Arabialais-kodissa.
Sheikki Ilderimillä oli siksi ylhäinen asema, ett'ei hänen
sopinut pitää varsin yksinkertaista taloutta. Hänen täytyi pitää
yllä arvonsa oman heimonsa keskuudessa, kuten soveltui Syrian
itäpuolisten aavikkojen suurimman heimon ruhtinaalle ja patriarkalle.
Kaupunkilaisten silmissä hän oli kuninkaallisten henkilöiden jälkeen
kaikkein itämaiden rikkain mies, ja koska hänellä, paitsi rahaa, oli
myöskin paljo orjia, hevosia, kameleja ja kaikenlaisia karjalaumoja,
oli hän itsekin mieltynyt jonkinlaiseen komeuteen. Sitä paitsi
suurellisuus lisäsi hänen arvoansa vierasten silmissä, viehätti hänen
omaa ylpeyttänsä ja tuotti hänelle kaikenmoista mukavuutta. Lukija
älköön siis erehtykö, kun sanoimme hänen asuvan palmumetsikön keskellä
olevassa "teltassa". Hänellä olikin siellä todella oikein kunnioitusta
herättävä _dowar_, se on, kolme isoa telttaa, yksi häntä itseään,
toinen vieraita ja kolmas hänen lempivaimoansa ja sen naispalvelijoita
varten sekä kuusi tai kahdeksan pienempää telttaa hänen omia
palvelijoitaan ja niitä heimon jäseniä varten, jotka hän oli valinnut
henkivartioikseen ja jotka olivat koeteltuja sekä urhollisuudeltaan
että voimaltaan ja myöskin taidoltaan käsittelemään keihästä, jousta ja
hevosia.
Tosin hänen omaisuutensa ei ollut minkäänlaisessa vaarassa
tässä paikassa, mutta tottumus on ihmisen toinen luonto, eikä
ole viisastakaan höllitellä kerran säännölliseksi tulleen
elämänjärjestyksen siteitä; sen tähden oli dowarin sisus eli telttain
keskus lehmäin, kamelien, vuohien ja yleensä kaiken sellaisen
omaisuuden kokouspaikkana, joka saattoi houkutella varkaita tai
leijonia.
Ilderim, puhuaksemme hänestä kaikki totuuden mukaan, noudatti
tarkimmasti kaikkia kansansa tapoja. Niinpä hänen elämänsä täällä
palmumetsässä oli vain jatkoa hänen elämästänsä aavikoilla, vaan
samalla se myöskin oli kaunis kuva vanhasta patriarkalisuudesta,
Israelin alkuperäisestä ja oikeasta paimenelämästä.
Aamusella, karavanin saavuttua metsään, hän oli pysäyttänyt hevosensa
ja pistänyt keihään maahan sanoen: "Pystyttäkää teltta tähän paikkaan,
järveen päin ja ovi etelää kohti. Näiden palmujen alla, jotka ovat
erämaan lapsia kuten me itsekin, tahdomme istua ja katsella auringon
laskua."
Niin puhuttuaan hän meni kolmen yhteen ryhmään kasvaneen, mahtavan
suuren palmun luo ja silitteli yhtä niistä, niin kuin hän olisi
hyväillyt lemmikkihevostaan tai enimmän hemmoiteltua lastaan.
