokkamiehille

viimeiseksi. Ensin annettiin lahja Toljalle seuraavin sanoin:

-- Kunniallisten kuokkamiesten liitolliselle Toljalle.

Tämä otti lahjukset ja lausui:

Suur kiitosta sulhaselle,

monta muuta morsiamelle!

Sitten Tolja sitoi lahjukset vyönsä alle. Samaten tekivät toisetkin

kuokkavieraat.

Sillä aikaa kun nuodemies jakeli lahjuksia, puettivat kuokkamiehet

lahjapaidan isännän ylle, sitoivat sen kalmuukkisella lahjavyöllä,

antoivat lahjakintaat käteen ja nostivat hänet korkealle huutaen:

-- Onnea, onnea appivaarille!

Nostajien käsistä päästyään luki isäntä kiitoksia ja jakeli sitten

ryyppyjä nostokaisiksi. Samaten tekivät kuokkanaiset emännälle

huutaen:

-- Onnea, onnea anoppimuorille! Hekin saivat viinaa palkakseen.

Kun lahjukset oli jaettu, tuotiin voikupit pöytään ja nuodemies luki

ruokasiunauksen. Vanhin juohtomies veisasi toisten avulla:

Sun sivun sitte sylihins

ratk mielest rakkahasta,

jo syttyy ilmei iloihins,

suut antaa suloisesta.

vaatteill uusill lahjoittaa viel,

kans kengät jalkaas tuottaa,

viel sormuksen suo sormehen,

sun lapseks omaks ottaa. (Vvk. 207:8)

Kun häävieraat olivat syöneet, käskettiin naapurit ja etäisemmät

isännät ja emännät yhdessä talonväen kanssa syömään. Hekin siunasivat

ruuan luvulla ja veisuulla.

Sulhasen ja nuodemiesten ahkera viinan jakeleminen alkoi vähitellen

vaikuttaa kuokkarahvaassa, sillä vilkkaampi puhe alkoi kuulua

heidän keskuudestansa. Kun sittemmin viimeiseen pöytään käsketty

kuokkaväestö alkoi tulla rohkeammalle tuulelle, kävi puhekin

vapaammaksi. Tuo kuokkavierasten liitollinen Toljakin oli jo

hölkköjukkerissa; syömään käydessään hän sanoi:

-- Minä tahdon lukea ruokaluvut ja Muikkulan Matti saa toimittaa

laulun.

-- Laulakoon se jolla on paljon lapsia; en minä viitsi kitanahkaani

kiskoa, vastasi Matti.

-- Laulakoon sitten Perätalon Pekka, määräsi Tolja.

Kun Pekka oli antanut suostumuksensa, alkoi Tolja lukea, mutta

takertui sanoihin, lausui jonkun tyhmyyden, ja vihdoin astui hänen

sijaansa Ristolan Martti, joka luki ruokaluvut. Sen jäljestä Pekka

toimitti veisuun, ja sitten alettiin syödä.

-- Lempo tässä kehdatkoon lusikalla larkkia, sanoi Tolja ottaen

kaalivadin käsiinsä ja joi yhtäkyytiä vadin tyhjäksi sanoen

päätteeksi:

-- Näin entiset ukot tekivät ja minä seurasin heitä.

-- Varmempi Tolja näyttää olevan juomaan kuin lukemaan, virkkoi Matin

Lauri alapöydästä.

-- Me osaamme sekä lukea että puhella emmekä laske muukkia pöytäämme,

niin kuin siellä alapöydässä on ollut koko ruoka-ajan, vastasi

Tolja. -- Sanalla muukki tarkoitettiin äänettömyyttä. Luullakseni se

pitäisikin olla munkki eikä muukki. "Niin on ääneti kuin munkki",

sanotaan sananparressa.

Savon Vertanen, joka istui alapöydässä, kurkistausi katsomaan,

olivatko kaikki herenneet. Hän ei huomannutkaan, että Rantalan ukko

vielä söi yläpöydässä, vaan alkoi lukea "Kiitosta ruuan jälkeen."

-- Voi pakana, tämä sen rahjus, kun ei anna ihmisten rauhassa

syödäkään, vaan lukea pumppuaa ennen aikojaan, virkkoi Rantalan ukko

ja pisti pöydälle leipäpalasen, jota juuri oli haukkaamassa.

Vertanen ei kuullut Rantalan sanoja, vaan luki lukunsa päähän asti,

ja Perätalon Matti toimitti veisuun.

Kun väki oli syönyt, korjattiin ruoka yläpöydältä, vaan alapöytään

kohennettiin ruokaa vasta tulevien kuokkamiesten varalle. Toisessa

tuvassa ravittiin kuokkavieraita kahvilla.

Sitten sulhanen istausi yläpöydän rahille ja pani seulan eteensä.

Morsian tuli myöskin siihen kantaen lautasta, jolla oli pulli,

ryyppylasi. Häntä seurasi nuodemies ruoska kädessä. Sulhanen täytti

viinalla pullin, kertapullin, jonka morsian nuodemiehen johdolla vei

talon isännälle.

-- Tuoppisi tulee, kannusi kohisee, sanoi nuodemies isännälle

morsiamen ryyppyä tarjotessa. Ryypätessään isäntä sanoi:

-- Olkoos onneksi!

-- Nauttios terveydekses! vastasi nuodemies.

Ryypättyään pani isäntä pullin takaisin lautaselle sekä viisi

hopeaista ruplan kappaletta, josta morsian kiitti ja vei rahat

sulhasen seulaan. Sulhanen täytti taas pullin oluella ja morsian vei

sen talon emännälle samalla tavalla ja sai rahaa, jonka hän taas

vei seulaan. Sitten vietiin kertapulli kuokkamiesten liitolliselle,

joka ryypättyään pani ruplanrahan lautaselle. Näin pitkitettiin

kerrankantoa siksi, kunnes kaikki kuokkavieraat olivat saaneet kerran

juoneeksi.

Kun kaikki kuokkavieraat eivät olleet ehtineet tulla

lahjustenjakoaikana, antoi morsian heille nyt käsivarreltaan kenelle

pyyhkeen, kenelle lapaset lahjukseksi kertapullia viedessään.

Nuorelle väelle, joka tanssia tapsutteli toisessa tuvassa, kannettiin

kerta sinne.

