Toivikkiaika

Sisältö: Toivikkiaika. Lahjusten varustaminen. Veljen antimet.

Kuulutuksellepano. Kompromin lautamies. Morsiuskuulutukset.

Räätälin ja suutarin työt. Liitollinen. Hyvät neuvot hylätään.

Vihkiminen. Avio-ohjelma.

Toivikkiajaksi kutsuttiin sitä aikaa joka oli harjakaisten ja

läksiäisten välillä. Kun morsiamen oli varustettava suuri joukko

lahjuksia kaikille sulhasen sukulaisille ja koko häärahvaalle,

vieläpä kuokkavieraillekin, niin voipi arvata mitkä joukot siinä

piti valmistaa, kun monta vaatekappaletta oli ruoskan nenään pantava

lahjuksia jaettaessa. Jo ämmäjäiskestin aikana kysyi Niemelän emäntä

Lippolan emännältä, kuinka paljon oli mitäkin laatua lahjuksia

varustettava, ja niitä ei suinkaan ollut vähäinen määrä. Erittäin

vielä, jos lahjusten ottajat tiesivät morsiamen olevan varakkaan, hän

sai sitä riskimmästi varustaa lahjuksia.

Jo tytöllä, joka naimisiin aikoi, piti olla kymmenittäin

kassapaitoja, pitopaidat erikseen; samaten piti olla hameita,

sukkia, kintaita, lapasia ynnä muuta vaatetavaraa. Siitä syystä jo

äidit koettivat pitää takaisen jalan eteenpäin, so. he varustivat

tyttärilleen vaatetta vahvasti. Varsinkin kun tyttö tuli toivikiksi,

morsiameksi, oli varustuksilla kiiru. Tiettävästi ei sitä yksin

eikä kaksinkaan käsin ennättänyt kaikkia varuksia valmistaa, vaan

sukulaiset, hyvät ystävät ja naapurit saivat olla apuna.

Niemelässäkin oli senkin seitsemän kiirettä tytärtä laitettaessa,

kun oli anopille kudottava uudet sarkahameet, ne painettava

sinisiksi sinihiilillä, ommeltava ja pantava punainen verka helmaan.

Esiliinakangas oli myöskin kudottava ja esiliinat rimsuineen

valmistettava. Pyyhe- (nenäliina-) kangas niin ikään piti kudottaman,

ommeltaman ja rimsuteltaman. Samoin oli käsiliinakangas kudottava ja

pyyhikkeet tehtävä valmiiksi ja kirjailtava molemmista päistä. Paitsi

näitä oli valmistettava kuusi lahjapaitaa, epämääräinen luku sukkia,

kintaita ja lapasia sekä vöitä ja monenmoisia nauhoja ym. pienempää

rihkamaa. Tosin kyllä niitä oli jo entuudestaankin varattu, mutta

piti sitä olla uuttakin, aivan vastavalmistettua kavetta.

Antti teki sisarelleen uuden katajaisen tiheävanteisen kotikapan,

joka annettiin Kaisalle keralle hänen uuteen kotiinsa. Kapan pohjaan

oli leikattu vuosiluku ja omistajan puumerkki. Myöskin kaulausneuvot,

kartun ja palikan, joilla vaatteita silitettiin, teki Antti

sisarelleen hänen vietäväkseen uuteen kotiinsa.

Vaikka Kaisalla oli entinenkin vaippa (lankatäkki), niin yhtä

kaikki tahtoi Niemelän emäntä tehdä tyttärelleen uuden harmaan ja

mustaruudukkaisen oikein paksun vaipan sekä uuden hurstuen. Ne oli

myöskin toivikkiaikana kudottava ja valmistettava.

Niin kuin ennen oli tuumattu, perjantai-iltana ennen

tuomiosunnuntaita ajaa ramautti Lippolan Juhana kelloissa ja

kulkusissa Niemelään ja oli siellä yötä. Huomenaamuna lähdettiin

pappilaan kuulutukselle panettamaan. Lautamies ajoi yksinänsä edellä

ja morsiuspari jäljestä. Ketään muuta ei vielä ollut ennättänyt

pappilaan.

