Palmumetsikkö.
Maa kylän takana oli aaltomainen ja hyvin viljelty; syystä sitä
sanottiin Antiokian puutarhaksi, sillä ei jalankaan leveyttä maata
ollut viljelemättä. Mäkien rinteet olivat pengermittäin tasoitetut,
ja yksin aitapensastotkin olivat tukina viiniköynnöksille, joten
ne, paitsi mieluista varjoa vaeltajalle, lupasivat myöskin aikanaan
viinimarjoja ja hehkuvan punaisia rypäleitä. Maanviljelijäin valkoiset
kartanot kajastivat meluunipenkkien päällitse sekä aprikoosi- ja
viikunametsikköjen läpi. Hedelmällisyys, rauhan hymyilevä tytär,
tervehti kaikkialla matkamiestä, ilahutti hänen sydäntänsä ja sovitti
hänet sen ajatuksen kanssa, että täytyi maksaa veroa Roomaan. Sieltä
täältä näkyi etäältä Taurus ja Libanon, joiden välitse Orontes hiljaa
juoksi kuin kiemurteleva hopeavyö.
Ystävät saapuivat matkallaan joelle, jonka mutkaista kulkua he sitte
seurasivat, milloin jyrkkien mäkien ylitse, milloin laaksojen poikki,
jotka kaikki luonnostaan soveltuivat viljeltäviksi. Jospa maa hohti
vihreyttään tammien, metsäviikunapuiden ja myrttien, arbuttien ja
tuoksuvain jasminipensasten alla, niin loisti jokikin auringon valossa,
joka vinosti paistoi veteen ja siinä olisi rauhassa uinahtanut, ell'ei
lukematon joukko laivoja olisi lipunut virtaa pitkin, mikä ylös- mikä
alaspäin, muutamat tuulen avulla luovien, toiset airoilla matkaa
tehden. Mielikuvitukselle ei ole mikään niin viehättävää kuin merelle
päin laskeva laiva, ell'ei ehkä kotiin päin kääntyvä purje onnellisesti
päättyneen matkan jälkeen. Ystävät jatkoivat matkaa pitkin rantaa,
kunnes saapuivat järvelle, joka sai kirkkaan, syvän ja tyynen vetensä
joesta. Vanha palmupuu seisoi joen suussa. Sen juurelle päästyään
Malluk kääntyi vasempaan päin ja käsiään taputtaen huudahti:
"Kas tuolla, se on palmupuisto!"
Tässä näkyvää maisemaa ei varmaan ollut missään muualla kuin ehkä
Arabian kauneimmissa kosteikoissa taikka Ptolemaiojen maatiluksilla
pitkin Niilin varsia. Se herätti Ben-Hurissa uuden, mieluisen tunteen,
sillä hän näki edessään maa-alan, joka nähtävästi oli rajaton ja sileä
kuin lattia. Joka paikassa oli tuoretta ruohoa, Syrian harvinaisimpia
ja kauneimpia kasveja. Ylös päin katsoessa näkyi taivaan kalpea sini
lukemattomien taatelipuiden holvikaton läpi. Ne olivat patriarkaalisia
palmuja, niin vanhoja, niin suunnattoman vahvoja ja korkeita, niin
taajahaaraisia ja joka haara niin täynnä höyhenmäisiä, vahanloistavia
lehtiä, että ne tenhosivat mielen. Ruoho näytti täällä antavan väriänsä
ilmallekin. Tuossa oli vienosti värehtivä järvi, viileä ja kirkas,
ainoastaan muutamaa jalkaa alempana maanpintaa. Tokkohan Dafnen
metsikkö oli kauniimpi tätä maisemaa? Palmut pudistivat latvojansa,
ikään kuin aavistaen Ben-Hurin ajatukset ja koettaen omalla tavallansa
saada puolelleen häntä löyhyttämällä viileyttä hänen tiellensä.