Muiden kuokkavierasten joukkoon olivat myöskin Junnolan pojat

ilmestyneet. He eivät puhuneet toisille pojille mitään, olivat vain

omissa aatteissaan kokkaillen joskus tylyjä sanoja sekä häävieraille

että myös kuokkamiehille. Heillä näytti olevan känkä siitä, kun

eivät saaneet Niemelän Kaisaa Junnolan Martille. He pitivät sitä

koko kylänsä kunnianloukkauksena. Evelin heistä näytti olevan Lassin

Matti, joka alinomaa kuiskaili toisille pojille. Vihdoin kun Matille

vietiin kertapulli, niin hän ryypättyään ja muutamia vaskirahoja

lautaselle pantuaan sanoi morsiamelle:

Olkoonpas lykkyä ja onnia

ja lapsia kuin konnia:

kaikki suuripäisiä,

joista tulee kerjäläisiä!

Tämän sattui Tolja kuulemaan ja mitään uhkaamatta, hän antoi Lassin

Matille korvapuustin ja sanoi lyödessään:

-- Tuossa on sinulle palkka hyvästä toivotuksestasi.

Matti yritti antamaan takaisin Toljalle samalla mitalla, mutta

Muikkulan Matti kieppasi kädet kiinni ja työnsi kaimansa ulos

tuvasta. Sen nähtyään läksivät kaikki Junnolan pojat ulos viskoen

vihapuheita. Sitten he neuvottelivat vähän aikaa keskenään, käänsivät

hevosensa, kävivät rekeen, ottivat ohjakset käsiinsä ja alkoivat

laulaen haukkua Lippolaisia:

Kun mä joudun, kun mä kerkeen, niin mä teetän taulun,

johon minä kirjoittelen seuraavaisen laulun.

Lippolassa ukot on kuin tervakantturoita,

yksi on ruja, toinen rampa, kolmas suuri noita.

Eikä koko Lippolassa ole kunnon miestä,

ei ne kestä katsastella takaa eikä eestä.

Lippolan ämmät keittävätten paljasta papurokkaa,

enpä minä tään kylän ämmäin vävypoika ookkaan.

Tään kylän ämmät sanovat, jott nai mun tyttäreni;

ennenhän mä tervaskannon kierrän rekeheni.

Lippolassa tytöt ovat mataloi ja mustii,

meidän puolen varikset on samanlaiset justii.

tään kylän tytöt kirkon luona silkit päässä loistaa,

vaan ei osaa jaloistansa likaa poies poistaa.

Arkena he ovat aivan riihiryökäleitä,

siksipä ei tämä poika katselekaan heitä.

Kehnot ovat tavoiltansa, mutta ylpeöitä,

vaikka ei he osaa tehdä talonpojan töitä.

Hullu minä olisin, jos Lippolasta naisin:

typerän ja mitättömän vaimon silloin saisin.

Tään kylän tytöt aitoissansa pitkin yötä valvoo,

ikävissään itkevät kuin sutten pennut ulvoo.

Tämän kylän tytöt on kuin ruppasammakoita,

niitä pojat sysivät kuin tervatallukoita.

Tätä laulua olisi tainnut piisata pitkältäkin, mutta kanttori sattui

menemään pihalle, ja hänet nähtyään pelkäsivät ja häpesivät pojat

niin, että roikkasivat hevosiaan selkään ja ajoivat kotiinsa. Tuvassa

ei ollut vähääkään häiriöitä.

Kun kerta oli kannettu, käytiin päällimmäistä panemaan. Nuodemies

sanoi korkealla äänellä:

-- Nyt on kerrankanto lopussa ja alkaa päällimäisenpano eli

pätäköiminen. Nuodemiehen raha on seulassa päällimmäisenä. Hän

viskasi samalla vaskirahan seulaan.

-- Kuokkamiesten liitollisen rahapas onkin päällimmäisenä, huusi

Tolja viskatessaan rahan seulaan.

Sitten viskasi morsian rahan seulaan ja nuodemies virkkoi:

-- Morsiamen raha on päällimmäinen.

Päällimmäisenpanoa jatkettiin myöhään iltaan. Keneltä loppuivat

pienet rahat, se vaihtoi sulhaselta.

Päällimäisenpanon loputtua, sillä aikaa kun sulhanen lankonsa

kanssa luki kertarahoja, vei kaaso morsiamen toiseen tupaan, jossa

asetti hänet tuolille istumaan ja käänsi korvallisilla riippuvat

hunnun sikot korvuksille. Tätä kutsuttiin pään kääntämiseksi. Kun

kuokkamiehet näkivät morsiamen päähineen käännetyksi, he nostivat

hänet tuolineen päivineen korkealle ja huusivat joka kerralla:

-- Hurraa, hurraa, hurraa!

Samalla tavalla nostivat kuokkanaiset (vaimot) morsianta kolme kertaa

ja huusivat joka kerralla:

-- Tervetuloa meidän joukkoon!

Nostokaisiksi morsian jakeli miehille tavallista viinaa, vaan

naisille hän antoi punaista (siirappi-) viinaa.

Ryypyn saatuaan Tolja käpertyi lämpimässä tuvassa ja pyrki makaamaan.

Muikkulan Matti talutti hänet lämpimään riiheen, jonne hän vei olkia

alasiksi ja asetti Toljan olkien päälle makaamaan. Iltasen syötyään

meni Mattikin riiheen yöksi, kun hän ei sanonut voivansa heittää

Toljaa yksinään.

Kuokkavierasten hälvettyä kävivät häävieraat ja talon väki

illalliselle. Syödessä he puhelivat päivän tapauksista sekä Toljankin

ryyppimisistä. Päätteeksi sanoi Holttolan kirkonmies:

Luonto on tahtoa lujempi,

tottumus on tarmokkaampi.

Tottumus on toinen luonto,

joka vihdoin voiton viepi.

Iltasen perästä tehtiin tilat ja naiset taasen riisuivat miesten

jalat ja korjasivat jalkineet. Muu väki kävi tupaan makaamaan, vaan

morsiuspari meni huoneeseen, ja lukkari kävi koulumestarin kanssa

kamariin maata.

Seuraavana aamuna varhain herätti vanhin juohtomies keskimmäisen

nuodemiehen saunaa lämmittämään. Noustuaan vuoteelta sanoi Antti:

-- Kuka koiranleuka lienee sitonut vastan minun housuni kaulukseen?

Hän päästi vastan irti ja havautti Mauno-sedän. Sitten he pitivät

neuvottelun, jossa päätettiin, että Mauno-setä kun on vanha mies, ei

viitsi käydä kuljettelemaan ihmisiä edestakaisin, vaan sen saa tehdä

Antti, joka on nuorempi. He vaihtoivat siis toimia. Mauno-setä otti

apulaisekseen sulhasen veljen, joka siihen mielellään suostuikin,

ja pani saunan uunin lämpiämään. Aina välistä kävi Mauno-setä

tarkastamassa, miten työ tulee tehdyksi.

