Pohjolan avara pirtti, pitkällä pöydällä on ruokia ja oluthaarikoita,
katsomon puoleisessa pöydän päässä kaksi suurta valtatuolia, isossa
takassa palaa valkea, seinillä ja kattohirsillä aseita, nurkassa iso
oluttynnyri.
_Louhi_ työkkää Anaria kylkeen. Pese astiat, Anari! Mitä nuriset,
sontasääri, kohta palaa sulhaskansa sudenajosta.
_Anari_. Viikko on täällä häitä juotu. Kutsuit köyhät huonemiehet, et
kutsunut Lemminkäistä.
_Louhi_. Kaitkoon kurja Kyllikkiään. Kaipaatko Kaukoa, kutale, vasta
karkasit Kaukoniemestä!
_Anari_. En kärsi Kyllikkiä, jauhaisin jauhoksi kivellä. — Missähän
kulkee nyt Lemminkäinen?
_Louhi_. Ehkä viruu Tuonelan vedessä.
_Anari_. Paimen kertoi Lemminkäisen uupuneen Kalmiskankaran rämeen
rannalle.
_Louhi_. Paimen hätikkö, hämysilmä...
_Anari_. Manasiko paimen Lemminpojan Tuonen uneen?
_Louhi_. Vältti surman...
_Anari_. Kaukoniemessä kuuluu käyneen. Ehkä on nyt tulossa näihin
häihin.
_Louhi_. Uskaltaisiko uhalla tämän korkean katoksen alle, kynnyksellä
saisi seistä.
_Anari_. Kuulen astunnan aittatieltä.
Anari vetäytyy karsinaan. Lemminkäisen äiti ja Kyllikki tulevat.
_Äiti_. Kuule Pohjolan emäntä, missä on poikani?
_Louhi_ tiuskien. Mitä minä pojastasi!
_Äiti_. Aavistin Kaukoni kohtalon...
_Kyllikki_. Kangasta kudoin Kaukoniemessä. Kirjasin siihen Lemminkäisen
viini olalla, kädessä jousi, keltaisen kedon kuvasin ja ympärille
lemmen lehdet. Niin silloin veri valahti kankaalle, vai iltainen
ruskoko punasi kyyneleeni.
_Äiti_. Silloin läksimme etsimään Lemminkäistä ja löysimme onnettoman
rämeen rannalla ruhjottuna.
_Kyllikki_. Musta, puolisokea mies rämpi rähmällään hänen päällänsä;
huomasi meidät ja ryntäsi ryteikköön.
_Äiti_. Houreista herätessään sopersi poikani Tuonen joutsenesta ja
Pohjan paimenesta. Mitä teitte pojalleni?
_Louhi_. Olenko minä paimen pojallesi?
_Kyllikki_. Löydänkö lempeni tämän ilmankannen alta?
_Louhi_ viekkaasti. Äsken susi repi karjaamme, ehkä susi on poikasi
syönyt.
_Äiti_. Ei susi syö minun sukuani, sormin Kauko survoo sudet.
_Anari_ Kyllikille. Kyllikki, vieläkö kuljet kisoissa!
_Kyllikki_. Sinäkö täällä, Anari! — Oi, miten täällä on synkät seinät,
tänne ei päivä koskaan paista.
_Anari_. Jauhaisit täällä jauhinkivellä, se osa olisi sopiva sinulle.
_Kyllikki_ itsekseen. Täällä minä tulisin hulluksi.
_Louhi_. Meillä on ankara puuha, ei ole aikaa akoille. Poikasi läksi
täältä, kävi tytärtä kysymässä. (Ilkkuen.) Kas kun ei kuulu jo tulevan
anomaan morsianta.
_Äiti_. Sen varsin valehteletkin, laitoit paimenen paulaksi pojalleni.
_Louhi_. En paimenna paimentani.
_Äiti_. Kun Kauko palasi kotiin, oli kuin myrkky olisi vereen mennyt,
oli haikea ja haluton. — Illalla kylpi Tieran kanssa, saunasta tullen
virkkoi: "mikä on palo mäellä pohjan taivaan alla?" Siihen Tiera:
"Pohjolan pahalta mäeltä nousee keittovalkeat, siellä hankitaan häitä".
