Jerusalemiin.
Palattuaan kaupungista Ben-Hur pystytti ylemmäksi Kidronin varrelle,
vähän matkan päähän itään päin Kuninkaan haudoista kaksi telttaa ja
sisusti ne mukavimmasti sekä vei sitte sinne äitinsä ja sisarensa
asumaan, kunnes papit ehtisivät tarkastaa heitä ja antaa todistuksen
heidän täydellisestä paranemisestaan.
Näitä velvollisuuksia täyttäessään oli Ben-Hur lain käsityksen mukaan
tullut saastaiseksi ja siis kerrassaan sulkenut itsensä kaikista
juhlallisuuksista, joita nyt juuri oli tulossa. Hän ei saanut mennä
edes vähimmin pyhään esikartanoonkaan. Niinpä hän yhtä paljon vapaasta
tahdosta kuin pakostakin pysyi teltassa rakkaitten omaistensa luona.
Hänellä oli paljo kerrottavaa heille ja heillä myöskin hänelle.
Sellaisiin kertomuksiin, joissa käsitellään vuosikautisia vaikeimpia
ruumiin ja sielun kärsimyksiä, kuluu tavallisesti paljo aikaa, sillä
niitä tapauksia ei kerrota järjestyksessä. Äiti ja sisar juttelivat,
mitä heidän oli täytynyt kärsiä. Poika kuunteli hyvin tarkkaavasti ja
näöltään levollisena, mutta sisällä riehui voimakkaita tunteita. Hänen
vihansa Roomaa ja roomalaisia kohtaan kasvoi tosiaan niin suureksi,
että sitä on mahdoton aavistaakaan, ja hänen kostonhimonsa tuli
polttavaksi janoksi, jota mietiskely vielä enemmän kiihdytti. Katkerain
tunteiden kuohussa uiskenteli koko joukko aikeita. Hän ajatteli alkaa
Galileassa kapinaa taikka legionineen hyökätä maanteille roomalaisten
matkustajain päälle. Yksin merikin, jota hän muuten kammosi surullisten
muistojen tähden, oli hänen mielikuvituksensa edessä kuin kartta,
täynnä valtateitä ja tiet täynnä keisarillista saalista ja roomalaisia
kauppiaita, jotka kaikki hän saattoi ryöstää. Mutta onneksi hänen
parempi arvostelukykynsä oli levollisempina hetkinä kyllin valpas,
eikä se sammunut kokonaan kiihkon hetkinäkään. Hän joutui aina samaan
johtopäätökseen, että ainoastaan yksimielisen ja koko Israelin alkama
sota saattoi menestyä, ja silloin hänen toivonsa kääntyi takaisin
lähtöpaikkaansa: natsarealaiseen ja hänen kutsumukseensa.
Sellaisina hetkinä hänen kaukaisia tavoitteleva henkensä huvikseen pani
natsarealaisen suuhun sellaisia sanoja kuin nämä:
"Kuule, Israel! Minä olen Herran luvattu, syntynyt olemaan juutalaisten
kuningas, nouse ja saata koko maailma valtikkasi alle!"
Jos natsarealainen vain lausuisi nuo sanat, mikä hälinä siitä seuraisi?
Eikö tuhannet suut heti torvien tavoin kaiuttaisi niitä lukemattomille
sotajoukoille! Mutta olikohan natsarealainen sen tekevä?
Työn alkamisen innoissaan Ben-Hur unhotti natsarealaisen kaksinaisen
luonnon ja siitä johtuvan mahdollisuuden, että ihmisluonto oli
jumalalliselle alammainen. Siinä ihmeessä, jonka hän itse oli nähnyt
ja joka oli tapahtunut hänen omalle äidilleen ja sisarelleen, hän
huomasi voiman, joka kyllä riitti pystyttämään valtaistuimen Rooman
keisarikunnan raunioille, muodostelemaan maailmaa ja kokoomaan
ihmiskunnan yhdeksi suureksi ja onnelliseksi perheeksi. Kun se työ
olisi tehty, saattaisiko kukaan enää olla tunnustamatta, että se oli
Jumalan pojan arvoinen teko, saattaisiko kukaan enää väittää, ett'ei
hän ollut vapahtanut maailmaa. Ja jospa ei ajateltukaan valtiollisia
seurauksia, mikä sanomaton personallinen kunnia olikaan tuleva hänelle
paljaana ihmisenäkin? Tavallisen kuolevaisen luonteen mukaista ei
suinkaan ollut luopua sellaisesta elämän urasta.