Keliäpä muulla kuin sheikillä oli oikeutta käskeä karavania pysähtymään
tai määrätä, mihin teltta oli pystytettävä? Keihäs temmattiin pois, ja
sen reikään lyötiin ensimmäinen teltan tanko. Sitte pystytettiin vielä
kahdeksan seivästä, niin että tuli kolme seiväsriviä ja kolme seivästä
kuhunkin riviin. Sen jälkeen annettiin vaimoille ja lapsille merkki,
että päästäisivät telttakankaat irti kamelien selästä. Kenenpä muiden
kuin naisten tehtävä se olisi ollut? Eivätkö juuri he olleet kerinneet
ruskeaa villaa vuohista ja kehränneet sitä langaksi, kutoneet lankaa
kankaaksi ja ommelleet yhteen, niin että siitä tuli tiheä suojus,
oikeastaan tummanruskea, vaikka se etäältä näytti mustalta kuin Kedarin
telttamajat? Ja viimein miten iloisesti leikkiä laskien olivatkaan
sheikin seuralaiset yksin voimin pingoittaneet vaatteen seipäästä
toiseen, iskeneet kepit maahan ja niihin kiinnittäneet nuorat! Ja kun
viho viimein vielä punaisesta niinestä palmikoidut ulkoseinät saatiin
paikoilleen -- viimeinen työ teltan teossa aavikon tapaan -- miten
maltittomasti he sitte ääneti odottivat sheikin arvostelua! Ja he
olivat onnelliset, kun sheikki asteli siinä sisään ja ulos, katsellen
asuntoa ynnä auringon paistetta, puita ja järveä, sekä tyytyväisenä
käsiään hieroskellen sanoi: "Hyvä! Laittakaa nyt dowar kuntoon sillä
tavalla, kuin tiedätte, ja tänä iltana me höystämme leipäämme maksalla
ja maitoamme hunajalla. Joka tulella paistetaan kili. Herra olkoon
teidän kanssanne! Veden puutetta meidän ei tarvitse pelätä, sillä
meillä on kaivona järvi. Kuormajuhtamme ja karjalaumamme saavat olla
huoletta nälästä, sillä vihreää ruohoa on täällä liiaksikin. Jumala
olkoon kanssanne, lapseni!"
Riemuiten joukko hajautui pystyttämään omia telttojansa. Joitakuita
vain jäi laittelemaan kuntoon ruhtinaan teltan sisustaa. Miespalvelijat
kiinnittivät keskitankoon vaatteen ja jakoivat sillä teltan kahtia;
toinen oli Ilderimiä itseään, toinen hänen hevosiansa varten, jotka
talutettiin sisään sekä suudellen ja hyväillen päästettiin irti.
Keskitankoa vasten laitettiin myöskin lava, joka aseteltiin täyteen
keihäitä ja heittokeihäitä, jousia, nuolia ja kilpiä. Äärimpänä
riippui sheikin puolikuun muotoinen, käyrä sapeli, jonka terän välke
melkein veti vertoja varteen sovitettujen kallisten kivien loistolle.
Aselavan toiseen päähän ripustettiin hevosten satulavaipat, toinen
toistaan komeampia väriloistolta, ja toiseen mahtavan miehen
liina- ja pitovaatteet, tunikat ja höllähousut sekä koko joukko kirjavia
turbani-liinoja. Vasta sitte, kun sheikki ilmaisi tyytymyksensä, he
lakkasivat järjestelemästä.
Naiset tällä aikaa laittoivat kuntoon sohvan, joka oli Ilderimille
välttämättömämpi kuin hänen ryntäilleen asti riippuva partansa. He
sovittivat kokoon kehyksen ikään kuin kolme sivua nelikulmasta, siten
että aukko jäi ovea kohti, ja peittivät sen tyynyillä ja pienillä
vaatteilla. Tyynyjen päälle vuorostaan levitettiin ruskean ja keltaisen
juovikas peite. Nurkkiin naiset asettivat tyynyjä ja patjoja, joissa
oli punaiset ja siniset verkapäällykset. Sohvan ympärille levitettiin
koko joukko mattoja. -- Sen näköinen se teltta oli, jonka ovelle
jätimme Ben-Hurin.
Palvelijat jo olivat odottelemassa isäntänsä käskyjä. Eräs heistä
päästi sheikiltä jalasta sandalit, toinen veti Ben-Hurilta pois
roomalaiset kengät. Sitte he vaihtoivat tomuiset päällysvaatteensa
puhtaihin liinaisiin.
"Astu sisään Jumalan nimessä, astu sisään lepäämään!" kehoitti isäntä
sydämmellisesti Jerusalemin markkinapaikan tavallisella murteella ja
talutti hänet sohvan luo.
"Tässä on minun paikkani", hän sitte sanoi, viitaten, "ja tuossa on
vieraan."
Nainen tuli sheikin kutsumuksesta ja asetteli taitavasti tyynyt ja
patjat tueksi selkäin taa heidän istuessaan yhdellä sohvan sivulla
sill'aikaa, kun heidän jalkojaan pestiin raikkaalla järvivedellä ja
kuivattiin liinoilla.
"Meillä on siellä aavikolla sananparsi", alkoi Ilderim, kooten partansa
ja kammaten sitä sormillaan: "hyvä ruokahalu lupaa pitkää ikää. Onko
sinulla se?"
