Kilpailun alku.
Noin kello kolme iltapäivällä meidän tuntilukumme mukaan olivat
kaikki muut kilpailut suoritetut paitsi kilpa-ajo. Pidettiin
väliaika, porttiovet avattiin ja useimmat katsojat läksivät
sammuttamaan nälkäänsä jossakin puodissa, joita oli paljo ulkopuolella
porttikäytävissä. Ne, jotka jäivät paikoilleen istumaan, haukottelivat,
puhelivat kuka mitäkin ja tarkastivat muistitaulujansa, unhottaen
kaikki säätyerotukset niin kokonaan, että nyt oli vain kaksi luokkaa:
voittajat, jotka iloitsivat, ja menettäjät, jotka olivat tyytymättömät
ja äreät.
Tänä väliaikana kolmas osa yleisöä, se, joka tahtoi olla vain
kilpa-ajoa katsomassa, asettui sitä varten pidätetyille paikoille.
Siihen luokkaan kuului Simonides seurueineen. Heidän paikkansa oli
pohjoispuolella lähellä pääovea, vastapäätä konsulia.
Kun kauppias neljän vahvan palvelijan kantamassa tuolissaan kulki
käytävää pitkin, näkyi se herättävän yleistä uteliaisuutta. Häntä
paikalleen aseteltaessa kuului joku äkisti lausuvan hänen nimensä.
Lähinnä istujat sieppasivat sen äänen lennostaan, ja nimi kulki sitte
hyvää vauhtia penkistä toiseen. Ihmiset nousivat penkeille näkemään
miestä, jonka suuren rikkauden ja surullisen kohtalon kaikki tiesivät.
Ilderim tunnettiin myöskin ja häntä tervehdittiin ystävällisesti,
mutta ei kukaan tuntenut Baltasaria eikä kahta naista, jotka hyvin
hunnutettuina olivat seurassa.
Ihmisjoukko antoi kunnioittavasti tilaa heille, ja vahtimiehet
asettivat heidät pitkin kentän laita-aitaa siten, että heidän oli
mukava keskustella. Mukavuudekseen he istuivat tyynyillä, ja jalkojen
lepuuttamista varten oli jakkarat mukana.
Naiset olivat Iras ja Ester. Viime mainittu istuuduttuansa katsahti
arasti ympäri sirkusta ja veti sitte hunnun paremmin kasvoilleen. Iras
sitä vastoin päästi huntunsa putoamaan ja katseli näyttämöä vapaasti
kuten naiset, jotka ovat yleisen huomion esineenä, vaikk'eivät sitä ole
huomaavinaan. Sellainen tapa useimmiten itsestään kasvaa pitkällisestä
tottumuksesta seuraelämään.
Simonides seurueineen tuskin ehti päättää ensi tarkastustansa, kun
muutamia palvelijoita astui sirkuskentälle ja alkoi kiinnittää
liiduttua nuoraa radan poikki vähän matkan päähän ensimmäisen pääkiven
pylväistä. Samaan aikaan astui _Porta pompae_'sta sisään kuusi miestä
ja asettui kukin oman karsinansa eteen. Siitä syntyi kovaa kuiskailun
ja puheen surinaa joka taholla.
"Katso, katso! Vihreä menee neljännen karsinan luo oikealle puolen;
siellä on atenalainen!"
"Messalalla on toinen numero!"
"Korintolainen..."
"Tuolla on valkoinen! Katso, hän menee ihan poikki ja pysähtyy;
ensimmäinen se on ... ensimmäinen vasemmalla!"
"Ei, musta sinne pysähtyy, valkoisella on numero kaksi!"
"Sinä olet oikeassa!"
Näillä portinvartioilla oli yllä samankarvainen tunika kuin
ajajillakin, niin että heidän asetuttuaan paikoillensa jokainen tiesi,
missä karsinassa kenenkin suosikki oli odottelemassa kilpa-ajon alkua.
"Oletko koskaan nähnyt Messalaa?" kysyi Iras.
Esteriä vavistutti vastatessa myöntävästi. Joll'ei Messala ollutkaan
hänen isänsä vihollinen, niin hän ainakin oli Ben-Hurin.
"Hän on kaunis kuin Apollo."
Kun Iras puhui, loistivat hänen silmänsä ja hän löyhytteli
kalliskivi-koristeista viuhkaansa. Ester katsahti kumppaniinsa
ajatellen: "Onko hän sitte niin paljon kauniimpi Ben-Huria?" Heti
sen jälkeen hän kuuli Ilderimin sanovan isälle: "Niin, hänellä on
toinen numero koruportin vasemmalla puolen." Ester katsahti sinne
päin ajatellen Ben-Huria. Mutta pikaisesti katsahdettuaan vesoista
palmikoituun ovipieliin hän veti hunnun paremmin kasvojensa eteen ja
lausui hiljaa lyhyen rukouksen.
Juuri silloin Sanballat lähestyi heitä.
