Kilpailu.
Kun alkoi kilpailu asemasta, oli Ben-Hur valjakkoineen äärimpänä
vasemmalla. Hetkiseksi hänet, kuten muutkin, häikäsi kilparadalta
vastaan tuleva auringonpaisteen kirkkaus, mutta hänen onnistui
kuitenkin huomata vastustajansa ja arvata heidän aikeensa. Messalaa,
joka oli muutakin kuin vain kilpaveli, hän katseli tutkivasti.
Kiihkoton, kylmä ylhäisyys, joka oli tämän ylimyksen näennäinen
tuntomerkki, oli nähtävänä hänen kasvoissaan kuten ennenkin, ja samoin
italialainen kauneus, jota kypärä vielä enensi. Mutta näkyipä siinä
muutakin; lieneekö se sitte johtunut kateellisesta mielikuvituksesta
vaiko ollut vain kypärän varjostusta kasvoihin, samapa se, mutta
israelilainen luuli näkevänsä tuon miehen sielun ikään kuin lasin
läpi, -- julman, viekkaan ja uskaliaan sielun, joka ei ollut juuri
yhtä kiihtynyt kuin päättäväinen: se oli valppauden ja ylpeän
päätteliäisyyden jännityksessä.
Sinä sekuntina, joka kului nelivaljakon kääntämiseen, tunsi
Ben-Hur vahvistuvan päätöksensä nöyryyttää mistä hinnasta hyvänsä
tuota vihollista. Palkinto, ystävät, vedot, kunnia, kaikki, jolla
sellaisessa kilpailussa voidaan ajatella olevan arvoa, kaikki se katosi
yhden ainoan horjumattoman tarkoituksen rinnalla. Ei edes elämän
säilyttämishuolikaan voinut pidättää häntä. Eikä kuitenkaan ollut hänen
puolellansa mitään kiihkoa päätöksen vaikuttimena, ei ajatustakaan
jättää asiatansa onnellisen sattuman varaan. Hän ei luottanut
onnettariin. Hänellä oli varma aikomus mielessä, ja maltillisesti asiaa
punniten varustautui hän panemaan sitä toimeen.
Hän arvasi heti, että Messala varmaankin kilpailun johtajain suosiosta
saisi heti lähdössä edullisimman paikan. Sen mukaisesti hän päätti
toimiakin.
Nuora putosi, ja kaikki muut paitse hän ajaa lennättivät suoraan
radalle yllytyshuutojen kaikuessa. Hän taas käänsi suuntansa
oikealle ja antaen arabialaisten ponnistaa kaikki voimansa ohjasi
ne kilpailijainsa rattaanjälkien poikki, kuitenkin niin, että
siitä oli mahdollisimman vähän ajan hukkaa. Niinpä sillä aikaa kun
yleisö kauhuissaan katseli atenalaisen tapaturmaa ja sidonilainen,
byzantilainen ja korintilainen kaikin voimin koettivat välttää
joutumista samaan turmioon, Ben-Hur kiersi heidän ohitsensa ja ehätti
kiinni Messalan, vaikka tosin jäikin ulkopuolelle. Se ihmeellinen
taito, jolla hän siten vaihtoi äärimmäisellä vasemmalla olevan
paikkansa oikealle, siinä oikeastaan menettämättä ensinkään aikaa,
herätti oitis katsojain huomiota; sirkus tuntui vavahtavan ja
vielä kerran tärisevän kätten paukkeesta. Silloin Ester iloisesti
hämmästyneenä taputti käsiään; silloin roomalaisten luottamus Messalan
voittoon alkoi horjua.
Ja nyt nämä kaksi rinnatusten ajaen lähenivät toista käännöskiveä.
Siellä olevien kolmen patsaan jalusta oli puoliympyrän muotoinen.
Ajajilla oli siinä edessään jyrkkä mutka, jonka tekeminen taiteen
sääntöjen mukaan oli oikea mestarintyö. Koko sirkus jäi niin
äänettömäksi, ett'ei hisaustakaan kuulunut. Silloin näytti kuin Messala
olisi katsahtanut Ben-Huriin ja tuntenut hänet; ja yhtäkkiä miehen
uhkarohkeus leimahti hämmästyttävällä tavalla.