"Sen lain mukaan, hyvä sheikki, minä tulen satavuotiaaksi. Minulla on
nälkä kuin sudella", vastasi Ben-Hur.
"Hyvä, ei sinun tarvitse täältä lähteä yhtä nälkäisenä. Saat maistella
parasta minun laumoistani", sanoi Ilderim, käsiänsä paukuttaen.
Heti ilmestyi palvelija, jolle hän sanoi:
"Mene vieraan luo vierastelttaan ja sano hänelle, että minä, Ilderim,
toivotan hänelle rauhaa, yhtä lakkaamatonta kuin veden juoksu virrassa."
Palvelija kumarsi.
"Sano hänelle myöskin, että minä olen palannut uuden vieraan kanssa,
joka on minun kanssani taittava leipää. Jos viisas Baltasar tahtoo
olla osallisena, niin tulee meitä kolme, eikä lintujen osa siltä jää
vähemmäksi."
Palvelija läksi.
"Levätkäämme nyt!" Ilderim kehoitti, ja kävi sohvalle istumaan
samalla tavalla, kuin nykyiset kauppiaat Damaskon basaareissa
istuvat matoillansa. Päästyään oikein mukavaan asentoon hän lakkasi
kampailemasta partaansa ja lausui vakavasti: "Että olet vieraani, olet
juonut minun juomaani ja valmistaudut maistamaan minun suolaani, se ei
kiellä minua kysymästä: kuka sinä olet?"
"Sheikki Ilderim", sanoi Ben-Hur, levollisesti sietäen hänen
katsettansa, "minä pyydän, älä luule minun halveksivan oikeutettua
pyyntöäsi, mutta eikö koskaan sinun elämässäsi ole ollut hetkeä,
jolloin vastaaminen sellaiseen kysymykseen olisi ollut rikos omaa
itseäsi vastaan?"
"Salomon kaiken komeuden kautta, onpa ollutkin!" Ilderim vastasi.
"Kavaltaa itsensä on välistä yhtä halpamaisia kuin koko heimon
kavaltaminen."
"Kiitos, kiitos, hyvä sheikki!" virkahti Ben-Hur, "huulesi eivät
koskaan ole lausuneet totisempaa vastausta kuin nyt. Nyt minä tiedän,
että sinä ainoastaan tahdot saada varman selon, ett'en minä kavalla
sinun luottamustasi, ja että sellainen vakuutus on sinulle arvokkaampi
kuin minun elämäni kurja historia."
Sheikki kumarsi, ja Ben-Hur kiiruhti käyttämään hyväkseen
saavuttamaansa etua.
"Jos sinua huvittaa kuulla", hän sanoi, "niin tiedä ensiksikin, ett'en
minä ole roomalainen, kuten nimestäni päättäen voitaisiin luulla."
Ilderim tarttui partaansa ja katseli Ben-Huria silmillä, jotka heikosti
loistivat alas vetäytyneiden kulmakarvain alta.
"Toiseksi", Ben-Hur jatkoi, "minä olen israelilainen Juudan suvusta."
Sheikki hiukan nosti kulmakarvojaan.
"Vielä enempikin, sheikki, minä olen juutalainen, jolla on roomalaisia
vastaan asiaa, jonka rinnalla sinun asiasi on vain lasten leikkiä."
Vanhus kampasi partaansa kiivaasti ja painoi kulmakarvansa niin alas,
että silmät kokonaan peittyivät.
"Ja vielä: minä vannon, sheikki Ilderim, minä vannon sen liiton kautta,
jonka Herra teki minun isäini kanssa, että, jos sinä toimitat minulle
koston, jota etsin, niin kilpa-ajon kunnia ja voitto tulee sinulle."
Ilderimin kulmat silenivät, pää nousi pystyyn ja kasvot kirkastuivat,
niin että melkein näkyi, että hän jo oli tyytyväinen.