Silloin kivahti Kauko: "Eikö kutsuttu minua! Tässä on kuun ikuiset
kutsut!", sanoi ja sivalsi miekan huotrastansa.
_Kyllikki_. Aamulla sitte lähti hyvästiä heittämättä.
_Äiti_. Sille tielle katosi. (Pohjan neidolle, joka tulee
koristettuna.) Ihana olet, Pohjan neito, päästä poikani lumouksesta,
miksi herätit hurjan halun, koska et totta tarkoittanut. Kaukolla on
hento, herkkä vaimo.
_Pohjan neito_. Olen miehiä mitannut, kaikilla on suden mieli, heitä
niille kitaan kinnas, senkin riiviöt repivät.
_Kyllikki_. Sinäkö maan kuulu, Pohjan tähti!
_Pohjan neito_. Kyllikki, saaren kukka! Sano, pieni Kylli, miltä tuntui
kun Kauko ryösti.
_Kyllikki_. Minutpa Kauko ryösti, ei sinua!
_Pohjan neito_. Kutittiko Kauko parrallansa?
_Kyllikki_. Pilkkana minua pidätkin.
_Pohjan neito_. Mikset pitänyt miestä hyvänä taljan alla.
_Kyllikki_. Sinä et tyydy yhteen ylkään, lienee leveä morsiustalja.
_Pohjan neito_. Ei sille ylety yksikään ylkä.
_Kyllikki_. Eikö Turjakaan, sulhasesi?
_Pohjan neito_. Ei Turjakaan.
_Kyllikki_. Pöyhkeilet morsiuspuvussa, vaan olet syöjätär sisältä!
_Pohjan neito_. Katsos, katsos! Sinulla on voimaa varressasi.
_Kyllikki_. Kyy kavala! Miksi viekoitit minulta Lemminkäisen?
_Pohjan neito_. En viekoittanut, en vieroittanut.
_Kyllikki_. Valehtelet, viheliäinen! En sinua pelkää, sinä syöjätär
sinä... Taar'avita! Tahtoisin repiä silmät sinulta.
Purskahtaa itkuun.
_Pohjan neito_. Katsos, katsos!...
_Äiti_. Älä nyt itke. — Tule helohipiäni, menkäämme Lemminkäistä
vastaan, ehkä käännytämme tieltä.
_Kyllikki_. Niin, pois tästä kolkosta kodista!
_Äiti_. Olen jo vanha ja väsynyt vaimo. — Varjele vakainen Luoja tänne
toiste tulemasta! (Äiti ja Kyllikki menevät.)
_Louhi_. Anarille. Lakase kynnys kateiden kiroilta! (Pohjan neidolle.)
Käykäämme katsomaan kujalle, eikö jo tule Turja sudenajosta. (Menevät.)
_Anari_. Itse kadehdit, kavala emäntä!
_Pohjan paimen_ sivuovesta haistellen kuin metsäneläin ilmaa. Täällä on
makean maidon haju, nuoren miniän ihon tuoksu.
_Anari_. Mitä hamuilet?
_Pohjan paimen_. Kävihän äsken Kyllikki täällä?
_Anari_. Läksi juuri anopin kera.
_Pohjan paimen_. Niinkuin pieni kesy käärmeenikin janoan minä nuorta
lämmintä maitoa.
_Anari_ joka on kuullut alkupuolen. Kesy käärme? — Olet ovela tietäjä!
Sinua pelkää itse isäntä. — Kuules, minulla on korvessa sisar, sitä
vaivaa nyt lemmentauti, mutta toinen nainen on tiellä. Neuvo, millä
lemmen vierottaisin.
_Pohjan paimen_. Sinulla lienee Kyllikin kylpyvasta?
Ottaa vastan karsinasta, Anari sieppaa sen häneltä.
_Anari_. Mistä arvasit aikeeni?
_Pohjan paimen_. Minä huomaan ja haistan kaikki.
_Anari_. Viettelen sinulle Kyllikin marjaan mäelle.
