Gratusta varoitetaan.
Juominkien jälkeisenä aamuna oli edellä mainitussa palatsin salissa
sohva täynnä nuoria ylimyksiä. Jos Maxentius olisi saapunut ja
koko kaupunki rientänyt ottamaan häntä vastaan; jos legiona olisi
kaikessa loistossaan marssinut alas Sulpius-vuorelta tervehtimään
sotapäällikköä; jos olisi esitetty kuinka suurta loistoa hyvänsä,
jollaista ei edes komeuden haluinen itäkään ollut ennen nähnyt; niin
moni näistä juomasankareista olisi kuitenkin jatkanut häpeällistä
lepoansa sohvalla siinä asennossa, johon he itse olivat kaatuneet tai
johon välinpitämättömät orjat olivat heidät huolettomasti heittäneet.
Heidän olisi ollut jokseenkin yhtä helppo ottaa osaa tämänpäiväisiin
vastaanottojuhlallisuuksiin kuin taiteilijain työhuoneessa olevien
vahamallien olisi nousta ja höyhenhattu päässä tepastella valssin
tahdissa.
Mutta eivät sentään kaikki mässääjät olleet tuollaisessa alennuksen
tilassa. Kun aamukoite alkoi katsella sisään salin kattoikkunoista,
nousi Messala ja otti seppeleen päästään, merkiksi, että pidot nyt
olivat lopussa. Sitte hän kääri viittansa ympärilleen, katsahti vielä
kerran näyttämöä ja Iäksi sanaakaan sanomatta asuntoonsa. Tuskinpa
olisi Cicero voinut arvokkaammasti lähteä koko yön kestäneestä
senaattorien neuvottelusta.
Kolmen tunnin kuluttua astui kaksi pikasanoman kulettajaa hänen
huoneesensa ja otti hänen kädestään kumpikin sinetillä lukitun käärön,
joissa oli yhtäläiset kirjeet Valerius Gratukselle, joka yhä vielä asui
Caesareassa. Helppo kyllä on ajatella, että kirjeiden varma ja nopea
perille vienti oli varsin tärkeä. Toisen sanansaattajan piti matkustaa
meritse, toisen maitse, ja molempien niin kiireesti kuin mahdollista.
Lukijan on välttämätön saada täysi tieto tästä niin huolellisesti
lähetetystä kirjeestä. Tällainen se oli:
Antiokiasta XII Kal. Jul.
_Messala Gratukselle_.
Midas ystäväni!
Minä pyydän ensinnäkin, että olet pahastumatta alkusanoista, koska
hyvin tiedät, että ne johtuvat rakkaudesta ja kiitollisuudesta
ja samalla näyttävät minun myöntäväni, että sinä olet onnellisin
kaikista miehistä.
Midas ystäväni!
Minulla on kerrottavana sinulle hämmästyttävä tapaus, joka, vaikka
se vielä osaksi perustuukin ainoastaan arvaamisiin, kuitenkin
epäilemättä ansaitsee heti huomioon ottamista.
Salli minun ensin virkistää muistiasi. Johdata mieleesi, että monta
vuotta sitte asui Jerusalemissa muuan ruhtinasperhe, ikivanhaa
sukua ja suunnattoman varakas. Sen nimi oli Hur. Jos muistisi olisi
jo jotenkuten heikennyt, niin sinulla, ell'en erehdy, on päässäsi
arpi, joka voi sitä tässä asiassa virkistää.
Herättääkseni osanottoasi asiaan kerron nyt lisäksi:
Rangaistukseksi murhan yrityksestä sinua vastaan -- omantunnon
rauhan tähden estäkööt jumalat niin tapahtumasta, että tulisi
näytetyksi sen olleen vain sattumaa! -- otettiin koko perhe kiinni
ja tuomittiin kaikki, ja heidän omaisuutensa pantiin takavarikkoon,
ja semminkin, Midas veljeni, kun se menettely saavutti keisarin
suostumuksen, joka on yhtä oikea kuin viisaskin -- älköön hänen
alttareiltansa koskaan puuttuko kukkakaunistusta! -- ei meidän
suinkaan tarvitse hävetä niitä summia, jotka meille tulivat siitä
lähteestä, enkä minä koskaan lakkaa olemasta sinulle kiitollinen,
en ainakaan niin kauan, kuin minä saan kuten nyt häiritsemättä
nauttia omaa osaani.
