Baltasarin opetus.
"Jospa minä osaisin vastata", Baltasar sanoi yksinkertaisella,
vakavalla tavallaan, "oi, jospa tietäisin, missä hän nyt oleskelee,
niin minä heti rientäisin hänen luoksensa! Ei minua meret eikä vuoret
pidättäisi."
"Oletko siis koettanut löytää häntä?"
Egyptiläisen ryppyinen muoto, koko muoto hymyili.
"Ensimmäiseksi tehtäväkseni, sitten kun läksin pois piilopaikastani
aavikolta", -- hän katsahti kiitollisesti Ilderimiin -- "minä päätin
tiedustella, mitä lapsesta oli tullut. Vuosi oli kulunut, mutta minä en
uskaltanut itse lähteä Judeaan, sillä siellä yhä hallitsi Herodes yhtä
julmana kuin ennenkin. Palattuani Egyptiin löysin muutamia ystäviä,
jotka uskoivat ne ihmeelliset asiat, mitä minä heille kerroin, ja minun
kanssani iloitsivat, että Vapahtaja oli syntynyt. He eivät kyllästyneet
kuulemaan minun puhettani. Muutamia heistä läksi minun sijastani
matkalle etsimään lasta. He saapuivat ensin Betlehemiin ja löysivät
majatalon ja luolan; mutta vartia, joka istui portilla sinä yönä, kun
me saavuimme sinne tähden johdolla, oli poissa. Kuningas oli vienyt
pois hänet, hän oli ainiaaksi kadonnut."
"Mutta arvattavasti he löysivät toki jotakin merkkiä ja jälkeä
lapsesta?" kysyi Ben-Hur kiihkeästi.
"Kyllä, verisiä todistuksia, suruun vaipuneen kaupungin, äitejä, jotka
yhä vielä itkivät pienokaisiansa. Herodes oli näet, saatuaan kuulla
meidän paenneen, lähettänyt sinne huovejansa ja tapattanut kaikki
koko Betlehemin äskettäin syntyneet lapset. Ei ainoatakaan säästetty.
Minun ystävieni usko vahvistui, mutta he palasivat kertomaan minulle,
että lapsi oli kuollut, että se oli surmattu yhdessä muiden viattomain
kanssa."
"Kuollutko!" huudahti Ben-Hur, kauhusta kalman kalpeana. "Surmattu,
niinkö sanoit?"
"En, poikani, en minä niin sanonut. Minä sanoin, että he, minun
asiamieheni, kertoivat lapsen kuolleen. Minä en uskonut heidän
luuloansa enkä usko sitä vielä nytkään."
"Kyllä ymmärrän, sinä olet saanut jonkun erinomaisen ilmoituksen."
"En, en, poikani", sanoi Baltasar maahan katsoen, "hengen tehtävänä
oli ainoastaan johtaa meitä lapsen luo. Kun astuimme ulos luolasta,
annettuamme lahjoja lapselle, etsimme kaikki ensin tähteä taivaalta,
mutta se oli kadonnut ja me olimme jätetyt omiin hoteihimme. Viimeinen
ilmoitus korkeudesta, jonka saatan muistaa, oli se, joka johti meidät
Ilderimin luo."
"Niin", sanoi sheikki partaansa oikoen, "te kerroitte, että henki oli
lähettänyt teidät minun luokseni; kyllä minä sen muistan."
"En ole saanut mitään yliluonnollista tietoa siitä", jatkoi Baltasar,
huomattuaan Ben-Hurin alakuloisuuden, "mutta minä olen miettinyt asiaa
hyvin tarkkaan ja vuosikausia sitä tutkistellut, ohjaajanani usko, joka
-- minä otan Jumalan todistajaksi -- on tänä hetkenä minussa yhtä luja
kuin silloin järven rannalla kuullessani hengen äänen kutsuvan minua.
Jos kuuntelette, niin kerron, mistä syistä minä uskon lapsen elävän."
Molemmat, Ilderim ja Ben-Hur, ilmaisivat katseillaan suostumuksensa
ja näyttivät kokoovan kaiken huomionsa, jotta myöskin ymmärtäisivät
eivätkä ainoastaan kuulisi. Mielenkiinto ulottui palvelijoihinkin,
jotka lähestyivät sohvaa kuuntelemaan. Kaikki olivat teltassa ihan
vaiti.
"Me uskomme Jumalaan", sanoi Baltasar kumartaen.
"Ja hän on totuus", hän jatkoi; "kukkulat vaipuvat tomuksi maahan
ja meret kuivavat tuulista, mutta hänen sanansa pysyy, sillä se on
totinen."
