Valmistukset.
Jotenkin samaan aikaan, kuin pikasanoman viejät läksivät kirjeiden
kanssa Messalan luota, (joka tapahtui aikaisin aamusella), Ben-Hur
astui Ilderimin telttaan. Hän oli käynyt virvoituksekseen uimassa ja
sitte syönyt aamiaista. Nyt esiintyessään hän oli puettu hihattomaan
alustunikkaan, jonka helma tuskin ulottui polviin asti. Sheikki
tervehti häntä sohvalta.
"Rauha olkoon sinulle, Arrius!" hän sanoi, ihmettelyä sekä äänessä että
katseessa, sillä hän ei ollut vielä koskaan katsellut täydellisempää
kukoistavan, voimakkaan, turvallisen miehuuden kuvaa. "Terve tuloa!
Hevoset ovat valmiit, kuten minä itsekin. Entä sinä?"
"Rauhaa, jota minulle toivotat, minä toivotan sinulle takaisin, hyvä
sheikki. Kiitän sinua hyväntahtoisuudestasi. Minä olen valmis."
Ilderim paukutti käsiään.
"Minä tuotan hevoset esiin. Käy istumaan."
"Ovatko ne jo valjaissa?"
"Eivät."
"Niinpä pyydän saada itse tehdä sen. Minun on tarpeen tutustua sinun
arabialaisiisi. Minun pitää osata puhutella joka hevosta nimeltä,
pitää tutkia niiden luonteet, sillä ne ovat kuin ihmisetkin; jos ne
ovat tuliset, täytyy niitä torua; jos ovat pelkurit, pitää kiitellä ja
hyvitellä. Kantakoot palvelijat vain esiin valjashihnat."
"Entä vaunut?" sheikki kysyi.
"En minä niistä huoli vielä tänä päivänä. Anna minulle sen sijaan
viides hevonen, jos sinulla on joutavaa; mutta ilman satulaa sen
pitäisi olla ja yhtä nopea kuin toiset."
Ilderim kummasteli yhä enemmän ja antoi heti käskyt palvelijoille.
"Antakaa", hän sanoi, "valjaat neljälle ja suitset Siriukselle."
Ilderim nousi sohvalta.
"Sirius on lemmikkini ja minä hänen. Me olemme olleet 20 vuotta
kumppaneina teltassa, taistelussa ja aavikon kaikissa oloissa. Minä
näytän hänet sinulle."
Hän veti syrjään esiripun teltan keskeltä, ja Ben-Hur astui sen alitse.
Hevoset tulivat yhdessä ryhmässä häntä vastaan. Yksi, jolla oli pieni
pää, loistavat silmät ja kaareva kaula, leveä rinta ja tuuhea harja,
hirnahti iloisesti, kun näki sheikin.
"Kelpo heponi", sanoi vanhus, silitellen sen tumman ruskeaa päätä,
"hyvää huomenta." Sitte kääntyen Ben-Huriin päin hän jatkoi hyvillään:
"Tämä on Sirius, noiden neljän muun isä. Mira, äiti, odottelee meidän
paluutamme, sillä hän on liian kallisarvoinen tällaisen seudun
vaaroihin, jossa on mahtavampia käsiä kuin minun. Hyvin myöskin
epäilen, että heimokuntani sietäisi sen poissa oloa. Mira on sen
kunnia; koko heimo jumaloitsee sitä; he vain nauraisivat, vaikka hän
nelistäisi heidän päällitsensä. Kymmenen tuhatta ratsumiestä, aavikon
poikaa, kysyy tänäkin päivänä: oletko kuullut, miten Mira jaksaa? ja
kun siihen vastataan: hyvin, kajahtaa heidän huutonsa: Jumala on hyvä!
Siunattu olkoon hän!"
"Mira ja Sirius ovat tähtien nimiä, eikö niin?" kysyi Ben-Hur, tarjoten
kämmentänsä kullekin hevoselle erittäin.
"Niin, miksikä ei?" Ilderim vastasi. "Oletko koskaan öiseen aikaan
oleskellut aavikolla?"
"En."
"Sittepä et tiedä, miten paljon me arabialaiset luotamme tähtiin.
Kiitollisuudesta me lainaamme niiden nimiä lemmikeillemme. Kaikilla
minun esi-isilläni oli oma Miransa kuten minullakin, ja nämä heidän
lapsensa ovat myöskin tähtiä. Tuossa on Rigel ja tuossa Antares; se
on Atair ja se, joka nyt juuri tulee luoksesi, on Aldebaran; nuorin,
mutta ei siltä huonoin. Hän vie sinua vastatuuleen niin, että suhisee
korvissasi kuin Akaba; hän, Salomon kunnian kautta, menee, mihin sinä
vain tahdot, sinä Arriuksen poika! Hän vie sinut vaikka leijonan
kitaan, jos vain itse uskallat."
