III LUKU.

Järvellä.

"Iras, Baltasarin tytär, lähettää sinulle tervehdyksen ja sanoman",

lausui eräs palvelija Ben-Hurille, joka lepäsi teltassa.

"Annas minun kuulla hänen sanomansa."

"Hän kysyy: tahdotko lähteä hänen kanssansa järvelle?"

"Minä itse tuon vastauksen, sano niin hänelle."

Ben-Hur sai kenkänsä, ja parin minuutin kuluttua hän jo oli menemässä

kauniin egyptiläistytön luo. Vuorten varjot laskeutuivat hitaasti

palmumetsikköä kohti, sikäli kuin ilta kului. Etäältä puiden väliltä

kuului lammaskellojen kilinää, karjan ammuntaa ja paimenten huutoja,

kun he toivat kotiin suojattejansa. Elämä tässä palmumetsässä oli

kaikin puolin paimentolaiselämää, saman kaltaista kuin aavikon

huonommillakin laitumilla.

Sheikki Ilderim oli ollut katsomassa iltapäivän harjoitusta, joka

oli ollut samanlaista kuin aamullakin, ja sitten lähtenyt kaupunkiin

Simonideen luo. Hän aikoi palata yön tullessa, mutta koska hänellä oli

paljo keskusteltavaa ystävänsä kanssa, oli palaaminen melkein mahdoton.

Ben-Hur, siten yksikseen jääneenä, oli pitänyt huolta hevosten

hoitelusta, virvoittautunut uimisella, vaihtanut puvun, joka hänellä

oli ollut harjoituksessa, tavalliseen, kokonaan valkoiseen, jollainen

soveltui oikealle sadduseukselle. Hän söi aikaisin illallista ja tunsi,

nuoruudesta voimakas kun olikin, täydellisesti virkistyneensä kovasta

ponnistuksesta, jonka oli kestänyt.

Ei ole viisasta eikä rehellistä olla tunnustamatta kauneuden valtaa.

Ei kukaan hienotuntoinen sielu voi olla tuntematta sen vaikutusta.

Historia Pygmalionista ja hänen kuvapatsaastaan on yhtä luonnollinen

kuin runollinenkin. Kauneus on itsessään suuri voima, ja Ben-Hur tunsi

nyt olevansa sen lumouksen alaisena.

Egyptiläinen Iras oli hänestä erinomaisen kaunis sekä kasvoilta että

vartalolta. Ajatuksissaan hän yhä vielä kuvaili häntä sellaiseksi,

kuin hän oli lähteellä ollut. Hänen äänensä lumous tuntui sitä

suloisemmalta, kun kiitollisuuden kyyneleet olivat sitä verhonneet;

hänen silmänsä, nuo suuret, mustat, mantelin muotoiset gasellin-silmät,

joista näkyi hänen kotoperänsä, kuvastivat mielialaa paljoa

kaunopuheisemmin, kuin sanat koskaan voivat tehdä. Ajatella häntä

oli sama kuin maalata eteensä hoikka, pitkä olento, miellyttävä,

hienotapainen, runsaasti pitseillä koristeltu; olento, joka tarvitsi

vain vastaavaisen sielun, tullakseen Sulamitin tavalla ja samassa

merkityksessä yhtä pelättäväksi kuin hyökkäävä armeija. Toisin

sanoen, milloin Iras johtui Ben-Hurin mieleen, silloin tämä, samalla

hänen läheisyytensä vaikutuksesta, muisti Salomon korkeaa veisua. Se

tunne sydämmessä hän nyt meni tapaamaan häntä. Se mieliala ei ollut

rakkautta, vaan ihmettelyä ja uteliaisuutta, jotka ovat rakkauden

edelläkävijät.

Venelaituri oli tehty ilman taiteen sääntöjä: lyhyet portaat ja silta

ynnä muutamia lyhtypaaluja. Ben-Hur pysähtyi ylimmälle portaalle

ihmettelemään näköä, joka levisi hänen silmäinsä eteen.

Veden pinnalla lepäsi venhe keveänä kuin munankuori. Aitiopialainen,

sama mies, joka oli ollut kamelin taluttajana Kastalian lähteellä,

istui soututeljolla, yllä loistavan valkoinen puku, joka teki hänen

mustan ihovärinsä vielä huomattavammaksi. Koko alus oli peitetty

tyynyillä ja Tyron purppuraisilla matoilla. Iras itse istui perässä,

kääriytyneenä indialaisiin saaleihin, jota paitsi hänellä oli yllä

oikea pilvi hienoimpia huntuja ja nauhoja. Käsivarret olivat paljaat

olkapäihin asti, ja muutenkin kuin muotonsa täydellisyydellä vetivät

ehdottomasti puoleensa huomiota niiden asento, niiden ilmeikkäät

liikkeet, kädet, sormetkin osoittivat suloa ja ajatusta. Olkapäitä ja

kaulaa suojeli iltatuulelta avara huntu, kuitenkaan niitä peittämättä.

