"Ihmeellistä tosiaan, ihmeellistä!" lausui Simonides. "Mutta vielä
ihmeellisempää on minusta, että hän mieluisemmin on köyhä, vaikka voisi
olla niin rikas. Onko hän tosiaankin hyvin köyhä?"
"Hänellä ei ole mitään, eikä hän kadehti ketään. Hän surkuttelee
rikkaita. Mutta olkoon se miten hyvänsä. Mitä sanotte miehestä, joka
kartuttaa viisi leipää ja kaksi kalaa, jotka hänellä on ainoina
ruokavaroina, kartuttaa ne niin, että ne riittävät kylliksi viidelle
tuhannelle miehelle ja kuitenkin jää monta korillista tähteeksi? Sen
minä näin natsarealaisen tekevän."
"Näitkö hänen tosiaankin tekevän sen?" Simonides ihmetteli.
"Näin, ja minä söin sitä leipää ja kalaa."
"Ja mikä on vielä ihmeellisempää", Ben-Hur jatkoi, "mitä sanoisitte
miehestä, jolla on niin suuri lääkitsevä voima, että sairasten
tarvitsee ainoastaan koskea hänen manttelinsa liepeihin taikka huutaa
häntä matkan päästä, niin he heti paranevat. Senkin olen nähnyt, enkä
ainoastaan yhtä kertaa, vaan monesti. Kun läksimme Jerikosta, huusi
kaksi sokeata apua natsarealaiselta. Hän ainoastaan koski heidän
silmiinsä, niin he näkivät. Kun rampa tuotiin hänen luoksensa, hän vain
sanoi: 'Mene kotiisi!' ja mies läksi ihan terveenä astumaan. Mitäs
siitä sanotte?"
Simonideella ei ollut mitään vastausta.
"Ehkä te ajattelette kuten moni muu, joiden kuulin sanovan, että se on
ainoastaan harhanäköä. Vastaukseksi kerron vielä suurempia ihmeitä.
Ajatelkaahan tuota Jumalan kirousta, jonka ainoastaan kuolema voi
parantaa; minä tarkoitan spitalitautia."
Amrah päästi kätensä putoamaan lattiaan ja innoissaan nousi puoleksi
ylös, tarkkaan kuuntelemaan, mitä nyt oli tuleva.
"Mitä sanoisitte", Ben-Hur jatkoi erinomaisen vakavasti, "jos
näkisitte, mitä nyt kerron? Spitalinen mies tuli natsarealaisen luo,
kun minäkin olin hänen seurassansa Galileassa, ja sanoi: 'Herra, jos
sinä tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.' Hän kuuli huudon ja koski
kädellänsä mies parkaan ja sanoi: 'ole puhdas!' ja mies heti tuli,
kuten oli ollut ennen tautiakin, yhtä terveeksi kuin kuka hyvänsä
meistä, jotka näimme parantamisen, ja meitä oli suuri ihmisjoukko."
Nyt Amrah nousi kokonaan ja työnsi laihoilla sormillaan kankean tukan
pois silmiltänsä. Vaimo paran ymmärrys oli jo aikaa sitte siirtynyt
alas sydämmeen, niin että hänen oli vaikea seurata keskustelua.
"Toisen kerran", Ben-Hur jatkoi, "tuli kymmenen spitalista miestä,
lankesi hänen jalkainsa juureen ja huusi -- minä sekä näin että kuulin
sen -- 'mestari, mestari, armahda meitä!' Hän sanoi heille: 'Menkää ja
näyttäkää itsenne papeille, kuten laki käskee, niin mennessänne tulette
puhtaiksi'."
"Ja tulivatko he?"
"Tulivat. Tiellä tauti erkani heistä niin, ett'ei heissä ollut
merkkiäkään jälellä muuta kuin tahraiset vaatteet."
"Sellaista ei ole koskaan ennen kuultu Israelissa!" sanoi Simonides
hiljaa.
Amrah oli Ben-Hurin kertoessa näitä ihmeellisiä asioita ihan hiljaa
lähestynyt ovea ja livahtanut ulos kenenkään huomaamatta.
"Voittehan ajatella, mitä nämä tapaukset vaikuttivat minuun; mutta
epäilykseni, levottomuuteni ja kummastukseni eivät vielä olleet
korkeimmillaan. Tiedättehän, kuinka rajuja ja kiivaita galilealaiset
ovat. Monivuotisen odotuksen jälkeen miekka ihan poltteli heidän
käsiänsä, he halusivat jo päästä toimimaan. 'Hän on hidas ilmoittamaan
itseänsä', he sanoivat. Minäkin tulin kärsimättömäksi. Jos hän on
tuleva kuninkaaksi, miks'ei nyt heti? Legionat ovat valmiit. Kerran,
kun hän opetti meren rannalla, me aioimme kruunata hänet myötä tai
vastoin tahtoansa, mutta hän katosi käsistä, kunnes hänet sitte nähtiin
laivassa, joka täysin purjein laski merelle. Hyvä Simonides, toiveet,
jotka hurmaavat muita ihmisiä, rikkaus, valta ja kuninkuus, jota suuri
rakastava kansa tarjoo, eivät häneen vaikuta mitään. Mitäs sanot siitä?"