Sinun viisautesi paremmaksi todistukseksi minä vielä muistutan,
että sinä Hur-suvun jäseniä kohtaan ryhdyit sellaisiin toimiin,
jotka meistä molemmista silloin näyttivät tehokkaimmilta pyrintömme
perille pääsemiseksi; päätimme näet olla vaiti ja jättää heidät
välttämättömän, vaan luonnollisen kuoleman omiksi. Muistathan,
mitä käskit tehdä pahantekijän äidille ja sisarelle, ja jos minä
nyt luonnollisen uteliaisuuden pakosta haluan tietää, ovatko he
vielä elossa vaiko jo kuolleet, niin samalla tunnen siksi hyvin
rakastettavuutesi, hyvä Gratus, ettei minun ollenkaan tarvitse
epäillä sinun avuliaisuuttasi tässä kohdassa.
Lähimmin asiaan koskevana kohtana minä kuitenkin rohkenen
muistuttaa, että itse rikoksen tekijä tuomittiin elinajakseen
kalereille. Tämä tosiasia soveltuu myöskin tekemään sen, jota nyt
juuri aion kertoa, sitä ihmeellisemmäksi, kun minä täten tunnustan
omin silmin nähneeni kirjallisen todistuksen, että hänet oli
jätetty erääsen kaleriin sitä komentavan tribunin haltuun.
Eikö uteliaisuutesi nyt ala kiihtyä, kelpo frygialainen?
Jos otetaan lukuun airoon tuomitun elämän raja, pitäisi sen niin
oikein tuomitun pojan jo olla kuollut taikka, puhuakseni selvemmin,
olisi meren kolmesta tuhannesta nymfistä jonkun pitänyt jo ainakin
viisi vuotta sitte valita hänet puolisokseen. Jos suot anteeksi
hetkellisen herkkätuntoisuuden, niin luulenpa, sinä kunnollisin ja
hellin miehistä, että hänen syystä kyllä pitäisi levätä kauneimman
vedenneitosen sylissä, koska minä rakastin häntä lapsena hänen
kauniin muotonsa tähden, niin että minä, kun ihmettelyni oli
korkeimmillaan, sanoin häntä Ganymedeeksi. Luullen häntä todella
jo kuolleeksi olen minä elänyt viisi vuotta levossa ja viattomasti
nauttien omaisuutta, josta minun on tavallansa kiittäminen häntä.
Minä tunnustan tämän kiitollisuusvelkani, tahtomatta siltä vähentää
kiitollisuuttani sinua kohtaan.
Mutta nyt tulen esitykseni viehättävimpään kohtaan.
Viime yönä ollessani juomakuninkaana juhlassa, joka toimitettiin
muutamain Roomasta äsken saapuneiden ystäväin kunniaksi, joiden
nuoruus ja kokemattomuus herätti minussa sääliä, sain kuulla
omituisen historian. Kuten tiedät, tulee tänne tänään konsuli
Maxentius johtamaan täältä sotaretkeä partilaisia vastaan.
Kunnianhimoisten nuorten miesten joukossa, jotka seuraavat häntä,
on duumviri Kvintus Arrius vainajan poika. Minä sain aihetta
hankkia hänestä perinpohjaisempia tietoja. Kun Arrius läksi
ahdistamaan merirosvoja, joiden tappio korotti hänet kunniaan
ja maineesen, ei hänellä ollut mitään perhettä. Palatessaan
siltä meriretkellä hän toi kanssansa perillisen. Säilytä nyt
levollisuutesi, kuten sopii niin monen talentin omistajalle. Poika
ja perillinen, josta puhun, on sama Ben-Hur, jonka jo olisi pitänyt
viisi vuotta sitte kuolla airopenkillä, mutta joka nyt palaa
varakkaana ja arvokkaana, ja joka Rooman kansalaisena ehkä... No
niin, sinullahan on liian vakava asema kauhistuaksesi. Mutta minä,
oi Midas, minä olen vaarassa, ja missä, ei minun tarvitse selittää
sinulle. Kukapa syyn tietäisi, ell'et sinä.
Tähän sinä kaiketi sanot vain: joutavaa lorua!
Kun Arrius, tämän kauniiden Okeanidien sylistä päässeen ilmiön
kasvatusisä, oli taistelemassa merirosvoja vastaan, upposi hänen
laivansa ja kaikki, jotka siinä olivat, paitsi kaksi: Arrius itse
ja tämä hänen perillisensä.
Upseerit, jotka pelastivat heidät laudalta, jolla he uiskentelivat,
sanovat tribunin kumppanin olleen nuoren miehen, jolla laivan
kannelle nostettaessa oli yllä kaleriorjan puku.