Vanhus puhui sanomattoman juhlallisesti.
"Hänen äänensä, joka puhui minulle järven rannalla, sanoi: 'Siunattu
ole sinä, Mizraimin poika! Vapahdus on tulossa. Kahden muun kanssa,
jotka tulevat maan etäisimmistä seuduista, saat sinä nähdä vapahtajan.'
Minä olen nähnyt hänet, ylistetty olkoon hänen nimensä! Mutta vapahdus,
joka oli lupauksen toisena osana, ei ole vielä tullut. Ymmärrätkö nyt?
Jos lapsi on kuollut, niin ei enää ole välikappaletta toteuttamaan
vapahdusta, lupaus on tyhjä sana, ja Jumala -- ei, minä en uskalla
lausua sitä!"
Hän kauhistuen nosti kätensä torjuvaan liikkeesen.
"Vapahdus oli se tehtävä, jota varten lapsi oli syntynyt, ja niin
kauan, kuin lupaus pysyy, ei voi edes kuolemakaan erottaa häntä
työstänsä, kunnes se on täytetty tai ainakin tulemaisillaan täytetyksi.
Se on minun uskoni perustus, ja kuulkaa nyt edelleen."
Hän oli taas vähän aikaa vaiti.
"Etkö maista viiniä? Sitä on tuossa vieressäsi", sanoi Ilderim
kunnioittavasti.
Baltasar joi ja jatkoi sitte, nähtävästi virkistyneenä:
"Vapahtaja, jonka näin, syntyi vaimosta luonnoltaan meidän
kaltaiseksemme ja samain vaivojen jopa kuolemankin alaiseksi. Olkoon
se ensimmäinen väitöksemme. Katselkaamme sitte työtä, jonka hän sai
tehdäksensä. Eikö se ollut sellainen, johon ainoastaan mies kykenee,
viisas, vahva ja toimellinen mies, eikä lapsi? Tullakseen sellaiseksi
mieheksi täytyy lapsen kasvaa kuten me. Ajatelkaa nyt vaaroja, joiden
alainen hänen elämänsä on ollut pitkänä väliaikana ennen kuin lapsi
ehtii miehuuden ikään. Hallitsijat olivat hänen vihollisiansa, kuten
Herodes, ja mitäpä muuta voi koko Roomakaan olla? Ja mitä Israeliin
koskee, niin hänet tahdottiin toimittaa pois tieltä sitä varten, ett'ei
Israel tunnustaisi häntä omakseen. Ymmärrättekö nyt? Olisiko ollut
parempaa keinoa suojella hänen henkeään hänen lapsuutensa aikana kuin
pitää hänet piilossa. Sen tähden minä sanon itsekseni ja vahvistan
uskoani: hän ei ole kuollut, vaan pysyy salassa, kunnes sopivaan
aikaan uudestaan ilmestyy täyttämään kutsumustansa. Siinä ovat uskoni
perusteet. Eivätkö ne ole hyvät?"
Ilderimin pienet arabialais-silmät loistivat, osoittaen että hän
oli täydellisesti käsittänyt tarkoituksen, ja Ben-Hur, päästyään
alakuloisuudestansa, sanoi sydämmellisesti: "Minä ainakaan en tahdo
niitä vastustaa. Ole hyvä ja jatka!"
"Eikö se vielä riitä sinulle, poikani? No hyvä", hän alkoi jälleen
levollisemmalla äänellä, "kun näin, että perusteeni olivat hyvät, tai
pikemmin, kun huomasin Jumalan tahdon olevan, ett'ei lasta pitänyt
tavattaman, säilytin uskoni kärsivällisesti ja odotin". Hän nosti
silmänsä, joista loisti pyhää luottamusta, ja sanoi itsekseen: "Minä
odotan vieläkin. Hän elää ja säilyttää hyvin salaisuutensa. Mitäpä
siitä, ett'en minä voi mennä hänen luoksensa enkä mainita paikkaa,
jossa hän oleskelee? Hän elää, siinä on kylliksi, olkoon hän sitte
vasta kukkana taikka jo kypsyneenä hedelmänä. Niin varmasti, kuin
Jumalan lupaus on varma, minä tiedän että lapsi elää."
Ben-Hur tunsi sielussaan vanhusta kohtaan sanomatonta kunnioitusta,
joka kokonaan haihdutti hänen jo ennestäänkin puoleksi sammuneet
epäilyksensä.
"Missä sinä luulet hänen oleskelevan?" hän kysyi hiljaisella äänellä
ja vitkastellen, niin kuin hänen huulensa olisivat tunteneet pyhän
hiljaisuuden välttämättömäksi.
