Metsä. Oikealla iso kallionlohkare, samanlainen vasemmalla, taustalla
tiheätä vesaikkoa, keskeltä kulkee metsäpolku. Oikealla sivulla
metsässä ajatellaan piilopirtin olevan.
_Lemminkäisen äiti_ Ainikin tukemana, Kyllikki etäämmällä. Ankeat ovat
ajat meille.
_Ainikki_. Lepää, emo, olet vanha ja vapiset.
_Äiti_. Vapisen poikani tähden. (Istuu kivelle.)
_Ainikki_. Onhan Kauko taas kotona.
_Äiti_. Paossa piilopirtissä saamme täällä olla. Siitä asti kuin kävin
Pohjolassa, jäytää tuska alati sydänalassa. Missä Kauko?
_Ainikki_. Vuorella seisoo, katsoo pohjan ilmankantta.
_Äiti_. Miksei varo vainolaista. Ei mies vaarasta välitä, eikä tiedä,
missä vihainen vasama lentää.
_Ainikki_. Lähetin jo mieheni kotiin käskemään.
_Kyllikki_. Mikä pensaissa rasahti, pelkään niin...!
_Ainikki_. Mitä pelkäät?
_Kyllikki_. Pelkään Pohjolan väkeä, tulevat vielä ja tappavat
Lemminkäisen.
_Äiti_. Silloin sortuisin minäkin.
_Ainikki_. Kyllä Kauko niiltä niskat nujertaa.
_Tiera_. ja Lemminkäinen tulevat arkivaatteissa. Sen sanon... siitä
asti kuin kävimme Pohjolassa, olet kuin vimmattu vihuri.
_Lemminkäinen_. Pohjolaan kaikki merkit viittaa. Tiera, näitkö Pohjan
neidon ylpeän katseen?
_Tiera_. Kautta Ukon!
_Lemminkäinen_. Ei ystävä ymmärrä urhon unta, mittailee vaan miehen
mielen.
_Tiera_. Turhan tähden hylkäsit vaimosi.
_Lemminkäinen_. Ei minua Kylli kaivannut.
_Tiera_. Oman emosi jätit kynnykselle itkemään.
_Lemminkäinen_. Mitä vaimoista valitat, itse tekoni, kaikki kannan.
Raukka, kuhersit kuikkasi kanssa, kun minä häilyin Pohjolan häissä.
_Ainikki_. Mitä langokset torailette!
_Tiera_. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen
jälillä.
_Äiti_. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.
_Lemminkäinen_. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.
_Äiti_. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se
mies on kostonkavala.
_Lemminkäinen_. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki,
kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin
kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!
_Äiti_. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden;
kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo... Karjassa
olivat... nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan
jälessä.
_Lemminkäinen_. Mitä paimen...?
_Äiti_. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja
työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään.
Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman,
haavalle levitin lehtiä, en tiedä... ei toipunut, kitui ja kuoli isosi.
Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?
_Tiera_. Kamala paimen!
_Lemminkäinen_. Jos olisi tavat toiset, olisi suennut sankariksi.
_Äiti_. Oi, olisipa isosi teko tekemättä!
_Lemminkäinen_. Hyvin teki isoni. Mitä ovat Louhi, isäntä? Arpoja
paimenen arpaseulassa! Ei koskaan rauhaa meillä, jos on elossa tämä
elukka!
Tuura tulee kantaen kalanpyydyksiä, jälessä Utro, Vento ja Arra.
_Äiti_. Paimen väijyy nyt sinua. Piileskeli sinun isosi ennen meren
saarella kovina sotakesinä, pakene sinne.
_Lemminkäinen_. En tahdo enään piileskellä. Nyt lähden kalaan.
_Äiti_. Kauko, älä lähde nyt kalaan!
_Lemminkäinen_. Olethan sairas, emoni, ja särvin on lopussa.
_Äiti_. Poikani, poikani!
_Lemminkäinen_ hellästi. Lähde levolle, armas emo. Tiera, katso kotia,
emoa.
