Laaja rämeenranta. Suossa perällä joku räkämänty. On hämärä aamuyö.
Louhi ja Pohjan paimen seisovat arpaseulan ääressä.
_Louhi_. Minne kääntyy kohtalomme?
_Pohjan paimen_ kulkee haparoiden melkein sokeana. Arvannee arpaseula.
Anna tänne hurmeinen harja, kaikki on haltioiden hallussa.
_Louhi_. Kolmasti harjasin mieheni veristä päätä. Sitten isännän surman
en ole nukkunut monta yötä, enkä ummista silmiäni ennenkuin pitelen
surmaajan päätä näissä samoissa käsissäni.
_Pohjan paimen_ taikoo.
Sano arpa syytä myöden,
älä miehen mieltä myöden,
sano totta älä valetta;
lähe nyt arpa myötä päivän,
jos on kalma kalmistosta;
jos ompi sodan kiroista,
lähe silloin vasta päivän!
_Louhi_. Minne kääntyy arpaneula?
_Pohjan paimen_. Epäiletkö, emäntä? Ei nyt arvaa arpaneula, vapisee
kuin nuoren naisen ruumis kiivaan käden hyväillessä.
_Louhi_. Miksi toit tänne Kyllikin? Panin tuon äsken viruttamaan
isännän vaatteita verestä.
_Pohjan paimen_. Hää! Viruttiko vaatteet?
_Louhi_. Pelästyi pilkkuja ja karkasi karjansa mukana.
_Pohjan paimen_. Nainen on riivattu.
_Louhi_. Taisit pahasti pidellä. Siitä vähät välitän, mikset tappanut
Lemminkäistä?
_Pohjan paimen_. Tuvan poltin. Kun en tavannut tappajata, ryöstin
vainolaiselta vaimon.
_Louhi_. Mitä tuvan tuhasta! Maitse meritse joukoin käyvät nyt
kalevalaiset tänne ja ruttona riehuu Kauko edellä.
_Pohjan paimen_. Vaimo on esteeksi meille. — Aja se karjansa keralla
Lemminkäistä vastaan.
_Louhi_. Olet viisas ja varova... Päästäisinkö päivän piilosta?
_Pohjan paimen_. Hähhää! Kätkit päivän kivimäkeen. Sanovat Kalevan
kuulun sepon takovan uutta aurinkoa.
_Louhi_. Uuttako aurinkoa?
_Pohjan paimen_. Pelkäätkö? Mitä minä auringolla! Tulenhan kohta
umpisokeaksi, näen kaikki kuin harmaan seulan läpi.
_Louhi_. Päästäisinkö päivän?
_Pohjan paimen_. Tunnetko tätä turman paikkaa?
_Louhi_. Hornan henget asuvat täällä.
_Pohjan paimen_. Tämä rimpi myrkyttää miehen mielen, se vetää, vetää...
_Louhi_. Sinne kaadamme kalevalaiset.
_Pohjan paimen_. Ja Lemminkäisen!
_Louhi_. Sinäkö kostaisit isännän surman?
_Pohjan paimen_. Oma on minulla kostoni. — Minkä Kauko lempeen hukkasi,
sen minä säästin vihalleni. Katsos tässä! (Näyttää vasamaa.) Karsikossa
valelin keskiyöllä kärkeen käärmeen mujua. Nyt tunnen umpiputken
ailueet!
_Louhi_. Näetkö ampua, paimen?
_Pohjan paimen_. Vaikka en näe, niin minä kuulen. Minä hiivin ja
kuuntelen kuinka sykkii se sydän, jota enimmin vihasin... siihen
tähtään, siihen ammun.
Kuuluu lampaiden kellojen kilinä. Kyllikki tulee repaleisissa
vaatteissa. Lampaiden ajatellaan kulkevan penkereen alla.
_Louhi_. Kaukon kurja vaimo!
_Pohjan paimen_. Mikä hänet nyt tielleni heitti, nyt minä tarvitsen
kaiken taikani.
_Louhi_. Joko virutit verisen liinan, korea Kaukon vaimo?
_Kyllikki_. Uu! — Verisen liinan?
_Louhi_. Jonka miehesi veritti.
_Kyllikki_. Katsos, eikö minulla ole koreat kisavaatteet!