Baltasar katsoi häneen ystävällisesti ja vastasi tavalla, joka osoitti
ett'ei hänen sielunsa vielä ollut kokonaan palannut ajatusten kanssa
liitelemästä:
"Talossani Niilin varrella, joka on niin lähellä jokea, että ohi
purjehtijat näkevät yht'aikaa sen ja vedestä sen kuvan, istuin muutama
viikko sitte syviin ajatuksiin vaipuneena. Kolmekymmen-vuotisella
miehellä, sanoin minä itsekseni, pitäisi olla elämänsä vainio jo
hyvästi muokattuna ja kylvettynä, sillä sitte tulee kesän aika, jota ei
riitä muuksi kuin laihon tuleentumiseksi. Lapsi, minä itsekseni sanoin,
on nyt seitsemänkolmatta vuoden ijässä; kylvön ajan täytyy nyt olla
käsissä. Minäkin kysyin itseltäni samoin, kuin sinä, poikani, juuri
lausuit, ja vastaukseksi läksin tänne, koska tämä on hyvä lepopaikka,
lähellä sitä maata, jonka Jumala lahjoitti sinun isillesi. Missäpä hän
esiytyisi ell'ei Judeassa ja missä kaupungissa alkaisi työnsä ell'ei
Jerusalemissa? Kutkapa ensin saisivat osan siunauksesta, jota hän tulee
tuomaan, ell'eivät Abrahamin, Isakin ja Jakobin lapset. Jos tarkemmin
etsisin häntä, niin minä läksisin kyliin ja kaupunkeihin Galilean ja
Samarian vuorten rinteille, jotka viettävät itää kohti Jordanin laksoon
päin. Siellä hän nyt oleskelee. Jostakin ovesta tai joltakin vuoren
kukkulalta katsellen hän luultavasti tänäkin iltana näki auringon
laskeutuvan lähemmäksi sitä aikaa, jolloin hän itse on tuleva maailman
valkeudeksi."
Baltasar vaikeni ja ojensi kätensä ja sormensakin Judeaa kohti. Kaikki
kuulijat, yksin tylsät palvelijatkin innostuneina hänen innostaan,
tunsivat ikään kuin majesteetillisen olennon läsnäoloa teltassa. Se
salaperäinen tunne ei kuollut pois yht'äkkiä, vaan ruokaseura istui
hetkisen, kukin vaipuneena näiden asiain mietiskelemiseen. Ben-Hur
viimein haihdutti sen lumouksen.
"Minä käsitän, hyvä Baltasar, että sinulle on suotu monta ja omituista
suosion osoitusta. Hyvin myöskin käsitän, että sinä olet viisas mies
sen sanan syvimmässä merkityksessä. Minä en kykene lausumaan, miten
kiitollinen olen sinun ihmeellisestä kertomuksestasi. Minä olen nyt
valmis ottamaan vastaan tulevia suuria tapauksia ja olen osaksi
saanut sinun uskosi. Täytä nyt tehtäväsi kertomalla edelleen hänen
lähestyksestänsä, jota sinä odotat ja jota minäkin tästä illasta alan
odottaa kuin oikea Judan poika. Sinä sanot hänen tulevan vapahtajaksi;
eikö hän siis tule juutalaisten kuninkaaksi?"
"Poikani", vastasi Baltasar hyväntahtoisella tavallaan, "se hänen
tehtävänsä on vielä neuvotteluna kaikkiviisaan sydämmessä. Kaikki,
mitä olen ajatellut ja lausunut, minä olen ottanut taivaallisen äänen
sanoista ja siitä rukouksesta, johon se tuli vastaukseksi. Ryhdymmekö
uudestaan tarkastelemaan niitä?"
"Sinä olet opettaja."
"Syynä minun levottomuuteeni, joka minut saattoi saarnaamaan parannusta
Aleksandriassa ja kylissä Niilin varsilla ja joka minut viimein
ajoi yksinäisyyteen, josta henki minut sitte löysi, oli ihmisten
lankeemustila, ja se oli minun käsitykseni mukaan johtunut siitä, että
he olivat kadottaneet Jumalan tuntemisen. Minä surin kanssaihmisteni
kurjuutta, en yhden luokan, vaan kaikkien. He näyttivät minusta niin
syvälle langenneilta, ett'ei heillä ollut mitään pelastusta, ell'ei
Jumala itse tahtonut ryhtyä siihen armotyöhön. Minä pyysin häntä
tulemaan ja anoin, että minun suotaisiin nähdä hänet. 'Sinun hyvät
työsi ovat voittaneet; vapahdus lähestyy; sinä saat nähdä vapahtajan!'
vastasi taivaallinen ääni, ja siihen tyytyen minä iloissani läksin
Jerusalemiin. Mutta kenelle vapahdus on tuleva? Koko maailmalle.