"Jo riittää!" hän sanoi. "Jos sinun kielesi juuressa piilee valhe, ei
edes Salomokaan olisi sinulta turvassa. Minä uskon, ett'et sinä ole
roomalainen, vaan juutalainen, ja että sinulla on asiaa roomalaisia
vastaan ja että kosto on ohjeenasi. Mutta mitä taitoosi koskee, anna
minun kysyä, mitä sinä tiedät kilpa-ajosta. Ja hevoset -- voitko
sinä taivuttaa ne tahtosi alaisiksi, saatko ne tuntemaan itsesi,
kuulemaan huutoasi, niin että jos käsket, ne juoksevat niin, että
ovat kaatua väsymyksestä ja hengästyksestä, ja voitko juuri viime
silmänräpäyksenä kiihottaa ne viimeiseen, kaikkein ankarimpaan voimain
ponnistukseen? Sitä lahjaa, poikani, ei olekaan suotu kaikille. Ah,
Jumalan kunnian kautta, minä tunsin kuninkaan, joka oli miljoonain
hallitsija, täys'valtaisen herran, mutta ei saanut hevosta tottelemaan.
Huomaa tarkkaan, en puhu noista tylsämielisistä elukoista, joiden
koko tehtävä on olla orjain orjina, noista vereltään ja olemukseltaan
vaistottomista hevosen kuvista, vaan sellaisista kuin minun hevoseni,
jotka ovat kuin kalliit kivet väärennettyjen rinnalla. Niiden sukutaulu
alkaa Faraon siitoshevosista; ne ovat minun kumppanini ja ystäväni,
asuvat saman katon alla kuin minä ja ovat pitkästä yhdessä elämisestä
kohonneet minun tasalleni; niillä on vaisto, johon on kehittynyt oikeaa
ihmisjärkeä, ja aistimet, joissa on oikeaa ihmissielua, niin että ne
tuntevat kunnianhimoa, rakkautta, vihaa ja inhoa; ne ovat taistelussa
oikeita sankareita ja rauhassa uskollisia kuin naiset. Hoi, tänne!"
Palvelija astui sisään.
"Taluta tänne minun arabialaiseni!"
Mies veti syrjään osan esiripusta, jolla teltta oli kahtia jaettu.
Silloin näkyi takaa ryhmä hevosia, jotka seisoivat hiljaa vähän aikaa,
ikään kuin arvostellen, tarkoitettiinko kutsulla totta.
"Tulkaa!" sanoi Ilderim, "mitä vitkastelette? Mitäpä minulla on, joka
ei samalla olisi teidän? Tulkaa, sanon minä!"
Hevoset astuivat sisään tasaisessa tahdissa.
"Sinä Israelin poika", ruhtinas puheli edelleen, "esi-isäsi Mooses oli
mahtava mies, mutta -- ha ha haa! -- minua naurattaa, kun ajattelen,
että hän salli sinun esi-isiesi käyttää laiskaa härkää ja tyhmää aasia,
mutta kielsi pitämästä hevosia. Ha ha haa! Luuletko, että hän olisi
kieltänyt, jos olisi nähnyt jonkun näistä?" Ja vanhus otti lähintä
hevosta kiinni päästä ja hyväili sitä sanomattoman ylpeästi ja hellästi.
"Se on väärinkäsitystä, sheikki", sanoi Ben-Hur innokkaasti. "Mooses
oli sotilas yhtä hyvin kuin lainsäätäjäkin, ja voisiko sotilas koskaan
olla rakastamatta tämän kaltaisia?"
Kaunismuotoinen pää, jossa oli suuret silmät, lempeät kuin kauriin
ja puoleksi tuuhean tukan peitossa, sekä pienet, terävät ja eteen
päin kaarevat korvat, tunkeutui Ben Hurin syliin, sieramet suurina
ja ylähuuli liikkeessä. "Kuka sinä olet?" näytti eläin kysyvän yhtä
selvään, kuin olisi ollut ilmi ihminen. Ben-Hur tunsi hevosen yhdeksi
niistä neljästä juoksijasta, jotka oli nähnyt kilparadalla, ja ojensi
sille kämmenensä.