_Tiera_. Ummistan vain toisen silmän.
_Lemminkäinen_ leikillisesti. Onhan sinulla Ainikkisi, valvottajasi.
_Tiera_ myhevästi ja hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.
_Kyllikki_. Kauko, minä pelkään, aamulla näin metsänrannassa miehiä ja
keihäänpäitä.
_Lemminkäinen_. Aina on vaimoilla valittamista, näkevät näkyjä
valveillakin.
_Kyllikki_. Oletko vielä vihainen, Kauko?
_Lemminkäinen_. En ole vihainen, vaimo, mutta on syvällä mieleni
myrsky. Utro, Arra ja Vento! Pönkittäkää yöksi lujasti ovet ja räppänät!
Arra, Utro ja Vento menevät.
_Kyllikki_. Minä pelkään, niin...!
_Lemminkäinen_. Minä en pelkää Pohjolan petoja! Tule Tuura! Menee
(Tuuran mukana.)
_Kyllikki_ itkemäisillään. Ah, Kauko!
_Äiti_. Meni kuin päivä pilveen. Menkäämme levolle, lapset!
Äiti, Ainikki ja Tiera menevät oikealle.
_Kyllikki_. Ilta on ihana, käyn vielä kunnaalta katsomaan Kaukomieltä.
(Menee perälle.)
_Ylmi_ ja Keira vasemmalta. Kirottu korpi! Viikon jo meurusimme
metsässä, kuningashirvi on vielä pyytämättä, ei ole löydetty
Lemminkäistä. — Kaukoniemi on autio, tyhjä, kylmässä kiukaassa naukui
tuuli.
_Keira_. Lempo kiristää nälkävyötäni.
_Ylmi_. Kontti auki ja tulta tuoheen!
Aukaisee kontin ja iskee limpseestä kipinän taulaan ja tekee
nuotiotulen kallion loveen vasemmalle.
_Keira_. Nälkä on mulla kuin sudella. En olisi tullut näille maille,
jollei Anari olisi oppaaksi ruvennut.
_Ylmi_. Anaria armastelet, vesi jo kirpoo kielelläsi... Kyllä sauna
on suloinen, suloisempi kun on oma löylyn lyöjä. Anari on kuin kärppä
kivellä, pesi veristä Kaukon kädet. — Mikset estänyt Lemminkäistä!
_Keira_. Koko piha oli sumussa. Kauko lähti tulena tuvasta, pihalla
väistivät Pohjolan miehet, vapisipa sinunkin partasi pelosta.
_Ylmi_. Luulimme pirtin saarretuksi. Viisas ja vikkelä Kauko pisti
isännän pään seipääseen!
_Keira_. Pohjan paimen, viekas velho, uhkasi kostaa isännän surman,
itse Louhi luottaa nyt hänen loihtuihinsa. Pelkään tuota hirmuista
miestä, vaikka sillä on vaan yksi silmä, näkee kuin huuhkain
pimeässä... vainuaa ehkä vaimojakin ... sanotaan... Kyllikkiä
kiertelevän.
_Ylmi_. Kuin uros kiertää naarasta. Ennen ei vaimoista välittänyt,
sanotaan... syksyllä kerran... hyssä, hiljaa! Siinä paha, missä
parjataan!
_Pohjan paimen_ puhuu käskevästi. Missä on piilopirtti? Etkö tunne
polkua paremmin?
Anari, Jouni, Sorri ja Kormu tulevat.
_Anari_. Kavala sammal on kasunut siinä, missä ennen kuljin; en löydä
polun päätä.
_Pohjan paimen_. Kohtalon polkuja polemme, kohtalo usein on omassa
kädessä. Muistatko, täällä Kyllikki kulki ja kuhersi Kaukonsa keralla.
_Anari_. Muistan, ja muistot syövät sydäntäni. Voi, minua poloista
piikaa!
_Pohjan paimen_. Kuin Kauko naisia rakasti, niin minä niitä vihasin.