Näitä yksityiskohtia Ben-Hur ei ehtinyt huomata katsahtaessaan häneen.

Hän tunsi ainoastaan omituista huumausta, kuin olisi kova valo häntä

häikäissyt, eikä se tunne ollut sellainen, kuin seuraa levollisesta

ja arvostelevasta katselemisesta. "Huulesi ovat kuin ruusuinen nauha;

poskesi kuin granaattipuun omenat hiuksissasi. Nouse ylös, rakkaani,

ja tule tänne. Sillä katso, talvi on kulunut, sade on ohitse. Kukat

nousevat maasta; lintujen lauluaika on tullut ja tunturikyyhkyn ääni

kuuluu meidän maassamme." Sellainen oli kauniin egyptiläisen vaikutus

häneen.

"Tule", sanoi Iras, huomattuaan Ben-Hurin seisahtuvan, "vai pitääkö

minun katsoa sinua huonoksi merimieheksi?"

Ben-Hur punastui. Tiesiköhän tyttö mitään hänen merielämästään? Hän

astui portaat melkein yhdellä askeleella.

"Minä pelkäsin", hän sanoi, käyden istumaan hänen eteensä.

"Mitä pelkäsit?"

"Upottavani venheen", Ben-Hur hymyillen vastasi.

"Maltahan, kunnes pääsemme syvemmälle vedelle", sanoi tyttö,

viittaamalla käskien orjaa soutamaan ulos.

Jos Kupido ja Ben-Hur olisivat olleet viholliset toinen toiselleen, ei

Ben-Hur olisi koskaan ollut niin pahassa vaarassa kuin nyt. Iras istui

siten, että Ben-Hurin täytyi välttämättä katsella tätä tyttöä, jonka

hän oli mielessään jo korottanut Sulamit-ihanteeksi. Kun tytön silmät

loistivat hänen silmiinsä, olisivat tähdet kyllä saattaneet sammua,

hänen huomaamattansa. Yö tuli uskomattoman nopeasti kaikkialle muualle,

mutta tytön katse levitti hänelle valoa. Ja kuten jokainen tietää,

ei mielikuvituksella ole koskaan niin suurta valtaa peilityynellä

vedenpinnalla hiljaisen ja kesälämpöisen taivaan alla kuin nuorukaisen

ollessa sellaisessa seurassa. Helppo on sellaisena hetkenä huomaamatta

luistaa jokapäiväisyydestä aatteellisuuden alalle.

"Anna minun ohjata", sanoi Ben-Hur.

"En", vastasi Iras, "sehän olisi olosuhteiden vaihtamista. Enkö minä

pyytänyt sinua nousemaan kamelin selkään minulle seuraksi? Minä olen

velassa sinulle ja alotan nyt sen maksamista. Sinä saat puhua ja minä

kuuntelen, taikka minä puhun ja sinä kuuntelet; sinä saat ihan vapaasti

valita, mutta minun asiani on valita, mihin päin lähdemme."

"Ja mihinkä sitte mennään?"

"Oletko peloissasi nyt taas?"

"Kaunis egyptiläinen, minä vain kysyin, mitä joka vanki ensiksi kysyy."

"Sano minua Egyptiksi."

"Ennemmin olkoon nimesi Iras."

"Sinä saat ajatella minua sillä nimellä, mutta puhutellessa sano

Egyptiksi."

"Egypti on maa ja sillä tarkoitetaan suunnattoman monen ihmislapsen

joukkoa."

"Niin, niin! Ja millainen maa!"

"Kyllä ymmärrän, me lähdemme nyt Egyptiin."

"Jospa olisi niin hyvin! Minä tulisin niin iloiseksi."

Iras huokasi sitä sanoessaan.

"Sinä et sitte pidä mitään lukua minusta", sanoi Ben-Hur.

"Ah, tiedänhän, ett'et sinä ole koskaan käynyt siellä."

"Niin on tosiaan."