"Minä tulen juuri karsinoista, sheikki", hän sanoi, juhlallisesti
kumartaen Ilderimille, joka alkoi kammata partaansa ja jonka silmät
loistivat kiihkeästä uteliaisuudesta, "hevoset ovat erittäin hyvässä
juoksukunnossa."
Ilderim vastasi ainoastaan: "Jos ne voitetaan, toivon minä, että joku
muu kuin Messala on voittaja."
Kääntyen Simonideen puoleen Sanballat veti esiin muistitaulunsa ja
sanoi:
"Minulla on tärkeä uutinen sinullekin. Kuten muistanet, minä
eilisiltana panin vetoa Messalan kanssa ja näytin tarjonneeni
toistakin, joka, jos se hyväksyttiin, piti tänä päivänä ennen
kilpailujen alkua kirjallisesti ilmoitettaman. Tässä se on."
Simonides otti muistitaulun ja luki tarkkaan kirjoituksen.
"Niin", hän sanoi, "heidän lähettiläänsä tuli kysymään minulta, oliko
sinulla niin paljo rahaa minulta saatavana. Säilytä tarkasti tuo
sitoumus. Jos häviät, niin tiedäthän, mihin päin käännyt; jos voitat"
-- vanhuksen kasvot rypistyivät uhkaavasti, -- "jos voitat, ystävä,
niin pidä huolta, ett'eivät suostumuksien tekijät pääse käsistäsi.
Pakota heidät maksamaan viimeinenkin ropo. Samanhan hekin tekisivät
meille."
"Luota minuun", sanoi muonanhankkija.
"Etkö jää meidän luoksemme istumaan?" kysyi Simonides.
"Sinä olet sangen hyvä, mutta jos minä poistun konsulin luota, niin
roomalais-nuorukaiset tulevat liian kopeiksi. Rauha olkoon teille
kaikille!"
Viimeinkin odotusaika loppui.
Torven törähdys kutsui poissa olijoita paikoillensa. Muutamia
palvelijoita tuli kentälle, nousi radan sisällä olevalle muurille ja
astui sitä myöten länsipäässä lähellä toisia merkkipylväitä olevalle
korotukselle. Siihen he asettivat seitsemän puupalloa. Palattuaan
sieltä ensimmäisen merkkikiven luo he asettivat sille seitsemän puista
delfiniä.
"Mitä noilla palloilla ja delfineillä tehdään, sheikki?" kysyi Baltasar.
"Etkö sinä ole koskaan ollut kilpa-ajoissa?"
"En koskaan, enkä liioin tiedä, mitä varten nytkään olen täällä."
"Niillä pidetään luvussa ajokierrokset. Heti kun yhteen kertaan ajetaan
ympäri, otetaan alas yksi pallo ja yksi delfini."
Valmistukset olivat nyt tehdyt. Komeapukuinen torvensoittaja antoi
alkamismerkin. Kaikki melu vaikeni ja keskustelun porina kuoli. Joka
silmä kääntyi itään päin, kuuden karsinan ovia kohti, joiden takana
kilpailijat olivat.
Simonideen kasvojen harvinaisesta punasta saattoi arvata, että hän
yhtä kiihkeästi odotteli kilpailun menoa kuin muutkin. Ilderim kaiveli
lakkaamatta hyvin rajusti partaansa.
"Katso nyt roomalaista!" sanoi kaunis egyptiläistyttö Esterille, joka
sitä ei ollenkaan kuullut, sillä sykkivin sydämmin ja huntu hyvästi
kasvoilla hän odotteli Ben-Huria.
Torvi kajahti. Pysähdyttäjät, yksi kuitakin vaunuja varten, juoksivat
ensimmäisten merkkipylvästen taa valmiina auttamaan, jos jokin
nelivaljakko niin rajustuisi, että sitä olisi vaikeata hallita.
Taaskin kajahti torven ääni ja yht'aikaa avasivat vartiat karsinain
ovet.
Ensin tulivat sieltä näkyviin ratsastavat ystävät, viisi luvultaan,
sillä, kuten jo kuulimme, Ben-Hur oli tahtonut olla ilman tätä
auttajaa. Liiduttu nuora laskettiin alas siksi aikaa kun he ratsastivat
ohitse ja nostettiin sitte jälleen ylös. Heillä oli muhkeat hevoset,
mutta tuskin heitä huomattiin ollenkaan, sillä heidän ratsastaessaan
esiin koko ajan kuului kiihkoisten hevosten jalkain töminää ja ajajain
melkein yhtä kiihkoista ääntä karsinain ovien takaa, niin että yleisön
huomio pysyi yksinomaan sinne kiintyneenä.
Liiduttu nuora nousi jälleen ylös, ovien vartiat kutsuivat apulaisiaan
ja palvelijat parvekkeelta jo samalla viittasivat ja huusivat kaikin
voiminsa: "Alas! Alas!"
Joka karsinasta syöksyivät nelivaljakot esiin kuin kuulat kanuunoista.
