Sisältö: Nuorison tuumat. Pienen Paavon uteliaisuus.
Öitsivalmistukset. Paavon keinot. Emännät. Öitsityöt. Kortinpano.
Vanhatpiiat. Ehtasuuruspala. Arvoitukset. Huikkolassa käynti.
Satu Köntyksestä. Ehtamurkina. Nuorison leikkejä: sokkosilla olo
ja sarankudonta. Paavon rangaistus. Kunkin ajan toimet.
Niin kuin ennen oli tuumattu, tuli Lippolan Juhana Niemelään
pyhäinmiestenaattona iltapuolella päivää. Talon nuoriso kokoontui
Juhanan ympärille tuvan rappusille ja he puhelivat siinä hiljakseen
keskenänsä ja tuon tuostakin nauraa kihattivat. Annin pieni veikko
Paavo tunkeusi uteliaana nuorison puheita kuuntelemaan, vaan nämä
eivät sitä sallineet, ajoivat vain hänet pois. Tämä harmitti Paavoa,
mutta ei muu auttanut kuin lähteä pois. Senkin seitsemän tuskaa
oli Paavon nahassa, ja iltapuoli tuntui hänestä niin pitkältä
kuin nälkävuosi. Vihdoin sai Paavo koko nuorison salaisuuden niin
unhottumaan mielestään, että hän voi äitinsä kanssa iloisesti puhella
uudesta katsaveikasta (takista), joka hänelle luvattiin teettää.
Kukatiesi olisi hän ollut muistelematta koko salaisuutta, jos ei
Mattilan Maija, tuo iloinen hulivili, olisi tullut Niemelään. Tupaan
tultuaan astui Maija kohdastaan perämaalle ja meni Annin luo. Tytöt
alkoivat keskenään kuiskailla välistä nauraen. Nyt kasvoi Paavon
uteliaisuus siihen määrään, ettei hän enää voinut hillitä itseään,
vaan mennä töytäisi tyttöjen luo.
-- Pysy edempänä, sanoi Anni vakavasti.
-- Se on kumma ettei minua mihinkään suvaita, virkkoi Paavo, tunkeusi
yhä likemmäksi ja kävi Maijan viereen penkille istumaan.
-- Mene pois, sellainen pojanrettana, ei sinua tässä tarvita, käski
Maija ja sysäsi Paavon lattialle.
Suuttuneena harmista ja häpeästä rupesi Paavo itkemään ja meni
äitinsä luo, joka koki lohduttaa poikaansa, miten parhaiten taisi,
lupasi vielä hänet ensi sunnuntaina kirkkoon ym., vaan ei sekään
Paavoa ilahduttanut.
Maijan mentyä tuli Paavo jälleen siskonsa luo ja pyysi häneltä
tietoa tyttöjen tuumasta. Anni puheli sinne tänne ilmoittamatta
kuitenkaan pääasiaa. Kun Paavo ei muuten asian perille päässyt, hän
lupasi ilmoittaa sisarensa salaisuuden: tuomiset, sormuksen ynnä
hänen keskustelunsa erään toisen kylän pojan kanssa, jotka Paavo
erään sattuman kautta oli saanut tietää, ja se naula veti. Nyt Anni
kuiskutti Paavon korvaan:
-- Nyt on kekrin aatto: tänä yönä valvotaan Perätalossa öitsiä.
Siellä ei ole muita kotona kuin Pärttyli ja tyttö-Anni; muu perhe
on mennyt kuka mihinkin. Sinne kokoontuvat kylän pojat ja tytöt
auttamaan toivikkia. Muuten siellä tarinoidaan satuja, arvoitellaan
arvoituksia, juodaan kahvia ja syödään ehtamurkina. Kasku-Matti on jo
siellä ja muut kokoontuvat illallisen perästä. Mutta lapsia ei sinne
lasketa.
Nyt oli Paavon uteliaisuus tyydytetty, mutta osaksi vain. Miten hän
voisi sinne päästä, oli kysymys, johon oli vaikea löytää vastausta.
Sillä hänen äitinsä ei ollut niitä ihmisiä, jotka lapsiansa laskevat
minne tahansa, ja toisekseen jos hän vielä sinne miten pääsisi, niin
ajavathan pojat hänet pois, kun hän on lapsi. Tämän seikan ilmoitti
hän serkulleen Eerikalle, joka neuvoi häntä viemään vaikka tupakkaa
kasku-Matille; kun tämä on köyhä läksiäimen poika, niin hänelle
kelpaa kaikki. Ja jos kerran hän lupaa laskea öitsiin, niin Paavo
varmaan pääsee sinne, neuvoi Eerikka.