"Pois rakkaus! eläköön sota!" hän hihkasi, heilauttaen tottuneella
kädellä piiskaansa. "Pois rakkaus, eläköön sota!" huusi hän
toistamiseen ja antoi Ben-Hurin arabialaisille hyvin tähdätyn
sivalluksen, jonka kaltaista ne luultavasti eivät olleet vielä koskaan
saaneet kokea. Katsojat kummastuksekseen ja inhokseen huomasivat tuon
häpeällisen teon. Äänettömyys tuli vielä syvemmäksi. Kaikki pidättivät
henkeäänkin, niin kiihkeästi he odottivat tuon tapauksen päätöstä.
Mutta heti seuraavana silmänräpäyksenä jo yleinen tyytymättömyys
purkautui ilmi uhkauksina ja moitteena.
Ben-Hurin nelivaljakko alistuneena hypähti eteen päin. Ei koskaan ennen
oltu näitä hevosia koskettu muulla kuin hellällä kädellä. Mitäpä ne
siis muuta voivat kuin koettaa pelastua pois sellaisesta sopimattomasta
kohtelusta? Ne syöksyivät eteen päin kuin myrskytuuli.
Kaikki elämässä saavutettu kokemus voi tulla ihmiselle hyödyksi.
Ben-Hurin käden voima ja jäntevyys, saavutettu airoa pidellessä, oli
nyt hyvään tarpeesen. Ja mitäpä oli vaunujen tärinä verrattuna laivan
heilahtelemiseen kun aallot sitä pieksevät? Pystyssä hän seisoi ja
päästi ohjat löyhemmälle, puhutteli hevosia hyväilynimillään ja koetti
ohjata niitä varovasti vaarallisen paikan ohitse. Kohta ne jälleen
olivat täydellisesti hänen vallassaan. Eikä siinä kyllä. Kun he
paluumatkalla lähestyivät ensimmäistä käännöskiveä, oli hän jälleen
Messalan sivulla ja olipa vielä saavuttanut kaikkein katsojain paitsi
roomalaisten suosionkin. Se lausuttiin niin selvästi ilmi, ett'ei
Messala, vaikka olikin rohkea, enää uskaltanut toiste tehdä samaa
koetusta.
Kun vaunut lensivät Esterin ohitse, katsahti tämä nopeasti Ben-Hurin
kasvoihin. Hän näytti vähän kalpealta, mutta piti päätänsä pystymmässä
kuin koskaan. Mitään muuta muutosta Ester ei huomannut.
Kun ensimmäinen kierros päättyi, nousi mies muurin länsipäässä
korkolavalle ja otti alas yhden puupallon. Samaan aikaan otettiin
muurin toisessa päässä alas yksi delfini. Niin tehtiin myöskin toisen
ja kolmannen kierroksen jälkeen.
Vielä sittekin oli Messala radan sisälaidalla muuria lähinnä. Ben-Hur
seurasi häntä ihan tasalla ja muut kilpailijat tulivat jälestä. Tuo
näytti kaksoiskilpailulta, joka sitte viimeisten keisarien aikana
tuli niin suosituksi Roomassa: Messala ja Ben-Hur ensimmäisessä,
korintolainen, sidonilainen ja byzantilainen toisessa ryhmässä.
Viides kierros alkoi. Sen ajalla onnistui sidonilaisen päästä Ben-Hurin
sivulle, mutta kohta hän taas jäi jälelle.
Kuudennen kierroksen aikana olivat he ihan samassa asemassa, nopeus
vain yhä kiihtyi. Sekä ajajat että hevoset näyttivät tunnossaan
tietävän, että ratkaseva hetki lähestyi, tuoden voiton tai tappion.
Katsojain osanotto, joka alusta asti oli paraastaan koskenut vain
roomalaista ja juutalaista, alkoi juutalaiseen nähden muuttua peloksi.
Ihmiset olivat liikkumattomina etukumarassa, silmillään vaan seuraten
ajokierroksia.
"Sata sestertiota, että juutalainen voittaa!" tarjosi Sanballat vetoa
niille roomalaisille, jotka istuivat konsulin parvekkeella. Mitään
vastausta ei kuulunut.
"Yksi talentti! Viisi talenttia! Kymmenen! Valitkaa!" huusi hän,
heiluttaen muistitauluansa.
"Minä vastaan sinun sestertioihisi", vastasi viimein joku nuori
roomalainen, valmistautuen kirjoittamaan.