Rovasti kätteli ystävällisesti jokaista ja kysyi kuulumiset. Kaisa

antoi rovastille kirjavat sukat.

-- Jassoo, te taidatte aikoa pyhään avioliittoon ja tahdotte siis

panettaa kuulutuskirjalle, sanoi rovasti.

-- Aivan niin, herra rovasti, vastasi lautamies kumartaen.

-- Suostutteko siis kaikki? kysyi rovasti.

-- Jaa, vastasivat toiset.

-- Käypäs sinä, Lippola, perheentuvasta kutsumassa pari meidän miestä

asian todistajaksi, käski rovasti.

Pian suoriusi sulhanen asialle ja toi tullessaan kaksi pappilan

renkiä kerallaan. Rovasti uudisti kysymyksensä.

-- Sinun kuulutuskarttasi, Lipponen, tulee hyvin kalliiksi. Minä

nimittäin sain viime postissa lähetyskirjan maajako-oikeudelta,

jossa ilmoitetaan, että sinä olet nimitetty ja määrätty maajako- eli

kompromin lautamieheksi tähän meidän pitäjään, ja minä saan toivottaa

sinulle onnea ja menestystä. Tiettävästi sinä mielelläsi maksat

kalliimman karttarahan, kun niin arvokkaan viran sait, jonka minä

sinulle toimitin, virkkoi rovasti.

Kaikki kolme kumarsivat ja kiittivät rovastia ja ilo loisti kaikkien

kasvoista.

Rovasti kirjoitti kuulutuskirjan "pitkään paperiin" ja määräsi

karttarahan, jonka sulhanen maksoi.

-- En minä viitsi teitä luettaa, kun tiedän teidän molempain olevan

selvälukuiset, sanoi rovasti ja toivotti onnea avioliittoon.

Toiset kiittivät, sanoivat jäähyväiset ja läksivät. Kartanolla alkoi

jo tulla toisia morsiuspareja kuulutukselle panettamaan.

Juhanassa ei näyttänyt hänen uusi arvonsa mitään vaikuttavan, mutta

Kaisa oli niin liikuttunut, että itki ilosta. Niemelän lautamies

nosteli tyytyväisenä olkapäitään ja näytti vähän kopeammalta.

Niemelään tultua sanoi lautamies vieraillensa:

-- Nyt, Juhana poikaseni, ei sinun huoli tänä iltana kotiisi mennä

vaan saat olla meillä yötä ja huomenna viedä morsiamesi kirkolle ja

tuoda kotiin.

Juhana kiitti ja jäi yöksi. Illallista syödessä sanoi lautamies:

-- Nyt meidän perhe saa toivottaa tälle tulevalle vävypojallemme

onnea, kun hän on saanut kompromin lautamiehen viran, niin kuin

rovasti meille tänä päivänä ilmoitti.

Kaikki miehet nyökäyttivät päätään Juhanalle ja sanoivat:

-- Olkoon onneksi.

Juhana punastui ja luki kiitoksia.

-- Sitä minä ajattelinkin, että Juhanasta tulee joku arvokkaampi

mies, kun itsekseni katselin hänen toimeliaisuuttaan, virkkoi

Mauno-setä.

-- Tämähän nyt on arvo, vastasi Juhana kainosti.

-- Onpa se sellainen arvo, jota ei anneta joka miehelle, sanoi

Mauno-setä.

-- Minä olen niin iloinen, etten voi tänä yönä nukkuakaan, sanoi

Kaisa sulhaselleen kahden kesken.

-- Voi kun sinä olet lapsellinen, vastasi Juhana.

-- Niin kyllä, kultaseni, olenkin, vaan en minä sille mitään voi,

virkkoi Kaisa.