Jo aamuhämärissä, kun hääväki oli murkinalla, tuli seudun kuuluisa

noita häätaloon kuokkavieraaksi. Isäntä meni häntä tervehtimään,

pyysi vierasta istumaan ja tarjosi hänelle tuloryypyn. Heittäen

hatun päästänsä vieras ryyppäsi ja istausi penkille hyvin mahtavan

näköisenä. Ruualta päästyä vei morsian Riha-Heikille kertapullin ja

antoi samalla lahjukseksi pitkävartiset kirjaillut kintaat. Kerran

juotuaan ja lahjuksen vastaanotettuaan vieras sanoi:

-- Kylläpä sinä, hyvä piikaseni, näyt olevan ymmärtäväinen ihminen,

kun hoksasit vanhalle miehelle niin mieluisat ja tarpeelliset

lahjukset antaa. Niin lapseni, isäsi ja äitisi ovat viisaita ihmisiä

ja niin näyt sinäkin olevan. Olkoon vain onnea ja menestystä uudessa

kodissasi!

Morsian kiitti ja antoi sitten rahan sulhaselleen.

Kun talon perhe kävi murkinalle, käskettiin Riha-Heikki myös yhteen

neuvoon. Samaan liittoon saapuivat myös Tolja ja Muikkulan Matti ja

heidäkin käskettiin murkinalle.

-- Jokos nyt harakka haihtui Toljan päästä vai vieläkös se siellä

kupajaa? kysyi Matti leikillisesti.

-- Kyllähän minä en enää jukkerissa ole, mutta pääni tuntuu olevan

niin kuin vanha konttirani ja muuten sitä särkee niin kovin, että

luulisi olevan seitsemän vaskiseppää sitä takomassa, vastasi Tolja.

-- Sitten sinä tarvitset pohmelonparannusta, sanoi isäntä ja antoi

Toljalle ynnä muillekin ruokailijoille ruokaryypyn.

Vähän aikaa syötyään sanoi Tolja:

-- Kala tahtoo uida.

Isäntä antoi taas jokaiselle silakkaryypyn. Atrian lopussa annettiin

kolmas ryyppy "hampaiden huuhtojaisia".

Hamasta siitä ajasta, kun Riha-Heikki tuli taloon, olivat kaikki

hiljaa ja puhelivat vain kuiskaamalla, paitsi milloin lukkari ja

koulumestari olivat tuvassa, olivat muutkin rohkeammat.

-- Näetkös, lanko, kuinka kaikki pelkäävät tuota noitaa kuin Lammin

jumalaa, mutta minäpäs hänelle vielä kepposet laadin tänä päivänä,

sanoi Niemelän Antti sulhaselle.

-- Se on minusta vallan oikein, kun näytät hänelle, että löytyy jo

nykyaikana joku, joka ei piittaa noidista eikä usko taikuuksia,

vastasi sulhanen.

Mauno-setä tuli saunasta tupaan ja sanoi:

Nyt on kyly kylvettävä,

sauna saatuna variksi:

kuka tahtoo kylpemähän,

se riisuikoon rivakasti.

Ukkomiehet riisuutuivat ensiksi, ja Niemelän Antti valjasti

hevosensa, sitoi kellon aisaan ja kaksi kulkusta vempeleeseen ja

ajoi tuvan rappusien eteen. Heti tuli neljä ukkoa ja kävi rekeen;

nuodemies kyyditsi heidät Mertajärven rannalla olevaan talon saunaan.

Saunan kodassa olivat sulhanen, morsian ja kaaso. Kylpijöistä antoi

kukin sulhaselle joko viisi, neljä, kolme tai kaksikin kopeekkaa

saunarahaa, muutamat enemmänkin. Raha oli annettava ennen kylpemistä,

muuten ei laskettu saunaan. Sitten menivät kylpijät saunan

lautasille, jonne kaaso antoi heille vettä ja hautoi vastat. Kylpijän

ensin peseydyttyä löi morsian löylyä.

Kun ensimmäinen muutto oli kylpenyt, toi nuodemies toisen muuton,

neljä henkeä kylpijöitä, ja kyyditsi kylpeneet tupaan.

Kun häämiehet olivat kylpeneet, kävi nuodemies noutamassa

naapuritalosta kylpijöitä. Hekin maksoivat saunarahan. Viimeisinä

miehistä käskettiin kuokkamiehet Tolja, Muikkulan Matti ja

Riha-Heikki kylpemään. Sillä välin oli nuodemies aristanut hevosensa

araksi. Kun kuokkamiehet istausivat rekeen paitasillaan, ajaa

karahutti nuodemies aika vauhtia saunalle. Päästyään saunan kohdalle

oli hän koettavinaan pysäyttää hevosiansa, ja huusi kovasti: "ptru,

ptru, ptru, ptru", mutta samalla hän nyki ohjaksista niin, että

hevonen juoksi saunan sivuitse Mertajärven jäälle. Kuokkamiehet

rupesivat hädissään huutamaan:

-- Käännä hyvä Antti hevosesi ympäri, aja saunalle; muuten me

palellumme.

-- Kääntäisinhän minä tämän vaikka minne, mutta kun se on

pillastunut, niin eihän se tottele ohjaksia, vastasi Antti.

Hän kääntää pyöräytteli pari kertaa ympäri jäällä ja vihdoin ohjasi

menemään toisella rannalla olevaan taloon. Päästyään pihalle Antti

huusi: "ptru, ptru, ptru, ptruu" ja käänsi pyöräytti hevosensa

sukkelaan ympäri niin, että reki kaatui ja miehet kellahtivat reestä

tantereelle. Sukkelaan Antti nousi rekeen ja huusi: "ptru, ptru,

ptru, ptru", mutta nykäisi hevostansa ja ajaa karautti aika vauhtia

alamäkeen jäälle ja häätaloon, jossa hän kyyditsi naisia saunaan ja

sieltä takaisin siksi, kunnes kaikki olivat kylpeneet.

-- Miksikäs, poikaseni, sinä niin pahasti teit kuokkamiehille? kysyi

Antin isä.

-- Enhän minä mitä mahtanut, kun hevonen pillastui ja juoksi niin

kuin hurja, vastasi Antti. Ja paitsi sitä eihän heillä ole mitään

hätää, kun jumala on keralla ja he pääsivät lämpimään tupaan.

Kuokkamiehet tantereelle jäätyänsä menivät alla päin, pahoilla

mielin tupaan, jossa pyysivät vaatteita päällensä ja hevosta itseään

kyyditsemään häätaloon.

-- Hitto häneen enää menisi koko taloon sinä ilmoisna ikänä, jos

eivät vaatteeni olisi jääneet sinne, mutta täytyyhän ne noutaa pois,

sanoi Muikkulan Matti vihoissaan.

-- Älä, veikkonen, taloa syytä, talo on hyvä. Etkö muista, miten

hyvästi meitä siellä on pidetty? virkkoi Tolja.