"Älä tee sitä", varoitti ystävä.
"Miksikä en tekisi?"
"Messala on jo nopeimmillaan. Katso, miten hän kumartuu vaunuista eteen
päin ja höllittää ohjia! Ja katso sen sijaan juutalaista!"
Nuorukainen katsahti Ben-Huriin. "Herkules avita!" huusi hän, kadottaen
rohkeutensa, "se koira hoitelee ohjiansa kaikin voimin! Joll'eivät
jumalat auta meidän ystäväämme, niin tuo juutalainen hänet voittaa. Ei,
ei vielä. Katsokaas, Jupiter on meidän kanssamme, hän auttaa meitä!"
Lähellä seisojat toistelivat huutoa, ja se levisi Rooman kielellä niin
kaikuvasti, että purppurateltta konsulin pään päällä vapisi.
Jos Messala tosiaankin oli saanut vauhdin suurimmilleen, niin oli hän
sillä saavuttanut vähän etuakin, oli päässyt hiukan edelle. Hänen
hevosensa juoksivat pää niin alhaalla, että ne katsojista näyttivät
melkein koskevan maahan, sieramet loistivat veripunaisina, ja silmät
olivat ikään kuin putoamaisillaan pois päästä. Ne tekivät, mitä
suinkin voivat. Kuinkahan kauan ne jaksoivat vielä kestää sellaista
vauhtia? Kuudes kierros oli vasta alulla. Kilpailijani päästessä toisen
käännöskiven luo olivat Ben-Hurin juoksijat Messalan vaunujen takana.
Messalan ystäväin ilo oli korkeimmillaan, he huusivat, kiljuivat ja
huiskuttivat hänen värisillään liinoilla. Sanballat ehti töin tuskin
kirjoittaa muistiin kaikkia vetoja, joita hänelle tarjottiin.
Malluk oli parvekkeella riemuportin päällä. Hän ei voinut enää salata
levottomuuttansa, rohkeus alkoi häneltä kadota. Hän kyllä muisti
Ben-Hurin antaman viittauksen, että hänen piti tarkkaan katsoa, mitä
oli tapahtuva vasemman käännöskiven luona. Viides kierros oli jo
suoritettu, eikä vielä ollut mitään tapahtunut. Hän sanoi itsekseen,
että kuudes kierros sen oli viimeinkin osoittava, mutta katso, Ben-Hur
töin tuskin pysyi kilpakumppaninsa vaunujen perässä!
Simonides ja ne, jotka hänen kanssansa olivat, pysyivät levollisina.
Kauppias istui alla päin. Ilderim kampaeli sormillaan partaansa, ja
silmiä tuskin näkyi tuuheain kulmakarvain alta. Ester tuskin uskalsi
hengittää. Ainoastaan Iras pysyi hymyilevänä.
Kuudennen kierroksen paluumatkalla olivat kilpailijat samassa asennossa
jälekkäin. Nyt he saapuivat ensimmäiseen käännöspäähän ja ajoivat
siitä ympäri. Messala, peläten menettävänsä sisäasemansa, ohjasi
hyvin läheltä muuria; jos hän olisi ajanut jalankaan verran enemmän
vasemmalle päin, olisivat vaunut murskautuneet muuria vasten. Heidän
päästyään ohitse käännöksestä ei hiekassa näkynyt muuta kuin yhdet
vaunujen jälet, niin tarkkaan oli Ben-Hur seurannut Messalaa.
Kun he uudestaan syöksyivät ohitse, katsahti Ester taas Ben-Hurin
kasvoihin. Ne olivat kalpeammat kuin ennen.
Simonides, ollen viisaampi Esteriä, sanoi Ilderimille juuri silloin,
kun kilpailijat pääsivät ajamaan radan suoraa sivua:
"Minä, hyvä sheikki, puolestani arvaan, että Ben-Hur aikoo jotakin
erityistä. Hänen kasvonsa vähän näyttävät sellaisilta."
"Katso, miten pirteät ja halukkaat juoksemaan ne ovat!" vastasi
Ilderim. "Jumalan kunnian kautta! vielä ne eivät ole oikeassa omassa
vauhdissaan, mutta katso tarkkaan!"