_Louhi_. Kuin Tapion tyttärellä. Kisaanko menet vai mitä etsit?
_Kyllikki_. Lieto, laito lampaitani, silitän, sivelen... Hyssys! Missä
on kellokkaani!
_Louhi_. Minne kadotit kellokkaasi?
_Kyllikki_. Nukkuu, nukkuu nurmen alla. Missä on kuninkaani?
_Pohjan paimen_. Oh! Luulin silmäni sokeaksi, sentään näen selvästi
tämän kelmeän, kurjan kuvansa. — Pois, älä tule tänne!
_Louhi_. Mene tuonne kunne käsken, sieltä tulee kuninkaasi.
_Pohjan paimen_. Kurja kuningas!
_Kyllikki_. Kellot kilisee, kilikilikil, mutta ei kuulu kuningasta.
(Mennen paimenen luo.) Tiedätkö sinä? Kuka sinä? Uu, uu, suden silmä...
tulee harmaa hukka...
_Pohjan paimen_. Pois, pois silmistäni!
_Kyllikki_. Sivelen, silitän silkkistä selkää. Hyssys!
_Pohjan paimen_. Mitä minulla, kurja, on kanssasi tekemistä! Hyssys!
Enhän tee sinulle pahaa.
_Kyllikki_. Sivelen... silitän... hiljaa... ei hukka tule, ei!
_Pohjan paimen_. Syytätkö minua, älä huuda, hurja!
_Louhi_ paimenelle. Minäkin jo melkein pelkään sinua.
_Kyllikki_. Hyssys, hyssys, hiljaa...
_Pohjan paimen_ nostaa kiven maasta. Menetkö riivattu...!
_Kyllikki_ menee kiiruusti metsään, torven ääni kuuluu.
_Louhi_. Lemminkäinen!
_Pohjan paimen_. Lemminkäinen!
_Louhi_. Aseisiin pohjan miehet! Paimen, väijy ja kiihota väkeä!
Pohjolan orjia tulee.
_Pohjan paimen_. Yhtä minä väijyn, väijy sinä omaakin väkeä, Keira
karkasi kavalan Anarin keralla.
_Louhi_. Vihassa lähenee nyt Lemminkäinen.
_Pohjan paimen_. Vihasta, koska emonsa vaipui kuolleena kankaalle.
_Louhi_. Tuleeko päivää päästämään?
_Pohjan paimen_. Mene, tiedä, hähhää! Entä jos huima Kaukomieli nyt
vaatii sinulta tytärtä, kun kadotti Kyllikin.
_Louhi_. Ei ole tytär enään neito.
_Pohjan paimen_. Ei ole tyttäresi vielä maannut Turjan kanssa saman
sulhaistaljan alla.
_Pohjan neito_ tulee puukko vyöllä. Mitä supatat, sokko?
_Pohjan paimen_. Turja on tyytymätön... kulkee maita mantereita.
_Pohjan neito_. Kaupoilla kulkee Turja, kokoo kultaa ja karjaa. Kultaa
sai hän kihloissani, mitä muuta vaatisi!
_Louhi_. Turja on suurta sukua.
_Pohjan neito_. Ei ole koko Pohjolan suvussa suuren säilän sankaria.
Yksin nyt menen Lemminkäistä vastaan ja taivutan tahdollani.
_Louhi_. Sinä menet kunne käsken.
_Pohjan paimen_ hiljaa Pohjan neidolle. Mutta jos Kaukomieli
korskeudessaan nyt tallaa sinut kuin etanan polulle.
Näyttää vasamaansa.
_Pohjan neito_. Silloin...
_Pohjan paimen_. Silloin..?
_Pohjan neito_. Nyt vasta huomaan, paimen, olet hirveän väkevä.
— Silloin veitsestä vilaus nopeampi kuin kuolevan ajatus. (Menee
vasemmalle.)
_Pohjan paimen_. Silmässä välähti kuin veitsestä vilaus. Hiivinpä
hiljaa jälessä. (Hiipii Pohjan neidon jälkeen.)
_Louhi_. Orjat! Väijykää vesaikossa! (Menee orjien mukana.)
Lemminkäinen täydessä sota-asussa, jälessä Tiera ja Ainikki. Metsästä
kuuluu ryskettä ja miesten puhetta. Lemminkäisen joukko asettuu
petäjien taakse, oksia taittuu ja niiden välistä välkähtää keihäänpäitä
ja haarniskoita.