Katsojat nousivat äkisti kuin sähkön iskusta, hyppäsivät ylös penkeille
ja kaiuttelivat ilmaa huudollaan ja pauhullaan. Nyt oli hetki tullut,
jota he olivat niin hartaasti ja uupumatta odottaneet! Tämä se oli se
hetki, joka oli kilpailujen kuulutuksesta asti ollut kaikkein puhelujen
ja unelmien aineena.
"Katso tuonne!" kehoitti Iras, osoittaen Messalaa.
"Kyllä minä näen hänet", vastasi Ester, katsoen Ben-Huria. Hänen
huntunsa nyt unhotettuna poistui silmiltä. Tänä hetkenä hän käsitti,
mitenkä ilo, että saa näyttää urhouttansa niin suuren ihmisjoukon
edessä, voi saada miehet unhottamaan kuoleman kauhut taikkapa aivan
nauramaan koko kuolemalle.
Kilpailijat näkyivät nyt melkein sirkuksen joka istuimelle, mutta
vielä ei kilpa-ajo alkanut. Liitunuora oli pingoitettu, että kaikki
joutuisivat yht'aikaa lähtemään. Jos kilpailijat tahtoivat pysyä
sotkeutumatta nuoraan tai jäämättä jo heti alussa jälelle, täytyi
heidän ehtiä nuoran luo juuri silloin, kun se pudotettiin alas.
Kelle se onnistui, hän saavutti sen suuren edun, että pääsi radan
sisälaidalle lähimmäksi muuria.
Lähtöpaikan ja nuoran väliä oli noin 250 jalkaa. Varma käsi, tarkka
silmä ja maltti olivat tarpeen.
Kilpailijat lähestyivät yht'aikaa nuoraa. Nyt torvensoittaja puhalsi
järjestäjäin sivulta voimakkaan merkin. Se ei sittekään kuulunut
ihmisjoukon riemuhuudon seassa edes kahdenkymmenenkään jalan päähän.
Nuora putosi, eikä sekuntiakaan liian aikaisin, sillä jopa Messalan
hevosten kaviot siihen koskivat, ennen kuin se ehti maahan. Roomalainen
läjäytti piiskaansa, päästi ohjat höllälle ja riemusta huudahtaen
anasti sen paikan lähinnä muuria, jota kaikki halusivat.
Messalan siinä kääntäessä vasemmalle kävi hänen vaunujensa akselin
päässä oleva pronssinen leijonanpää atenalaisen oikean ohjahevosen
jalkaan, joten se sysäytyi oikeata ieshevosta vasten. Nämä molemmat
nousivat pystyyn, ja atenalainen siten jäi jälelle.
"Hän voittaa, Jupiter avita, hän voittaa!" huusi Drusus kuin
raivoissaan, nähdessänsä Messalan lentävän eteen päin.
"Hän voittaa, Jupiter avita!" riemuitsivat muut ystävät.
Sanballat kääntyi muistitaulu kädessä heihin päin. Roiske tuolla
alhaalla pysäytti hänen aiotut sanansa, hänen täytyi katsahtaa sinne
päin.
Nyt, kun Messala oli ajanut ohitse, oli atenalaisen oikealla
puolella ainoastaan korintolainen. Silloin pahaksi onneksi sattui
hänen vasemmalla puolellansa kilpailevan byzantilaisen pyörä hänen
vaunuihinsa ja heitti hänet kuperkeikkaa. Rysäys vain sekä raivon ja
pelon huudahdus, ja onneton Kleantes putosi omain hevostensa jalkoihin.
Tältä hirveältä näöltä kätki Ester silmänsä.
Korintolainen, byzantilainen ja sidonilainen syöksyivät eteen päin.
Sanballat katsoi Ben-Huria ja kääntyi sitte Drusukseen ja hänen
ystäviinsä päin.
"Sata sertertiota, että juutalainen voittaa!" huusi hän.
"Hyväksytään!" vastasi Drusus.
"Vielä kerran sata sertertiota juutalaisen puolesta!" kiljui Sanballat.
Ei kukaan joutanut kuulemaan häntä. Hän uudisteli vedon tarjoustansa,
mutta kilpa-ajain tila kentällä oli niin puoleensa vetävä, että muuta
ei kukaan joutanut ajattelemaan. Innokkaasti vain huudettiin: "Messala,
Messala! Jupiter on meille suosiollinen!"
Kun Ester jälleen uskalsi katsahtaa kilpakentälle, oli joukko
työmiehiä viemässä pois atenalaisen hevosia ja särkyneitä vaunuja;
toiset auttoivat häntä itseään ylös. Kaikki läsnä olevat kreikkalaiset
kiroilivat ja uhkailivat kostaa. Ben-Hur seisoi vahingoittumatta
vaunuissaan ja ajoi Messalan sivulla muiden kilpailijain edellä! Heidän
jälellänsä rinnan tulivat sidonilainen, byzantilainen ja korintolainen.
Kilpailu oli täydessä vauhdissa ja ajajat sieluineen ja ruumiineen
siihen kiintyneenä. Ihmisjoukko katsoi melkein hengähtämättä tuota
menoa.