Seuraavana aamuna ajoi Niemelästä sekä morsiuspari että talon väkeä

joka hevosella kirkolle, kärrit väkeä täynnä. Saarnan päätyttyä, kun

naittilaita alettiin kuuluttaa, mainitsi rovasti ihan ensimmäiseksi:

-- Sulhanen, nuori mies, maajako-oikeuden lautamies Juhana Lipponen,

Lippolan kylästä ja morsian, nuori neito, kihlakunnan lautamiehen

tytär Katriina Niemelä, Niemelän kylästä.

Nyt nousi kirkossa sellainen tohina, että rovastin täytyi käskeä

olemaan hiljaa Herran huoneessa. Sen jälkeen kuulutettiin toiset

naittilaat.

Tavallisissa kuulutuksissa sitten ilmoitettiin, että Juhana Lipponen

on nimitetty maajako-oikeuden lautamieheksi pitäjään. Nyt vasta

pääsivät ihmiset asian perille. Tietysti tuli tästä mielihyvää ja

iloa sekä Kaisan että Juhanan sukulaisille ja ystäville, vaikka se

toiselta puolen herätti pahansuovissa kateutta. Niemelän lautamies

käveli entistä keikelämmästi kirkonmäellä ja Mauno-setä pisti entistä

mahtavammasti kätensä taskuunsa.

Niemelään tultua pyydettiin sulhasta vielä jäämään kolmanneksi yöksi,

vaan hän ei sanonut malttavansa jäädä, kun kotona oli kiireitä töitä

toimitettavana häiden valmistuksessa ja muissa puuhissa.

Niemelässä oli myöskin kiirua yllin kyllin. Tommo-Yrjö pyydettiin

räätälöimään sekä pito- että makuuvaatteita morsiamelle. Ihan

ensiksi hän valmisti uuden kaattuan ja uuden vaipan. -- Kaatut

oli villaisista lammasnahoista tehty makuupeite. -- Sitten hän

teki lyhyen lammasnahkaturkin, jonka puuhkoksi pantiin valkeaa

jäniksennahkaa, ja pitkän turkin, johon revon koipinahoista

laitettiin puuhkot. Myös tehtiin lyhyt sarkaviitta, joka

kaulustettiin punaisella veralla, ja rohkamoviitta, joka

kaulustettiin valkealla säämyskänahalla. Samaa nahkaa pantiin

koristukseksi rinnan kohdalle ja se kirjailtiin erivärisillä

langoilla. Vielä pantiin samaa nahkaa vahvikkeeksi ja koristukseksi

rohkamon juurille ja nahkan päälle ommeltiin punainen verkatilkku.

Muille ei räätäli tällä kerralla tehnytkään mitään.

Suutari-Tuomas kutsuttiin myös tekemään morsiamelle kenkiä. Hän

ompeli kaksi paria lipokkaita, joiden suut kaulustettiin punaisella

sahviaaninahalla. Myös rinnan päälle laitettiin koristeksi

pykälöitettyjä sahviaanitilkkuja. Samaten koristeltiin ummiskengät,

vaan ruohinkenkiin ja pieksuihin ei laitettu mitään koristuksia. Myös

suutari teki uuden tupen morsiamen luupääveitselle. Valaja-Matti

toi morsiamelle uudet vöyliset, jossa oli neulakota. Siihen vielä

sijoitettiin uusi tuppi ja musta punaisella tereellä koristettu

nahkainen kukkaro, jossa pieniä kapineita säilytettiin.

Jos lienee morsiamen kotona ollut kiire, niin eipä joudettu laiskana

olemaan sulhasenkaan kotona. Sulhanen teki rahkasuopetäjistä

kaason kapan, jonka pohjaan ulkopuolelle hän leikkasi vuosiluvun

ja oman puumerkkinsä. Myös hän teki kartun, vartan ja kangaspuut

morsiamelleen.