"Katso", sanoi Malluk, osoittaen erästä jättiläispuuta, "joka rengas
rungossa osoittaa yhtä ikävuotta. Lue ne juuresta oksiin asti, ja
jos sheikki kertoo sinulle, että tämä metsä on istutettu ennen, kuin
Antiokiassa vielä tiedettiin Seleukideista mitään, niin älä epäile
hänen sanojansa."
Ei voi katsella muhkeata palmupuuta tulematta viehätetyksi ja
runolliseksi. Siitäpä selviää, minkä tähden taiteilijat ovat aina
olleet mieltyneet palmuun, sillä ihan ensimmäiset rakennusmestaritkaan
eivät löytäneet mitään sopivampaa pylvään kaavaa palatseihin ja
temppeleihin. Sama tunne antoi Ben-Hurillekin aihetta ihmetellä:
"Kun näin tänään sheikki Ilderimin kilpakentällä, niin hän minusta
näytti hyvin tavalliselta mieheltä. Pelkäänpä, hyvä Malluk, että
Jerusalemin rabbinit katselisivat häntä halveksien ja pitäisivät
häntä edomilaisena koirana. Miten hän on saanut haltuunsa tämän
metsän, ja miten hän on saanut sen suojelluksi roomalaisen maaherran
ryöstönhimolta?"
"Jos veri puhdistuu aikaa myöten, niin Ilderim-vanhus on totisesti
vanhaa aatelia, vaikka onkin ympärileikkaamaton edomilainen", sanoi
Malluk innokkaasti. "Kaikki hänen esi-isänsä ovat olleet sheikkejä.
Eräs heistä aikoinaan kerran pelasti vainotun kuninkaan, joka oli
hengen vaarassa. Tarina kertoo hänen lainanneen hänelle tuhat
ratsumiestä, jotka tunsivat aavikoiden polut ja piilopaikat yhtä
hyvin, kuin paimenet tuntevat ne paljaat vuoret, joilla asuskelevat
laumoinensa. He seurasivat pakolaiskuningasta hänen harharetkillään,
kunnes soveliaassa tilaisuudessa voittivat keihäillään hänen
vihollisensa ja auttoivat hänet jälleen valtaistuimellensa. Kuninkaan
sanotaan pitäneen muistissa tätä apua ja tuoneen erämaan pojan tähän
paikkaan sekä pyytäneen hänen pystyttämään tähän telttansa ja tuomaan
tänne perheensä ja laumansa, sillä järvi, metsä ja maa ovat hänen ja
hänen lastensa ikuisiksi ajoiksi. Eikä heitä ole koskaan häirittykään.
Sen kuninkaan jälkeiset hallitsijat ovat huomanneet valtion etuihin
soveltuvaksi olla hyvässä sovussa tämän heimon kanssa, jolle Herran
siunaus on kartuttanut ihmisiä, hevosia, kameleja ja rikkautta. Heidän
hallussaan ovat monen tärkeän paikan väliset kauppatiet, ja he voivat
mielensä mukaan huutaa kauppiaille 'menkää rauhassa!' tai 'ysähtykää!'
ja mitä he käskevät, sen täytyy tapahtua. Antiokian linnan prefektikin
katsoo sitä päivää onnelliseksi, jolloin Ilderim, antelias, kuten häntä
nimitetään hyväin tekojensa tähden, tulee tänne vaimoineen, lapsineen
ja seurueineen, hevosineen ja kameleineen, kuten ennen muinoin isämme
Abraham ja Jakob, siirtyen vaihteeksi aavikon yksitoikkoisuudesta
vähäksi ajaksi tähän viehättävään paikkaan, jonka näet edessäsi."
"Mitenkä sitte tapahtui", sanoi Ben-Hur, ollen niin kiintynyt
kertomuksen kuuntelemiseen, että häneltä jäi kamelin käynnin
hiljeneminen huomaamatta, "että sheikki repi vihoissaan partaansa, kun
oli luottanut roomalaiseen? Jos keisari olisi kuullut hänen puheensa,
olisi hän sanonut: sellainen ystävä minua ei miellytä, toimittakaa
hänet pois tieltä!"