Ja miten se on tapahtuva? Vahvista uskoasi, poikani! Minä tiedän
ihmisten sanovan, ett'ei mitään onnea ole odotettavana ennen, kuin
Rooma häviää kukkuloiltansa. Se on toisin sanoen: ajan takaperoisuus
heidän mielestänsä ei johdu, kuten minä uskon, siitä, että kansat
ovat unhottaneet Jumalan, vaan vallanpitäjäin huonosta hallituksesta.
Tarvitseeko minun huomauttaakaan, ett'ei ihmishallitus ole koskaan
harrastanut uskontoa? Monellako kuninkaalla on ollut se maine, että
he olisivat olleet paremmat alammaisiansa? Ah ei, vapahduksella ei
voi olla valtiollista tarkoitusta, kukistaa hallitsijoita ja heidän
valtaansa taikka tehdä heidän valtaistuimiansa tyhjiksi, jotta toiset
voisivat nousta niille ja nauttia vallan etuja. Jos se olisi koko
tarkoitus, niin Jumalan viisaus olisi lakannut olemasta ääretön.
Sanon sinulle, vaikka minun sanani ovat vain sokean puhetta sokealle:
hän, joka tulee, hän pelastaa sieluja, ja vapahduksen merkitys on,
että Jumala on vielä kerran asuva maan päällä ja että hurskaus on
pääsevä niin valtaan, että hänen oleskelunsa täällä voi tulla hänelle
mieluiseksi."
Ben-Hurin kasvoista näkyi selvään toivon pettymystä. Hänen päänsä
painui alas, ja vaikk'ei hän tuntenutkaan olevansa vakuutettu, ei hän
ainakaan sinä hetkenä kyennyt vastustamaan egyptiläistä. Toisin oli
Ilderim.
"Jumalan kunnian kautta!" hän huudahti kiihkoisesti, "sellainen tuomio
kumoaa kaikki, mitä kokemus on tähän asti vahvistanut. Maailman juoksu
on edeltä päin määrätty, eikä se muutu. Joka yhteiskunnassa täytyy olla
johtaja, joka pitää valtaa; muutenhan ei koskaan voi mitään edistystä
tapahtua!"
Baltasar kuunteli vakavana sheikin sanoja.
"Sinun viisautesi, hyvä sheikki, on tästä maailmasta, ja sinä unhotat,
että meidän pitää päästä vapaiksi juuri maailman teistä. Kuninkaan
kunnia on, että hänellä on alammaisia, mutta Jumala tahtoo omistaa
ihmissielut heidän omaksi pelastuksekseen."
Siten vaiennettuna Ilderim pudisti uskomattomasti päätänsä. Ben-Hur
ryhtyi hänen sijastaan jatkamaan puhetta.
"Isä -- sallithan minun käyttää sitä nimitystä -- ketä piti sinun kysyä
Jerusalemin porteilla?"
Sheikki katsahti häneen kiitollisesti.
Baltasar vastasi levollisesti: "Minun piti kysyä: missä on äsken
syntynyt juutalaisten kuningas?"
"Ja sinä näit hänet luolassa Betlehemin luona?"
"Me näimme hänet, osoitimme hänelle kunnioitustamme ja kannoimme hänen
eteensä lahjamme: Melchior kultaa, Gaspar pyhää savua ja minä mirhamia."
"Koska puhut tositapahtumia, niin sanojasi kuullessa ei voi muuta kuin
uskoa ne", sanoi Ben-Hur. "Mutta jos nyt ajattelemme eri mielipiteitä,
niin minä en käsitä, millaisen kuninkaan sinä lapsesta teet. Minä en
voi erottaa hallitsijaa vallastansa enkä velvollisuuksistansa."