Sekä Niemelässä että Lippolassa tehtiin maltaita ja poltettiin viinaa

pitojen varalle. Vähää ennen pitoja vedettiin nuottaa ja pantiin

olutta sekä valmistettiin ryynit, lesty- ja talkkunajauhot. Teurastus

oli toimitettu jo aikaisemmin.

Toisena adventtilauantaina tuli Lippolan kirkonmies Niemelään

liitollisille. Anni meni vierasta riisumaan sillä aikaa, kun Kaisa

pukeusi. Sitten tuli Kaisa appensa luo ja toi hänelle kapalla olutta.

Kapan korvaan oli sidottu säärisiteellä pyyhe ja kirjavavartiset

kintaat. Lippola joi olutta ja kaasi sitten tähteen pöydällä olevaan

kappaan, irroitti lahjukset kapan korvasta ja korjasi ne. Sitten hän

pani muutamia vaskirahoja kappaan ja antoi sen morsiamelle, joka sen

kiittäen otti vastaan ja meni pois.

Sillä aikaa olivat talon poikamiehet riisuneet, juottaneet ja vieneet

talliin vieraan hevosen.

Sitten keskustelivat ukkomiehet läksiäisten ja häiden pidosta ja

päättivät, että juohtajain pitää tulla Niemelään perjantai-iltana ja

lähteä lauantai-iltana, siten joutuu kuokkailta sunnuntai-illaksi

Lippolassa.

Sunnuntaiaamuna, kun Kaisa pukeusi kammarissa, tuli Liisa, Annin

äiti, sinne ja sanoi:

-- Jos tahdot, Kaisa, ettei appesi ole sinulle kovin ankara, niin

kun nyt istaudut rekeen hänen viereensä, koettele istautua hänen

turkkinsa liepeelle. Vaan jos hän ei lievettä jätä, niin liikuttelei

ja mylleröi reessä matkalla, että hän epähuomiossa unehduttaisi sinun

puolellesi liepeensä, jonka sitten hänen huomaamattansa hiihennät

alaksesi.

-- Mutta entäs jos ukko huomaisi, että minä aion taikoja tehdä valtaa

anastaakseni, niin kuinka suuri häpeä siitä minulle tulisi. Voisinko

minä milloinkaan katsoa rehellisesti tuon kunnon ukon silmiin, jota

minä niin suuresti kunnioitan, vastasi Kaisa.

-- Ethän varma nainen lienekään, jos et osaa ajaa tarkoitustasi

perille miesten ja semminkin ukkomiesten huomaamatta. Sellainen

kyvytön nainen olisi häpeäksi meidän sukupuolellemme, virkkoi Liisa.

-- No olkoon menneeksi, minä koetan ottaa tilaisuudesta vaarin, ja

jos en onnistu, niin olkoon valta vanhemmalla, neuvo nuoremmalla,

vastasi Kaisa toivoen sillä pääsevänsä Liisan kurinoista.

-- Ja kuules vielä, Kaisa, jatkoi Liisa. Kun menet vihille ja astut

sulhasesi luokse peräkuorissa, niin tallaa hänen jalallensa. Sitten

vihkiessä kun pappi laittaa teidät pitämään yhdessä sormuksesta

kiinni, niin vedä sulhasesi kättä puolellesi niin paljon kuin

hänen huomaamattansa voit. Se pitää tiettävästi käydä hyvin hiljaa

ja varovasti, ettei sulhasesi mitään siitä hoksaa. Jos onnistut

aikeessasi, saat iäksi päiväksesi vallan miehesi ylitse.

