Kutsu.
Ben-Hur jäi Ilderimin kanssa Simonideen luo, sillä jo edeltä päin oli
sovittu lähteä puolen yön aikaan pois samaa tietä kuin karavani 30
tuntia aikaisemmin.
Sheikki oli ylen onnellinen. Hän oli tarjonnut voittajalle
kuninkaallisia lahjoja, mutta Ben-Hur ei ottanut vastaan mitään; hän
sanoi tyytyvänsä vain siihen, että oli saanut kostaa viholliselleen.
Tätä jalomielistä kiistaa jatkettiin kauan.
"Ajattelehan toki", sheikki sanoi, "mitä olet tehnyt minulle.
Jokaisessa aavikkoteltassa Akabasta valtamereen, jopa Eufratiin asti
ylistellään Mirasta ja hänen jälkeläisiään. Ja ne, jotka sitä ylistystä
lausuvat, kiittelevät minua onnelliseksi ja unhottavat, että minun
elämäni lähestyy loppuansa. Kaikki keihästä kantavat miehet, joilla
nyt ei ole päällikköä, tulevat minun tyköni, ja minun miekankantajieni
luku kasvaa äärettömästi. Sinä et tiedä, mitä merkitsee hallitsijana
olo sellaisessa aavikossa kuin minun. Minä tästä hetkestä lähtein
saan arvaamattomat tulot kauppiailta ja suuremmat etuoikeudet kuin
kuninkailla on. Niin, Salomon miekan kautta, yksin keisarin suosionkin
saavutan, jos laitan lähettiläitä sitä hakemaan! Mutta etkö sinä huoli
ottaa mitään?"
Ben-Hur vastasi:
"En, sheikki, eikö minulla ole sinun sydämmesi ja kätesi. Käytä
tulojesi ja valtasi karttumista tulevan kuninkaan hyväksi. Kukapa
tietää, eikö niitä olekin annettu sinulle juuri sitä varten? Siihen
työhön, johon olen ryhtymäisilläni, minä ehkä tarvitsen paljonkin apua.
Jos nyt eitän, minä arvattavasti voin odottaa vielä suurempaa suosiota
silloin, kun tulen sinulta jotakin anomaan."
Kesken tätä ystävällistä kinaa tuli kaksi henkilöä pyrkimään puheille.
Ne olivat Malluk ja joku tuntematon. Edellinen sai luvan tulla ensin.
Malluk ei koettanut salata iloansa päivän tapahtumista.
"Mutta nyt ryhdyn asiaani", hän sanoi. "Isäntäni Simonides lähettää
kertomaan, että muutamat roomalaiset ovat kilpailujen päätyttyä
kiiruhtaneet vastustamaan vetosummain maksamista."
Ilderim hypähti ylös ja tiuskasi kimakimmalla äänellään:
"Jumalan kunnian kautta; itämaat tuomitsevat, oliko voitto rehellisesti
saavutettu vai ei!"
"Ei, hyvä sheikki", sanoi Malluk, "kilpailujen johtaja on maksanut
summan."
"Sepä hyvä."
"Kun he selittivät Ben-Hurin rikkoneen Messalan vaunut, niin johtaja
nauroi ja muistutti, minkä piiskan sivalluksen arabialaiset saivat
juuri pahimmassa käänteessä."
"Ja mitenkä atenalaiselle on käynyt?"
"Hän on kuollut!"
"Kuollutko!" Ilderim surkutteli. "Entä Messala?"
"Hän elää, mutta hänen elämänsä tulee hänelle taakaksi. Lääkärit
sanovat, ett'ei hän koskaan enää voi kunnollisesti käyttää raajojansa."
Ben-Hur katsahti vaiti taivasta kohti, ajatellen Messalaa niin tuoliin
kahlehdittuna ja palvelijain kannettavana kuin Simonides. Jalo kauppias
tyytyi nöyrästi kohtaloonsa, vaan mitenkähän siihen voi tyytyä ylpeä ja
kunnianhimoinen Messala.
"Simonides käski minun kertoa vielä", jatkoi Malluk, "että Sanballat
on saanut vastuksia. Drusus ja muut, jotka hänen kanssansa
allekirjoittivat viiden talentin sitoumuksen, jättivät maksuasian
konsuli Maxentiuksen ratkaistavaksi, ja Maxentius puolestaan lykkäsi
sen keisariin. Messala ei myöskään maksanut, ja Sanballat puolestaan
valitti konsulille, jonka punnittavana se asia nyt on. Järkevät
roomalaiset sanovat kuittaamisvaatimusta mahdottomaksi, ja kaikki muut
puolueet ajattelevat samoin. Koko kaupunki puhuu tästä häpeästä."
"Mitäs Simonides sanoo?" kysyi Ben-Hur.
"Hän nauraa ja on hyvin tyytyväinen, että asiat ovat juuri siten,
kuin ovat. Jos roomalainen maksaa, on hänen omaisuutensa mennyttä;
joll'ei hän maksa, niin hän menettää kunniansa. Keisarin valtioasiat
ratkaisevat tämänkin asian. Riitautuminen itämaiden kanssa olisi huono
alku partilaisretkelle. Sheikki Ilderimin loukkaaminen saattaisi
aavikot vastahakoisiksi, ja niitä myöten juuri olisi Maxentiuksen retki
tehtävä. Simonides sen tähden luulee ihan varmaan, että Messalan täytyy
maksaa."
Ilderim sai yht'äkkiä iloisuutensa jälleen takaisin.
"Lähtekäämme nyt matkaan", hän sanoi. "Asia on hyvällä tolalla, kun on
Simonideen käsissä. Kunnia on meidän. Minä käsken valmistaa hevoset."
"Maltahan!" sanoi Malluk, "täällä on ulkona vielä yksi, jolla on asiaa.
Tahdotteko puhella hänen kanssansa?"
"Jumalan kunnian kautta, hänet minä ihan olin unhottaa."
Malluk meni ulos ja toi jalomuotoisen ja -käytöksisen pojan, joka
laskeutuen polvilleen sanoi:
"Iras, Baltasarin tytär, jonka sheikki Ilderim tuntee, on käskenyt
minun tuomaan sanaa sheikille. Hän anoo sitä suosiota, että saisi
toivottaa onnea sirkuksessa saavutetusta voitosta."
"Ystäväni tytär on hyvin hyvä", vastasi Ilderim säihkyvin silmin. "Anna
hänelle tämä kalliskivi merkiksi siitä, millä ilolla minä otan vastaan
hänen sanomansa."
Hän veti sormestaan kallisarvoisen sormuksen ja antoi sen pojalle.
"Sinun asiasi kyllä toimitetaan", vastasi poika ja jatkoi:
"Egyptiläisen tytär pyytää jaloa sheikkiä myöskin ilmoittamaan
nuorelle Ben-Hurille, että hänen isänsä asettuu joksikin ajaksi
Idernees-palatsiin, jossa Iras huomenna neljännen hetken jälkeen
odottaa puheillensa Ben-Huria."
Sheikki katsahti veitikkamaisesti Ben-Huriin, jonka kasvot loistivat
mielihyvästä.
"Mitäs sinä siitä sanot?" hän kysyi.
"Sinun luvallasi, sheikki, minä aion käydä kaunista egyptiläistyttöä
tervehtimässä."