-- Kyllä se mies ei vastedes aja sellaisella oinaalla, sanon minä,

kun hän meille uskalsi tämmöiset kepposet tehdä, uhkaili noita ja

puri hammasta.

-- Antti on kelpo miehen kunnon poika, jolle sinä et saa mitään

pahaa tehdä. Ja jos vielä uskallat purra hammastasi, niin kyllä minä

ne suustasi karistan, ettet niitä vastedes jarskuttele ja ihmisiä

pelottele, puheli Tolja kiivaasti.

-- Kyllä minä luulen Niemelän Antin tahallaan tämän laatineen.

Kun hän on muka kirjoituskoulua käynyt, ei hän kuulu uskovan eikä

pelkäävän noitia. Samaa mieltä kuuluu olevan Lippolan sulhanen ja

hänen morsiamensakin, virkkoi talon isäntä tarjotessaan ryyppyjä

vieraille.

-- Tässä on poika, joka ei ole käynyt kirjoitus- eikä muutakaan

koulua kuin ainoastaan rippikoulun, mutta en suinkaan minä noitumista

usko enkä sellaisia jumalia pelkää kuin tämä Riha-Heikki on, vastasi

Tolja. Muuten minä sinuna, hyvä isäntä, en olisi tuollaisia lauseita

suustani päästänyt. Tiedäthän Niemelän Antin olevan rikkaimman

sulhasen koko pitäjässä, joka pitää hyvin paljon sinun tyttärestäsi.

Mitäs luulisit Antin ajattelevan, jos saisi korviinsa sinun puheesi,

vastasi Tolja.

-- No, no, hyvät ystävät, luulitteko minun sitä todenperään

sanoneeni. Minä vain koettelin, mitä ukko-Heikillä olisi siitä

sanomista. Minä oikeastaan pidän hyvin paljon Antista ja koko

Niemelän talosta enkä siis mitenkään voi uskoa, että Antti olisi

tahallaan näin hullusti tehnyt. Vaan kun Antilla niin kuin rikkailla

ainakin on jumalanvilja täpätty luontokappale, on se tietysti

pillastunut, ja Antti raiska ei ole sitä jaksanut hillitä, sanoi

isäntä ja kaasi toiset ryypyt vieraille.

Riha-Heikki aikoi jotain sanoa, vaan kun hän katsoi Toljan silmiin,

ei hän uskaltanut virkkaa mitään.

Kun vieraat olivat lämminneet ja saaneet talosta vaatteet päällensä,

käski isäntä poikansa valjastaa hevosen ja kyyditä vieraat häätaloon,

jossa naiset olivat juuri saaneet kylpeneeksi, ja kuokkavieraat

saivat mennä saunaan.

-- Nyt saadaan ottaa löylyä kappa nahalle, sanoi Tolja noustessaan

saunanlautasille. Kun meillä on jumala keralla, niin ei suinkaan

löyly tartu, vaikka sitä otettaisiin niin paljon, että silakka

seinällä paistuu.

-- Jos et sinä ole minua pilkkaamatta, niin kavata itseäsi, vastasi

riha-Heikki.

-- Minkäpä sinä sitten minulle mahdat? vatsanko halkaiset vai

olemattoman hevoseniko hankeen hukutat? virkkoi Tolja.

Saunasta lähtiessään Tolja saneli:

-- Suur kiitosta, paljon kiitoksia: löylyn luojalle, saunan

lämmittäjälle, halon hakkaajalle, veden nostajalle ja veden

varistajalle!

Viimeiseksi kylpivät sulhanen ja morsian. Saunasta päästyään

he toivat saavillisen vettä tullessaan. Kun he olivat päässeet

porstuan rappusille vesisaavin kanssa, riensi Simolan Saara ja

kaasi vesisaavin rappusille. Morsiuspari meni uudestaan kaivolle,

täytti saavin vedellä ja alkoi sitä taas kantaa korennolla. Nyt

riensi vastaan heitä koko liuta nuorta väkeä ja tahtoi taas kaataa

vesisaavin, mutta nuodemiehet ja kaaso tulivat saavia arkkiloimaan

(varjelemaan), ja kun sulhanen, joka oli saavin jälkipuolella, piti

saavia vanakasti kiinni, se ei kaatunut, vaikka yksi ja toinen koetti

sitä heilahutella. He saivat kumminkin saavin kunnialla tupaan.

Saunasta tultua olivat kaikki häävieraat hyvällä tuulella, puhelivat

iloisesti eivätkä näyttäneet muistavan Riha-Heikkiä, joka istui

nurppeissaan eikä puhunut yhtään sanaa. Ukkomiesten istuttua

pöydän ympärille puraista narssautti Riha-Heikki hampaitaan, nousi

seisoalleen, otti hattunsa ja keppinsä, koetteli kumpaakin oven

pielistä ja kamanaa, sylkäisi lieteen ja mennä töytäisi ulos tuvasta.

Kun Mauno-setä tämän huomasi, hän otti päretikulla tuhkaa liedestä,

viskata roppasi tuhkaa perästä porstuaan ja lausui:

Eipä meitä syyttä syödä

eikä tauditta tapeta,

ei luvatta suuren Luojan,

ilman armotta Jumalan.

Kenpä meitä syyttä söisi,

viatonta verta joisi,

suuhunsa omat sanansa,

päähänsä omat panonsa,

ajatukset itsehensä!

Kun hääväki kuuli Mauno-sedän lauseet ja näki hänen tuhkaa ajavan

porstuaan, hahahtivat kaikki katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Mauno-setä selitti heille asian ja sanoi puheensa päätteeksi:

-- Tämä on kaikki meidän Antin syytä. Jos ei hän olisi Riha-Heikille

niin ilkeästi tehnyt, ei olisi mokomaan hyvään taloon tällaista

meteliä tullut. No niin, ei sentään ole mitään vaaraa, kun ukon

konstit aikanaan älyttiin, niin ei hänen noitumisensa vaikuta mitään.

-- Voi, voi, meitä onnettomia! nyt meidän talo häviää, kun sellainen

noita uhkauksilla ja suuttuneena talosta lähti, vaikeroitsi

Riitta-täti. Tämä on kaikki meidän Juhanan syytä. Jos hän olisi

ottanut Kaituripään Annin, niin kuin minä hänelle ehdottelin, niin ei

nyt tällaista mylläkkää ja pelkoa olisi taloon tullut. Tunnetaanhan

nämä Niemeläiset: he ovat ylpeitä ja luottavat suureen rikkauteensa,

eivät he pelkää noitia eivätkä usko mitään. Voi meitä, miten meille

mahtanee käydä!