_Pohjan paimen_ teeskennellen. Minäkö, mitä mutiset? Kyllä keksit
huonon keinon. (Neuvoo.) Piilota vasta läävän pahnaan, kulje kerran
myötä päivää, toisen kerran vasta päivää, laadi näitä lausehia! (Manaa,
Anari toistaa sanoja.) Pistä, häijy, härkimesi kahden rakkahan välihin,
jott'ei tunne toinen toista eikä yhteen yritä.
_Anari_ nauraa. Olet viisas kuin Vipunen, niin nostan lemmen myös
sinulle.
_Pohjan paimen_. En minä tavannut lempeä enkä saanut kurja kunniata,
siksi ne riistän rikkaammilta.
_Anari_. Kaikki minuakin hylkivät ja hosuvat.
_Pohjan paimen_. Rakastaahan sinua Keira.
_Anari_. Keira on orja niinkuin minäkin.
_Pohjan paimen_. Sinä orjan onneton lapsi, sinä tunnet kuinka elämä
on katala, kaikki vei se minulta. Otsaani polttaa orjan rauta, toinen
tunnon tulirauta polttaa sisintä sydäntä.
_Anari_ udellen. Mitä teit, paimen?
_Pohjan paimen_. Hä, syytätkö sinäkin minua. — Katsos tuota toista
silmää! (Painaa kasvonsa Anarin kasvoihin.) Siinä on hiiden häijy
hehku, näin kerran kuvani lähteessä, sen jälkeen olen vettä vieronut.
— Nuoret naiset kammovat minun rumuuttani kuin ruttoa. Julma, julma
on elämä! Ja kuitenkin janoo rakkautta kurja, kelvoton paimenkin. Oh,
jospa kaatuisin kalvan kärkeen. Katsos, nuorena ollessani ikävöitsin
minäkin impeyttä, mutta kaikki naiset nauroivat minulle. Silloin kerran
syksyllä karjassa...
_Anari_. Silvoitko karjan?
_Pohjan paimen_ synkistyen. Pahemmin tein... olin yksin... unohdin
kaikki... horna hähätti korvissani... tein kauhean työn... silloin tuli
muuan mies ja näki kaikki... ja puhkasi silmäni. Ei, en sitä voi sanoa,
sinäkin kauhistuisit... Ah, hirmuinen tuli on minussa, kumpa muistini
menisi! Ei, ei, ei, mihin minä menisin. Yö, yö! Yö ja päivä sama
minulle, ei kotia minulla, ei luonnossa lepoa, koko maailma on kuin
haiskahtava haava. — Mutta vaikka minä olen puolisokea, niin minä näen
inehmojen ilkeät aatokset ja kamalat kurjuudet. — Katsos, minä tunnen
pahan, minä itse olen paha, näillä salavoimilla minä voitan. Hähhää!
Minua parjataan, mutta minua peljätään, minä kasvan vihani tiedossa,
tahdon kostaa ja tahdon nähdä kammon kaikkien kasvoilla. Ja kuka näin
kosti minulle! Hän, joka näköni riisti. Kavahtakoon hänen poikansa
ennenkuin oma silmänsä sammuu! Hähhää!
Anari on pelästyneenä vetäytynyt nurkkaan, ovesta astuu Pohjan neito
itkettäjänaisten seuraamana, Louhi, Pohjolan isäntä ja Turjan sulha,
jälessä kansaa; kalevalaiset tunnetaan vaaleammista, pohjolaiset
tummemmista mekoistaan. Vanhanaikuisia häämenoja, kanteleet soivat,
itkettäjänaiset alkavat itkettää morsianta, joka koko ajan pysyy
jäykkänä.
_Ensimmäinen itkettäjänainen_ itkien.
Itke, itke, neiti nuori,
itke kourin kyynelesi,
pisarat ison pihoille!
Kun et itke itkettäissä,
itket toiste tullessasi,
kun tulet ison kotihin,
kun löydät isosi vanhan
saunahan savuttuneena!
_Toinen itkettäjänainen_.
