Äiti katselee neuvottomana ympäri koppia. Hän on maininnut Jumalaa
niin usein ja niin usein luvannut hänen nimessään apua, että sen vielä
toisteleminen alkaa hänestä tuntua pilkalta. Aukosta tuleva heikko
valokin rupeaa sammumaan. Hän alkaa luulla kuoleman lähestyvän, mikäli
hänen uskonsakin sammuu. Melkein tiedottomana ja puhuen ainoastaan sen
tähden, että hänen täytyy puhua, hän lausuu:
"Kärsivällisyyttä, Tirza, ne tulevat, ovat kohta täällä!"
Hän luulee kuulevansa ääntä pienen vetoluukun luota, josta he tähän
asti ovat saaneet ruokansa. Eikä hän petykkään. Rangaistusvangin
kirahdus kajahtaa kopissa. Tirzakin kuulee sen. Molemmat nousevat, yhä
vielä syleillen toinen toistansa.
"Kuulkaas!" kuulevat he huudettavan.
"Ylistetty olkoon Herra!" lausui äiti elpyneen uskon ja uudesta
syntyneen toivon lämmöllä.
"Kuka sinä olet?" kysyy taas äskeinen ääni.
Ääni on heille tuntematon. Mitä se tekee? Paitsi Tirzan ääntä on tämä
nyt ensimmäinen, jota äiti on kuullut kahdeksaan vuoteen. Muutos on
liian suuri: kuolemasta elämään, ja miten äkisti!
"Israelilainen vaimo, joka olen tänne elävänä haudattu tyttäreni
kanssa. Auta meitä, mutta pian, muuten me kuolemme!"
"Olkaa hyvässä toivossa, minä tulen kohta!"
Naiset itkeä nyyhkyttävät ääneen. Heidät on tavattu, apu lähestyy,
vapaus koittaa, koti, synnyinmaa, rikkaus, poika ja veli annetaan
heille takaisin! Nälkä, jano ja kuolema unhottuvat. He vaipuvat
polvilleen ja itkevät ilosta, yhä vielä syleillen toisiansa.
Gesius riensi, kuten tiedämme, tribunin luo ja kertoi asian hitaasti ja
laveasti, mutta loppuihan se viimein.
Tribuni saapui jo seurueinensa vetoluukun luo.
"Kuulkaas te siellä!" hän huusi koppiin.
"Tässä me olemme", vastasi äiti.
Vasarain pauketta kajahteli muurista. Äiti kuunteli hengähtämättä.
Tirza oli myöskin vaiti. He ymmärsivät noiden iskujen merkityksen,
jotka raivasivat heille tietä elämään ja vapauteen. Iskut yhä
vahvenivat, kivi toisensa perästä putosi maahan, vapaus yhä läheni.
Nyt he jo kuulivat työmiesten ääniä, ja kohta, oi sitä onnea! välkkyi
soihtujen punainen valo muurin aukosta.
"Hän se on, äiti, hän se on! Viimeinkin hän on löytänyt meidät!"
iloitsi Tirza nuorekkaasti.