-- Kas Riitta-tätiä, mitä virttä hän veisaa, sanoi Mauno-setä.

Me olemmekin hänen mielestään väkivieraita; mutta odotahan sinä

vanhapiika, taivaan mamselli, kyllä minä sinulta oikkujasi karistan,

kunhan tässä joudutaan.

-- Voi sitä vanhaa matoa ja lohikäärmettä, mitä hän uskaltaa tehdä,

virkkoi Tolja kiivaasti. Ensin syöpi ja juopi talossa nahkansa

täyteen ja sitten tekee lähtiessään semmoiset tepposet. Ei muuta kuin

veri pellolle noidalta, niin saatte olla kaikki huoletta, ei hän voi

mitään pahaa matkaansaattaa. Ja sen teen minä sekä itseni että hyvän

talon puolesta.

Täällä puhein töytäysi Tolja ulos tuvasta Riha-Heikin perästä, jonka

hän tapasi tiellä ja sanoi:

-- Vai sinä vanha raato lähdet sellaisin jäähyväisin mokomasta

talosta; kas minä opastan sinua käyttäytymään ihmisten tavalla! Ja

samalla hän lyödä nappasi Riha-Heikkiä niin navakasti nenälle, että

veri holahti hangelle.

-- Noidu nyt jos tahdot, sinä vanha peevelin palvelija, ei tässä

sinua pelätä, sanoi Tolja ja läksi matkaansa jättäen ukon hoitelemaan

vuotavaa nenäänsä.

Tultuansa häätaloon Tolja sanoi:

-- Kyllä nyt jumala muistaa kuokkimassakäyntinsä. Minä annoin ukolle

vasten kuonoa niin, että punainen hangelle puhui.

-- Teit kelpo miehen työn, tuossa on ryyppy vaivoistasi, sanoi

Holttolan kirkonmies ja antoi ryypyn Toljalle.

-- Nyt olemme syöneet, juoneet ja kylpeneet niin, että oikein päässä

kuhisee. Soitappas sinä Näräsen Olli "Tolja tanssii, Tolja tanssii,

Toljan töppöset löyhkää", niin me tanssimme Muikkulan Matin kanssa

vähän ja sitten menemme matkaamme, jottei tarvitse toista yötä

riihessä viettää. Osaatkos soittaa, niin kuin minä käskin? puheli

Tolja.

-- Osaan kyllä, vastasi Olli, otti viulunsa ja alkoi soittaa.

Tolja ja Muikkulan Matti tanssia tupsuttelivat vähän aikaa ja

alkoivat sitten lähteä kotiinsa. Lähtönaukut saatuaan kuokkamiehet

pehmenivät niin, että isäntä käski valjastaa hevosen ja saattaa

heidät kotiinsa.

Kuokkavierasten lähdettyä kantoi emäntä suuren kahvipannun pöytään ja

isäntä toi puolestaan sekä tavallista että siirappiviinaa.

Vanhimman juohtomiehen kehotuksesta istausivat vanhemmat häävieraat

pöytään. Vanhin nuodemies kutsui toisesta tuvasta nuoremman

häärahvaan, joka oli siellä leikkimässä, kerranjuontiin. Vanhemmat

miehet laittoivat itselleen puolikuppiset. Mutta nuoret joivat vain

kahvia, samaten naisetkin.

-- Nämä taitavat olla kalliit kupit, sanoi lukkari hämmentäessään

kuppiaan.

-- Se on tietty, ei tässä aina ilmaiseksi anneta, vastasi juohtomies.

Sikäli kuin kukin sai kuppinsa juoneeksi, panivat he rahaakin

pöydällä olevaan vatiin. Jokaisen rahanantajan nimen ynnä rahamäärän

kertoi vanhin nuodemies Holttolan Heikki korkealla äänellä yleisölle.

Ensiksi pisti vatiin lukkari kolme, sitten koulumestari kaksi

ruplaa ja suntio pani puolitoista ruplaa. Vanhin juohtomies Simolan

herastuomari antoi viisi, toinen juohtomies Lippolan Pekka neljä

ruplaa. Vanhin nuodemies joi neljä ja hänen vaimonsa, joka oli

kaasona, antoi kaksi ruplaa. Keskimmäinen nuodemies Niemelän Antti

pani viisi ruplaa. Kun nuodemiehen Mauno-sedän vuoro tuli, hän sanoi:

-- Minä juon kertaa vaimovainaani kotilehmän, että koivet hoilahtaa.

Nuodemies kertoi tämänkin korkealla äänellä. Holttolan kirkonmies joi

hiehon, joka myöskin kerrottiin. Morsiamen isä Niemelän lautamies

pani vatiin kymmenen ruplan setelin. Ja niin kukin häävieras antoi

varansa ja hyvän tahtonsa mukaan, kuka enemmän, kuka vähemmän.

Talonväki joi kertaa perästäpäin, muut kaikki paitsi isäntä ja

emäntä, jotka olivat jo kuokkailtana kertansa juoneet.

Kun kerranjuonti oli loppunut, alkoi päällimäisenpano. Hyvän aikaa

vaskirahoja päällimmäiseksi viskottua sanoi vihdoin Simola:

-- Mitäs me kehtaamme koko päivän tässä vaskenromuja helisytellä:

pannaan hopeata, niin se jossakin tuntuu, ja viskasi samassa

hopearahan vatiin.

Vähän aikaa näin päällimmäistä pantua sanoi Mauno-setä:

-- Ei, hyvät ystävät ja heimot, tästä tule tolkkua tänä päivänä,

kun pieni hopearaha toimittaa saman verran kuin suurikin. Mutta

laitetaanpas se sääntö, että kuka suurimman rahan panee, se on

päällimmäinen.

Siin suostuivat kaikki, ja talon isäntä viskasi hopearuplan kappaleen

vatiin. Nuodemies kertoi korkealla äänellä:

-- Talonisännän rupla on päällimmäinen.

Sitten viskasi Holttolan kirkonmies ruplan ja kymmenen kopeekan

rahat. Tätä menoa kesti kotvan aikaa. Joka tahtoi tulla

päällimmäiseksi, sen piti viskata aina enemmän kuin edellinen.

Vihdoin nousi summa jo lähes viiteen ruplaan. Nyt ei enää vähällä

aikaa tahtonut kukaan nousta sen ylemmä. Mutta Mauno-setä lopulta

vaihtoi kymmenenruplan setelin ja viskasi sitten viisi ruplaa vatiin,

ja niin hänen rahansa jäi päällimmäiseksi.

-- Kovinhan Mauno-setä nyt on antelias, kun raatsii niin paljo kertaa

juoda ja päällimmäistä panna, sanoi Holttolan kirkonmies.