Itke, itke, neiti nuori,
kun itket, hyvinkin itke,
kun et itke itkettäissä,
itket toiste tullessasi,
kun tulet emon kotihin,
kun löydät emosi vanhan
läävähän läkähtyneenä,
kuolleena kupo sylissä.
Palvelijat kantavat ruokia ja juomia pöydästä.
_Lemminkäinen_ tulee juhlavaatteissa, ei muuta asetta kuin miekka
vyöllä. Terve, terve hääkansa!
Kun hän huomaa, ettei vastata tervehdykseen, on hän hetken
ääneti, vastaa sitte ikäänkuin itselleen pilkallisesti:
Terve tervehtijälle!
_Pohjan neito_ vilkastuen. Tuli kuin leimuna Lemminkäinen!
_Pohjan paimen_. Lemmottu Lemminkäinen!
_Louhi_. Ethän häitämme häväise!
Tytöt supattavat, pohjolaiset murisevat.
_Lemminkäinen_. Kuules, Pohjolan isäntä, olisiko talossa tässä
rinnukseni riisujata?
_Pohjolan isäntä_ pöydän päästä. Hä! Kaikki orjat ovat työssä,
raha-arkkuja kantamassa.
_Lemminkäinen_. Eikö tuotane ohria orhilleni?
_Pohjolan isäntä_. Hä! Voihan orhisi oleilla pihalla tuolla taivasalla!
_Lemminkäinen_. Olipa ennen isoni tähän taloon tullessa hevolle heiniä
varattu.
_Louhi_. Sellainen isäntä kuin hepokin.
_Lemminkäinen_. Olisiko olutta urhon juoda, jano on, joisinpa joenkin!
_Louhi_. Kuka sun käski tänne tulla!
_Lemminkäinen_. Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.
_Louhi_. Tuhman tavat on sinulla.
_Lemminkäinen_. En ole tasaisten tapojen orja!
_Pohjan neito_. Emoni, ällös vierasta vihota!
_Pohjolan isäntä_. Ei kielletä sinua, jos elät siivosti tuvassa oven
suussa orren alla.
_Lemminkäinen_. Lempo tänne lähteköön oven suussa seisomaan, nokianne
nuohomaan.
_Anari_. Ei katsonut minua Kauko.
_Pohjolan isäntä_. Tule sitte lähemmäksi.
_Lemminkäinen_. istahtaa isännän viereen, niin että rahi raksahtaa.
_Kalevalainen_. Onpa siinä miehen mittaa, oikeinpa rahi rasahti.
_Pohjolainen_ sivulliselle miehelle. Ei pääty nämä häät ilolla.
_Lemminkäinen_. En minä riitaa rakenna, jos kunnialla kohtelette.
_Pohjan paimen_ Pohjolaiselle. Tuntuu kuin tupa jo haiskahtaisi verelle.
_Pohjolainen_. Eikö jo syhy sormesi, paimen?
_Pohjan paimen_. Minä kuljen ja kiihottelen, asetan sanani satimet,
isken kuin suopungilla, ensin kiristän, sitten kuristan.
_Pohjolainen_. Me lyömme Lemminkäisen.
_Lemminkäinen_. katsellen kansaa. Enpä ole mielivieras, kun ei jo tuoda
olutta.
_Louhi_. Jo on täällä syömät syöty, häät juotu!
_Lemminkäinen_. Salassa syöty, salassa juotu!
_Louhi_. Anari, tuo vieraalle olutta. (Erikseen.) Multakuopasta
alimmalla astialla!
Louhi menee sivuovesta. Anari ottaa astian ja kaataa siihen olutta
tynnyristä mutisten taikasanoja, kulkien myötä- ja vastapäivää.
_Pohjan neito_. nauraa. Katso, Kauko, Anari lukee lemmen loihtuja!
Anari tuo vavisten haarikan pöydälle, käännähtää äkkiä ympäri
ja pyörähtää kiukaan taakse.
Etkö nähnyt tyttöä, Kauko, poskensa lensivät punalle!
_Lemminkäinen_ katsoen haarikkaan. Häpesi oluen huonoutta.
_Pohjolainen_. Tokko lie sinussa tämän kannun kallistajata!
_Pohjan paimen_. Olisipa myrkkyä sakassa!