Valjaat tuotiin. Ben-Hur sovitteli ne omin käsin hevosille, talutti
itse ne ulos teltasta ja kiinnitti ohjat.
"Tuokaa Sirius tänne!" hän sanoi.
Eipä arabialainenkaan olisi notkeammin hypähtänyt juoksijan selkään.
"Ja antakaa nyt minulle ohjat!"
Hän sai ne ja selvitteli huolellisesti.
"Minä olen valmis, hyvä sheikki", hän sanoi. "Opastakoon joku meitä
kedolle ja lähetä muutamia miehiä tuomaan vettä."
Alku näytti käyvän hyvin. Hevoset eivät pelänneet yhtään. Näytti jo
äänetön ystävyysliitto vallitsevan heidän ja uuden ajajan välillä,
joka teki tehtävänsä niin levollisesti ja varmasti, että se herätti
luottamusta. Ben-Hur piti hevoset tarkasti siinä järjestyksessä, kuin
niiden tuli olla vaunujenkin edessä, hän itse vain nyt istui Siriuksen
selässä eikä seisonut vaunuissa. Ilderim sai rohkeutta; hän kampaeli
partaansa ja hymyili tyytyväisesti, mumisten: "Hän ei ole mikään
roomalainen, Salomon kunnian kautta, ei." Hän seurasi jalkaisin, ja
hänen jälestään tulvi koko dowarin väki, miehet, naiset ja lapset,
kaikki yhtä levottomina kuin hän itsekin, mutta ei yhtä luottavaisina
Ben-Huriin.
Se kedon paikka, jolle hän saapui, oli kyllin tilava ja täydellisen
sopiva ajoharjoituksiin, johon Ben-Hur heti ryhtyi, antaen nelivaljakon
ensin hiljaa juosta suoraan, mutta sitte kiertää suurissa piireissä.
Vähän kiiruhdettuaan hän sitte antoi niiden juosta täyttä vauhtia ja
viimein nelistää. Kohta hän jo pienensi juoksupiiriä, ohjasi hevosia
säännöttömästi sinne tänne, oikealle ja vasemmalle ja eteen päin,
lakkaamatta. Tunnin kuluttua hän hiljensi vauhdin ja ajoi hiljaa
Ilderimin eteen.
"Työ on tehty", hän sanoi. "Nyt tarvitaan vain harjoitusta. Minä
onnittelen sinua tällaisista palvelijoista. Katsos", hän jatkoi,
laskeutuen maahan ja mennen hevosten luo, "karvan loisto on vielä
ihan pilkuton, ja ne hengittävät yhtä levollisesti kuin ajon alussa.
Minä onnittelen sinua, ja huonostipa kävisi, jollemme" -- hän katsoi
loistavin silmin vanhusta kasvoihin -- "joll'emme saisi iloita
voitostamme ja..."
Hän vaikeni äkisti ja kumarsi, posket punottavina. Nyt hän vasta
huomasi sheikin sivulla vanhan egyptiläisen sauvansa nojassa ja kaksi
hyvin hunnutettua naista. Toiseen heistä hän katsahti vielä uudestaan
ja sanoi sykkivin sydämmin itsekseen: "hän se on, egyptiläinen tyttö!"
Ilderim täydensi hänen lauseensa: "voitostamme ja kostostamme!"
Sitte hän jatkoi kovemmin: "Minä en ole peloissani; päin vastoin jo
iloitsen edeltä päin. Arrius, sinä juuri olet sellainen mies, kuin minä
olen toivonut. Olkoon vain loppu alun kaltainen, niin saatpa nähdä,
mitä arabialaisen kädessä piilee, kun hänellä on kykyä palkita."
"Kiitos, hyvä sheikki", vastasi Ben-Hur kainosti, "tuota nyt
palvelijoillasi vettä hevosille."
Hän juotti hevoset omin käsin, nousi jälleen Siriuksen selkään ja
ryhtyi harjoittelemaan uudestaan, enentäen vauhtia hiljaisesta
juoksusta pikajuoksuun ja nelistykseen. Viimein hän kiihdytti kunnon
juoksijat vielä kiireempään ja lopuksi perin huimaavaan vauhtiin.