-- Näitä kumpaakaan konstia minä en tee kahdesta syystä: ensiksikin

on vihkiminen tärkein hetki elämässä, jolloin pitää rukoilla

Jumalalta siunausta; ja kun vielä vihkiminen tapahtuu kirkossa,

Herran alttarin edessä, olisi kauhistava synti ruveta siinä taikoja

tekemään. Ei, sitä en tee. Ja toisekseen, sulhaseni pitää minua

arvossa ja rakastaa sydämestään minua. Jos hän huomaisi minun pahat

ja synnilliset aikeeni, niin kuinka minä halpenisinkaan hänen

silmissään. Ei se käy laatuun. Tiedänhän minä ilmankin, että Juhana

on minulle niin nöyrä ja notkea, että hän taipuu, vaikka minä kierrän

hänet ympäri sormeni, vastasi Kaisa innokkaasti.

-- Niinhän ne kaikki tyttöraukat luulevat morsiamena ollessaan.

Vaan kun ensimmäinen rakkauden innostus on ohitse ja tulevat ikävät

rymppäviikot, niin sitten vasta ilmestyy syntyperäinen luonne, ja

silloin ei ole nuorikolle hauska eikä mikään ilo, jos ei vain ole

ennen osannut lumota miestään, selitti Liisa.

-- Tulkoon mitä tulkoon, mutta minä en tee mitään taikaa, vastasi

Kaisa lujin äänenpainoin. Minä rakastan sulhastani ja tyydyn

hänen tahtoonsa; sillä mies on vaimon pää. Ja kun hän on vapaa

taikauskosta, niin tahdon minä myöskin olla siitä vapaa.

-- Mene näitä itsepäisiä tyttöjä vielä neuvomaan! Nehän ovat

olevinaan viisaammat kuin vanhat ihmiset, sanoi Liisa vihaisesti ja

läksi pois.

Liisan pois mentyä tuli Anni kammariin, ja hänelle Kaisa virkkoi:

-- Äitisi oli täällä ja neuvoi minulle monta konstia ja taikaa, vaan

kun en minä luvannut niitä tehdä, näytti hän oikein suuttuvan. Mitä

sinä, serkkuni, luulet, tokkohan ne konstit avittavat mitään?

-- Minä luulen, etteivät ne toimita niin mitään, vaan ovat epäjumalan

palvelusta ja siis syntiä. "Taika taian tekijälle, tietämättömälle ei

mitään", sanoo vanha sananlasku, ja niin minä sen uskon olevankin,

vastasi Anni.

Sitten tuli Kaisan äiti kammariin ja sanoi:

-- Joudu, lapseni joudu, appesi jo odottaa sinua. Isäsi ja minä

olemme myös valmiit lähtemään.

Kaisa tuli ja kävi Lippolan kirkonmiehen rekeen istumaan eikä turkin

lieve juohtunut hänen mieleensäkään. Lautamies kävi emäntineen

toiseen rekeen ja niin ajettiin kirkolle.

Jumalanpalveluksen perästä varustausivat vihittävät, joita oli

useampia pareja, peräkuoriin. Rovastin alttarille tultua järjesteli

suntio vihittävät, sen jälkeen kuin ne oli kuulutettu, alttarin

eteen. Täten joutui Lippolan Juhana morsiamineen ensimmäiseksi.

Morsianten ja sulhasten vanhemmat sekä kaasot seisoivat takapuolella.

Muu kansa kiipesi kuka parville, kuka penkkien päälle nähdäkseen

vihkimisjuhlallisuutta. Kirkosta päästyä ajoivat nuoret parikunnat

kukin kotiinsa.

Sekä Juhana, että Kaisa olivat kalliin valan tehtyänsä niin

liikuttuneet, etteivät alkumatkalla puhuneet mitään. Vihdoin Kaisa

katkaisi äänettömyyden ja sanoi:

-- Nyt, Juhana kultaseni, on toivomme toteutunut ja me olemme saaneet

toisemme. Minä hengitän nyt niin keveästi, kun ei enää tarvitse

pelätä kauppamme purkautumista. Tuntuu siltä, kuin olisi kylmä kivi

pudonnut sydämestäni.