"Se olisikin sattuva tuomio", sanoi Malluk nauraen, "Ilderim ei ole
mikään Rooman ystävä. Hänellä on syytä valittaa eräästä vääryydestä.
Kolme vuotta sitte kulkivat partilaiset pitkin Bozran ja Damaskon
välistä tietä ja ryöstivät karavanin, jolla oli kuormana muun muassa
sen tien varrelta eräästä piiristä koottu vero. Partilaiset tappoivat
kaikki karavaanissa olleet ihmiset; Rooman sensorit kyllä olisivat
sen antaneet anteeksi, jos vain keisarillinen vero olisi säilynyt ja
saapunut Roomaan. Veronvuokraajat, joiden täytyi korvata vahinko,
valittivat keisarille, ja keisari vaati korvausta Herodeelta, joka
puolestaan kävi käsiksi Ilderimin omaisuuteen, koska tämä muka oli
kavalasti laiminlyönyt velvollisuutensa, teiden vartioimisen. Sheikki
vetosi keisariin, mutta sai ainoastaan hyvin kaksimielisen vastauksen.
Vanhus hyvin loukkautui siitä vääryydestä ja hekumoiden nyt joka päivä
hautoo yhä enemmän kasvavaa harmiansa."
"Eikä voi mitään tehdä, niinkö, Malluk?"
"Siitä minä toiste lausun ajatukseni tarkemmin", vastasi Malluk. "Mutta
katsos, sheikin vierasvaraisuus alkaa jo kaukaa. Lapset puhuttelevat
sinua."
Kamelit pysähtyivät, ja Ben-Hur katsahti alas, jossa
muutamat syrialaiset pikku talonpoikaistytöt tarjosivat hänelle
taatelikorejansa. Hedelmät olivat äsken poimittuja eikä suinkaan
hylättäviä. Ben-Hur kumartui alas ja otti kouran täyden. Silloin kuului
puusta, jonka alle he olivat seisahtuneet, miesääni huutavan: "Rauha
olkoon teille! Terve tuloa!"
Kiitettyään lapsia he läksivät edelleen, antaen kamelien kulkea, mihin
tahtoivat.
"Sinun tulee tietää", jatkoi Malluk, ottaen silloin tällöin lisää
taateleja, "että minä nautin kauppias Simonideen luottamusta ja saan
välistä senkin kunnian, että hän kysyy minulta neuvoa. Hänen talossansa
käydessäni olen minä tutustunut moneen hänen ystäväänsä, jotka tietäen,
millainen heidän isäntänsä ja minun välini on, puhuvat vapaasti
minunkin läsnä ollessani. Sillä tavalla minä hiukan tunnen myöskin
sheikki Ilderimiä."
Ben-Hurin tarkkaavaisuus haihtui hetkiseksi. Hänen sielunsa silmäin
eteen ilmestyi kauppiaan tyttären Esterin puhdas, lempeä ja miellyttävä
kuva. Tytön mustat silmät, joissa oli omituinen juutalainen loiste,
katsoivat häneen kainosti. Hän oli aivan selvään kuulevinaan Esterin
askeleet, kun hän toi viiniä, ja hänen äänensä, kun hän tarjosi
pikaria. Hän muisti kaiken osanottavaisuuden, jota tyttö oli osoittanut
hänelle niin selvästi, ett'ei siihen sanoja tarvittukaan, ja niin
suloisesti, että sanat olisivatkin vaikuttaneet vain häiritsevästi.
Se näky oli erittäin viehättävä, vaan katosi heti, kun hän kääntyi
Mallukin puoleen, joka puhui:
"Tämä vanha arabialainen oli muutama viikko sitte Simonideen luona
minun läsnä ollessani. Näin, että hän oli hyvin liikutettu, ja minä sen
tähden aioin poistua, mutta hän itse pyysi minua jäämään huoneesen.