"Panettelijat kyllä kertovat sinulle", sanoi sheikki niin kiivaasti
kuin mies, jota on itseään häijysti loukattu, "että meidän täys'veriset
hevosemme ovat kotoisin Persian laitumilta. Jumala antoi ensimmäiselle
arabialaiselle äärettömän hieta-aavikon, jossa on muutamia puuttomia
vuoria ja siellä täällä suolainen lähde, ja sanoi hänelle: 'atso
maatasi!'Ja kun miesparka valitti, niin kaikkivaltias armahti häntä
ja sanoi: 'Älä ole milläsikään, minä siunaan sinua kaksinkertaisesti
muihin verraten.' Arabialainen kiitti ja läksi luottavasti etsimään
luvattua siunausta. Hän vaelteli ensin pitkin rajaseutuja, mutta
turhaan. Sitte hän kääntyi kohti aavikkoa, astui ja astui yhä
astumistaan, ja katso, ihan aavikkomeren keskeltä hän löysi kauniin,
viheriöitsevän saaren, ja keskellä saarta käyskenteli kamelilauma
ja toinen lauma hevosia! Hän otti lahjan ilomielin vastaan ja hoiti
sitä huolellisesti, sillä nehän olivat Jumalan paras siunaus. Siitä
vihreästä kosteikosta ovat kotoisin kaikki maailman hevoset, ja sieltä
niitä levisi myöskin Persian laitumille. Älä epäile puhettani; joll'ei
se ole totta, niin älköön arabialaisella tenhokalulla enää koskaan olko
yliluonnollista voimaa. Minä todistan sanani."
Hän taputti käsiään.
"Tuo tänne sukuluettelo!" hän käski palvelijaa, joka oli totellut
kutsumusta.
Odotellessaan sheikki leikitteli hevosten kanssa, taputti niiden
leukaa, kampasi sormillaan niiden tukkaa ja osoitti jokaiselle erikseen
hyväntahtoisuuttansa. Kohta tuli kuusi miestä, tuoden sheikin eteen
kuusi messingillä päällystettyä sedripuista arkkua.
"Ei", sanoi Ilderim, "ei kaikkia, en minä tarkoittanut muita kuin
hevosten sukutaulua. Avatkaa se ja viekää pois muut."
Arkku avattiin. Siinä oli suuri joukko elefantinluisia liuskoja
hopearenkaissa. Taulut olivat ohuita, melkein kuin lehdet, ja joka
renkaassa oli niitä sadoittain.
"Minä tiedän", sanoi Ilderim, ottaen muutamia renkaita käteensä, "miten
huolellisesti kirjanoppineet pyhän kaupungin temppelissä kirjoittivat
muistiin syntyneiden nimet, niin että joka ainoa Israelin poika voi
selvittää sukujohtonsa ihan alusta asti. Minun esi-isäni -- eläköön
heidän muistonsa yhä ja ijankaikkisesti! eivät katsoneet synniksi
lainata sitä aatetta ja käyttää sitä merkitessään muistiin mykkäin
palvelijainsa sukujohtoa. Lue nämä taulut!"
Ben-Hur otti renkaat ja työnteli niissä edes takaisin tauluja, jotka
olivat täynnä kömpelömuotoisia arabialaisia kirjainkuvia, poltettuja
siloiseen luupintaan terävällä, kuumalla metallipuikolla.
"Osaatko lukea niitä?" Ilderim kysyi.
"En, sinun pitää selittää niiden merkitys."
"Niinpä tiedä, että joka taulussa on yhden niiden täysiveristen
hevosten nimi, joita minun esi-isilleni on syntynyt menneiden
vuosisatojen kuluessa. Niissä on myöskin sekä isän että äidin nimi. Ota
ne ja katso niiden vanhuutta, että sitä paremmin uskot minun sanani."
Muutamat levyt olivat melkein rikki kuluneet ja kaikki jo vanhuudesta
kellastuneet.
"Tässä arkussa minulla on niiden täydellinen historia, täydellinen,
voin sanoa, sillä se on vahvistettu, kuten ihmisten historia ani
harvoin on. Ne näyttävät, mistä kukin on syntyisin, tuokin, joka
nyt anoo sinun huomiotasi ja pientä hyväilyä, ja niin, kuin nämä
nyt tulivat meidän luoksemme tähän saman telttakaton alle, samoin
ammoisimmista ajoista asti niiden esi-isät tulivat minun esi-isäini luo
syömään jyväosaansa kädestä, kuulemaan lapseksi puhuttelua ja lasten
tavalla osoittamaan hyväilyllä mielihyväänsä, kosk'ei heillä ole puheen
lahjaa. Ja nyt, sinä Israelin poika, kaiketi uskot sanani, jos minä
olen aavikoiden herra, no katso, tuossa ovat minun palvelijani! Ota
ne pois minulta, niin minä olen sellaisen sairaan miehen kaltainen,
jonka karavaani on jättänyt jälkeensä kuolemaan. Heidän ansionsa on,
ett'ei vanhuuteni ole vähentänyt kauhua, jota minä levitän maanteillä
kaupunkien välillä, eikä se myöskään vähene niin kauan, kuin minulla
on voimaa niillä ratsastaa. Ha ha haa! voisinpa kertoa ihmeitä, joita
noiden esi-isät ovat tehneet. Toiste sopivaan aikaan ehkä kerronkin.