Mutta siitä vain kasvoi kiihkoni.
_Anari_. Kyllikin suostuttelen sinulle (Itsekseen) mutta kuinka Kaukoni
pelastan!
_Pohjan paimen_ menee nuotiolle. Olemme täällä nuotiolla. Keira,
tarkasta vielä metsä!
Asettuu nuotion ääreen ja jää tuijottamaan tuleen.
_Anari_ Keiralle kahden kesken. Muistatko kerran kun seipäitä pystytit
pihalle, silloin Pohjolan isäntä löi sinua seipäällä päähän; suretko
isännän surmaa?
_Keira_. Omapa päänsä pääsi saman seipään nenään. Armas Anari, tule
kanssani.
_Anari_. Koskeeko sinua muiden kosto, Kauko kosti selkäsi syhelmät,
miksi siis Kaukolle kaunaa kannat?
_Keira_. Sekoitat aatokseni. Mitä me muista välitämme! Menkäämme!
Keira ja Anari oikealle.
_Ylmi_. Kovin minua jo unettaa.
_Kormu_. Hei, Lippo liukas mies!
_Lippo_ tulee iloisesti lappalaisen puvussa. Pyöri päivä, pyöri päivä!
(Joikuu.) "Kjerika Antan härkäin sarvet ylettyvät taivaaseen. No, no,
no, noo!" Niin minä pulkassa ajoin, joijuin, joijuin, no, no, no, noo!
Miekkoset, erässäkö vai eksyksissä?
_Jouni_. Ajamme kuningashirveä. — Liukas Lippo, kielilaukku, nahkojako
taasen naukumassa?
_Lippo_. Ostatteko nahkoja, on saukonnahkoja, kärpännahkoja,
ketunnahkoja.
_Kormu_. Myisit kerran omankin nahkasi!
_Lippo_. Omanko nahkani? Huiskis, vihellän, nahkani venyy ja vanuu.
_Kormu_. Joka kevät uusi nahka.
_Lippo_ hiljaa Sorrille osoittaen paimenta. Tuo tuijottaa vaan tuleen
ikäänkuin miettisi konnan koukkuja.
_Sorri_. Ei paimen puhu paljon, murjottaa vain ja myrähtelee. Sanotaan,
että paimenella on kesy käärme povella.
_Lippo_. Käärme sillä on sydämmessä.
_Sorri_. Minua peloittaa Pohjan paimen.
_Lippo_. En minä mitään pelkää, huiskis, vihellän, heitän kasvoihin
kauhallani.
_Kormu_. Sinulla on kai ketunnahka selässä. Käänny, niin häntäsi häilyy.
Lippo pyörii kantapäällään ympäri.
_Lippo_. Hyvät ystävät ja huonemiehet, mitä te veistelette! Aulis ja
auttavainen olen, en kaiva kuoppaa toiselle, en varasta enkä valehtele,
en suhaja, jos minulle mikä salaisuus korvaani kuiskataan.
_Kormu_. Lyönpä oluttynnörin vetoa, että Lipolla nyt on iloinen
salaisuus.
_Lippo_. En tiedä mitään, en kuule mitään, kaikkien kaveri ja ystävä.
Yhtä hyvä on Pohjolan kuin Kalevankin mies, käyn kylästä kylään,
nuuskin ja niistän, haistan, hieron kaupat ja...
_Jouni_. Vihellät. — Taulahattu, tuuliviiri, petät kaupoissa kumpiakin,
livahdat, huiskis, vihellät! Hyödyt muiden hyöriessä. Muut tappelevat,
sinä aina saaliin jaossa.
_Lippo_. Arvatkaas kun minä tappelin Lapissa kauhean noitaämmän kanssa
ja olin ihan henkeni menettää, mutta heräsin toki vihdoinkin. (Ylmi
nukahtaa.)
_Jouni_. Maatessasiko sinä tappelitkin?