Iltahämärissä Paavo otti isänsä tyllistä tupakkaa ja vei
kasku-Matille pyytäen lupaa saada tulla öitsiin. Matti lupasi sen,
jos vain Paavon vanhemmat antavat hänelle luvan tulla. Iloisesti
Paavo juoksi kotiinsa, jossa hän hartaasti rukoili äitinsä laskemaan
häntä öitsiin.
-- Ei lapseni, en minä sinua sinne laske, sanoi äiti.
Paavo rukoili miten parhaiten taisi: lupasi olla alati nöyrä ja
kuuliainen, lukea huomenna koko katekismuksen läpi, sekä "Huutavan
äänestä" niin monta lukua kuin äiti vain tahtoi, ei luvannut laskea
mäkeä koko talvena eikä pyrkiä joululeikkiin; mutta kaikki oli turhaa.
-- Pitkittä puheitta, saat käydä minun viereeni makaamaan, sanoi
Paavon äiti levollisesti, vaikka se tietysti tuotti Paavolle
levottomuutta.
Illallisen perästä otti Antti nutun yllensä, meni ulos, juotti ja
illasti hevoset, vaan ei tullutkaan tupaan niin kuin muina iltoina
tavallisesti. Paavo kävi ulos ja sisään, oli rauhaton kuin sijaton
sielu ja nuuhki joka nurkan. Porstuasta, kivenlautasilta hän löysi
nuorimaitokapan, joka oli puhtaaseen liinaan käärittynä, pienen
pussillisen papuja ja voiaskin.
-- Jaah, sanoi Paavo itsekseen, nämä kai ovat öitsiin menevät. Las
menen katsomaan, mitä Maija riehtilä on varustanut.
Tultuansa Mattilan porstuaan tapasi Paavo sieltä jauhopussin ja
potaattikorin, jotka hän arveli olevan öitsiä varten varustettuna.
Vielä hän kävi toistenkin talojen varustuksia tarkastelemassa.
Kun sitten Paavo saapui kotiinsa, olivat sieltä jo sekä pojat että
tytöt lähteneet öitsiin. Vuoteet valmistettiin ja alettiin käydä
levolle, vaan sitä ennen pistäysi Paavo porstuaan ja heitti sinne
kenkänsä, takkinsa ja hattunsa, tuli sitten tupaan ja kävi äitinsä
viereen makaamaan, kuten käsky oli. Uni, tuo väsyneiden virvoittaja,
sulkee pian sen silmät, jolla on levollinen mieli, ja niin se teki
Paavon äidillekin. Mutta Paavoa, jonka mieli öitsiin paloi, ei
nukuttanut. Hän käänsi kylkeä ja toista, siksi kunnes oli vakuuttunut
kaikkien ihmisten olevan nukuksissa. Sitten hän hiipi hyvin hiljaa
porstuaan, pukeusi pian ja -- yks kaks hän oli jo öitsipaikassa.
Kutsumaton vieras kun Paavo oli, hän ei uskaltanut heti öitsitupaan
astua, vaan jäi vähäksi aikaa porstuaan. Tupasesta hän kuuli useita
ääniä, jotka kaikki olivat hänelle tuttuja. Heidän puheistaan
hän ymmärsi siellä ruokaa ja juomaa valmistettavan ja Perätalon
tyttö-Annin olevan pääemännän.
-- Kas kun tuo Niemelän emäntä, sen saituri, raatsi laittaa näin
vähän kahvia, vaikka hänen tyttärellensähän me täällä työskentelemme,
huusi pääemäntä. Minkälaista porovettä saamme näin vähistä jauhoista
tällaiselle perheelle? Vai onko teillä muilla kahvia?
-- Onhan minulla, vastasi Lahtelan Liisa, joka oli pääemännän
apulainen.
-- No se teidän emäntä on vielä niitä vanhoja hyväntahtoisia ihmisiä,
joita nykyaikana niin harvassa tavataan. Hän on aukka muori, virkkoi
tyttö-Anni tyytyväisenä.
-- Mutta minä muistelen Niemelän Annin jotain puhuneen kahvipavuista,
sanoi Liisa ja haki hyllyltä. Täällä on, hyvä Anni, sellainen
murtsukka kahvia, joista saisi vaikka rokan keittäisi, jatkoi Liisa,
näyttäen pääemännälle kahvipussia.