_Tiera_. Kaunis muotosi on synkkä, Kauko.
_Lemminkäinen_. Tunnen tämän paikan. Käynkö Tuonen takamailla?
_Ainikki_. Tämä on taudin ja turman paikka, suosta nousee kalman katku.
_Lemminkäinen_. Täällä nousee eteeni paimenen hirveä hahmo.
_Tiera_. Täälläkö sinut paimen uuvutti uneen? Tuossa on tarttunut
oksaan naisen hiuksia, tänne paimen varmaankin raastoi Kyllikin,
täällä...
_Ainikki_. Rikosten rimpi, josta emo varotti kuollessansa.
_Lemminkäinen_. Nyt ymmärrän emoni kohlut, isoni surman. Nyt ymmärrän
paimenen hirmuisen elämän. Halveksin häissä paimenta, mutta voimallinen
on velhon veri. Aina on miekkaani pelätty, aina on paimenen kiroja
pelätty, hän yksin ei minua pelännyt...
_Tiera_. Kuin hukka haaskaa niin paimen nyt kiertää kamalan tekonsa
paikkaa.
_Lemminkäinen_. Miksen tappanut tätä petoa, olisi nyt emoni elossa!
Mustat veret nousevat sitä aatellessa.
_Tiera_. Monena yönä miekka kädessä kynnyksellä varjelit vanhaa emoasi.
_Lemminkäinen_. Voinko herättää haudasta emoni!
_Tiera_. Usein syyttä läksit sotaan, nyt käyt suurinta sotaasi. Tämä
suo on surmaksemme.
_Lemminkäinen_. Täällä ennen isosi odotti, täällä minäkin paimenta
odotan.
_Tiera_. Kyllikki, nuorikkosi kulkee vielä tämän ilmankannen alla.
_Ainikki_. Missä on kurja Kyllikki? Syö ehkä, onneton, orjan leipää.
_Lemminkäinen_. Pohjolan pirtissä kirotussa jauhaa vaimoni
jauhinkivellä, kyllä tunnen Pohjolan koston.
_Ainikki_. Hävittivät kotimme...
_Lemminkäinen_. Susien suvun tunnen. Tiera, minussa on hurja liekki,
vielä minä mietin Pohjolan häitä.
_Tiera_. Nyt sytytämme sellaiset häävalkeat, että ne häikäisevät
Louhen, paimenen ja Pohjan neidon.
_Lemminkäinen_. Pohjan neidon! Muuttuispa hurja haluni vihan
hirmutuleksi! Miksen kivahda, miksen kiroa!
_Tiera_. Muista emosi pyhiä sanoja, varotti viimeisillään Pohjolan
tyttären turmiosta!
_Lemminkäinen_. Taar'avita! Vielä on minussa Pohjolan tyttären lumous.
Päin turmiota tai tukahtamaan tulikissaa!!
_Tiera_. Otamme pohjan akalta auringon.
_Lemminkäinen_. Horna ja hävitys! Kumu jo kuuluu Pohjolan kylästä, tuo
tanotorvi!
_Tiera_. Soikoon Pohjolaan kauhun torvi!
_Lemminkäinen_. Kulkekoon nyt kalman kaiku aina Tuonelan tupiin, oma
emoni havahtaisi ja kysyisi poikansa surun syytä!
Pohjan neito tulee, jälessä hiipii paimen ja piilee petäjien sekaan.
_Pohjan paimen_ manaten, itsekseen.
Manalle sinut manoan,
uuvutan iki-unehen,
jost' et pääse päivinäsi
ilman Luojan päästämättä!
_Lemminkäinen_. Manalanko vai sotahaaskalinnun ääni kutsuu minua
kamppailuun? Minä tulen!
Paimen hiipii pois kun Pohjan neito astuu esille. Tiera tuo torven.
Lemminkäinen nostaa sen huulilleen, mutta laskee sen kädestään
huomatessaan Pohjan neidon.
_Tiera_. Mitä tuijotat!
_Pohjan neito_. Mikset soita, Lemminkäinen?
_Lemminkäinen_. Sinä täällä Pohjolan tytär?