"Oi, se on maa, jossa kaikki ovat onnelliset, jonne muu maailma

haluaa, se on kaikkein jumalain äiti ja siitä syystä sanomattoman

runsaasti siunattu. Siellä, oi Arriuksen poika, saavuttaa onnellinen

vielä suurempaa onnea ja onneton, joka vain kerrankaan juo pyhän joen

suloista vettä, hymyilee ja laulaa iloisesti kuin lapsi."

"Eikö siellä ole köyhiä kuten muualla?"

"Tosi köyhillä on Egyptissä vähimmät tarpeet", vastasi Iras. "He eivät

halua muuta kuin välttämätöntä, ja miten vähä se on, ei kreikkalainen

eikä roomalainen ymmärrä."

"Mutta minä en ole kreikkalainen enkä roomalainen."

Iras nauroi.

"Minulla on ruusutarha ja sen keskellä seisoo puu, joka on

kukoistuksessaan rikkain kaikista. Mistä sen luulet olevan kotoisin?"

"Ruusujen kodosta Persiasta."

"Ei."

"Intiasta sitte."

"Ei."

"Ah, jostakin kreikkalaisesta saaresta."

"Minä sanon sen sinulle", Iras vastasi. "Eräs matkustaja löysi sen

puoli kuolleena tien varrelta Refaimin tasangolta."

"Oo, Judeasta!"

"Minä istutin sen maahan, joka oli jäänyt kuivaksi Niilin veden

palatessa takaisin joen uomaan, ja lauhkea etelätuuli, joka tuli

aavikoilta, kasvatti sitä ja aurinko suuteli sitä säälivästi. Sillä

tavalla se ei voinut olla juurtumatta eikä kukoistamatta. Minä voin nyt

seisoa sen varjossa ja ottaa vastaan sen tuoksuvaa kiitosta. Israelin

miehet ovat samanlaiset kuin ruusut. Missäpä he muualla kuin Egyptissä

tulisivat täydellisiksi?"

"Mooses oli vain yksi miljooneista".

"Ei, olipa siellä yksi unenselittäjäkin. Unhotatko kokonaan hänet?"

"Kansaansa kohtaan ystävälliset faraot ovat kuolleet."

"Niin, se on totta. Joki, jonka varsilla he rakentelivat, laulaa nyt

heidän hautavirttänsä, mutta sama aurinko lämmittää vielä samaa ilmaa

samalle kansalle."

"Mutta Aleksandriahan on vain roomalainen kaupunki."

"Se on ainoastaan vaihtanut hallitsijaa, Caesar riisti siltä miekan,

vaan jätti sen sijaan opin. Seuraa minua Brukeioniin, niin minä näytän

sinulle kansakuntien koulun; Serapeionissa saat katsella täydellistä

rakennustaidetta; kirjastossa voit lukea kuolemattomia teoksia;

teaatterissa kuulet kreikkalaisten ja hindulaisten sankarien urhotöitä;

seuraa minua satamaan lukemaan kaupan voittoja; astu minun kanssani,

Arrius, kaduille, silloin kun filosofit ovat pois hajautuneet samoin

kuin kaikkien taiteiden ja tieteiden mestarit eikä mitään muuta ole

jälellä kuin päivän ilot, niin silloin saat kuulla kerrottavan kaikkea,

mikä maailman alusta asti on huvittanut ihmiskuntaa, sekä lauluja,

jotka eivät koskaan kuole."

Ben-Hur kuunnellessaan hänen sanojansa johtui muistelemaan sitä yötä,

jolloin hänen äitinsä yhtä runollisesti ja innokkaasti puhui Israelin

entisestä kunniasta.

"Nyt minä ymmärrän, minkä tähden tahdot, että sanoisin sinua Egyptiksi.

Laulatko minulle laulun, jos puhuttelen sinua sillä nimellä? Minä

kuulin sinun laulavan eilisiltana."

"Se oli hymni Niilille", Iras vastasi, "valitus, jota laulan, milloin

tahdon kuvitella mielessäni tuntevani aavikkotuulta ja kuulevani

vanhan rakkaan joen lainehtimista. Minä mieluisammin laulan sinulle

hindulaisen laulun. Kun tulemme Aleksandriaan, niin vien sinut siihen

kadun kulmaan, jossa voit itse kuulla sen laulun Gangeen tyttäreltä,

samalta jolta minä sen opin. Kapila, josta se kertoo, oli mainiompia

Intian tietäjistä."

Sitte hän alkoi laulunsa siten, kuin laulu olisikin hänen luonnollista

kieltänsä.

Kapila.

Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta · 第 60 / 118 题