Simonides istui hetkisen syviin ajatuksiin vaipuneena ja pää
kumarruksissa, mutta viimein hän katsahti ylös ja sanoi: "Herra elää!
Hänen profeettainsa sanat ovat katoamattomat. Huomenna saamme selon
tästä asiasta."
"Olkoon niin!" sanoi Baltasar hymyillen.
Ben-Hur yhtyi siihen ja jatkoi sitte:
"Mutta ei kertomukseni vielä ole lopussa. Näistä ihmeellisistä
tapauksista, joita näkemässä oli tuhansittain ihmisiä, siirryn nyt
toisiin tositapahtumiin, jotka ovat äärettömän paljoa suuremmat ja
joihin on maailman alusta asti katsottu ihmiskykyä riittämättömäksi.
Sanokaapa, onko koskaan tullut tietoonne, että kuolemalta on riistetty
saalis, joka sillä jo oli varmana. Kukapa on voinut herättää kuollutta
ilman..."
"Jumalaa!" sanoi Baltasar kunnioittavasti.
Ben-Hur nyykäytti päätään merkiksi, että hänellä oli sama ajatus.
"Viisas egyptiläinen", hän jatkoi, "ja sinä Simonides, mitä olisitte
sanoneet, jos olisitte nähneet, mitä minä näin, että mies muutamilla
sanoilla, ikään kuin äiti herättää lapsen unesta, antaa kuolleelle
takaisin elämän? Se tapahtui Nainissa. Me olimme juuri menemässä
kaupungin portista, kun kannettiin ulos ruumista. Natsarealainen
pysähtyi, kunnes ruumissaalto menisi ohitse. Surevaisten joukossa astui
vaimo, katkerasti itkien. Minä näin sääliä natsarealaisen kasvoissa;
hän lausui muutamia sanoja vaimolle, meni sitte, tarttui paareihin ja
sanoi niillä makaavalle ruumiille: 'Nuorukainen, minä sanon sinulle,
nouse ylös!' Ja kuollut nousi heti."
"Ainoastaan Jumalalla on sellainen voima", vakuutti Baltasar.
"Huomatkaa tarkoin", Ben-Hur jatkoi, "minä puhun ainoastaan asioita,
jotka olen itse monen muun kanssa nähnyt. Matkalla tänne näin vielä
paljoa suuremman ihmeen. Betaniassa asui mies nimeltä Latsarus, ja
hän kuoli. Kun hän oli haudattuna ollut jo neljä päivää, kutsuttiin
natsarealainen sinne. Vieritettyämme kiven haudan suulta näimme ruumiin
jo olevan ihan mätänemässä. Suuri ihmisjoukko oli läsnä, ja kaikki
kuulivat, miten natsarealainen huusi: 'Latsarus, tule ulos!' Kuinka
voisin kuvaillakaan tunnetta, joka valtasi minut, kun näin ruumiin
nousevan ylös ja kääreissään tulevan meitä kohti! 'Päästäkää hänet',
sanoi natsarealainen, 'ja antakaa hänen mennä!' Ja kun liina otettiin
hänen kasvoiltansa, niin katso ihmettä! veri virtaili hänen suonissaan
elinvoimaisesti, ja hän oli aivan kuten ennen kuolemaansa. Hän elää
vielä, ja häntä voitte milloin hyvänsä nähdä ja puhutella. Voittehan
sinne mennä vaikka huomenna. Ja nyt, kun olen kertonut kaikki, tulen
kysymykseen, joka sai aikaan minun tuloni tänne. Se on sama kysymys,
jonka Simonides lausui minulle: Kuka hän on, tämä Natsaretin poika,
joka on suurempi kuin ihminen?"
Hän puhui juhlallisella äänellä, ja vielä kauan jälkeen puolen yön
he keskustelivat näistä ihmeistä. Simonides tahtoi yhä edelleen
pitää kiinni omasta profeettain selityksestään; Ben-Hur sitä vastoin
väitti molempain olevan oikeassa, että natsarealainen oli lunastaja,
kuten Baltasar luuli, ja samalla luvattu kuningas, joka eli kauppiaan
mielessä.
"Huomenna sen asian kyllä saamme selville. Rauha olkoon teille!"
Niin sanoen Ben-Hur läksi palaamaan Betaniaan.