-- Niin kyllä olemme, vastasi Juhana. Ja minä luulen, että Jumalan

avulla tulemme olemaan tyytyväiset toisiimme. Ja jos joku erehdys

sattuisi tulemaankin, joka voi etenkin ensi alussa pikemmin tapahtua,

kun emme vielä tarkemmin tunne toistemme luonnetta, niin se pitää

paikalla oikastaman, ettei penseys pääsisi meidän välillemme. Ja

muuten tulee meidän huolellisesti kavahtaa, ettemme keskinäisiä

asioitamme koskaan puhu kenellekään, jottei kukaan kielineen pääsisi

meidän välillemme, eikä valehdella toisillemme. Meidän tulee

kumpaisenkin luottaa toisiimme ja uskoa toistamme niin kuin itseämme.

Meidän tulee, rakkaani, aina se muistaa, että vasta yhdessä me olemme

kokonaisuus vaan erikseen puoliskot. Jos me nämä kaikki pidämme, niin

Jumalan avulla me olemme aina onnelliset.

Kaisa sanoi mielellänsä noudattavansa näitä aatteita. Sitten hän

kertoi laveasti, kuinka hän hamasta siitä ajasta, kun hän rupesi

avioliittoasiaa ymmärtämään, aina toivoi pääsevänsä Juhanan vaimoksi.

Ja siitä syystä hän tuli sellaiseen käsitykseen, että Jumala on

heidät yhteen luonut, ja siksi hän on iloiten mennyt Juhanalle niin

kuin Jumalan määräämälle omalle miehelleen.

Samat sanat kertoi Juhana, ja niin he vakuuttivat toinen toisellensa,

että heidät on Jumala luonut yhdeksi parikunnaksi.

Sitten Kaisa kertoi, kuinka häntä neuvottiin taikatempuilla valtaa

anastamaan, mutta ei hän voinut eikä tahtonut sellaisia syntisiä

neuvoja vastaanottaa vaan sanoi tyytyvänsä siihen, mitä Jumala näkee

hyväksi hänelle siinä säädyssä sallia ja osaksi antaa.

-- Sinä, armaani, ansaitset kaksinkertaisesti minun rakkauteni,

kun sinä niin ylevämielinen olet, vastasi Juhana. Minä, suoraan

sanoen, olen taikuutta inhonnut hamasta siitä ajasta, kun pappilan

maisterilla veljesi kanssa kävimme kirjoituskoulua. Hän ohjasi meidät

oikealle tolalle, vaikka minun nuorukaisena ei sopinut jyrkästi

vastustaa vanhain tuumia ja heidän pinttyneitä mielipiteitään. Mutta

nyt, kun minä olen päässyt aikamiesten lukuun sen tautta, että olen

naimisissa ja ominaisessa virassa, koetan raivata pimeyden valtaa

minkä voin ja olen sydämestäni iloinen, että sinä rakkaani olet

samaa mieltä minun kanssani. Esi-isäimme tapoja minä tietysti pidän

arvossa, mutta en noitumista ja velhotyötä.

-- Ja minä kiitän suuresti Jumalaa, joka varjeli minua sellaisesta

kauhistuksesta, jota sinäkin vihaat, sanoi Kaisa. Minä en tahdo elää

ainoastaan itselleni, vaan myöskin sinulle.

Näissä pakinoissa kului tie rattoisasti ja pian oltiin Lippolan

tienhaarassa. Sieltä erkanivat kotiinsa Juhanan vanhemmat, jotka

olivat kirkolla toisella hevosella. Kun kirkonmies Kaisan kanssa

aamupuolella ajoi Niemelästä toisella hevosella kirkolle, ajoi Juhana

äiteinensä kotoaan toisella. Kirkolla vaihtausivat naiset: emäntä

kävi miehensä rekeen ja Kaisa kävi sulhasensa rekeen. He ajoivat

Niemelään, jossa Juhani pidettiin yötä. Hän makasi Antin kanssa

kammarissa, ja morsian makasi muun perheen kanssa tuvassa. Seuraavana

aamuna Juhani läksi kotiinsa.