_Lippo_. Päiväntyttären maassa, kääpiöiden valtakunnassa minä olin
vuoden. Minulla oli tuohiset housut, taulahattu päässä, taniaiset
jaloissa enkä syönyt koko vuoteen mitään, ja siellä minä makaisin vielä
tänäkin päivänä, jollen olisi ollut niin saamarin sukkela. Minä petin
sen noitaämmän, sen kauhean syöjättären.
_Jouni_. Pistitkö sen laukkuusi?
_Lippo_. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy
laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan
ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja
tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin
minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika
möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että
tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät:
"Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse
nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset
ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne
toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä,
jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi
vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.
_Sorri_. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.
_Lippo_. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa
homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.
_Sorri_. Kuinkas sen selität?
_Lippo_. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden
poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!
_Jouni_. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo
nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.
_Lippo_. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!
_Kormu_. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?
_Lippo_. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa
Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin
ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut.
Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle
ison makkaran, paksun kuin hakotukin.
_Jouni_. Sianpistäjänäkö olit Pohjolassa!
_Lippo_. Louhi lupasi toisenkin makkaran jahka löydän Lemminkäisen! Nyt
minä menen sitä perimään.
_Pohjan paimen_ ottaa Lippoa korvasta kiinni. Jaarittelet ja paras aika
menee hukkaan. Mikset sitä heti sanonut! Missä on Lemminkäinen?
_Lippo_. Ettehän te sitä heti kysyneetkään! Ai, ai, nipistät pahemmin
kuin se noita-ämmä. — Lingonheittomatkan päässä tästä on Lemminkäisen
piilopirtti, maakuopassa turpeitten alla.
_Pohjan paimen_ tempaa kekäleen. Kaikki miehet metsään! Mutta hiljaa
herättämättä! Pistämme tuleen koko myyrän pesän! (Pohjan paimen ja
miehet menevät.)
_Lippo_. Minä katselen kaukaa, huiskis, vihellän! (Menee.)
_Kyllikki_ peljästyneenä perältä, Keira toiselta taholta. Metsämies,
mitä etsit?
_Keira_. Kelmeän kaunis impi, miksi vapiset? Oletko Tellervo vai metsän
kuninkaan morsian?
_Kyllikki_. Olin kerran morsian. Ethän tee pahaa kuninkaalleni.
_Keira_. Itket, ihana, kaipaat kuningastasi.
_Kyllikki_ tyyntyen. Kuninkaistani itken.
_Keira_. Missä on kuninkaasi?
_Kyllikki_. En tiedä . . .
_Keira_. Pyhä suru on sinulla, minä metsäinen mies mykistyn, millä
huolesi haihduttaisin.
_Anari_ näyttämön takaa. Keira, Keira! Mitä sinä seisot! (Hiipii
esille.) Kyllikki metsässä yksin! Tiedätkö, missä on Lemminkäinen?
_Kyllikki_. Poissa kaukana...
_Anari_. Taivaan taatolle kiitos! En tullut tänne sinun pääsi
päästimeksi. Helyahne harakka!
_Kyllikki_. Virran pohjaan jo heitin helyni. Anari, Anari, vaikka
kantelit Kaukolle, poissa on viha minusta.
_Anari_ taistellen itsensä kanssa. Kyllikki, nyt minä näen suuren
surusi, nyt minä tunnen Pohjan neidon. Katala Pohjan paimen, en minä
juokse juonillasi. Tule, Keira, kultaseni!
Keira ja Anari menevät. Oikealta metsästä leviää punertava valo,
kuuluu huutoja ja ryskettä.
_Kyllikki_ hätääntyneenä. Pirtti palaa! Tappavat vanhan vaimon!
Ainikki! Tiera! (Juoksee oikealle.)
_Ylmi_ ja Sorri. Sorri, sain kamalan haavan. Tiera heilutti kuin
vimmattu tapparaansa. Vieressä seisoi nuori vaimo, löi ja nujersi
nyrkillänsä.
_Sorri_. Varmaan Ainikki, Kaukon sisar. Mutta poissa on Lemminkäinen.
