Ne-ne-hofra ja Barbek ajelehtivat vuosikauden tuulien mukaan saaressansa
Kemmis-järvellä, joka oli tullut yhdeksi maailman ihmeistä. Ei mikään
rakkauden asunto ole ollut kauniimpi sitä. He asuivat siellä vuoden
näkemättä ketään, eläen ainoastaan rakkautensa ajatuksessa. Vuoden
kuluttua kuningatar suurella komeudella palasi Memfin palatsiin.
"No, kumpaako rakastat enemmän?" kuningas kysyi.
Hän suuteli häntä poskelle ja vastasi: "Ota minut takaisin, kuningas,
minä olen parannut."
Oroites nauroi, vaikka olikin sadan ja neljäntoista vuoden ikäinen.
"Totta siis on, mitä Menofa sanoi, ha ha haa! rakkaustaudin lääke on
rakkaus."
"Juuri niin", hän vastasi.
Äkisti kuninkaan käytös muuttui, ja hänen muotonsa tuli hirmuiseksi.
"Minä sitä en huomaa", hän sanoi.
Kuningatar peräytyi kauhistuen.
"Rikoksellinen vaimo!" kuningas jatkoi, "sinun rikoksesi Oroites-miestä
vastaan on annettu anteeksi; mutta rikos Oroites-kuningasta vastaan on
vielä rankasematta."
Kuningatar vaipui hänen jalkoihinsa.
"Vaiti!" kuningas käski. "Sinä olet kuollut."
Hän paukutti käsiään, ja sisään astui kauhistava joukko _parakisteja_
eli palsamoitsijoita, kullakin kädessä työkalu, joka kuului hänen
surulliseen taiteesensa.
Kuningas osoitti Ne-ne-hofraa. "Hän on kuollut. Tehkää tehtävänne
hyvästi."