Sinä kun olet israelilainen, hän sanoi, niin voit jäädä kuulemaan,
sillä minulla on ihmeellinen historia kerrottavana. Paino, jonka hän
pani tuohon israelilais-sanaan, herätti minun uteliaisuuttani. Minä
jäin huoneesen, ja jotenkin tällainen oli hänen kertomuksensa, jonka
minä nyt juttelen vain lyhimmiten, koskapa jo olemme lähellä telttoja,
ja jätän tarkemman kertomisen ukon itsensä tehtäväksi: Monta vuotta
sitte tuli kerran etäällä aavikolla kolme miestä Ilderimin telttaan. He
olivat kaikki muukalaisia: hindulainen, egyptiläinen ja kreikkalainen.
He tulivat valkoisilla kameleilla, joiden kokoisia hän ei ollut koskaan
nähnyt. Hän toivotti heille tervetuloa ja pyysi levähtämään. Seuraavana
aamuna he ylös noustuaan rukoilivat rukouksen, joka oli aivan uusi
sheikille; he rukoilivat Jumalaa ja hänen poikaansa. Syötyään aamiaista
kertoi egyptiläinen, ketä he olivat ja niistä kotoisin. Kukin heistä
oli nähnyt tähden, josta ääni oli huutaen käskenyt heitä lähtemään
Jerusalemiin ja kysymään: Missä on äsken syntynyt juutalaisten
kuningas? He tottelivat. Jerusalemista oli tähti johtanut heidät
Betlehemiin, josta he eräästä luolasta löysivät lapsen, lankesivat
polvilleen sen eteen ja kunnioittivat sitä sekä antoivat sille kalliita
lahjoja, todistaen mikä se lapsi oli. Sen tehtyään he nousivat ja
pakenivat viipymättä sheikin luo, sillä jos Herodes Suuri olisi
tavannut heidät, niin hän varmaankin olisi heidät surmauttanut. Sheikki
tapansa mukaan otti heidät suojelukseensa ja kätki heitä vuoden ajan,
jonka kuluttua he, annettuaan hänelle runsaita lahjoja, läksivät kukin
omaa tietänsä kotimatkalle."
"Se oli tosiaankin kummallinen historia!" huudahti Ben-Hur Mallukin
vaiettua. "Mikä olikaan se kysymys, joka heidän piti esittää
Jerusalemissa?"
"Heidän piti kysyä: Missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas?"
"Eikö mitään muuta?"
"Oli siinä jotakin vielä, mutta se on minulta unohtunut."
"Löysivätkö he lapsen?"
"Löysivät, ja he kunnioittivat sitä."
"Se on ihme, Malluk."
"Ilderim on selväjärkinen mies, vaikka vähän ärtyinen, kuten kaikki
arabialaiset. Valhe on mahdoton hänen kielellänsä", vastasi Malluk
vakavasti.
Kamelit, joita ei kiirehditty, poikkesivat yhtä huonomuistisina kuin
ratsastajatkin pois tieltä ja alkoivat syödä runsasta ruohoa.
"Eikö Ilderim ole sittemmin saanut mitään tietoa niistä kolmesta
miehestä?" kysyi Ben-Hur. "Kuinka heille sitte kävi?"
"Senpä tähden juuri hän tuli Simoniideen luo sinä päivänä, kuin
mainitsin. Edellisenä yönä oli egyptiläinen saapunut hänen luoksensa."
"Mihinkä?"
"Tänne teltan ovelle, joka näkyy tuolla."
"Kuinka hän tunsi hänet?"
"Samalla tavalla, kuin sinä tunsit tänään hevoset; näöstä ja
käytöksestä."
"Eikö mistään muusta."
"Hän ratsasti samalla valkoisella kamelilla ja ilmoitti saman nimen:
Baltasar Egyptistä."
"Sepä on jumalallinen ihme!"
Ben-Hur oli aivan haltioissaan.