Vanha koti.
Melkein samaan aikaan kuin vanginvartia Gesius saapui Antonia-linnassa
tribunin luo, nousi yksinäinen jalkamies Öljymäen itärinnettä ylös. Tie
oli epätasainen ja pölyinen, ja kasvullisuus kuihtunut, sillä Judeassa
oli kuiva vuoden aika. Astuja oli kuitenkin nuori ja voimakas, ja sitä
paitsi hänellä oli kevyt, vilpoinen puku.
Hän astui hitaasti ja katseli usein oikealle ja vasemmalle, ei
levottomasti eikä neuvottomasti niin kuin se, joka ei tiedä tietä, vaan
sellaisen tavalla, joka pitkän ajan kuluttua näkee vanhoja tuttuja
paikkoja: silmäykset olivat puolittain tyytyväiset ja puolittain
kysyväiset.
Astuja oli Ben-Hur. Hänen silmäinsä edessä oli Jerusalem, pyhä kaupunki
sellaisena, kuin se oli Herodeelta jäänyt ja sitte oli Kristuksen
aikoina. Kaunis se on vieläkin katsella vanhalta Öljymäeltä, mitenkähän
suurenmoiselta se näyttikään silloin?
Ben-Hur istahti kivelle ja kiintyi katselemaan edessänsä olevaa taulua.
Aurinko oli juuri laskeutumassa. Vielä se hetkisen liiteli vuorten
huipuilla lännessä, valaen kultaansa temppelin, muurien ja tornien
päälle. Yht'äkkiä se sitte katosi. Ympärillä vallitseva hiljaisuus veti
Ben-Hurin ajatukset muinaiseen kotiin. Hänen silmänsä tähystelivät
temppelin pohjoispuolelle erääsen paikkaan, jossa hänen entinen kotonsa
oli.
Lauhkean ja suloisen illan vaikutus pehmitti hänen mieltänsäkin. Hän
surumielin muisteli velvollisuutta, joka oli tuonut hänet Jerusalemiin.
Aavikolla Ilderimin luona hän oli ottanut selkoa seudusta, kuten
sotapäällikkö tutustautuu maahan, johon aikoo lähteä sotaretkelle.
Silloin eräänä päivänä saapui sanantuoja ilmoittamaan, että Valerius
Gratus oli erotettu ja Pontius Pilatus tullut hänen sijaansa.
Messala oli rujo ja kykenemätön vahingoittamaan häntä, jota paitsi hän
luuli häntä kuolleeksi; Gratus oli erotettu ja siis voimaton. Miksipä
hän siis ei olisi lähtenyt etsimään äitiänsä ja sisartansa? Eihän
hänellä enää ollut mitään pelättävää. Joll'ei hän itse uskaltanut
tutkia Jerusalemin vankiloita, niin saattoihan hän teettää sitä
jollakulla toisella. Jos kadoksissa olevat löytyivät, ei Pilatuksella
ollut mitään syytä pitää heitä yhä edelleen vankeudessa, ei ainakaan
mitään sellaista syytä, jota lahjoilla ei saisi poistetuksi. Jos
hän löysi heidät, aikoi hän viedä heidät johonkin luotettavaan
turvapaikkaan, voidakseen sitte, kun oli ensin täyttänyt tämän ensi
velvollisuutensa, levollisesti ja tarkoin punniten kokonaan antautua
ajamaan uuden kuninkaan asiaa.
Samana iltana, kuin uusi sanoma saapui, Ben-Hur neuvotteli Ilderimin
kanssa ja sai hänen suostumuksensa. Kolme arabialaista saattoi häntä
Jerikoon asti. Jätettyään sinne sekä heidät että hevoset Ben-Hur jatkoi
yksin matkaansa jalkaisin. Jerusalemissa piti Mallukin olemaan vastassa.
Aikomustensa tähden katsoi Ben-Hur viisaimmaksi karttaa kaikkia
tekemisiä virkamiesten kanssa, varsinkin roomalaisten. Malluk oli
viisas ja luotettava, juuri se mies, joka osasi hyvällä menestyksellä
tutkiskella ja etsiskellä, herättämättä huomiota. Ennen kaikkea
oli sovittava, miten alettaisiin. Ben-Hur ei ollut siitä vielä
itsekään saanut selkoa, mutta kuitenkin luuli parhaimmaksi alkaa
Antonia-linnasta, sillä Jerusalemin asujamet olivat jo vanhastaan
vakuutetut, että sen lujain muurien sisällä kyllä oli syviä
vankikomeroita, joihin varsin hyvin sopi, huomiota herättämättä,
hukuttaa ketä hyvänsä. Sitä paitsi tuntui Ben-Hurista sopivimmalta
alkaa etsimiset siitä paikasta, jossa hänen rakkahansa olivat häneltä
riistetytkin. Joll'ei heitä enää ollut siellä, niin pitihän olla
mahdollista saada selkoa heidän jäljistään; sittepä ei tarvinnut muuta
kuin kulkea niitä myöten perille asti. Hän oli saanut Simonideelta
kuulla, että Amrah, egyptiläinen palvelija, oli vielä elossa.
Amrah oli, kuten muistamme, onnettomuuden aamuna kiskoutunut irti
sotamiehiltä ja syöksynyt takaisin palatsiin, jonne hänet oli sulettu.
Simonides oli koko ajan toimittanut hänelle ruokavaroja, ja hän yksin
oli asunut suuressa talossa. Gratuksen ei ollut millään tavalla
onnistunut myödä sitä, eipä edes vuokratakaan. Oikeain omistajain
historia oli siksi kauhea, että se pelotti kaikkia. Huhu myöskin
kertoi palatsissa kummittelevan. Siihen huhuun lienee Amrah ollut
aiheena, sillä onhan mahdollista, että monikin oli nähnyt häntä jossain
ikkunassa tai katolla. Ben-Hur luuli saavansa tietoja omaisistaan, jos
hänen vain onnistui päästä tämän vanhan vaimon puheille. Sen tähden hän
nyt päätti alkaa tutkimisensa Jerusalemista ja ennen kaikkea käydä ihan
ensiksi vanhassa isänkodissa.
Tehtyään sen päätöksen hän vähän jälkeen auringon laskun nousi kiveltä
istumasta ja astui alas vuorelta. Hän kääntyi oikeaan päin lähtevälle
tielle. Vuoren juurella, lähellä Kidronin ojaa hän nousi tielle, joka
vei Siloan kylään ja saman nimiselle lammikolle. Hän tapasi siellä
paimenen, joka ajoi lampaita kaupaksi torille, yhtyi hänen seuraansa ja
kulki siten Getsemanen ohitse sekä Kalaportista kaupunkiin.