Näytelmä tuli nyt tosiaankin viehättäväksi, ja käsien paukutus palkitsi
taitavaa ohjien käyttöä. Nelivaljakon ihmettely yhä eneni, joko se
sitte lensi suoraan tai säännöttömästi mutkistellen. Yhtäläisyyttä,
voimaa, suloutta ja eloa oli kaikissa sen liikkeissä, vaan ei
vähintäkään liian ponnistuksen eikä väsymyksen merkkiä. Tämä ihmettely
oli niin vapaa kaikesta säälistä tai moitteesta, kuin olisivat katsojat
katselleet pääskysiä iltalennossaan.
Keskellä harjoituksia ja katsojain ihmettelyä saapui Malluk sinne
etsimään sheikkiä.
"Minulla on sanoma sinulle, sheikki", hän sanoi eräänä
silmänräpäyksenä, jota luuli sopivaksi puhutteluun, "sanoma kauppias
Simonideelta."
"Simonideelta!" huudahti arabialainen. "Hyvä! Vieköön Abaddon kaikki
hänen vihollisensa!"
"Hän käski minun ensin toivottamaan sinulle pyhän Jumalan rauhaa",
Malluk jatkoi, "ja sitte antamaan sinulle tämän kirjan sekä pyytämään,
että sinä lukisit sen heti paikalla."
Ilderim mursi heti siinä paikassa sinetin kääröstä, jonka Malluk antoi
hänelle, ja otti hienosta liinakotelosta kaksi kirjettä sekä alkoi
niitä silmäillä.
N:o 1.
Simonides sheikki Ilderimille.
Hyvä ystävä! Ole vakuutettu, että sinulla minun sydämmessäni on
ensimmäinen sija. Sinun teltassasi oleskelee kaunismuotoinen
nuorukainen, joka sanoo itseään Arriuksen pojaksi ja onkin hänen
ottopoikansa. Hän on minulle hyvin rakas. Hänen elämänsä historia
on merkillinen. Tule minun luokseni tänään tai huomenna, niin minä
kerron sinulle sen ja saan sinulta neuvoja. Anna hänen saada, mitä
hyvänsä hän haluaa, ellei se ole vastoin kunniata. Jos tarvitaan
jotakin korvausta, niin minä suoritan kaikki. Mutta pidä salassa,
että minä suosin nuorukaista.
Muista vielä minun tervehdykseni toiselle vieraallesi. Hän, hänen
tyttärensä, sinä itse ja kaikki, jotka valitset seuraasi, olette
näytäntöpäivänä minun vieraani. Minä olen jo vuorannut paikat!
Rauha olkoon sinulle ja omaisillesi!
Miksipä muuksi, ystäväni, sanoisinkaan itseäni kuin sinun
ystäväksesi.
_Simonides_.
N:o 2.
Simonides sheikki Ilderimille.
Hyvä ystävä! Minä lähetän sinulle jonkun sanan suuren kokemukseni
varastosta.
On varoitusmerkki kaikille, jotka eivät ole roomalaisia, jos
heillä on tavaraa tai rikkautta, joka saattaisi tulla ryöstetyksi:
ylhäisen ja suurivaltaisen, roomalaisen tulo suureen kaupunkiin.
Konsuli Maxentius saapuu tänne tänään.
Ota varoitukseni vastaan.
Vielä toinen neuvo.
Salaliitossa pitää olla herodianit osamiehinä, ennen kuin se tulee
vaaralliseksi sinulle, hyvä ystävä. Sinulla on suuria maita heidän
alueensa sisällä.
Lähetä jo tänä aamuna sana uskotuillesi, jotka vartioivat maantietä
Antiokiasta etelään päin, ja käske heidän tutkia kaikkia meneviä
tai tulevia sanansaattajia. Jos tavataan yksityiskirjeitä, joissa
puhutaan sinusta tai sinun oloistasi, täytyy sinun ehdottomasti
lukea ne.
Sinun olisi jo eilen pitänyt saada tämä sanoma minulta, mutta ei se
vielä nytkään ole liian myöhäinen, jos sinä vain toimit nopeasti.
Jos sanansaattajia on tänä aamuna lähtenyt Antiokiasta, voivat
sinun sanansaattajasi toisia teitä ehtiä heistä edelle sinun
käskyillesi.
Polta tämä minun kirjeeni viivyttelemättä heti, kun sen olet
lukenut.
_Ystäväsi Simonides_.
Ilderim luki kirjeet kahteen kertaan, pani ne takaisin liinapäällykseen
ja kätki kaikki vyöhönsä.
Harjoitusta oli kentällä kestänyt kaksi tuntia, mutta se loppui nyt.
Ben-Hur ajoi taas käyttöä Ilderimin eteen.
"Jos sallit, sheikki, niin vien hevoset takaisin telttaan ja vielä tänä
iltana kerran koettelen niitä."