-- "Ennen pitäisi asia tutkia ennen kuin miestä mutkia", sanoo
sananparsi. Minä hätäkello en sitä tehnyt, vaan aloin syyttä soimata
mokomaa hyvää ihmistä. Hyvä oli toki, ettei tässä ollut ketään
kylkinäisiä kuuntelemassa, sanoi tyttö-Anni katuen äskeistä puhettaan.
Nyt mennä livahti Liisa tupaan ja Paavo pistäysi perästä. Hänen
sydämensä sykki niin kuin jänis pussissa, eikä hän tohtinut
peremmälle mennä, vaan jäi ovensuuhun seisomaan.
-- Kas tuota veitikkaa, sanoi Mattilan Maija Niemelän Annille
osoittaen Paavoa.
-- Mitä sinä tänne tulit? Saat mennä kotiin, tiuskaisi Anni Paavolle.
-- Antaa pojan olla täällä, eihän hänestä ole kenellekään vastusta,
sanoi kasku-Matti.
Samaan lauseeseen yhtyi monta ääntä ja niin pääsi Paavo
öitsivieraaksi kuin muutkin. Nyt vasta hän uskalsi silmäillä ympäri
tupaa. Isolla pöydällä paloi kaksi kynttilää ja pienellä pöydällä
sekä pankonpäässä oli yksi kynttilä kumpaisessakin. Siihen vielä päre
pihdissä valoa lisäsi. Peräpenkillä istui toivikki, Niemelän Kaisa,
kutoen punaisista ja sinisistä pumpulilangoista kirjavaa rippua. --
Rippua (rimpsuja) käytettiin nenäliinan ja pöytäliinan ympärillä
sekä pyyhikkeen (käsiliina eli hantuukki) molemmissa päissä. --
Hänellä oli sulhasensa Lippolan Juhana rihmojen vaihtajana. Niemelän
Anni teki samaten ja Lahtelan Matti vaihtoi hänelle rihmoja.
Mattilan Maija iski myöskin rippua ja hänellä oli Niemelän Antti
rihmojen vaihtajana. Mäkelän Vappu istui uuninrinnan penkillä pienen
pöydän ääressä ja teki nyytinkiä (pitsiä). Hänellä oli iso joukko
rihmapalikoita, jotka kalisivat, kun hän niitä sangen nopeasti
muutteli paikasta toiseen. -- Nyytinkiä käytettiin pääpyyhkeeseen,
tyynynpäällisiin ym. -- Toiset tytöt neuloivat sukkia puikoilla
ja lapasia koukuilla. Kuppari-Maija kirjaili kintaita, nuoremmat
keskenkasvuiset tytöt kerivät lankaa ja pojat pitivät heille vyyhtiä.
Kun toivikki sai rippunsa valmiiksi, hän loi peräseinällä
erivärisistä langoista palmikkoa, jonka hän kääri letille. Sitten hän
otti tekurihangon, jonka haaroihin letti käärittiin ja alkupään hän
pani suhakkoon. -- Suhakko oli kämmenen levyinen ja noin korttelin
pituinen lautapala, jonka molemmat päät oli tehty haarakkaiksi. --
Luonnoksessa olivat rihmaiset niidet ja niiden edellä tekuripalikka.
Niisiä nostettua pistettiin lankakieppi loimien välitse kuteeksi.
Tekuriveitsellä tiivistettiin kudelangat. Mikäli palmikkoa valmistui,
sikäli se käärittiin suhakon ympärille. Suhakko pistettiin vyön alle.
Sillä tavoin kudottiin myös säärisiteet, viipulavyöt ja muutkin niin
hyvin naisten kuin miestenkin vyöt.
Kun rippuja oli kylliksi tehty, niin ommeltiin ne pyyhkeiden
(nenäliinain) ympärille. Osaavammat naiset tekivät palmikoiden,
tikutteiden ym. terttuja erilaisista langoista.
Sillä aikaa kun toiset tekivät toivikille töitä, pani Puntuksen
Ripo-täti korttia taikinapytyn kannella. Kun hän otti kortit
taskustaan, hän kysyi kimeällä äänellään:
-- Kukas ensin tahtoo panettaa korttia?
-- Koska sinulla on kirjat ja kortit, autuuden merkit, niin se olen
minä, joka ensiksi tahdon tietää tulevan onneni, sanoi kasku-Matti ja
kiiruhti pöydän takaa Ripo-tädin luo.
-- Nostapas pakasta sitten, käski Ripo-täti kasku-Mattia.
Kortit olivat kaikki yhdessä pakassa, josta Matti nosti muutamia
kortteja.