_Lemminkäinen_. Ohhoh, olut katala, kyllä on toukkia tuopeissanne!
(Viskaa sormellaan olutta permannolle.) Terve, Pohjolan pimeä piika!
Juon tämän oluen onneksesi! Tänä yönä pujahdat heinäkengän poropussiin,
horna sitoo pussin suun.
_Kalevalainen_. Joi kuin hepo pienen lammin!
_Turjan sulha_. Tarkoittiko mies minua? En tajua tuhmuuksia.
_Pohjolainen_. Mitäpä huolit huitukoista, olet rikas ja rehevä.
_Turjan sulha_ kehuskellen. Sen sanon, kaupoissa en häviä.
_Pohjolainen_ imarrellen. Tunnet tarkkaan karjan karvan.
_Turjan sulha_. On minulla sorkkasääriä satoja, on vaikka sata
Kaukonientä.
_Kalevalainen_ sivulliselle. Turja laulaa lehmistänsä, ei hiisku mitään
morsiostaan.
_Pohjan neito_. Mene Turja, sulhaseni, hakemaan hevosiamme, lähdemme
kohta Pohjolasta.
Turja menee muutamien muiden seurassa, osa jää juomaan haarikoista,
jotka kiertävät pöytää. Pohjan paimen kiipee kiukaalle.
_Pohjolan isäntä_. Talo työlle, vieraat tielle! Jo on täällä liikaa
syöty, siitä on viikkoinen vahinko.
_Lemminkäinen_ nousten pöydästä. Tuoko Turja oli sulhasesi!
Pihkanjuoja, talin syöjä!
_Pohjolan isäntä_. Älä soimaa sulhasta! Turjalla on kultaa vaikka
ostaisi kaikki Kalevan pellot!
_Lemminkäinen_. Vaan ei hiihdä Tapion otusta.
_Pohjolan isäntä_. Hä! Peura tuli porotarhaan kerran illalla
itsestänsä. Meidän paimen sen lepytti loihduilla.
_Pohjan paimen_ kiukaalta. Minä sen tapasin taialla. Olet nähnyt
käärmeen unta, tai oli silmäsi sokea, kävithän Tuonenkin tuvilla.
Pohjolaiset nauravat.
_Pohjolan isäntä_. Siinä kuulet, naisten urho!
_Lemminkäinen_. Toinen varis ei toisen silmää kaiva.
Kalevalaiset nauravat.
_Pohjan paimen_. Myrähtikö myrrysmiehet!
_Lemminkäinen_. Kävinpä Tuonenkin tuvilla.
_Pohjan paimen_. Vieläkö isosi kuorsasi, kuoli kannuja kallistaessaan.
Manalla kulkee nyt kohmelossa.
Pohjolaiset nauravat.
_Lemminkäinen_. Isoni tiesi sinusta tuhman tarinan mutta en kehtaa sitä
kertoa nuorten kassapäiden kuullen. Kerronko, kauniit kassapäät!
Tytöt tirskuvat ja kurottavat päitään Lemminkäiselle.
_Kalevalainen_. Kerro kaikki!
_Lemminkäinen_. Kerran nuorena karjassa ollessasi...
_Pohjan paimen_. Se on vale, kautta Ukon, se on hornan ilkeä vale!
_Lemminkäinen_. Hahhaa! Pahasti parahti.
_Pohjan paimen_. Älkää kuunnelko kunnotonta! Hän herjaa ja häväisee,
ajakaa koirilla kujalle!
Kalevalaiset nauravat.
_Pohjan neito_. Ole nyt siivosti siellä.
_Ensimmäinen kassapää_. Sukkela kuin saukko Kauko!
_Toinen kassapää_. Salpasi paimenen sanoilla.
_Lemminkäinen_. Kutti, kutti, pienet piiat. Mitä te salaa supatatte!
(Kulkee tyttöjen luo ja istahtaa heidän syliinsä, tytöt työntävät
häntä.) Kui, kutti! Somia olette kaikki! (Vilkuu tyttöihin olkansa
takaa.) Yksi on arka kuin sirkku, toinen siivo ja virkku, kolmas kiivas
kuin kirppu! Mutta missä on oma kosjonne! (Nousee, kahmasee tyttöjä
ja työntää heitä paimenta kohden.) Hei, ettekö huoli tästä karjan
kaitsijasta!