"Poikani, me olemme tottuneet tarkkaan tutkistelemaan asioita, jotka
sattumalta ovat jalkaimme juuressa, mutta katsahdamme vain hätimiten
suuriin asioihin, jotka ovat meistä etäämpänä. Sinä nyt katsot
ainoastaan _juutalaisten kuninkaan_ nimeä, mutta nosta silmäsi sen
takaiseen salaisuuteen, niin loukkauskivi heti häviää. Annas minun
puhua pari sanaa siitä arvonimestä. Sinun kansallasi Israelilla on
ollut parempia päiviä silloin, kun Jumala isän rakkaudella sanoi sitä
omaksi kansakseen ja seurusteli sen kanssa profeettainsa kautta. Koska
hän niinä päivinä lupasi sille vapahtajan, jonka minä nyt olen nähnyt,
ja lupasi hänet _juutalaisten kuninkaana_, täytyy hänen ilmestyksensä
olla lupauksen mukainen, vaikkapa vain sitä varten, että lupauksen
sanamuotokin tulisi täytetyksi. Ymmärrätkö nyt, miksi kysymykseni
Jerusalemin porteilla oli sellainen, kuin se oli? Kyllä sen ymmärrät,
enkä minä enää huoli puhua siitä. Ehkäpä sitte ajattelet lapsen
arvokkaisuutta. Jos niin on, niin ajattele: mitä on Herodeen seuraajana
olo -- maailman kunniasuhteiden mukaan -- mitä? Eikö Jumala voisi
toimittaa valitullensa parempaa arvoa? Jos voit ajatella kaikkivaltiaan
olevan arvonimen tarpeessa ja tahtovan lainata sellaista nimeä, jonka
ihmiset ovat keksineet, miks'en minä sitten saanut käskyä kysyä
keisaria? Olisihan se käynyt yhtä helposti. Oi, jos tahdot käsittää
sen olemusta, josta me nyt puhumme, niin katso kerrassaan ylemmäksi!
Kysy ennemmin: millainen kuningas tulee siitä, jota odotamme; sillä
minä sanon sinulle, poikani, että juuri se on salaisuuden avain, eikä
yksikään ihminen sitä salaisuutta ymmärrä ilman tätä avainta."
Baltasar katsoi hartaasti kohti korkeutta.
"Maan päällä on valtakunta, vaikkei se ole tästä maailmasta,
valtakunta, jonka rajat ulottuvat paljo loitommaksi merien ja maiden
rajaa, vaikka ne olisivatkin kaikki kierretyt kokoon ja taotut
hienoksi levyksi kuin hienoin kulta. Sen olemassa olo on yhtä varma,
kuin se että meidän sydämmemme ovat olemassa, ja me vaellamme siinä
valtakunnassa syntymästämme hamaan kuolemaamme asti emmekä kuitenkaan
näe sitä. Eikä kukaan kuolevainen ole koskaan näkevä sitä, ennen
kuin hän oppii tuntemaan oman sielunsa, sillä se valtakunta ei ole
olemassa häntä, vaan hänen sieluansa varten. Ja sen valtakunnan
rajain sisällä on autuus, jollaista mielikuvitus ei ole vielä koskaan
edes aavistanutkaan -- alkuperäinen, verraton autuus, jonka on siitä
mahdoton lisäytyä."
"Mitä sinä, isä, nyt puhut, on kaikki minusta kuin arvoitus",
sanoi Ben-Hur. "En minä ole koskaan kuullut puhuttavan sellaisesta
valtakunnasta."
"En minäkään", virkkoi Ilderim.
"Eikä minun tarvitse enempää sanoa", Baltasar jatkoi, kääntäen
katseensa nöyrästi maahan. "Millainen se on, mitä varten ja miten
siihen päästään, ei kukaan ymmärrä, ennen kuin luvattu tulee ottamaan
sen haltuunsa kuin omansa. Hän tuo kanssansa näkymättömän portin
avaimen ja avaa sen portin valituillensa, joihin luetaan kaikki ne,
jotka häneen luottavat ja siten tulevat vapahdetuiksi."
Kaikki jäivät vaiti pitkäksi ajaksi, ja sen Baltasar käsitti
keskustelun lopuksi.
"Hyvä sheikki", hän sanoi levollisesti, "huomenna tai ylihuomenna
minä aion joksikin ajaksi lähteä kaupunkiin. Tyttäreni haluaa nähdä
kilpailujen varustuksia. Kyllä sitte tarkemmin ilmoitan, mihin aikaan
lähdemme. Ja sinua, poikani, toivon näkeväni vielä uudestaan. Minä
toivotan teille molemmille rauhaa ja hyvää yötä."
He nousivat pöydästä. Sheikki ja Ben-Hur katsoivat egyptiläisen
jälkeen, kun häntä talutettiin pois teltasta.
"Sheikki Ilderim", sanoi Ben-Hur, "minä olen tänään saanut kuulla
ihmeellisiä asioita. Anna minun lähteä kävelemään järven rannalle,
saadakseni hiljaisuudessa punnita niitä."
"Mene, minä tulen kohta jälestä."
He pesivät uudestaan kätensä, jonka jälkeen palvelija isännän
viittauksesta antoi Ben-Hurille hänen kenkänsä. Kohta hän sitte astui
ulos teltasta.