_Ylmi_. Nainen kivahti paimenen kimppuun, repi ja kynsi, suojellen
talutti vanhaa vaimoa.
_Sorri_. Miksi, hullut, tänne tulimme! Kuule, Pohjan paimen noituu!
_Pohjan paimen_. Lemmon leimu ja kirous! Iske Kormu, iske Jouni, Ylmi,
Sorri! Kivi kalloon, keihäs kylkeen! (Kyllikki huutaa.)
_Ylmi_. Vaimon ääni! Huusi kuin rintaan ammuttu alli.
_Sorri_. Pois, pois!
Ylmi ja Soxri juoksevat metsään oikealle.
_Lippo_ juoksee oikealta. Parempi naarmu suussa kuin haava päässä.
Huiskis, minä vihellän. (Juoksee vasemmalle.)
_Pohjan paimen_ raastaen Kyllikkiä. Kuolema ja kirous! Lemminkäinen on
päässyt pakoon! Häh, nyt sain sinut kiinni!
_Kyllikki_. Päästä, päästä!
_Pohjan paimen_ silittää Kyllikin päätä, joka seisoo kuin kivettyneenä.
Älä pyristele! Kuinka sinulla on valkea nahka! Silitän, sivelen
niinkuin kuningaskäärmeen silkkistä selkää, sivelen, silitän, nauratan,
nukutan. Hyssys, hyssys! — Kauvan olen naisetta ollut, kauvan oli mun
naisia nälkä, tiedätkö sinä mitä on nälkä! Sivelen, silitän!
_Kyllikki_. Häijy henkesi hehkuu ja polttaa kasvojani, ah, mikä
ahdistus! Auta, Lemminkäinen!
_Pohjan paimen_ vihasta sähisten. Kuolema Kaukon suvulle!
Lemminkäisesi, lemmon ruoja, pääsi käsistäni. Hengitä, Kauko, vielä
hetki, kipeemmin koskee silloin kostoni nuoli.
_Kyllikki_. Päästä minut, päästä minut!
_Pohjan paimen_. Taikoen tempaan pienen nälkiintyneen kyyni, annan sen
imeä solut ja suonet, juoda kaikkien naisten naurajan maksaa. — Hyssys,
sivelen...
_Kyllikki_. Älä sivele!
_Pohjan paimen_. Hivelen hiljaa!
_Kyllikki_. Katala, älä katso minua noin!
_Pohjan paimen_ ikäänkuin manaten. Katson ja katson sydämmesi soppiin,
vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman.
_Kyllikki_. Oh, sinä olet kauhea!
_Pohjan paimen_. Väsy kun minä väsytän! Tule, tule! (Raastaa Kyllikkiä.)
_Kyllikki_ rukoillen. Älä raasta, älä revi minua! Polvillani pyydän,
paimen, paimen, päästä kotiin, älä ryöstä, älä huumaa minua!
_Pohjan paimen_ kiihkeämmin. Silitän, sivelen...
_Kyllikki_. Tulkoon nyt kuolema!
_Anari_ ja Keira tulevat. Tämä on hirmuista! Pois täältä, en palaa
tänne ikinä!
_Keira_. Pois, pois! Korpeen rakennamme kotimme.
_Pohjan paimen_. Kerran sun ryösti kaunis Lemminkäinen, toiste ryöstää
sun ruma paimen, kolmannen kerran surman sulho. Hyssys, hyssys! Nyt
sinä olet mun! (Nostaa Kyllikin syliinsä ja vie vasemmalle.)
_Sorri_ jälessä Jouni, Kormu, viimeisenä Ylmi. Ei petokaan pitele
hurjaa Tieraa, paetkaamme!
Pujottautuvat tiheikköön, Utro, Vento ja Arra ajavat heitä takaa
ja katoovat. Tiera tulee kirves ilmassa, jälessä Ainikki taluttaen
Lemminkäisen äitiä.
_Tiera_. Tulkoot, niin halkaisen kallot kirveelläni! Missä paimen?