-- Vielä minä juon koko tila- ja talo-osuutenikin, jos vain meidän

Antti minun mieleisestäni paikasta itselleen morsiamen ottaa, vastasi

Mauno-setä. Minun tyttäreni ovat Jumalan kiitos niin varakkaissa

taloissa, etteivät he minun osuuttani tarvitse, minä sen siis jätän

Niemelään.

Kun kerranjuonti ja päällimmäisenpano oli lopussa, toi kaaso tuopin

pöytään ja sanoi:

-- Nyt, hyvät häävieraat, olisi vielä kerättävä morsiamelle

vokkirahaa (rukkirahaa). Tehkää hyvin ja pankaa tähän tuoppiin, ken

minkä hyvänsä näkee. Onhan kansan käsi karttuisa.

Samassa hän itse viskasi rahaa tuoppiin.

-- Ihanhan te viette rahat ja kukkaron, kun aina pitäisi rahaa antaa

ja antaa; eihän sillä antamisella näy olevan mitään määrää, sanoi

Korpelan kirkonmies.

-- Ei tässä auta mitään vastaansanominen, anna vain raha tänne,

vastasi kaaso.

Korpela viskasi pienen hopearahan tuoppiin ja sanoi viskatessaan:

-- Eihän tästä taida muuten päästä kuin maksamalla.

Jokainen viskasi tuoppiin rahaa, ken enemmän, ken vähemmän. Kun ei

enää rahoja tullut, korjasi kaaso tuopin ja antoi rahat morsiamelle.

Päivällisen perästä hyvitteli nuoriso itseään tanssilla ynnä muilla

leikeillä toisessa tuvassa. Vanhemmat taasen viettivät aikansa

kaikenlaisilla tarinoilla. Näin kului toinen eli saunapäivä.

Kun kolmannen päivän, hääpäiväksi kutsutun, aamuna häävieraat

nousivat vuoteiltaan, olivat kaikki vierekkäin makaajat ommeltuina

kiinni toisiinsa. Siitä muutamat suuttuivat, vaan toiset nauroivat

koko asialle.

-- Kuka lemmon koiranleuka lienee tämän ilon tehnyt? kysyi Mauno-setä

ratkoessaan ompelusta, vaan ei kukaan vastannut siihen mitään.

Murkinan perästä naiset noutivat kuopasta potaatteja, joista he

laittoivat potaattipiirakoita, kun entiset suuren joukon syömingissä

alkoivat väsääntyä (loppua). Myöskin emännät tekivät nk. maavehnäsiä

oman pellon kasvuista. Näissä toimissa olivat häänaiset emännälle

yksituumaisesti avulliset.

Päivällisen perästä sanoi seppä soittajalle:

-- Kun sinä olet koko hääajan soitellut nuorille toisessa tuvassa,

niin

vinguttele viuluasi,

sorottele soittoasi:

me tanssia taputtelemme,

lyömme leikit lystilliset.

Olli otti viulunsa, viritti sen ja alkoi soittaa. Nuoriso tanssia

sipsutteli ja siihen vihdoin yhtyivät vanhemmatkin. Mauno-setä meni

pyytämään Riitta-tätiä kanssaan tanssimaan, vaan tämä ei sanonut

tahtovansa tanssia.

-- Se on pakko häissä tanssia, tahdotpa taikka et, virkkoi Mauno-setä

ja vei väkisin Riitta-tädin lattialle. Täti riuhtoi itseään irti,

suuttui ja haukkui Mauno-setää humalaiseksi hassuksi ynnä muuksi,

mutta tämä vain tanssitti ja lauloi:

En mä ole humalassa

enkä ole hullu

enkä ole tähän kylään

tyttöin pilkaks tullut.

Vihdoin alkoi Riitta-täti rukoilla Mauno-setää päästämään irti, mutta

toinen vain tanssitti ja sanoi:

-- Tässä ei auta rukoukset eikä hyvät sanat, mutta minä tahdon

tanssittaa sinusta kaikki oikut pois, muuten sinä voisit olla

vihoissasi morsiamelle ja kaikille Niemeläisille koko ikäsi.

Kun ei muu neuvo auttanut, alkoi Riitta-täti vihdoin itkeä, mutta

Mauno-setä ei huolinut sitäkään, vaan tanssitti siksi, kunnes tunsi

tädin väsyvän. Sitten hän saattoi hänet penkille ja sanoi:

-- Jos ei tämä piisaa, niin tulen jouluna ja tanssitan viimeisetkin

änskät sinusta.

Päästyään penkille remahti Riitta-täti väsyneenä pitkälleen. Vähän

aikaa siinä lojottuaan hän otti nuttunsa ja meni saunaan, jossa hän

oli koko hääajan.

-- Nyt sinä, Mauno-setä, teit hyvin tyhmästi, kun Riitta-tätiä

kohtelit tuolla tavalla, virkkoi Kiurun Yrjö.

-- Kun sinulla ei ole neroa arvostelemaan minun tekoani, niin on

parasta, että pidät leipälaukkasi kiinni, vastasi Mauno-setä. Ensin

täytyy tuntea syyt ja sitten vasta arvostella seuraukset; mutta kun

sinä et näy olevan koko asian perillä, niin älä tunkeudu syyhymättä

saunaan.

-- Koska minä yksinäni olen tyhmä viisasten joukossa, niin joudan

minä lähteäkin täältä pois. Välttäähän Musti muuallakin, ei laudalla

laamallaan, sanoi Kiurun Yrjö ja alkoi katsella kampsujaan.

-- Älä, veikkonen, noin suutu tyhjästä asiasta ja heitä häitä kesken,

maanitteli Holttolan ukko.

-- Antaa menevän mennä, työntää tuulta purjeheseen, virkkoi seppä.

Eihän Yrjö ole ennenkään juonut mitään pitoja päähän asti vaan on

aina lähtenyt kesken pois.

-- Tuokaa vain naiset Yrjön päällysvaatteet huoneesta tupaan, niin

hän pääsee lähtemään. Eihän yksi kiuru kesää tee, virkkoi Simolan

herastuomari.

Naiset toivat vaatteet Yrjölle, joka puki ne yllensä. Nuoret miehet

valjastivat hänen hevosensa ja ajoivat rappusien eteen. Yrjö läksi

tuvasta ulos eikä virkkanut jäähyväisistä mitään. Isäntä meni hänen

perästään ja sanoi:

-- Johan sinä Yrjö taas häpäiset itsesi ja koko häätalon, kun kesken

aikoja lähdet pois. Nauraahan tuolle ihmisten siatkin.

-- Taitaa se niinkin olla, kun tarkemmin ajattelen, vastasi Yrjö ja

kääntyi jälleen tupaan, jossa hän riisui vaatteensa.

