Vangitut.
Siitä yöstä, jolloin Ben-Hur läksi Antiokiasta Ilderimin luo ja hänen
kanssansa edelleen aavikolle, on kolmekymmentä päivää kulunut.
Suuri muutos on tapahtunut, joka ainakin paljon vaikutti meidän
sankarimme kohtaloon. _Valerius Gratuksen sijaan oli tullut Pontius
Pilatus!_ Meidän tulee tässä huomauttaa, että se vaihdos maksoi
Simonideelle koko viisi talenttia roomalaista rahaa. Se summa joutui
keisarin pää-suosikin Sejanuksen taskuun. Mahtavan Sejanuksen
lahjominen tarkotti, että Ben-Hur voisi vapaammin liikkua Jerusalemissa
omaisiansa etsimässä. Siihen hurskaaseen tarkoitukseen uskollinen
palvelija käytti ne voittorahat, jotka hänelle olivat tulleet vedoista
Drususta ja hänen kumppanejansa vastaan. Ja heidän kun täytyi maksaa
vetonsa, tulivat he Messalan vihollisiksi, koska hän oli heidän
tappioidensa syynä.
Juutalaiset olivat jo kuitenkin saaneet huomata, ett'ei prokuraattorin
muutos ollut heille suureksikaan eduksi.
Sotaväki, jonka piti tulla Antonia-linnan entisen varustusväen sijaan,
marssi yöllä kaupunkiin. Kun asujamet aamusella linnan lähitienoilla
heräsivät, he ensi näökseen huomasivat vanhoilla muureilla sotakaluja,
jotka pahaksi onneksi olivat keisarin kuvia, kotkia ja sotamerkkejä.
Kiihtynyt ihmisjoukko riensi Caesareaan, jossa Pilatus vielä oli,
ja vaati häntä ottamaan pois nuo vihatut kuvat. Viisi kokonaista
vuorokautta he piirittivät palatsin portteja. Viimein Pilatus kuulutti
pitävänsä kokouksen sirkuksessa ja piiritytti sitte sotaväellä koko
joukon, joka kuitenkin tarjosi hänelle henkeänsä. Se vaikutti. Pilatus
muutatti sotamerkit ja kuvat Caesareaan, jossa yksin Gratuskin oli
yksitoista-vuotisen hallitusaikansa säilyttänyt noita inhottuja
esineitä.
Huonoinkin ihminen tekee edes joskus hyvänkin työn. Niinpä myöskin
Pilatus. Hän käski tutkia kaikki Judean vankilat ja tehdä luettelot
vangeista ja heidän rikoksistaan. Luultavasti oli tämän toimen
vaikuttimena vain tulevan edesvastauksen pelko, joka on niin tavallinen
uusilla virkamiehillä. Kansa puolestaan, ajatellen vain sitä hyvää,
mikä siitä toimesta oli tuleva, oli hänelle kiitollinen ja rauhoittui
joksikin ajaksi. Ilmi tuli ihmetyttäviä asioita. Satoja ihmisiä, joita
vastaan ei ollut mitään syytöstä, vapautettiin. Koko joukko toisia
löytyi, joita jo oli luultu kuolleiksi. Mutta ihmeteltävintä oli, että
vankiloita nyt avattiin, joita kansa ei tiennyt olevan olemassakaan ja
jotka olivat joutuneet hallitukseltakin unhotuksiin. Yhtä sellaista
unhottunutta vankilaa tulee meidän tässä tarkastella, ja se oli,
omituista kyllä, itse Jerusalemissa!