Viittaa Tieralle ja Ainikille, jotka menevät.
_Pohjan neito_. Minä odotin sinua, Lemminkäinen.
_Lemminkäinen_. Louhiko sinut lähetti?
_Pohjan neito_. Istuin pitkät illat Pohjolan isossa tuvassa, kuuntelin
myrskyä. Myrsky meni, sinä et tullut.
_Lemminkäinen_. Kuulitko paimenen äänen?
_Pohjan neito_. Silloin kuulin torvesi, nousin vuoteeltani, repäisin
honkaisen oven auki: nyt tulee sodan suuri sulha!
_Lemminkäinen_. Ei ole miekkani vielä puhdas ilkeän isäsi verestä!
_Pohjan neito_. Valkaise uusissa verissä!
_Lemminkäinen_. Mitä tahdot?
_Pohjan neito_. Nosta heikko heimojen henki!
_Lemminkäinen_. Kavaltaisinko kalevalaiset!
_Pohjan neito_. Aina on katkera kiista näiden heimojen välillä.
_Lemminkäinen_. Louhi lähetti paimenen, koko Pohjolan mätäpahkan
polttamaan kotini, surmaamaan vanhan emoni. Emoni, kuuletko, emoni!
Unohtaisinko minä!
_Pohjan neito_. En paimenta pakoittanut.
_Lemminkäinen_. Ei naiset pakota paimenta. Vaikka hänellä on halu
matala, on hän korkea kostossansa, hän on Hiiden heimolainen! — Ja sinä!
_Pohjan neito_. Minä?
_Lemminkäinen_. Olet pettänyt, pilkannut... Häväisitte häissä kunniani.
_Pohjan neito_. Minä nostan taas kunniasi.
_Lemminkäinen_. Itse minä itseni nostan. Vielä on sinulla sisua, vielä
kiihoitat haluni. Sähise, tulikissa!
_Pohjan neito_. Kaunis Kaukomieli... Aina sinut on lempi lumonnut. Nyt
kiehdoit vereni.
_Lemminkäinen_. Yhtä yötä kauvemmin en yhden luona levännyt.
_Pohjan neito_. Tule, yö on ihana...
_Lemminkäinen_. Tarjootko itsesi?
_Pohjan neito_ lähennellen. Ah, tule!
_Lemminkäinen_. Kuules, viekas Pohjolan pimeä piika! — Mitä hulluja
höpsin. — Olethan miehelle myyty nainen.
_Pohjan neito_. Menin kuin merkitty poro.
_Lemminkäinen_. Mikset kukerra miehellesi?
_Pohjan neito_. Tässä seison minä, Pohjolan ylpeä tytär ja nöyrryn
edessäsi.
_Lemminkäinen_. Korkeana kulkee povesi...
_Pohjan neito_. Poveni on yhtä puhdas kuin emoni kodista lähteissäni.
_Lemminkäinen_ nauraen. Entä Turja?
_Pohjan neito_. Katso minua! Sinulle tuon kukkeuteni ja neitsyyteni.
_Lemminkäinen_. Tulet kuin muutkin tulivat. Nyt sen huomaan. Ei ole
sinulla emoni katseen kirkkautta.
_Pohjan neito_. Minä en ole kuin muut. Liian kauvan vaikenet, Kauko.
_Lemminkäinen_. Vaikenen emoni tähden.
_Pohjan neito_. Mädätköön emosi kuopassansa, minä tahdon kaikki
taikka...
_Lemminkäinen_. Turjan vaimo! Mustaathan emoni puhtaan muiston!
_Kyllikki_ tulee. Lieto, laito, lampaani, sivelen, silitän...
_Lemminkäinen_ kauhistuen. Kyllikki, onneton Kyllikki! Näinkö sinut
jälleen näen?
_Kyllikki_. Kuka sinä?
_Lemminkäinen_. Silmissä himmi, kamala kiilto! Oh! Mitä te teitte
hänelle!
_Kyllikki_ matkien paimenta. Vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän
hirmuisemman. Hyssys, hyssys!
_Lemminkäinen_ vimmastuen. Velhon loihtuja? Paimen hänet loveen
langetti. Kuka hänet lähetti! (Pohjan neito seisoo vaiti.) Vastaa!
_Pohjan neito_. Mitä minä Kyllikistä!
