Ben-Hurin tuomat tiedot.
Noin tunnin kuluttua äsken kuvatusta kohtauksesta tulivat Baltasar ja
Simonides ynnä Ester palatsin suureen saliin. Ben-Hur tuli myöskin
yht'aikaa Iraan kanssa. Kiiruhtaen edelle egyptiläistytöstä Ben-Hur
ensin astui Baltasarin luo, tervehti häntä ja sai tervehdykseensä
vastauksen sekä kääntyi sitte Simonideen puoleen, mutta pysähtyi, kun
huomasi Esterin.
Harvoin on sydämmemme niin tilava, että siihen sopisi yht'aikaa
useampia kuin yksi kiihdyttävä intohimo. Niin oli Ben-Hurinkin.
Mietiskelemiset, toiveet ja unelmat, alkunsa saaneet isänmaan
aseman ajattelemisesta sekä muista lähellä olevista vaikutuksista,
esimerkiksi Iras-neidon, olivat tehneet hänet kunnianhimoiseksi sen
sanan ankarimmassa merkityksessä. Mikäli hän oli antanut jalansijaa
sille intohimolle, oli se tullut hänelle laiksi ja viimein käskeväksi
valtiaaksi. Entiset päätökset ja aikeet hälvenivät vähitellen
hänen muististaan. Nuorisonhan on niin helppo unohtaa. Mitä häneen
itseensä koski, niin hänen omat kärsimyksensä ja se tietämättömyys,
jonka pimeään verhoon hänen omaistensa kohtalo oli kätkettynä, ihan
luonnollisesti yhä vähemmin vaikuttivat häneen, mitä likemmäksi hän
ainakin toiveissaan pääsi pyrintöperää, joka kajasti hänen unelmissaan.
Me älkäämme häntä siitä liian ankarasti tuomitko.
Esterin täydelliseksi kehittynyt sulous muistutti häntä nyt rikotuista
lupauksista ja täyttämättömistä velvollisuuksista omaisia kohtaan,
mutta pian hän tointui hämmästyksestään, meni luo ja sanoi:
"Rauha olkoon sinulle, suloinen Ester, ja sinullekin, Simonides! Herran
siunaus olkoon sinulle, ell'ei muusta, niin siitä, että olet ollut hyvä
isä isättömälle!"
Ester kuunteli hänen sanojaan maahan katsoen; Simonides sitä vastoin
vastasi:
"Minä uudistan jalon Baltasarin tervehdyksen sinulle sinun astuessasi
isäisi koloon. Käy istumaan ja kerro meille matkoistasi ja toimistasi
ja ihmeellisestä natsarealaisesta, kuka hän on ja mitä hän tekee!
Missäpä olisit kotonasi ell'et täällä. Käy istumaan tähän meidän
keskellemme, niin että kaikki voimme kuulla."
Ester riensi ulos, toi tyynyillä pehmitetyn tuolin ja laski sen hänen
eteensä.
Käytyään istumaan Ben-Hur kääntyi miesten puoleen, alkaen puhella:
"Tulin kertomaan teille natsarealaisesta. Seurasin häntä vähän aikaa
sitte monta päivää ja tarkastelin häntä hyvin tarkkaan kaikilta niiltä
puolilta, joiden katsotaan osoittavan miesten luonnetta, ja minä tulin
siihen johtopäätökseen, että samalla, kun hän on ihminen kuten minäkin,
hän on myöskin enempi kuin ihminen."
"Ja mitä muuta?" Simonides kysyi.
"Kyllä minä kerron teille..."
Joku kuului astuvan huoneesen.
Ben-Hur vaieten kääntyi katsomaan ja heti nousi avosylin.
"Amrah! Vanha, rakas Amrah!" hän huudahti.
Vanhus tuli hänen luoksensa, kasvot niin ilosta loistavina, että niiden
mustuus ja rypyt jäivät huomaamatta sen ilon rinnalla. Hän polvillaan
syleili isäntänsä polvia ja lakkaamatta suuteli hänen käsiänsä. Ben-Hur
heti kun sai kätensä irti silitteli hänen ohuen, harmaan tukkansa pois
kasvoilta ja suuteli niitä, sanoen: "Hyvä Amrah, eikö sinulla ole
mitään kerrottavaa heistä, eikö sanaakaan, eikö edes mitään merkkiä?"