Yksi pallo ja yksi delfini oli vielä jälellä. Katsojat hengittivät
raskaasti, sillä kilpa-ajon viime koetus oli alkanut.
Sidonilainen suomi nelivaljakkoansa, joka kivusta ja pelosta pärskyen
läksikin aika vauhtia ja näytti lupaavan syöksyä edelle muista, mutta
siihen lupaukseen se yritys sulikin. Samoin kävi korintolaiselle ja
byzantilaiselle. Ajatusten käännöksestä, jota kyllä on helppo käsittää,
kaikki puolueet paitsi roomalaiset luottivat nyt enää Ben-Huriin ja
päästivät tunteensa vapaasti purkautumaan ilmi.
"Ben-Hur! Ben-Hur!" he huusivat hänen ajaa lennättäessään ohitse, ja
tämä ääni vieri kuin ukkosen jyrinä konsulin parveketta kohti.
Joka taholta kehoitettiin häntä huudoilla: "Kiirehdi, juutalainen!
Laita, että pääset muurin viereen! Ees päin, päästä ohjat höllemmälle!
Anna piiskaa arabialaisille! Nyt taikka ei koskaan!"
Katsojat kumartuivat suoja-aidan ylitse ja ojensivat rukoilevasti
käsiänsä häntä kohti.
Joko Ben-Hur ei kuullut kehoituksia taikka hän jo oli koettanut
parastansa, sillä kierros oli jo puoli väliin tehtynä, eikä hän ollut
vielä vähääkään edellä. Toisen käännöskiven kohdalla he olivat ihan
samassa asemassa.
Aikoen kääntää alkoi Messala kiinnittää vasempien hevosten ohjia, joka
tietysti hiukan vähensi niiden vauhtia. Hän oli rohkealla mielellä ja
lupasi toimittaa uhria useammallekin kuin yhdelle alttarille. Hänen
roomalainen kopeutensa oli vielä vallalla. Tuossa jo kuudensadan jalan
päässä kolmen loppupylvään kohdalla viittaili häntä kohti maine ynnä
rikkaus, virassa ylennys ja voittoriemu, jota vielä vihakin sulostutti.
Silloin Malluk parvekkeeltansa näki Ben-Hurin kumartuvan eteenpäin
ja höllittävän ohjia. Hän heilautteli piiskaa hevosten päällä, mutta
ainoastaan läjähytellen, ja vaikk'ei se koskenut yhteenkään selkään,
oli uhkausta sen läjähdyksien sukkeluudessa. Kun Ben-Hur täten siirtyi
levosta toimeliaisuuteen, niin hänen kasvonsa punehtuivat, silmät
säteilivät ja koko hänen tahdonvoimansa näytti olevan kiintyneenä
ohjiin. Nelivaljakko hypähti niin, että se kuin yksi ainoa hevonen
pääsi silmänräpäyksessä Messalan vaunujen sivulle. Messala kuuli
niiden lähestymisen, mutta vaarallisessa kääntöpaikassa ei uskaltanut
katsahtaa taaksensa tutkimaan, mitä tuo kilpaveljen hevosten yht'äkkiä
herännyt into tarkoitti. Katsojilta hän ei saanut mitään viittausta.
Selvään kuului hänen korviinsa yleisestä hälinästä vain yksi ääni, joka
sheikin ikivanhalla aramealaisella kielellä huusi arabialaisille:
"Ees päin, Atair! Ees päin, Rigel! Mitä, Antares, aiotko jäädä jälelle?
Hyvä, hyvä, Aldebaran, kelpo poika! Minä kuulen niiden laulavan
teltoissa, lasten ja naisten laulavan tähtien Atairin, Antareen,
Rigelin ja Aldebaranin voitosta laulua, joka ei koskaan lopu. Hyvä,
hyvä, uskolliset ystäväni! Huomenna lähdemme kotiin mustaan telttaan!
Heimokunta ja sheikki odottavat meitä! Se on tehty, se on tehty! Ha ha
ha! Me olemme nöyryyttäneet tuota ylpeää! Käsi, joka löi meitä, makaa
maan tomussa! Täällä on kunnia, ha ha ha, vakavasti vain eteen päin!
Työ on tehty, seis, pysähtykää!"