_Lemminkäinen_. Louhi, paimen... sinä, olette tämän tehneet.
_Pohjan neito_. Oma syysi... oma kylvösi.
_Lemminkäinen_. Taar'avita! Julma olet! Naarassusi! Porton julma sydän
on sinulla.
Ainikki ja Tiera tulevat.
_Pohjan neito_. Kavahda sanojasi, Kauko! — Muistatko mitä sanoin
silloin, kun kosit Pohjolan tytärtä: "jos me sytymme mieheen, joka ei
suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme."
_Lemminkäinen_. Kiristä, kurista!
_Pohjan neito_ kiivaasti. En minä kerjää, kopea Kauko!
_Lemminkäinen_ Pohjolan neidolle polkien jalkaansa. Mene, Pohjolan
portto!
_Pohjan neito_. menee pää pystyssä. Menen mutta toisin tulen! Kurja
kuherukuningas!
_Tiera_. Monen naisen ja miehen voitit, tämä oli kaikista kaunein
voitto.
_Kyllikki_. Hyssys, tule etsimään kadonnutta!
_Tiera_. Korea Kylli Pohjolan rievuissa!
_Ainikki_. Pieni Kylli, mitä on kadonnut?
_Kyllikki_. Jotain on kadonnut, kuule... kili, kili...
_Lemminkäinen_. . Tiera, Ainikki! Kaikki on nyt kadonnut! Oh, tämä
myllerrys minussa, rikottu, revitty, raiskattu nuori, ihana elämä! Oh,
ei ole missään maailmassa piilopirttiä, mihin minä nyt pakenisin!
_Kyllikki_ Lemminkäiselle. Silitä, sivele, hyssys...
_Lemminkäinen_. Oh! Silitän, Kyllikki raukka, silitän.
Silittää Kyllikin päätä, Kyllikki aikoo syleillä, Lemminkäinen vie
hänet Ainikin luo.
Ei, ei, tämä on liikaa. Minä en voi! Tiera, Ainikki, viekää hänet pois,
pois, muuten itse tulen hulluksi.
Ainikki vie Kyllikin pois, Lemminkäinen hetken vaiti oltuaan.
Ja nyt! Nyt ei naura Lemminkäinen, nyt en sääli, nyt en säästä, nyt en
välitä mistään, en vanhojen äitien kuolemasta enkä hullujen naisten
hädästä. Tiera, nyt minä riehun kauhun kulona, poltan kaikki, Pohjolan,
Louhen, porton ja kaikki! Hähättäköön horna ja palakoon poroksi kaikki
mieleni hirveän myrskyn edessä! Ja sinä, riettaan kohdun sikiö, kavala
kaikkien kammooma paimen, onni ettei sinulla naista, onni ettei sinulla
emoa. Minä revin nyt löyhkäävän lihasi, minä silvon nyt saastaisen
silmäsi, heitän sen Pohjolan susille. Hei, miehet!
Ponnahtaen isolle kivelle, huutaa ja tempaa torven. Miehiä
tulee metsästä.
Nyt me panemme koko Pohjolan väen hullun myllyä jauhamaan! Pohjolaan!
Miehet Pohjolaan!
Lemminkäinen toitauttaa torveensa ja ryntää vasemmalle Tiera jälessä.
Osa kalevalaisia rientää yli näyttämön, toiset syöksyvät puiden
välistä taustalle; kuuluu huutoja ja kalvan kalsketta. Pohjan paimen
hiipii esille ja asettuu syrjään. Louhi tulee kiihottaen väkeään. Yli
näyttämön rientää milloin Pohjolaisia, milloin kalevalaisia ajaen
toisiansa takaa.
_Louhi_. Lyökää, pohjan pojat! Surma isännän surmaajalle! Suohon,
suohon!
_Pohjan paimen_. Hähhää, hähhää! Katsos, katsos, Louhi! Yksi, kaksi,
kolme, neljä... tuossa pulskahti... toinen kiipee toisen päälle...
painivat pyllyellen... sakea parta sammalissa... pohjolainen potkasi
mahaan... upposi... hähhää!
_Pohjolainen_ varjostaen silmiään, huutaa. Merellä näkyy Kalevan
haahdet! (Menee.)