_Ensimmäinen kassapää_. Paimen on ruma kuin rutto!
_Toinen kassapää_. Hyi, ja häijy niinkuin hitto!
Kassapäät väistyvät kansan sekaan.
_Lemminkäinen_. Kuulitko, kurja paimen! Kassapäät kaihtavat sinua!
(Inholla.) Kauhea olet, sinusta lähtee lemmon löyhkä!
Pohjan paimen piiloittautuu kiukaan taa, isäntä jää juomaan
parin häävieraan kanssa. Lemminkäinen käännähtää äkkiä ympäri
kantapäällään ja lähestyy Pohjan neitoa.
_Lemminkäinen_. Kuule korska Pohjan neito, miksi pidit pilkkanasi?
_Pohjan neito_. En käskenyt, en kehoittanut. Kauvan viivyit erässä,
Kauko.
_Lemminkäinen_. Taar'avita! Piirsikö paimen puihin väärät pilkut?
Näimme hänen metsässä hiipivän. Eksyin Tierasta Kalmiskankaralla.
_Pohjan paimen_ mutisee. Pääsit Tuonelan turmasta, toiste sun sysään
syvemmälle.
_Pohjan neito_. ilkkuen. Ammuitko joutsenen?
_Lemminkäinen_. Mahdottomia minulta vaadit. Istuitko silloin
luhdinsolassa?
_Pohjan neito_. Uneksin luhdinsolassa.
_Lemminkäinen_. Et uneksinut, Pohjan neito, odotit Turjan tuloa.
_Pohjan neito_. Pettyi uneni uroista!
_Lemminkäinen_. Kalevan taitava seppo teki kullasta morsiamen, sinä
otit hoikan hopeasulhon...
_Pohjan neito_. Tuli Turja, emo pakotti, itara isä kyhäsi kaupat.
_Lemminkäinen_. Kas kun ei isäsi itse sinua kosinut.
_Pohjan neito_. Älä kiihoita minua.
_Lemminkäinen_. Sinä kiihoitat minua, ilveskissa. (Lähennellen.)
_Pohjan neito_. Oletko humalassa, hurja mies!
_Lemminkäinen_. Ilveskissa, ilveilit minulle! Mutta sorea sinä olet,
viileänä olet nyt minulle viehkeämpi.
_Pohjan neito_. Mitä tarkoitat, Kauko?
_Lemminkäinen_. Toisen miehen morsiona olet nyt minulle ihanampi!
(Aikoo syleillä.)
_Pohjan neito_. Älä koske, Kauko.
_Lemminkäinen_. Tule, vielä on aika! Hei vaan! Hepoa vihellän, kannan
korjaani, vien sinut korpeen ohi ulvovien susien.
_Pohjan neito_. Herkene, hurja! Katso minua silmään. Tässä seison,
et minua vie, voit pahoin pidellä pukuni, runnella ruumiini mutta
sydäntäni et saisi.
_Lemminkäinen_. Olen minä ennenkin naisia vienyt.
_Pohjan neito_ uhmaten. Hennon Kyllikin ryöstit, minua et ikinä.
(Lähdössä.)
_Louhi_ tulee. Vieläkö, lempo, leksottelet!
_Lemminkäinen_. Heitätkö näin hyvästit minulle?
_Pohjan neito_. Heitän hyvästi lapsuuden lehdot. Hyvästi! (Menee.)
_Louhi_. Oliko kotoinen sauna kylmä, nyt sait oikein kuuman löylyn. —
Äsken etsi sinua emosi, Kyllikki oli keralla.
_Lemminkäinen_ kiivastuen. Kyllikki? Miksi tänne tulivat! En ole
vaimojen vasikka.
_Louhi_. Niin, kaikki hullut hyppelevät sinun jälilläsi, vaan et saanut
tytärtäni, nyt lentää lintu linnastani.