Kyllikki! Kuulin kiljahduksen. (Syöksyy metsään.)
_Äiti_. vaipuen kivelle. Ah, kuinka koski! Nyt on loppuni lähellä.
_Ainikki_. Voi, surkeutta, emo, nostivat kauhun kasvoillesi.
_Äiti_. Pelastuihan Kauko?
_Ainikki_. Kauko, Kauko!
_Lemminkäinen_ tulee nopeasti ja rientää äidin luokse. Emoni, emoni!
Saarelta näin paksun sauhun!
_Ainikki_. Paimen ja Pohjolan miehet polttivat kotimme.
_Lemminkäinen_. Pohjan paimen!
_Äiti_. Älä mene!
_Lemminkäinen_. Tässä seison ja suojelen sinua!
_Äiti_. Kiitos vakainen Luoja, olet, lapseni, elossa!
_Lemminkäinen_. Miksi jätin sun yksin? Tässä seisoo poloinen poikasi.
_Äiti_. Kohta katoo kaikki elämä kuin varjo silmistäni.
_Ainikki_ itkee. Nyt tuli suru ja surma!
_Äiti_ ojentaen kättään. Kauko! Pitele kättäni kun kalma kouristaa
sydäntä.
_Lemminkäinen_. Pyhää kättäsi pitelen.
_Äiti_. Oh, lapset, pois menen nyt Manalan ikimajoille! (Menee
tainnoksiin.)
_Lemminkäinen_. Synnyttäjäni... herää, ihana vaimo!
_Ainikki_. Meni horroksiin! Katsos, silmät kirkastuvat, äiti näkee
näkyjä.
_Tiera_. tulee etsien ja maahan tuijottaen. Tässä on oksa taittunut,
tästä paimen on vienyt Kyllikin. — Mitä? — Kuoliko Kalevan vaimo?
_Ainikki_. Hiljaa!
_Äiti_ tointuen hetkeksi. Kauko, aikani loppuu... kaikki loppuu
ajallansa angervoisten...
_Ainikki_. Tyynny, äiti!
_Äiti_. Kyllikki... helohipiäsi... valkea vaimosi... Ota vaari
onnestasi...
_Lemminkäinen_. Äiti!
_Äiti_. Riistä mielestä vieras vaimo! (Nousee kyynärpäälleen ikäänkuin
näkyjä nähden.) Kuule, kuule!
_Lemminkäinen_. Mitä kuulet!
_Äiti_. Pohjolan pajassa painavat orjat suurta paljetta. Miksi siellä
miekkoja taotaan? Suuri sota on tulossa... vainovalkeat kukkuloilla...
merellä Kalevan haahdet... hävitys... sekasorto...! Sankarit käyvät
sotia... katsos, katsos, Louhi ja paimen... käärme mekon alla...
hähättää, hiipii... iske... iske, puhkaise toinen saastainen silmä...
varo rumaa rimmettä Kalmiskankaralla... verivelka... ruma rikos...
siellä paimen raiskasi raavaan... ah... isosi puhkasi... lempeni lapsi,
lempeni lapsi... nyt... (Kuolee.)
_Lemminkäinen_. Kamala on Kalmiskankaran kirous!
_Ainikki_ itkien polvillaan. Poissa, poissa!
_Lemminkäinen_. Ijäksi poissa.
_Tiera_. Ei ole vaimoissa vertaistansa, niin kuolevat Kalevan äidit.
_Lemminkäinen_. Tiera, ylin ystäväni!
_Tiera_. Manan viileitä vesiä nyt emosi henki liitää pitkän puhteen
pitoon.
_Lemminkäinen_ mietteissään. "Sankarit käyvät sotia". — Ensin kaivan
miekallani haudan, sitten...
_Tiera_. Ei tullut suru yksin. Pohjan paimen raasti Kyllikin.
_Lemminkäinen_ tarttuen miekkansa kahvaan. Paimen? Kyllikin... Nyt!