-- Peri hyvä maa omasi, sanoi seppä nauraen.

-- Ken syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy, vastasi Yrjö ja kävi

penkille istumaan.

Pojat riisuivat Yrjön hevosen ja sitten elettiin taas sovinnossa,

niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Iltapuolella kun iso kahvipannu höyrysi pöydällä, keräytyivät

ukkomiehet pöydän ympärille ja siinä ryyppiessään juttelivat yhtä ja

toista.

-- Muistaako virkaveli Holttola, kuinka me viimein ollessamme

kevätkestissä Niemelässä puhelimme kuusta ja kuukausista. Minä

olen sittemmin asiata monta kertaa aprikoinut kesäkuukausien

nimien synnystä ja tullut siihen päätökseen, että niiden nimet on

otettu niistä töistä ja toimista, mitä milloinkin tehdään. Niinpä

esimerkiksi toukokuun nimi johtuu touonteosta, jota tässä kuussa

toimitetaan. Kesäkuussa taasen alkaa varsinainen kesä. Heinäkuussa

tehdään heinää ja elo kuvissa korjataan eloa. Syyskuussa alkaa

syksy. Lokakuun nimen olen arvellut syntyneen siitä loan eli lian

paljoudesta, jonka syyssateet vaikuttavat. Mutta marraskuun nimen

synnystä en ole oikein perille päässyt. Kuka ymmärtää sen minulle

selittää? sanoi talon isäntä.

-- Marraskuun nimi johtuu sanasta marras, joka merkitsee

päällimmäistä kuorta. Esimerkiksi ihon hipiää sanotaan marrasketto

eli marraskesi, jonka alla on orvaskesi. Kun tavallisesti tässä

kuussa luonto saa peiton, maa roudan (kirren) ja järvet jään, joten

iljanne kääreytyy luonnolle kuoreksi niin kuin marraskesi ihmisen

ruumiille, niin on huokea ymmärtää tämän kuun nimen merkitys.

Tavallisesti tulee tässä kuussa talvikin, jonka tähden veljemme

virolaiset kutsuvatkin tätä kuuta talvekuuksi. Lumi peittää maan niin

kuin vaatteet ihmisen ruumiin ja näin estää pakkasen, puhurin pojan,

turmiot. Jos ei meille täällä kylmässä kylässä, poloisessa pohjolassa

sataisi lunta, niin talven pakkaset kylmäisivät maan perustuksia

myöten, niin ettei se ennättäisi yhdessä kesässä sulaakaan, ja maan

kasvillisuudesta ei tulisi mitään. Mutta Luoja on viisaudessaan

laittanut talveksi lumen, jota myöten on hyvä ajaa lipetellä.

Moneenkin vesiperäiseen paikkaan on kesällä aivan mahdotonta päästä

kulkemaan, mutta kun maa kylmää ja lunta tulee päälle, niin pääsee

kulkemaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin kesällä ei pääsekään,

selitteli koulumestari.

-- Joulukuun nimi johtuu joulun vietosta, sanoi Holttolan kirkonmies,

ja siihen se pakina päättyi.

Seuraavan eli lähtöpäivän aamuna heräsi hääväki melkein kaikki yhtä

aikaa, kun tuvan ovesta tuli pakkanen sisään. Isäntä meni panemaan

ovea kiinni, mutta ovi olikin otettu saranoiltaan ja viety pois.

Tuli sytytettiin ja koetettiin ovea etsiä, mutta kun sitä ei pian

löydetty, niin pantiin tupasen ovi tuvan oven sijalle niin kauaksi

kunnes oikea ovi löytyy. Kaikki miehet rupesivat yksituumaisesti

etsimään ovea, joka vihdoin löytyikin saunan kodasta ja pantiin

paikalleen.

-- Kuka kötkä lienee tämän lemmon leikin laatinut? kysyi isäntä. Se

oli toki lykky, että tupasen ovi soveltui tuvan oven sijalle, muuten

olisi saanut viedä lapset toiseen tupaan.

Pilantekijää koeteltiin kyllä kuulustella, mutta ei päästy perille.

Murkinan perästä keitettiin päivälliseksi lähtölohko lantuista,

nauriista ja potaateista, johon pantiin sekaan sekä sian- että

raavaanlihaa.

Kun päivällisen aika joutui, kannettiin ruoka pöytään ja kaikki

istausivat pöydän ympärille tavallisessa järjestyksessä. Vanhin

nuodemies nousi seisoalleen ja lausui:

-- Niin kuin meidän matkapassissamme oli ilmoitettu, olemme

viettäneet häitä neljä vuorokautta ja nyt lähteissämme jätämme tähän

taloon tämän nuoren naisen. Minä pyydän nyt arvoisan isännän ja

armaan emännän ottamaan tämän uuden tulokkaan iloisina ja lempeästi

vastaan, pitämään häntä perheenjäsenenä, antamaan hänen käydä

yksistä ovista muiden kanssa ulos ja sisälle, syödä ja juoda yksistä

astioista muiden kanssa, sanalla sanoen kohtelemaan häntä niin kuin

omaa ihmistä. Jos sen lupaatte, niin antakaat kätenne lupauksen

vahvistukseksi.

-- Minä lupaan kaiken, mitä sinä ole pyytänyt, vastasi isäntä

antaessaan kättä nuodemiehelle.

-- Samoin teen minäkin, virkkoi emäntä kättä antaessaan.

Sitten nuodemies jatkoi:

-- Niin kuin te nyt koko tämän kunniallisen hääkansan ja kaikkein

sukulaisten läsnä ollessa olette juhlallisesti luvanneet ottaa ja

omistaa tämän uuden perheenjäsenen omaksi lapseksenne, niin kehotan

minä teitä kohtelemaan häntä vanhemman hellyydellä ja rakkaudella

ja isällisellä lemmellä ojentamaan ja ohjaamaan, mitä hän ei itse

ymmärrä, ja kärsivällisesti kärsimään hänen vikojaan ja virheitään,

jos hän sattuu tavalla tahi toisella erehtymään, ja muistamaan sitä,

että hän on äkkinäinen, joka ei tunne talon tapoja, ja siis tarvitsee

erityistä neuvoa ja vanhempain ohjausta.

Sitten hän kääntyi morsiamen puoleen ja saneli:

-- Koska sinä, Kaisa, olet luopunut isästäsi ja äidistäsi ja saanut

itsellesi uudet vanhemmat, niin muista sinä olla heille kuuliainen

ja nöyrä, silloin sinä saavutat heidän rakkautensa. Älä koskaan

pyydä tehdä oman pääsi mukaan vaan kysy aina, miten he tahtovat.