-- Tässä on sinun entinen elämäsi ja taloutesi, saneli Ripo-täti
ladellen kortteja rinnakkain taikinapytyn kannelle.
Vähän aikaa katseltuaan kortteja hän sanoi:
-- Enpäs olisi sinusta tuota luullut, Matti rukka! Saanko luvan sanoa?
-- Sano vain mitä korttisi näyttivät mutta älä valehtele, sanoi
Matti. Minä en ole mikään nurkkapoika enkä suvaitse salaisia
kuiskutuksia. Sano pois, mitä tiedät!
-- Sinä olet salajuoppo, virkkoi Ripo-täti ikään kuin väkinäisesti.
-- Se on terve vika, tokaisi Matti. Mies juopi, mies saapi, miehelle
antaa Jumala.
-- Sinun nykyisestä taloudestasi ei ole paljon sanottavaa: ukko
isäntä, akka emäntä, Matti muuta perettä, tupakkataulikka taloutta,
jatkoi Ripo-täti.
-- Jumalan rikkaat, Jumalan köyhät! En varasta enkä petä, sen tietää
jokainen, sanoi Matti vähän närkästyneenä.
-- No, no Matti kulta, älä pahastu: vaan niinhän minun pitää sanoa
kuin kortit näyttävät, vastasi Ripo-täti lepytellen Mattia. Mutta
nostapas toisen kerran!
Matti nosti taas korttipakasta.
-- Tässä on sinun ajatuksesi, saneli Ripo-täti ladellen kortteja.
Kappas Mattia, kas poikaa vaan: naimisiin on aivinki. Mielitiettynä
näyttää olevan eräs valkoverinen tyttö, joka ei näytä aivan kylmä
olevankaan Matille. Vaan tuo mustaverinen akka, se ei pidä hyviä
aatoksia teidän tuumasta; eipä pidäkään, sanon minä.
-- Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti, virkkoi Matti mielihyvin.
-- Ja-ah, niin on asia: tuo mustaverinen akka, se kantaa sinusta
konttia, sanoi taas Ripo-täti miettiväisenä.
-- Kantakoon vain; mies se, joka kontissa kestää, lausui Matti
rohkeasti.
-- Suunvuoro minulle, tiuskaisi Ripo-täti katsellen kortteja.
-- Sen tulet saamaan, vastasi Matti nauraen.
-- Niin, se on tuo akanryökäle, joka kujeilee aika lailla, sanoi
Ripo-täti toimessaan. Mutta nostapas Matti kolmannen kerran, niin
saamme nähdä, kuinka lopulta käy.
Matti nosti kolmannen kerran kortteja ja lausui:
Kun tulis Turusta rutto,
amputauti Aunuksesta,
tappaisi akat kylästä,
koukkuleuat koppajaisi:
saisit naastit naidaksensa,
koriat kosissa käydä.
-- Kah, vielähän sinä muistat runoillakin, sanoi Pärttyli.
-- Ainahan minulla on
virren pönkä poskessani,
suussani sanan sakara,
vastasi Matti nostellen olkapäitään.
-- Tuo akanveitikka, sen räähkä, se on kuin onkin härkkimenä teidän
välillänne, saneli Ripo-täti kortteja levitellessään. Vaan annapas
olla, mitähän sillä on tarkoituksena? Ja-ah, jo huomaan, se näet
tahtoo toimittaa toista sulhasta Matin lemmikille, joka asuu veden
rannalla ja näyttää olevan hänelle sukua. Mutta mitäs nämä viimeiset
lehdet tietävät? kysyi Ripo-täti levitellessään jäännöskortteja,
johon hän itse vastasi:
-- Häitä, häitä ja oikein suurellisia häitä! Matti saa voiton: saa
hellunsa ja sen kanssa ison talon, jossa on kolme hevostakin ja
talliorit neljäs, mokoma oinas, jota pitää kolmen miehen päin seinään
valjastaa.
-- Kiitos ja kunnia, täti kulta! huusi kasku-Matti iloissaan.
Tuossa on kolme kopeekkaa vaivoistasi! Anna kätesi tänne, että saan
puristaa. Ja jos tahdot, niin annan suutakin.
-- Oikeinko sinä todellakin suutelisit noin vanhaa piikaa, jota koko
pitäjäs kutsuu tädikseen? kysyi Mäkelän Mikko.
-- Enhän sentään sitä tekisi, vastasi kasku-Matti, vaan onhan lupa
leikkiä puhua, vaikkei tarvis irvistellä.