Antonia-linna, joka täytti lähes kaksi kolmas-osaa pyhän Moria-vuoren
alasta, oli alkuansa asuinpalatsi, jonka makedonialaiset olivat
rakentaneet. Johannes Hyrkanus muutti sen sotalinnaksi ja temppelin
turvaksi, ja aikoinaan katsottiin sitä ihan voittamattomaksi. Mutta
suuri rakentaja Herodes vielä vahvisti muureja sotaisen mielensä
mukaan, teettäen siihen lisäksi asehuoneita, varastoaittoja,
vesisäiliöitä, lisävarustuksia ja ennen kaikkea kaikenlaisia
vankiloita. Hän tasotutti mahtavan suuret kalliot ja teetti niihin
syviä komeroita, joiden päälle rakennettiin toisia vankihuoneita,
sekä yhdisti tämän suuren kartanoryhmän temppelin kanssa komealla
pylvästöllä. Sellainen oli linna silloin, kun roomalaiset sen
valloittivat ja hyvin arvaten sen hyvät puolet muuttelivat sitä
taas omain tarkoitustensa mukaan. Gratuksen aikana oli se ollut
majoitusväen asuntona, jota paitsi noita maanalaisia komeroita oli
käytetty kapinoitsijain vankiloina. Voi heitä, milloin sotaväki tulvi
ulos porteista kukistamaan metelejä! Onneton se juutalainen, joka
vangitsemiskäskyn johdosta astui sisään noista porteista!
Vaan palatkaamme jo kertomukseemme.
* * * * *
Uuden prokuraattorin käsky vankien tarkastamisesta oli saapunut
Antonia-linnaan, ja sitä oli toteltu. Luettelo oli juuri valmis
lähetettäväksi prokuraattorille; siitä puuttui ainoastaan
tutkija-tribunin allekirjoitus. Viiden minuutin kuluttua se jo saattoi
olla matkalla Pilatuksen luo, joka vallitsi ja asuskeli Sion-vuoren
palatsissa.
Astukaamme tribunin työhuoneesen, joka on valoisa ja avara ja asujansa
arvon mukaan sisustettu. Oli noin seitsemäs hetki päivästä. Tribuni
astuu huoneesensa. Hän näyttää väsyneeltä ja kärsimättömältä. Kun
luettelo saadaan lähetetyksi, aikoo hän pylväskäytävän katolla
hengähtää ja levossa katsella ihmiselämän hyörinää temppelin
esikartanoissa. Hänen käskyläisensä ovat yhtä kärsimättömät. Silloin
astuu sisään mies, vyöllä avainkimppu. Muutamat niistä avaimista ovat
raskaat kuin vasarat. Hän pyytää lupaa puhua.
"Kas, Gesius, tule lähemmäksi!" sanoo tribuni.
Kun mies lähestyi pöytää, jonka takana tribuni istui nojatuolissa, muut
läsnä olijat katselivat häntä levottomasti ja äreästi, sillä hänhän
saattoi toimittaa heille uutta tehtävää. Kaikki olivat vaiti.
"Tribuni", alkoi vanginvartia puheensa, syvään kumartaen, "minua
pelottaa kertoa, mitä minulla olisi kerrottavana."
"Taasko erehdys, vai mitä, Gesius?"
"Jos voisin tulla itse vakuutetuksi, että se olisikin vain erehdys, en
minä pelkäisi."
"Onko siis rikos taikka vielä pahempaa -- virkavirhe! Häpäse keisaria
tai pilkkaa jumalia, saat kuitenkin elää; mutta jos häväistys on
kohdannut kotkia -- ah, ymmärräthän, Gesius -- kerro kerrottavasi!"
"On noin kahdeksan vuotta siitä, kun Valerius Gratus asetti minut
tänne linnaan vanginvartiaksi", puhui mies hitaasti. "Muistanpa varsin
hyvin sen aamun, jona ryhdyin uuteen toimeeni. Edellisenä päivänä oli
meteliä ollut kadulla. Me surmasimme koko joukon juutalaisia, mutta
kuoli meiltäkin miehiä. Metelin alkuna sanottiin olleen yritys murhata
prokuraattori Gratusta, sillä häntä haavoitti katolta viskattu tiili
niin kovasti, että hän putosi maahan hevosen selästä. Minä näin hänet
sitte istumassa siinä, jossa sinä nyt istut, tribuni, ja pää oli
hänellä kääreessä. Hän oli kutsuttanut minut luoksensa, ilmoittaakseen
minun nimitykseni ja antaakseen minulle avaimet, joihin oli merkitty
vankihuoneiden numerot ja jotka olivat minun alkavan ammattini merkit.