Tämän pitäisi toki vaikuttaa, mutta sinä kaiketi sanot uudestaan:
joutavaa lorua! Minä sanon sinulle, hyvä Midas, että minä eilen
onnellisesta sattumasta -- siitä minä olen onnen jumalattarelle
velkaa lupauksen -- kohtasin Arriuksen salaperäisen pojan, niin
että näin hänet ihan läheltä, ja minä täten varmimmasti vakuutan,
vaikk'en minä häntä silloin tuntenut, että hän on se Ben-Hur, joka
vuosikausia oli minun leikkikumppanini, sama Ben-Hur, joka, jos
hän on mies, tietysti juuri tänäkin hetkenä, minun kirjoittaessani
tätä, mietiskelee kostoa -- niin ainakin minä tekisin hänen
sijassaan -- kostoa, joka ei tyydy vähempään kuin henkeen, kostoa
isänmaan, äidin, sisaren ja omasta puolestaan ja -- minä sanon sen
vasta ihan viimeksi, vaikka sinun käsityksesi mukaan minun olisi
pitänyt sanoa se ensinnä kaikista -- kostoa hävitetyn omaisuutensa
tähden.
Ja nyt, paras hyväntekijäni ja ystäväni, Gratus, katsoen sinun
vaarassa oleviin sesterioihisi, joiden kadottaminen olisi suurin
onnettomuus, mikä voi kohdata ketään, joka on niin ylhäisessä
asemassa kuin sinä -- nyt, sanon minä, luulen jo sinun lakkaavasi
turvautumasta tuohon "joutavaan loruun", ja olevasi taipuvainen
miettimään, mitä on tehtävä näin kiireisessä pulassa.
Katson sopimattomaksi kysyä sinulta mitä on tehtävä. Anna minun
ennemmin sanoa, että minä antaudun sinun suojelukseesi taikka vielä
paremmin: sinä olet minun Ulysseeni, jonka asia on antaa minulle
järkeviä neuvoja.
Minusta on huvittavaa mielessäni kuvitella, mitenkä sinä, kun tämä
kirje saapuu sinulle, ensi kerralla vakavana luet sen läpi ja
sitte hymyillen. Mutta tottahan epäilyksesi viimein loppuu, ja kun
sinä teet päätöksen, millaisen hyvänsä, niin tottahan se osoittaa
Merkuriuksen viisautta ja Caesarin nopeutta toimeen ryhtyessä.
Aurinko on nyt noussut kaikessa loistossaan. Kahden tunnin kuluttua
lähtee kaksi pikakulkijaa minun kammaristani, kummallakin kopia
tästä mukanaan. Toinen matkustaa maitse, toinen meritse, sillä niin
tärkeä on minusta sinun saada nopea ja tarkka tieto vihollisemme
ilmestymisestä tähän roomalaisen maailmamme osaan.
Minä odotan täällä sinun vastaustasi.
Ben-Hurin olopaikka tietysti riippuu hänen esimiehestään
konsulista. Vaikka konsuli varustautuisi yöt päivät, ei hän pääse
täältä lähtemään kuukauden päiviin. Tiedäthän sinä, mitä merkitsee
armeijan kokoaminen ja varustaminen, sellaisen armeijan, jonka
tulee toimia autiossa, kaupungittomassa maassa.
Minä näin juutalaisen eilen Dafnen metsikössä, ja joll'ei hän nyt
ole siellä, oleskelee hän varmaankin jossain lähellä, joten minulle
käy helpoksi pitää häntä silmällä. Jos sinä kysyisit, missä hän
nyt on, luulen voivani ihan varmaan sanoa, että hän on vanhassa
palmustossa sheikki Ilderimin teltassa, joka kavaltaja ei voi kauan
säilyä meidän mahtavalta kädeltämme. Älä ihmettele, jos Maxentius
ensi työkseen vie sen arabialaisen laivaan ja lähettää Roomaan.
Minusta on erittäin tärkeätä että sinä saat tietää juutalaisen
olinpaikan, koska se voi olla suurimmaksi hyödyksi, kun rupeat
mietiskelemään, mitä on tehtävä, sillä minä, joka olen jo oppinut
niin paljon ja mielessäni kuvittelen vaurastuneeni sen opin
avulla viisaudessa, tiedän, että joka suunnitelmassa, joka koskee
ihmistoimia, kolme asiaa on aina otettava lukuun: aika, paikka ja
keinot.
Jos katsot Antiokian sopivaksi paikaksi, niin älä yhtään epäile
uskoa asiaa paraimmalle ystävällesi, joka myöskin toivoisi olevansa
sinun taitavin oppilaasi.
_Messala_.