"Etkö sanonut Baltasar?"
"Niin, Baltasar Egyptistä."
"Saman nimenhän se vanhus tänään lausui Kastalian lähteellä."
Malluk myöskin tuli liikutetuksi siitä muistosta.
"Se on totta", hän sanoi, "kameli oli myöskin sama. Sinä pelastit ukon
hengen."
"Ja nainen", sanoi Ben-Hur ikään kuin puhuen itsekseen, "nainen oli
hänen tyttärensä."
Hän vaipui ajatuksiin. Lukijakin ehkä olettaa ruskean neidon kuvan
astuneen hänen silmäinsä eteen ja olleen paremmin tervetullut kuin
Esterin, ell'ei mausta syystä niin siitä, että se viivähti kauemmin;
mutta ei se niin ollut.
"Sano minulle vielä kerran", Ben-Hur virkkoi, "pitikö niiden
kolmen miehen kysymän: Missä on hän, joka on tuleva juutalaisten
kuninkaaksi...?"
"Ei juuri niin. Sanat olivat: _joka on syntynyt juutalaisten
kuninkaaksi_. Ne sanat olivat ensimmäiset, jotka sheikki kuuli heidän
lausuvan aavikolla, ja hän on siitä asti lakkaamatta odottanut
kuninkaan tuloa. Hänen uskonsa, että kuningas on tulossa, on nytkin
horjumaton."
"Millä tavalla? Kuninkaanako?"
"Niin, ja hän antaa tuomion kohdata Roomaa; niin sheikki väittää."
Ben-Hur vaipui uudestaan äänettömiin ajatuksiin ja koetti hillitä
liikutustansa.
"Vanhus on niitä monia", hän sitte hitaasti virkkoi, "yksi niistä
miljoonista, joilla on vääryys kostettavana. Tämä ihmeellinen lupaus
on leipää ja viiniä hänen toivollensa, sillä kukapa muu kuin Herodes
voi olla juutalaisten kuningas niin kauan, kuin Rooma on olemassa. Vaan
että historia tulisi täydelliseksi, kuulitko Simonideen vastauksen?"
"Jos Ilderim on arvokas mies, niin on Simonides viisas", vastasi
Malluk. "Minä kuuntelin ja hän sanoi... Mutta hiljaa nyt! Joku tuolla
koettaa saavuttaa meitä."
Etäältä kuuluva jyminä selveni yhä enemmän, kunnes he viimein
voivat erottaa vaununpyöräin ja hevoskavioiden töminän. Muutaman
silmänräpäyksen kuluttua jo sheikki Ilderim saapui lähelle ratsain,
seurueineen, jossa oli myöskin neljän viinipunaisen arabialaishevosen
vetämät vaunut. Sheikin pää, jota pitkä hopeankarvainen parta
ympäröitsi, oli kumarruksissa rintaa vasten. Ystävät olivat ehtineet
tänne ennen häntä, ja heidät nähtyään vanhus nosti päänsä pystyyn ja
sanoi ystävällisesti:
"Rauha olkoon teille! Kas, ystävä Malluk! Terve tuloa! Toivoakseni olet
juuri tullut, etkä vielä paluumatkalla, ja sinulla on varmaan jokin
sanoma hyvältä Simonideelta -- suokoon hänen isäinsä Jumala hänelle
vielä pitkän ijän! Tarttukaa ohjiinne ja seuratkaa minua. Minulla on
leipää, viiniä ja nuorta vohlaa tarjota. Tulkaa!"
He seurasivat häntä teltan ovelle. Siinä oli jo sheikki itse ottamassa
heitä vastaan, tarjoten lautasella pikarissa kerman kaltaista juomaa,
jota hän oli laskenut teltan keskitangossa riippuvasta, savun
mustuttamasta nahkasäkistä.
"Juokaa", hän sanoi ystävällisesti, "juokaa, sillä tämä on sydämmen
lämmitystä niille, jotka asuvat teltoissa."
Tulijat tarttuivat pikareihin ja joivat.
"Astukaa sisään Jumalan nimessä!"
Sisällä Malluk vei sheikin syrjään ja puheli hänen kanssansa kahden
kesken sekä meni sitte Ben-Hurin luo ja sanoi anteeksi pyytäen:
"Minä olen puhunut sheikille sinusta, ja hän jättää sinulle hevoset
huomenna koetteeksi. Hän on sinun ystäväsi, ja kun minä nyt olen tehnyt
sinun puolestasi kaikki, mitä voin, saat sinä itse pitää huolen muusta
ja päästää minut palaamaan Antiokiaan. Olen luvannut tavata siellä
erästä henkilöä tänä iltana, ja sen tähden täytyy minun lähteä. Tulen
takaisin huomenna, jos kaikki käy toivon mukaan, ja jään sitte luoksesi
siihen asti, kunnes kilpailut päättyvät."
Kun molemmin puolin oli toivotettu toisilleen onnea, läksi Malluk
paluumatkalle.