Sill'aikaa, kuin edellä kerrotut asiat tapahtuivat, oli Kidronin
puron, Bezetan sekä Damaskon portille vievän tien varsille tehty
kaikenlaisia majoja ja telttoja pääsiäisjuhlalle tulvivan ihmisjoukon
asunnoiksi. Ben-Hur teki tuttavuutta vierasten kanssa, puhutteli
heitä ja ihmetteli väen paljoutta. Kun hän huomasi nyt olevan ihmisiä
koossa kaikista tunnetun maan seuduista, Välimeren rantakaupungeista,
Intiasta ja Europan pohjoisista maakunnista, kun hän ajatteli, että
he, vaikka puhuivat erilaisimpia kieliä, kuitenkin olivat kaikki
saapuneet ainoastaan viettämään suurta juhlaa, silloin hänelle tuli
uusi ajatus mieleen. Oliko hän ehkä käsittänyt väärin natsarealaista?
Ehkäpä hän kärsivällisen odotuksen tekosyyllä kätki salaisia
valmistuksiansa ja juuri siten osoitti kykynsä päästä kunniarikkaan
tarkoituksensa perille. Tilaisuus oli nyt paljoa sopivampi kuin
silloin, kun galilealaiset tahtoivat väkisin valita häntä kuninkaaksi
Genezaret-järven rannalla. Silloin oli hänen ystäviänsä ollut muutamia
tuhansia; nyt miljooneja, kenties kuinka monta, odotteli hänen
julistustansa.
Tällä välin tuli tuon tuostakin lyhyen-vantteroita, tummaihoisia ja
mustapartaisia miehiä teltoille kysymään Ben-Huria. Hän puheli aina
syrjässä heidän kanssansa. Äitinsä kysymyksiin, ketä he olivat, hän
vastasi:
"Ystäviä Galileasta."
He toivat hänelle tietoja natsarealaisesta ja hänen vihollistensa,
sekä roomalaisten että rabbinien, aikeista. Hän tiesi varsin hyvin,
että natsarealaisen henki oli vaarassa, mutta hän ei ollut kuitenkaan
luullut hänen vihamiehiänsä niin rohkeiksi, että panisivat toimeen
aikeensa suurena juhlana. Natsarealaisen suuri maine ja taattu
kansansuosio näyttivät kyllin varmasti suojaavan häntä. Sekä kaupunkiin
että ulkopuolelle juhlaa varten kokoutuneen väen paljous myöskin
tuotti turvallisuutta. Mutta puhuaksemme selvää totta, Ben-Hurin
turvallisuuden tunne perustui paraastaan natsarealaisen ihmevoimaan.
Johtaen ajatuksensa aivan inhimillisestä katsantokannasta hän arveli
ihan itseselväksi, että, kellä oli sellainen elämän ja kuoleman valta
toisten hyväksi, hän kyllä oli osaava käyttää sitä valtaansa myöskin
omaksi turvallisuudekseen.
Muistettakoon, että kaikki tämä tapahtui maaliskuun 21 ja 25 päivän
välillä meidän ajanlaskumme mukaan.
Viime mainitun päivän iltana Ben-Hur ei enää jaksanut vastustaa
haluansa lähteä kaupunkiin, vaan ratsasti pois, luvaten pian
palata. Hevonen oli levännyt ja juoksi rivakasti. Talot, joiden
ohi hän ratsasti, olivat tyhjät, tulet sammutetut ja tiet autiot.
Oli pääsiäisjuhlan aatto, ja kaikki olivat pääsiäislampaan
teurastuspuuhassa, jonka vertä monet papit kokosivat ja veivät
alttareille.
Ben-Hur ratsasti suuresta pohjoisportista Jerusalemiin, joka silloin
vielä oli ihana ja komea sekä loisti Herran kunniaksi tehdyistä
juhlakoristuksista.