_Lemminkäinen_. Vaikka on neito miehelässä, ei ole miehin menetetty.
_Louhi_ isännälle. Heitä jo kannut kallistamatta. Humala hyvä
hurskaalle, paha paljon juoneelle. (Menee.)
_Lemminkäinen_. Haarikka täyteen! Nyt minä tahdon juoda! Terve Pohjolan
isäntä, olet hapan kuin oluesi.
_Kalevalainen_. Missä on sotatoverisi?
_Lemminkäinen_ näyttää miekkaansa. Tässä toveri tottelevainen, ei se
vieroksu veriä. Tarkoitatko Tierastani? Otti Ainikin akaksi. Hameen
karttaja hameisiin kiertyi. Hahhaa!
_Pohjolan isäntä_. Kyllä kerskaat miekastasi, mutta tulehan
laulukilpasille, niin opetan arvoituksia.
_Lemminkäinen_. Lauloin ennen Lapin noidat, laulan sinutkin vaikka
sudeksi. — Joko laadit lauseitasi! (Lemminkäinen katsoo Pohjolan
isännän tuoppiin.) Sanoilla siis sotikaamme!
_Pohjolan isäntä_. Mitä katsot, Kaukomieli!
_Lemminkäinen_. Katson tuota tuoppiasi.
_Pohjolan isäntä_. Mitä näet tuopissani?
_Lemminkäinen_. Näen siellä sun kuvasi.
_Pohjolan isäntä_. Mik' on tuopin pohjukassa?
_Lemminkäinen_ leikillä. Tutki itse tuoppejasi!
_Pohjolan isäntä_. Mato tuopin pohjukassa.
_Lemminkäinen_. Mikä madon maalle työnsi?
_Pohjolan isäntä_. Mistä minä kaikki tiedän.
_Lemminkäinen_. Sylki syöjätär vesille.
_Pohjolan isäntä_. Mist' on tuolle henki saatu?
_Lemminkäinen_. Henki Hiiden hiiloksesta.
_Pohjolan isäntä_. Mist' on hampahat häjyllä?
_Lemminkäinen_. Okahista Pohjan ohran.
_Pohjolan isäntä_. Senpä varsin valehtelit.
_Lemminkäinen_. Pahasta mikä tulisi?
_Pohjolan isäntä_. Mistä minä kaikki tiedän?
_Lemminkäinen_. Konna konnan oksennosta! (Lemminkäinen huudahtaa.)
Puhkaisen sen miekallani. Siinä oli sinun sukusi, mato musta, Pohjolan
isäntä! Hahhahaa! (Kaataa isännän olven kannusta pöydälle.)
_Pohjolan isäntä_. Hä, kelvoton, kaadathan olveni!
_Pohjan paimen_ hyppää alas kiukaalta. Etkö jo iske, isäntä!
_Pohjolan isäntä_ suuttuen. Tuhat tulimmaista! Näitkö sata seivästä
Pohjolan pihalla, monen kärjessä keikkuu päitä, yksi seiväs on sinua
varten!
_Lemminkäinen_. Kenen pään minä siihen sovitan?
_Pohjan paimen_. Sinun pääsi on sopivin.
_Lemminkäinen_. Näinpä lapsinallikoita seipäiden alla leikkiä
lyövän, viirunaamoja, naurisnaamoja. — Hyvä olet nauriin kylväjä, et
kylvännyt vain emäsarkaan, ojavieriinkin tiputit. (Juo.) Terve isäntä,
naurisnaama!
_Pohjan paimen_. Pelasta kunnias, isäntä!
_Pohjolan isäntä_. Ei tästä pidot parane, jollei vieraat vähene!
_Lemminkäinen_. Sinä ilkeä, itara isäntä! Himosit oman vaimosi tytärtä!
Päästäksesi pälkähästä hieroit, hylky, salakauppaa, työnsit sudelle
tyttäresi.
_Pohjolan isäntä_ kivahtaa pystyyn ja sieppaa miekan seinältä. Lähde jo
tästä kotiisi, hiiden heitto!
_Lemminkäinen_. Ei miestä manaten siirretä sijalta tältä!