Amrah puhkesi nyyhkytykseen, joka sai Ben-Hurin lausumaan: "Tapahtukoon
Jumalan tahto!" Hänen äänensä outo sointu ilmaisi, että hän oli
luopunut kaikesta toivosta nähdä jälleen omaisiansa. Kyyneliä pyrki
nousemaan hänen silmiinsä, mutta hän tahtoi niitä salata, sillä hän oli
mies.
Saatuaan liikutuksensa tukeutetuksi hän jälleen kävi istumaan ja sanoi:
"Tule tänne istumaan minun luokseni, Amrah. Etkö? No käy sitte minun
jalkoihini, sillä minulla on paljo kerrottavaa näille ystävilleni
ihmeellisestä miehestä, joka on tullut maailmaan."
Amrah meni kuitenkin pois ja kävi istumaan lattialle, selkä seinää
vasten ja kädet ristissä ympäri polvien, tyytyväisenä, kun sai katsella
häntä. Ben-Hur jatkoi kertomustaan:
"Minä en voi vastata kysymyksiinne, ennen kuin aluksi saan kertoa
teille jotain niistä asioista, joita näin hänen tekevän. Ja minä
kerron sitä mieluisemmin, kun hän huomenna tulee kaupunkiin ja menee
temppeliin, jota hän sanoo isänsä huoneeksi. Siellä hän kuuluu
julkisesti selittävän, kuka hän on, niin että huomenna koko Israel ja
mekin saamme tietää, kumpiko on oikeassa, sinäkö Baltasar, vai sinä
Simonides."
Baltasar pani ristiin vapisevat kätensä ja kysyi: "Mihin pitää minun
mennä, että saisin nähdä hänet?"
"Tungos tulee hyvin suureksi, ja minun mielestäni on paras teidän
kaikkein mennä Salomon esikartanon katolle."
"Voitko sinä saattaa meitä?"
"En", vastasi Ben-Hur, "ystäväni saattavat tarvita minua
saattojoukossa."
"Saattojoukossako?" Simonides ihmetteli, "matkustaako hän sitte niin
komeasti?"
Ben-Hur käsitti hänen ajatusjuoksunsa ja vastasi:
"Hänellä on kanssansa kaksitoista miestä, kalastajia, maalaisia ja yksi
tullimies, kaikki alhaista kansaa. He kulkevat jalkaisin, huolimatta
tuulesta, pakkasesta, sateesta tai kuumuudesta. Kun näin heidän
iltasella pysähtyvän tien varrelle syömään tai makaamaan, näyttivät he
paimenilta, jotka ovat menossa laumainsa luo, eikä suinkaan ylimyksiltä
tai kuninkailta. Ainoastaan silloin, kun natsarealainen nostaa
pääliinansa reunoja, katsellakseen jotakuta tai pudistaakseen tomua
päästänsä, näkyy, että hän on opettaja, ystävä ja mestari!
"Te olette älykkäitä miehiä", jatkoi Ben-Hur, oltuaan vähän aikaa
vaiti, "ja tiedätte, mitenkä me olemme joidenkuiden vaikuttimien
vallittavina, ja miten meissä on tullut melkein luonnonlaiksi, että
me käytämme koko elämämme joidenkuiden asiain tavoittelemiseen. Jos
nyt vetoan siihen lakiin niin kuin perusteesen, josta voimme oppia
itsetuntemista, niin mitä sanoisitte miehestä, joka voisi tulla
rikkaaksi muuttamalla maantien kivet kullaksi, jos vain tahtoisi?"
"Kreikkalaiset sanoisivat häntä filosofiksi", arveli Iras.
"Ei, tyttäreni", sanoi Baltasar, "filosofeilla ei ole koskaan ollut
voimaa tehdä mitään sellaista."
"Kuinka sinä tiedät hänellä olevan sellaista voimaa?"