Pidä mielessäsi sananlasku, joka sanoo: "Valta vanhemmalle, neuvo

nuoremmalle". Ja ei ainoastaan heille, vaan myös koko talon perheelle

tulee sinun olla mieliksi ja käyttäytyä jokaista kohtaan siveästi,

niin sinä ansaitset heidän rakkautensa ja silloin vasta sinusta

tuntuu koti kodille ja uudet perheenjäsenet omalle perheelle.

Talon perheelle puhui nuodemies näin:

-- Teitä kaikkia, hyvät ystävät, ja tämän talon kunnioitettavat

perheenjäsenet, kehotan kohtelemaan tätä uutta perheenjäsentä

hellästi ja rakastavasti ja niin huojentamaan ja haihduttamaan sen

ikävän ja kaihon, jonka hänelle on ero rakkaasta kodistaan tuottanut.

Niin kuin te tiedätte, hän ei ole tullut eikä häntä ole laitettu

lastattavaksi ja poljettavaksi, vaan hän on tullut ja laitettu

isällisten vanhempain hellästä hoidosta toisten isällisten vanhempain

hellään hoitoon ja kotiin.

Vihdoin hän kääntyi nuoren parikunnan puoleen ja lausui:

-- Viimeiseksi muistutan minä teille, te nuori parikunta: muistakaa

alati sitä kallista valaa, jonka te olette vannoneet toisellenne

Herran alttarin edessä, ja pitäkää aina keskenänne palava rakkaus,

sillä rakkaus peittää paljon rikoksia. Muistakaa se, että teidät

on yhdistetty erottamattomasti toinen toisellenne avuksi. Kumpi on

vahvempi, hän tukekoon heikompaa, kumpainen paremmin ymmärtää, sen

neuvoa seuratkaa. Teillä ei saa olla mitään erinäistä vaan kaikki

yhteistä; niin kuin te itse olette toinen toisenne omat, niin olkoon

kaikki, mitä teillä on, yhteiset. Tämän jos mielessänne pidätte,

niin on teidän elonne alati oleva onnellinen, kohdatkootpa teitä

mitkä vaiheet tahansa tässä maailmassa. Herran pelko on viisauden

alku, se aina muistakaa, ja jos sen teette, niin Herra siunaa teidän

avioliittonne, antaa teille onnen ja menestyksen, jota me kaikki

sydämestämme toivotamme!

Nuodemiehen puhuessa oli kaikilla kyyneleet silmissä ja morsian

itkikin ääneensä koko ajan.

Puheensa lopetettuaan istausi vanhin nuodemies paikallensa ja

keskimmäinen nuodemies, Niemelän Antti, luki ruokaluvut ja Mauno-setä

toisten kanssa veisasi:

Vaan sillä välill eläissäs tääll

tee työs ja luota Herran pääll,

niin sinä tulet sääll;

vältä riettautt ja haureutt,

osoit lähimmäisell laupiutt.

Lapses kasvat Herran pelvoss,

neuvo, harjoit hyviss tavoiss

kohta nuoruudessa,

niin antaa pian, Jumal ijan

taivaass yhden asumasijan. (Vvk. 331:12, 13)

Kaikki muut söivät, vaan morsian ei maistanutkaan.

Päivällisen perästä vanhempi juohtomies luki kiitoksen ruuan jälkeen

ja nuorempi juohtomies alkoi toisten kanssa veisata:

Jumal juur hyvää sinull suo

ja morsiamelles tässä taloss,

ylkä, sinä itses tähän luot,

ain armastas rakastakos;

rakkauden jäll kantanee,

hedelmän armaan antanee,

sen kanss kauniist elänee,

hänen heikkouttans kärsinee. (Vvk. 328:4)

Heti päivällisen perästä alkoivat nuodemiehet ja heidän vaimonsa

tehdä kotiin lähtöä: hevoset valjastettiin ja kaikki laitettiin

reilaan. Vähäistä ennen kuin nuoteet pöytään istausivat, kutsui

juohtomies Simola sulhasen erikseen ja sanoi hänelle:

-- Minua oikein harmitti, kun sinä et Niemelässä älynnyt korjata

viittasi lievettä, vaan annoit morsiamen käydä sen päälle istumaan.

Koeta nyt, veikkonen, kavattaa hattuasi, ettei kaaso sitä saisi panna

morsiamesi päähän ja niin viedä viimeisenkin vallan sinulta.

-- En minä semmoisista tempuista mitään veisaa, vastasi sulhanen.

-- Vai et veisaa, kunhan joudut akkavaltaan niin älyät, että

iloinen on isän valta,

iloton isännän valta.

Vaikea on vieraan valta,

tukalainen orjan olo,

vaikeampi vaimon valta,

akan valta ankarampi,

saneli juohtomies.

-- Aika mies, kehtaat uskoa kaikkia pakanallisia maailman

taikatemppuja, virkkoi sulhanen ja läksi pois.

Kun nuoteet olivat pukeutuneet, he istausivat pöydän ympärille. Kaaso

toi morsiamen täysissä tamineissa ja pääpyyhe päässä ja asetti hänet

entiselle paikalleen. Emäntä kaasi kuppeihin kahvia, jota vieraat

nauttivat, vaan morsian itki koko ajan kaason olkapäätä vasten.

Kahvin jälkeen toi emäntä rukiisen leivän ja voilautasen morsiamen

eteen pöydälle. Nuodemies alkoi veisata lähtövärssyä:

Rukoilen viimeisell

juur nöyräll sydämell,

ett murheen poies vääntyis

ja onni tykön kääntyis,

Jumal näist hyvän lopun

meill kaikill viimein suokoon. (Vvk. 289:15)

Sitten nuoteet nousivat pöydästä ja läksivät. Kaaso kaappasi sulhasen

päästä hatun ja pani sen morsiamen päähän. Lähtiessään hän laski

leivän ja voilautasen morsiamen syliin.

Heti kaason lähdettyä morsiamen vierestä tuli Simolan emäntä

kotikaasoksi. Morsian itkeä tillitteli niin kauan kuin nuoteiden

kellot kuuluivat. Sitten kotikaaso otti morsiamen sylistä leivän ja

voikupin, jotka hän yhdessä morsiamen kanssa vei huoneeseen, missä

morsiuspuku riisuttiin ja morsian peitettiin tavallisiin vaatteisiin.

Kun morsian oli saanut toiset vaatteet yllensä, hän otti porstuasta

kolme sitä varten varustettua koivuista halkoa, aukaisi tuvan oven ja

viskata jyräytti halot yli kynnyksen niin vinheästi, että ne menivät

pankon alle.

Häävieraat olivat vielä viidennen yön talossa ja läksivät seuraavana

päivänä murkinan syötyänsä.

Syyttä ei siis sanota sananparressa: "Niin on pitkä kuin karjalaisten

häät".