"Puhu", sanoi Oroites Menofalle Memfin palatsissa.
Menofa vastasi: "Mahtavin kuninkaista, jos olisit nuori, minä en
vastaisi, koska elämä vielä on arvokas minulle; vaan, niin kuin nyt on,
minä vastaan, että kuningatar muiden kuolevaisten tavalla siten sovittaa
vanhaa rikosta."
"Rikosta!" kuningas tiuskasi, vihastuen.
Menofa kumarsi.
"Niin, itseänsä vastaan."
"Minä en osaa selittää arvoituksia", kuningas sanoi.
"Mitä minä sanon, ei ole arvoitus, kuten saat kuulla. Ne-ne-hofra kasvoi
minun silmäini alla ja puhui minulle kaikki elämänsä tapaukset, muun
muassa senkin, että hän rakasti isänsä puutarhurin poikaa Barbekia."
Ihmeellistä kyllä, alkoi Oroiteen ankara muoto muuttua lempeämmäksi.
"Se rakkaus sydämmessään hän tuli sinun luoksesi, kuningas. Siitä
rakkaudesta hän nyt kuolee."
"Missä se puutarhurin poika nykyään on?" kysyi Oroites.
"Essouanissa."
Kuningas meni ulos ja antoi kaksi käskyä. Toinen oli tämä: "Matkusta
Essouaniin ja tuo tänne nuorukainen Barbek. Hänet löydät kuningattaren
isän puutarhasta." Toinen oli tällainen: "Kokoo työväkeä, juhtia ja
työkaluja ja tee minulle Kemmis-järveen saari, joka, vaikka kantaa
temppeliä, palatsia ja puutarhaa kaikenlaisine hedelmäpuineen ja
viiniköynnöksineen, kuitenkin uipi, minne tuulet sitä vievät. Minä
tahdon, että työ on valmis ennen kuin kuun levy alkaa vähetä."
Sitte hän sanoi kuningattarelle:
"Ole huoletta! Minä tiedän kaikki ja lähetin noutamaan Barbekia."
Ne-ne-hofra suuteli hänen kättänsä.
"Sinä saat hänet itsellesi. Vuoden aikaan ei kukaan häiritse teidän
rakkauttanne."
Kuningatar suuteli hänen jalkojansa. Kuningas nosti hänet ylös ja
suuteli häntä suulle. Posket rupesivat uudestaan kukoistamaan, purppura
palasi Ne-ne-hofran huulille ja ilo hänen sydämmeensä.