Ilderim astui hänen vieressään, kun hän ratsasti Siriuksella. "Ne ovat
sinun hallussasi siihen asti, kun kilpailut ovat ohitse", hän sanoi.
"Sinä olet kahdessa tunnissa saanut niillä aikaan, mitä roomalainen --
shakaalit syökööt hänen luunsa lihattomaksi! -- ei saanut yhtä monessa
viikossa. Me voitamme totta totisesti."
Päästyään teltan luo Ben-Hur viipyi hevosten luona, kunnes niitä oli
kylliksi hoideltu. Uituaan järvessä ja juotuaan pikarin arrakkia
sheikin kanssa, joka oli varsin hyvillään, hän jälleen pukeutui
juutalaispukuunsa ja astuskeli Mallukin kanssa palmumetsään.
Siellä he kauan keskustelivat, taikka oikeastaan vain Ben-Hur
enimmäkseen puhui.
"Minä annan sinulle", hän sanoi, "kirjallisen käskyn, jolla saat periä
matkatavarani sillan läheisestä majatalosta joen tältä puolen. Toimita
ne minulle tänään, jos on mahdollista. Ja sitte, hyvä Malluk, jos vain
en tuota sinulle liikaa vaivaa..."
Malluk vakuutti olevansa halukas palvelemaan.
"Kiitos, Malluk, kiitos! minä pidän kiinni sanastasi, muistaen, että
olemme saman kansan lapsia ja että vihollinen on roomalainen. Siispä
aluksi, koska sinä olet liikemies, jota, kuten pelkään, sheikki Ilderim
ei ole..."
"Harvoinpa kukaan arabialainen", sanoi Malluk vakavasti.
"En minä epäile heidän viekkauttansa, Malluk. Kuitenkaan ei varovaisuus
ole vahingoksi. Ett'ei jäisi mitään kilpa-ajon estettä, eikä viekkautta
olisi tiellä, olisin erittäin paljon rauhallisempi, jos sinä kävisit
kilparadan konttorissa katsomassa, että sheikki on tehnyt kaikki
määrätyt temput. Jos myöskin saisit kopion säännöistä, olisi minulle
siitä suuri hyöty. Sitä paitsi minun täytyy saada tietää, mitä väriä
minun tulee käyttää, ja ennen kaikkea sen kohdan numero, josta minun
on lähdettävä ajamaan. Jos se on Messalan paikan vieressä, niin on
kaikki hyvin; joll'ei ole, niin koeta vaihtaa, että pääsen roomalaisen
viereen. Onko sinulla hyvä muisti, Malluk?"
"On se välistä pettänyt, Arriuksen poika, mutta ei koskaan, milloin
sitä on sydän ollut auttamassa, kuten nyt."
"Sittepä uskallan antaa sinulle vielä yhden asian toimitettavaksi. Minä
näin eilen, että Messala oli ylpeä vaunuistaan, ja syystä kyllä, sillä
paraatkaan keisarin vaunut tuskin ovat niitä paremmat. Etkö voi olla
katselevinasi niiden koristuksia, saadaksesi tietää, ovatko ne keveät
vai raskaat. Minä tahtoisin tietää niiden oikean painon ja suuruuden,
ja, Malluk, jos et saisikaan selkoa mistään muusta, niin hanki ainakin
tarkka tieto, miten korkealla pyöräin akseli on maasta. Ymmärräthän,
Malluk? Minä en tahdo, että hänellä olisi mitään varsinaista etua minua
vastaan. En pidä mitään lukua vaunujen komeudesta; jos minä voitan
hänet niissä vaunuissaan, tulee nöyryytyksensä vielä katkerammaksi ja
minun voittoni täydellisemmäksi. Jos sitä vastoin hänen puolellaan on
todellisia etuja, täytyy minun tietää ne."
"Kyllä ymmärrän", Malluk vastasi, "sinä tahdot, että minä mittaan
matkan akselista maahan."
"Oikein, Malluk, ja minä iloitsen, että se onkin viimeinen asiani.
Palatkaamme nyt dowariin."
Teltan ovella he tapasivat palvelijan kaatamassa äsken käynyttä
palmuviiniä savusta mustuneihin astioihin ja pysähtyivät virkistämään
itseänsä sillä juomalla. Kohta sen jälkeen Malluk palasi kaupunkiin.
Heidän poissa ollessaan oli sheikki lähettänyt matkalle taitavan
ratsumiehen viemään Simonideen ehdottamia käskyjä. Se oli arabialainen,
eikä hänellä ollut mukanaan mitään kirjallista sanomaa.