Pöydällä oli pergamenttikäärö. Hän viittaamalla kutsui minut luokseen
ja avasi käärön. 'Tässä ovat vankilan kartat.' Niitä oli kolme. 'Tämä
lehti', hän jatkoi, 'osoittaa ylikerran osastot. Tämä toisen ja tämä
kolmannen eli maanalaisen. Minä annan ne sinun haltuusi.' Kun minä otin
ne hänen kädestään, niin hän sanoi: 'Sinulla on nyt hallussasi avaimet
ja kartat. Tutustu heti huoneihisi, käy joka kopissa ja tarkasta
ne. Jos mitään puuttuu niiden laitoksista, jotta pako voisi olla
mahdollinen, niin ryhdy oman mielesi mukaan varotoimiin, sillä siellä
sinä olet herra minun allani, sinä eikä kukaan muu.'"
"Minä tervehdin ja käännyin pois menemään. 'Kas, unohdinpa', hän sanoi.
'Anna minulle maanalaisen kerran kartta.' Minä levitin sen pöydälle.
'Kas tässä, Gesius, katso tätä koppia.' Hän näytti sormellaan V:ttä
numeroa. 'Siihen on sulettuna kolme miestä, hurjan uskaliasta, jotka
tavalla tai toisella olivat saaneet tietoonsa valtiollisen salaisuuden
ja nyt saavat kärsiä uteliaisuudestaan.' Hän katsahti minuun ankarasti
ja jatkoi: 'Sellaisissa asioissa on uteliaisuus pahempi kuin rikos.
Heidät sen tähden soaistiin, heiltä leikattiin kielet, ja sitte heidät
sulettiin sinne elinkaudekseen. Ruokaa ja vettä he saavat muurin
aukosta, jota peittää vetoluukku. Oletko ymmärtänyt, Gesius?' Minä
myönsin. 'Hyvä', hän sanoi ja katsahti minuun uhkaavasti, 'yhtä asiaa
sinä et saa unhottaa: tämän kopin ovea, tämän V:nen kopin' -- hän
osoitti sormellaan paikkaa kartasta, että se oikein painuisi minun
mieleeni -- 'tätä V:ttä koppia ei saa millään ehdolla avata. Ei kukaan
saa astua siitä ulos eikä sinne sisälle, et edes sinäkään.' 'Entä,
jos he kuolevat?' minä kysyin. 'Jos he kuolevat', kuului vastaus, 'on
koppi heidän hautansa. Sitä varten heidät vietiinkin sinne. Se koppi
on täynnä spitalin höyryjä. Ymmärrätkö?' Ja minä sain mennä niine
tietoineni."
Gesius vaikeni ja veti tunikansa rintataskusta kolme vanhuudesta
kellastunutta ja käyttämisestä kulunutta pergamenttilehteä. Hän valitsi
niistä yhden ja levitti sen tribunin eteen pöydälle, sanoen:
"Tässä on maanalaisen kerran kartta."
Kaikki läsnä olijat katsahtivat uteliaasti karttaan, joka oli tämän
näköinen:
____________________________________________
| |
| Käytävä. | Portaat.
| |
|---][---+---][---+---][---+---][---+---][---|
| | | | | |
| V | IV | III | II | I |
|________|________|________|________|________|
"Juuri sellaisena, tribuni, minä sen sain Gratukselta. Kas, tässä V:s
koppi", sanoi Gesius.