_Louhi_ pelästyen. Merellä vieraat vainopurret? Päästäisinkö päivän?
_Pohjan paimen_. Päästä, päästä, hähhää!
_Louhi_. Annan orjille merkin.
Menee nopeasti vasemmalle. Pohjan neito rientää kiiruusti yli
näyttämön paljastettu puukko kädessä. Lemminkäinen tulee toisaalta,
paimen hiipii petäjän taakse.
_Lemminkäinen_. Väkeni hajalla, kaikki on hukassa. Missä paimen?
_Kalevalainen_ huutaa. Päivä nousee Pohjolan mäestä! (Menee.)
_Pohjan paimen_ käheällä äänellä haparoiden petäjän takaa. Missä olet,
Lemminkäinen?
_Lemminkäinen_. Kuka kutsuu kurjalla äänellä? Oletko outo varjo vai
kulkeva kuolevainen!
_Pohjan paimen_. En näe sinua.
_Lemminkäinen_. Astu esiin!
_Pohjan paimen_. Ennenkuin näköni sammuu, niin minä vaikka ryömin sitä
ääntä kohden, joka hurmasi hullut naiset.
_Lemminkäinen_. Mitä tahdot, tässä seison.
_Pohjan paimen_. Nyt minä tiedän, mihin minä ammun. Nyt on koston
hiljaisin hetki, hiljaisuus itse Tuonelassa. Etkö tunne minua, Kauko?
_Lemminkäinen_. Raskas rikos on täällä tehty.
_Pohjan paimen_. Tehty on tehty. Kalmiskankaran kirous!
_Lemminkäinen_ miekka koholla. Nyt sinut tunnen, kurja, kirottu, isäni
kirooma paimen! Samalla sijalla tällä raiskasit raavaan.
_Pohjan paimen_ huutaen. Hää! Se tieto vie sinut Tuonelaan!
_Lemminkäinen_. Kuole!
_Pohjan paimen_. Samalla sijalla tällä isäsi sokasi silmäni! Viru nyt
siinä, naisten naurattaja!
Pohjolan paimen syöksyy esille ja ampuu ja näyttää siltä ikäänkuin
hän ojentaisi käärmeen Lemminkäistä kohden.
Hähhähhää!
Juoksee perälle, Tiera kiiruhtaa esille, Lemminkäinen koettaa
pysytellä pystyssä.
_Lemminkäinen_. Ah!
Suolta kuuluu kiljahdus.
_Tiera_. Paimen juoksi suohon, päivä sokasi... Punanen valo leviää yli
metsän.
_Lemminkäinen_. Onko tuo rusotus päivän vai kuoleman kajastus?
Pohjan neito tulee.
_Tiera_. Päivä nousee... Mikä sinun on, horjut, Kauko?
_Lemminkäinen_. Paimen... noidannuoli.
_Pohjan neito_. Paimen —?!
_Lemminkäinen_. Myrkky on jo veressäni.
Rytkähtää maahan, Tiera avaa Lemminkäisen rintahaarniskan.
_Tiera_. Nostan myrkyn huulilleni.
_Pohjan neito_ syöksyy Lemminkäisen luo. Lemminkäinen, lempeni...
_Lemminkäinen_. Pohjan neito! Sinä tulit. (Kuolee.)
_Pohjan neito_ heittäytyy Lemminkäisen ruumiin yli. Lemminkäinen,
Lemminkäinen! Et saa kuolla, sankari, nouse, sinä et saa kuolla! (Ottaa
Lemminkäisen hiuskiehkuran käteensä.) Oh, kerran pidin tätä kädessäni,
kuinka sinua silloin rakastin! Hyväilen, hyväilen... ei, ei... et sinä
herää, vaikka hyvinkin hyväilen. Sääli sotaista silmää, sääli iloista
sydäntä, sääli kultaista päätä, sääli, sääli...! (Nostaen päänsä.) Ja
minä? Kaikki on nyt lopussa.
_Tiera_. Niin. Sortui suuri Kalevan poika.
_Pohjan neito_. Kaikki voima meni nyt minusta.
_Tiera_. Nopeasti vasama juoksee jousesta, kohoo hetken korkeimmilleen,
juuri silloin alas putoo eikä tiedä pudotessaan, minne lepoon lentää.
Tiera peittää käsillä kasvonsa.