_Pohjolan isäntä_. Kuules, kurja Kaukomieli, voitit mun
laulukilpasilla, mutta mitelkäämme miekkojamme, katselkaamme, kenellä
miekka parempi!
_Pohjan paimen_ itsekseen. Ei tässä sotaa käydä Kaukon ja isännän
välillä. Tässä ratkaistaan Kalevan ja Pohjolan kohtalot, minä asetan
arvat.
_Lemminkäinen_. ilkkuen. Mitäpä minun miekastani, kun on päänluissa
lohkiellut! Mutta kuitenkin, koska ei muuten pidot parane, niin
mitelkäämme miekkojamme.
Vetää miekkansa tupesta. Pohjan paimen ja pitovieraat tarkastavat.
Kuistilta kuuluu itkettäjänaisten virret, väki hyvästelee morsianta,
kulkuset kilisevät ja kannel soi.
_Pohjolan isäntä_. Paimen, tuo karhuntalja!
_Pohjan paimen_ tuo taljan. Yhtä kynnen mustukaista on isännän miekka
pitempi.
Pohjolan isäntä ja Lemminkäinen asettuvat taljalle.
_Pohjolan isäntä_. Tässä seison taljallani, itse kaadoin keihäällä
karhun.
_Lemminkäinen_. Tunnen kyllä käsialani, Lipolle annoin tämän taljan.
_Pohjolan isäntä_ hiukan nolona. Hä, mitä miekkonen? — Isketkö, minäkö
ensin isken?
_Pohjan paimen_ isännälle. Sinulla on miekka pitempi, sinun on ensin
iskeminen.
_Pohjolan isäntä_. Tuossa saat, häiden häväisijä!
Iskee miekallaan mutta Lemminkäinen lyö sen orteen.
_Lemminkäinen_. Mitä pahaa teki sinulle orret! Iske päältä, pohjan
poika!
_Pohjolan isäntä_. Iske päältä, Kaukomieli!
_Lemminkäinen_. Taar'avita! Nämä olisi nyt minun hääni, mikset antanut
tytärtä, mikset kutsunut häihin, miksi kohtelit kerjurina!
_Pohjolan isäntä_ väistyen. Käythän päälle niinkuin tauti.
_Lemminkäinen_. Katala koira! Katala oli elämäsi, tuossa loppusi,
katala! (Iskee, isäntä kaatuu kuolleena taljalle.) Mitä katsotte,
naurisnaamat!
Ajaa miekallaan kaikki pirtistä paitsi Pohjan paimenen, joka
kyyristyy nurkkaan.
_Pohjan paimen_. Suuri olet sotija! Mittele miekkoja minunkin kanssa!
_Lemminkäinen_. Tahraisin miekkani saastaisen verellä! Minultako surmaa
etsit, hirtettävä hiiden orja!
_Pohjan paimen_ avaa paidan karvaisen rintansa kohdalta. Niin iske
tuohon!
_Lemminkäinen_. En sinua iske, tahmea, tahrainen etana. Mitä teit
nuorena kerran...? Isoni näki kaikki... Oh, minä arvaan... Karjan kauhu!
_Pohjan paimen_. Älä huuda kaikkien kuullen!
_Lemminkäinen_. Hyi! Pelkäät pimeitä töitäsi. Pois edestäni!
(Potkasee.) Hei, Anari, tuo vettä, pesen käteni ilkeän isännän verestä!
_Anari_. tuo hätääntyneenä vettä. Löit kuin naatin nauriista.
_Pohjan neito_ rientäen esille. Pakene, Kaukomieli. Piha on sakeessa
sumussa, miehet jo hakevat kirveitä.
_Lemminkäinen_. Pihalle lensi nauriin pää, lyön sen seipään nenään.
_Pohjan neito_ vie käsivarresta Kaukoa. Pakene!
_Lemminkäinen_. Yksin tulin, yksin menenkin. Hyvästi, Pohjan poloinen
tähti! (Menee.)
_Louhi_ syöksähtää huoneeseen. Surmasi, surmasi isäntäni! Kostoa
Pohjolan veri vaatii! Missä miehet?! Miehet, miehet!
Juoksee ulos.