"Puhu edelleen", tribuni vastasi, "kyllä ymmärrän: kopissa oli spitalin
höyryjä, niinhän Gratus sanoi."
"Saanko kysyä yhtä asiaa?" lausui vanginvartia nöyrästi.
Tribuni suostumuksen merkiksi nyykäytti päätään.
"Enkö tehnyt oikein, kun asiain niin ollen uskoin karttaa
luotettavaksi?"
"Tietysti teit."
"Mutta se ei kuitenkaan ole oikea."
Tribuni katsahti oudostuen ylös.
"Se on väärä", toisti vartia, "siinä näkyy vain viisi koppia, vaan
niitä on kuusi."
"Kuusiko, mitä?"
"Minä piirustan niin, kuin ne oikeastaan ovat taikka kuin minä luulen
niiden olevan."
Gesius piirusti vahatauluunsa toisen kartan ja antoi sen tribunille
tällaisena:
____________________________________________
| |
| Käytävä. | Portaat.
| |
|---][---+---][---+---][---+---][---+---][---|
| | | | | |
| V | IV | III | II | I |
| | | | | |
|---][---+--------+--------+--------+--------|
| |
| VI |
|____________________________________________|
"Hyvä", sanoi tribuni, katsellen piirustusta ja luullen kertomuksen
olevan lopussa. "Minä korjuutan kartan taikka teetän kerrassaan uuden.
Sen voit käydä noutamassa huomenna." Hän nousi.
"Mutta kuule vielä hetkinen!"
"Huomenna, Gesius, huomenna!"
"Minun sanottavani ei siedä viivytystä."
Hyväsydämminen tribuni istahti jälleen pöytänsä taa.
"Minä kiiruhdan ja puhun lyhyesti. Mutta minun täytyy vielä kerran
kysyä: Enkö tehnyt oikein, kun uskoin, mitä Gratus sanoi V:nen kopin
vangeista?"
"Tietysti, olihan sinun velvollisuutesi uskoa, että kolme vankia oli
siinä, valtiovankeja, sokeita ja tehtyjä kykenemättömiksi puhumaan."
"Mutta sekään ei ollut totta!"
"Tosiaanko!" ihmetteli tribuni, yhä enemmän kiintyen asiaan.
"Kuule ja päätä itse. Minä tarkastin kopit, kuten velvollisuuteni oli,
alkaen ylikerrasta aina alakertaan saakka. Kieltoa, ett'ei V:nen kopin
ovea saatu auaista, olen aina pitänyt muistissa. Kahdeksan vuotta on
niille kolmelle vangille annettu ruokaa ja juomaa muurin luukusta.
Eilen minä menin ovelle uteliaana katsomaan niitä onnettomia, jotka
vastoin luuloa ovat eläneet niin kauan. Lukko ei totellut avainta.
Me vähän jyräytimme ovea, ja se heti putosi alas ruostuneilta
saranoiltaan. Minä astuin sisään ja löysin yhden ukon sokeana,
alastomana ja kielettömänä. Tukka riippui karkeina tupsuina ryntäillä
ja kaulalla, ja iho oli pergamentin näköinen. Hän ojensi käsiään;
kynnet olivat kuin petolinnulla. Minä kysyin häneltä kumppanejansa.
Hän pudisti päätään eittävästi. Toivoen löytävämme toisetkin, tutkimme
kopin hyvin tarkkaan, mutta emme nähneet mitään useamman asukkaan
merkkejä. Lattia oli kuiva kuten seinätkin. Jos ihmisiä olisi kuollut
sinne, olisi ainakin näkynyt edes luita."
"Sinä luulet siis..."
"Tribuni, minä luulen, että koko tämän ajan on ainoastaan yksi vanki
ollut siinä kopissa."
Tribuni katsoi vartiaa ankarasti kasvoihin ja sanoi:
"Ole varoillasi! Sinä syytät prokuraattoria valehtelijaksi."
