Hyvän Menes-kuninkaan kolmestasadasta kolmestakymmenestä seuraajasta oli
kahdeksantoista aitiopialaisia, ja niistä oli Oroites sadan ja kymmenen
vuoden ikäinen. Hän oli hallinnut kuusikymmentä vuotta. Hänen
hallitusaikanaan kansa kukoisti, ja maa oli täpö täynnä runsasta satoa
ja vaurautta. Hän suosi viisautta, sillä hän käsitti sen arvon. Hän asui
Memfissä, jossa hänellä oli paras palatsinsa, asehuoneensa ja
aarreaittansa. Hän matkusti usein Butoon kysymään neuvoa Latonalta.
Hyvän kuninkaan puoliso koottiin isäinsä tykö. Hän oli liian vanha
kokonaan palsamoitavaksi. Kuningas oli rakastanut häntä suuresti eikä
ollut lainkaan selvitä surustansa. Kerran eräs kolkilainen, joka oli sen
huomannut, uskalsi sanoa hänelle:
"Oroites, minä ihmettelen, ett'ei niin viisas ja mahtava hallitsija
tiedä parannuskeinoa sellaisesta surusta."
"Sanopa se minulle", kuningas käski.
Kolkilainen suuteli kolme kertaa lattiaa ja vastasi, tietäen, ett'eivät
kuolleet voineet kuulla hänen sanojaan:
"Essouanissa elää Ne-ne-hofra, kaunis kuin itse Ator. Lähetä noutamaan
häntä. Hän on lähettänyt pois kaikki ruhtinaat ja mahtavat ja, kukapa
tietää, kuinka monta kuningasta; mutta kuka voisi sanoa mahtavalle
Oroiteelle: ei?"