Yksinkertaisemmin ja nopeammin ei ollut mitään sellaista koskaan
tapahtunut. Messala ajoi kiertäen merkkikiviä. Päästäkseen hänestä
ohitse täytyi Ben-Hurin ajaa hänen jälkiensä poikki viistoon ja niin
läheltä kuin mahdollista. Tuhannet katsojat heti arvasivat hänen
aikomuksensa, näkivät hevosille annetun merkin sekä menestyksen,
mitenkä nelivaljakko melkein koski Messalan ulkopuoliseen pyörään ja
mitenkä Ben-Hurin sisäpyörä oli Messalan vaunujen takana; sen kaiken
he näkivät. Sitte kuului räsäys niin kova, että ääni levisi yli
koko sirkuksen, ja nopeammin kuin ajatus satoi radalle valkoisia ja
elefantinluisia vaununpalasia. Roomalaisen vaununkori kaatui, kumea
jysäys kuului, kun akseli putosi kovaan maahan ja vaunut pirstautuivat
ihan pikku paloiksi. Messala sotkeutui ohjiin ja huiskahti
tenhottomasti ulos radalle.
Tämän kuolemaa ennustavan tapauksen hirmuisuutta lisäsi vielä se,
että sidonilainen, joka ajoi ihan jälessä pitkin muuria, ei ehtinyt
pysäyttää eikä kääntää hevosia ulommaksi radalle. Täydessä nelisessä
hän ajoi vaununjäännösten ja roomalaisen ylitse, niin että hänen
hevosensa sekautuivat roomalaisen hevosiin, jotka olivat aivan
hurjina pelosta. Pian hän kuitenkin selvittihe pois romukasasta,
teiskuvien hevosten seuduilta ja suuresta tomupilvestä, joka nousi
niiden kavioista, juuri paraiksi näkemään, miten korintolainen ja
byzantilainen ajaa lennättivät Ben-Hurin jälestä, jota tuo tapaus ei
ollut viivyttänyt sekuntiakaan.
Katsojat nousivat, hyppäsivät ylös penkeille ja riemuiten tervehtivät
häntä. Jotka malttoivat katsoa tuohon tuhopaikkaan, voivat
vilahdukselta nähdä Messalaa rajustuneiden hevosten kavioiden ja
ajajittomain vaunujen välistä. Useimmat kuitenkin kiihkeästi seurasivat
Ben-Huria hänen ajaessaan edelleen. Jotkut vain olivat huomanneet,
että hän käänsi hevosiansa hiukan vasemmalle ja vaunujensa akselin
rautaisella päällä törmäsi kilpakumppaninsa vaunuihin ja musersi ne.
Ainoastaan hänen käytöksensä muutos ei katsojilta jäänyt huomaamalla,
se hänen ikään kuin uusi olemuksensa, joka vaikutti, että hevosiinkin
tarttui osa ajajansa innosta, sankarillisesta ryhdistä ja pontevasta
voimasta. Olisi voinut luulla katselevansa lentäviä leijonia, joilla
oli valjaat yllä; ainoastaan paksutekoisista vaunuista näkyi, ett'ei
nelivaljakolla ollut siipiä. Korintolainen ja byzantilainen tuskin
ehtivät radan sivun puoliväliin, kun Ben-Hur jo oli matkan päässä.
Voitto oli saavutettu!
Konsuli nousi. Ihmisjoukko huusi äänensä käheäksi. Kilpailujen johtaja
astui alas ja seppelöitsi voittajat.
Onnellinen nyrkkitaistelija oli matalaotsainen, vaaleatukkainen
saksilainen, kasvojen piirteet niin raa'at, ett'ei Ben-Hur voinut
olla tarkemmin katselematta häntä, ja hän tunsikin hänet Roomassa
olonsa aikaiseksi opettajakseen. Sen jälkeen hän nosti katseensa ylös
ihmisjoukkoon ja huomasi Simonideen seurueineen. He viittailivat
hänelle merkiksi, että olivat huomanneet hänet. Ester istui paikallaan,
mutta Iras nousi ylös, hymyili ja tervehti viuhkallaan, jotka suosion
osoitukset eivät vähääkään huumanneet häntä, koska hän tiesi, että ne
olisivat tulleet Messalan osaksi, jos hän olisi voittanut.
Juhlasaatto järjestyi nyt ja kulki, ihmisjoukon huudellessa suosiota,
riemuportista.
Päivän juhlallisuudet siihen päättyivät.