Nyt olkoon kylliksi, kun sanon, ett'ei niitä paetessa ole koskaan saatu
kiinni, eivätkä ne myöskään, minä vakuutan Salomon miekan kautta, ole
jääneet jälelle, milloin on oltu ajamassa takaa muita. Mutta huomaa
tarkoin, silloin niillä aina on ollut satula selässä ja aavikon hieta
kavioiden alla; vaan nyt -- nyt en tiedä -- minä pelkään, sillä ensi
kertaa ne kantavat valjaita, ja menestyksen ehtoja on niin monta. Kyllä
niissä on ylevyyttä, nopeutta ja kestävyyttä. Jospa vain löytäisin
miehen, joka heitä ymmärtäisi, kyllä minä voittaisin. Jos sinä olet
se mies, sinä Israelin poika, niin minä vannon, että olet kiittelevä
onnelliseksi sitä päivää, joka toi sinut tänne. Puhu nyt sinä
itsestäsi."
"Nyt minä kyllä ymmärrän", vastasi Ben-Hur, "miten arabialainen voi
rakastaa hevostansa melkein kuin lapsiaan; käsitän myöskin, miksi
aavikkohevoset ovat maailman paraimmat. Mutta, hyvä sheikki, en tahdo,
että sinä arvostelisit minua vain sanojeni mukaan, sillä, tiedäthän,
miesten lupaukset usein pettävät. Anna minun ensin koetella niitä
täällä kedolla ja vasta huomenna ottaa ne haltuuni."
Ilderimin kasvot kirkastuivat, ja hän aikoi vastata.
"Maltahan hiukan, hyvä sheikki!" sanoi Ben-Hur; "anna minun vielä puhua
pari sanaa. Minä sain monta opetusta Rooman mestareilta, mutta en juuri
luullut voivani koskaan käyttää niitä hyväkseni. Minä sanon, että nämä
erämaan lapset, vaikka ne kukin erikseen ovat nopeita kuin kotka ja
kestäväisiä kuin leijona, kuitenkin jäävät tappiolle, joll'ei niitä
saada opetetuksi juoksemaan kuin yksi hepo ikeen alla. Ajattelehan,
että näistä neljästä yksi kuitenkin on hitain ja yksi nopein, joten
juoksussa ei ole yhtäläisyyttä. Niin tapahtui tänään. Ajaja ei saanut
nopeinta hillityksi yhtäläiseen juoksuun hitaimman kanssa. Minun
koetukseni ehkä ei tule yhtään paremmaksi, mutta jos niin käy, minä
kunniani kautta sen ilmoitan sinulle. Sen tähden minä sanon: jos minä
vain saan ne juoksemaan yhdessä kuin yksi ainoa hevonen minun tahtoni
mukaan, niin sinä voitat sestertiot ja seppeleen ja minä saavutan
kostoni. Mitäs siitä sanot?"
Ilderim kuunteli partaansa kampaellen. Ben-Hurin vaiettua hän sanoi
nauraen:
"Minä rupean ajattelemaan yhä parempaa sinusta, Israelin poika. Meillä
siellä aavikolla on sananlasku: Jos lupaat keittää ruuan vain sanoilla,
niin minä lupaan sinulle koko valtamerellisen voita. -- Huomenna saat
hevoset koetellaksesi."
Juuri silloin alkoi kuulua vilkasta liikettä teltan takaa.
"Ruoka on valmis -- se on jo tässä! ja tuossapa on myöskin ystävä
Baltasar, jolle minä sinut teen tutuksi. Hänellä on historia
kerrottavana, johon ei kukaan israelilainen koskaan kyllästy." Hän
kääntyi palvelijain puoleen: "Viekää pois sukuluettelot ja taluttakaa
nämä silmäteräni takaisin huoneesensa."