Gesius kumartaen vastasi:
"Ehkäpä Gratus oli itse saanut väärät tiedot."
"Ei, hän oli oikeassa", jatkoi tribuni. "Etkö äsken juuri sanonut, että
olet kahdeksan vuotta toimittanut sinne ruokaa ja juomaa kolmelle?"
"Vasta olet kuullut puoli historiaa, tribuni!" puhui Gesius. "Kun saat
kuulla sen kokonaan, myönnät kyllä minun olevan oikeassa. Sinä tiedät,
mitä minä tein miehelle. Minä toimitin hänet kylpyyn, leikkuutin
häneltä tukan ja kynnet, hankin hänelle vaatteita, vein hänet linnan
portille ja päästin vapaaksi. Tänään hän palasi ja saattoi minut
ymmärtämään, että hän tahtoi päästä takaisin koppiinsa. Minä täytin
hänen tahtonsa. Vaan kun häntä vietiin alas, niin hän kiskasihe irti,
suuteli minun jalkojani ja ilmoitti onnettoman tavalla kiihkeätä
haluansa, että minä seuraisin häntä, ja minä läksin mukaan. Tuo kolmen
miehen salaisuus painoi mieltäni, enkä minä sitä ollut vielä saanut
selville. Nyt minä iloitsen, että taivuin hänen pyyntöönsä."
Kaikki läsnä olijat kuuntelivat kiihkeästi.
"Kun tulimme koppiin, otti hän minua kädestä ja vei muurin aukon luo,
samanlaisen kuin sekin, josta me annoimme hänelle ruokaa. Vaikka se oli
kyllin suuri, että kypärä olisi mahtunut siitä, oli se kuitenkin jäänyt
minulta eilen huomaamatta. Yhä pitäen minua kädestä vanki pani kasvonsa
lähelle aukkoa ja päästi kuuluviin eläimellisen äänen. Vastaukseksi
kuului takaa heikko ääni. Minä kummastuin, työnsin ukon syrjään ja
huusin itse: 'kuulkaas!' Ensin ei tullut mitään vastausta. Minä huusin
uudestaan ja kuulin sitte nämä sanat: 'Ylistetty olkoon Herra!' Vielä
kummallisempaa oli kuulla naisen ääntä. Minä kysyin: 'Kuka sinä olet?'
ja sain vastauksen: 'Israelilainen vaimo, joka olen tänne elävänä
haudattu tyttäreni kanssa. Auta meitä, mutta pian, muuten me kuolemme!'
Minä pyysin häntä hiukan malttamaan ja riensin tänne kuulemaan sinun
tahtoasi."
Tribuni nousi äkisti.
"Sinä olet oikeassa, Gesius", hän vastasi, "kyllä minä nyt sen käsitän.
Kartta oli väärä, ja koko se kolmen miehen juttukin oli valhe. On ollut
ja vieläkin on parempia roomalaisia kuin Valerius Gratus."
"Niin", sanoi vanginvartia, "sen verran sain selville vangilta, että
hän määräaikoina antoi naisille ruokaa siitä, jota hänelle annettiin."
"Tässä nyt saimme taas uuden selvikkeen!" sanoi tribuni, tarkastellen
huoneessa olijoita iloissaan, että hänellä oli todistajia läsnä. Sitte
hän vielä sanoi kiireesti: "Vapauttakaamme ne naiset! Seuratkaa minua!"
"Meidän täytyy murtaa tie muurin lävitse", sanoi Gesius hyvillään.
"Minä kyllä löysin paikan, jossa ovi on ollut, mutta se on nyt kiinni
muurattuna."
Tribuni lähetti kirjurin noutamaan työmiehiä kaluineen. "Riennä", hän
sanoi, "mutta älä virka mitään kuulemastasi, sillä minä huomaan että
sitä tarvitsee hiukan vielä parsia."
Kohtapa he jo joutuivat murtamaan muuria.