Koston suunnittelu.
Varma sääntö on, että vastenmielisyys jotakin henkilöä kohtaan alkaa
varmimmasti silloin, kun hän on käyttäytynyt hyvästi, mutta itse on
oltu kömpelö. Onneksi Malluk oli poikkeus tästä säännöstä. Mitä hän
äsken oli nähnyt, enensi hänessä kunnioitusta Ben-Huria kohtaan, jolla
hänen täytyi tunnustaa olevan sekä rohkeutta että malttia. Jospa hän
nyt vain saisi jotakin selville tämän nuoren miehen historiasta, niin
päivän tutkimusten tulos ei suinkaan olisi arvoton hänen hyvälle
isännälleen Simonideelle.
Kaksi asiaa oli hänelle selvinnyt siitä, mitä tänään oli saanut kuulla:
että Ben-Hur oli juutalainen ja kuuluisan roomalaisen ottopoika.
Toinenkin johtopäätös, joka arvattavasti oli tärkeä, alkoi kehittyä
asiamiehen terävissä aivoissa. Jotakin suhdetta oli Messalan ja
duumvirin ottopojan välillä. Mutta millainen se oli, ja miten hän
siitä saisi varman selon? Juuri silloin, kun hänen neuvottomuutensa
oli pahimmillaan, tuli Ben-Hur itse hänelle avuksi. Hän laski kätensä
Mallukin käsivarrelle ja veti hänet pois ihmisjoukosta, joka jo oli
ehtinyt jälleen kääntää huomionsa vanhaan, harmaapartaiseen pappiin ja
salaperäiseen lähteesen.
"Hyvä Malluk", hän sanoi pysähtyen, "voiko ihminen koskaan unhottaa
äitiänsä?"
Kysymys tuli äkisti ilman mitään edellistä johtoa ja oli laadultaan
sellainen, joka saattaa puhutellun hämilleen. Malluk katsoi
seuraajaansa kasvoihin, saadakseen jonkinlaista viittausta, mitä hän
tarkoitti, mutta huomasi vain polttavan punaiset täplät Ben-Hurin
poskissa ja silmät sen näköisinä, kuin koettelisi hän pidättää
kyyneliä. Silloin hän ihan vaistomaisesti vastasi: "ei!" ja lisäsi
sitte lämpöisesti: "ei koskaan!" sekä vähän toinnuttuaan jatkoi vielä:
"jos äiti on israelilainen, ei ikänä! Ensinnä minä synagoogassa opin
käskysanat, ja kohta sen jälkeen Sirakin käskyn: kunnioita isääs
kaikesta sydämmestäs äläkä unhota äitisi kipuja..."
Puna Ben-Hurin poskilla kävi yhä tummemmaksi.
"Sinun sanasi palauttavat eteeni nuoruuteni ajan ja todistavat, Malluk,
että sinä olet oikea Israelin poika. Luulenpa, että voin luottaa
sinuun."
Ben-Hur päästi irti miehen käsivarren ja tarttui sen sijaan manttelin
poimuihin, jotka peittivät hänen rintaansa, ja painoi niitä sydäntänsä
vasten, ikään kuin tukeuttaakseen tuskaa tai jotakin muuta sen tapaista
tunnetta.
"Minun isälläni", hän sanoi, "oli hyvä nimi ja hän oli kunnioitettu
Jerusalemissa, jossa hän asui. Äitini oli hänen kuollessaan paraassa
ijässänsä ja muuta minä en huoli sanoa hänestä kuin että hän oli hyvä
ja kaunis. Hänen kielellään oleksivat lempeyden käskyt, ja hänen
hyvistä töistänsä juteltiin kiitellen yli koko kaupungin. Tulevaisuus
hymyili hänelle. Minulla oli pieni sisar; minä, hän ja äitini olimme
koko perhe. Me olimme niin onnelliset, ett'en ainakaan minä koskaan
huomannut loukkausta vanhan rabbiinin sanoista: 'Jumala ei voi olla
kaikkialla, sen tähden hän loi äidit.' Kerran tapahtui onnettomuus
roomalaiselle hallitusmiehelle hänen juuri ratsastaessaan meidän
talomme kohdalla sotaväen etupäässä. Legionalaiset mursivat auki meidän
porttimme ja ottivat meidät kiinni. Siitä hetkestä asti minä en ole
nähnyt äitiäni enkä sisartani. En tiedä, ovatko he kuolleet vaiko vielä
elossa, enkä sitäkään, mitä heille on tapahtunut. Mutta, Malluk, se
mies, joka oli noissa vaunuissa äsken, oli läsnä silloin, kun meidät
erotettiin; hän jätti meidät vainoojiemme käsiin. Hän kuuli, miten
äitini rukoili lastensa puolesta, mutta nauroi, kun äitiäni raastettiin
pois. Vaikea on sanoa, kumpiko juurtuu syvemmälle mieleen, vihako vai
rakkaus. Tänään minä tunsin hänet matkan päästä ... ja Malluk..."
Hän tarttui uudestaan kuuntelijan käsivarteen.
"Ja Malluk, hän tietää ja pidättää itselleen salaisuuden, josta minä
tahtoisin uhrata koko ikäni. Hän voisi sanoa, elääkö äitini, missä hän
on ja miten hän voi; ja jos hän ... ei, vaan he -- katkera suru on
tehnyt heidät molemmat yhdeksi -- jos he ovat kuolleet, niin hän voisi
kertoa missä ja miten he kuolivat ja missä heidän tomunsa on."
"Ja eikö hän tahdo?"
"Ei."
"Minkä tähden?"
"Minä olen juutalainen ja hän roomalainen."
"Mutta roomalaisillakin on kieli, ja vaikka juutalaiset ovatkin
halveksitut, on heillä kuitenkin keinoja narrata heiltä salaisuutensa
ilmi."
"Hänenkö kaltaisiltaan? Ei, ja sitä paitsi se on valtiollinen
salaisuus. Koko minun isäni omaisuus otettiin takavarikkoon, ja
vainoojamme jakoivat sen keskenään."
Malluk nyykäytti paljon sanovasti päätään ja kysyi sitte: "Tunsiko hän
sinua?"
"Ei hän voinut. Minut lähetettiin kalerivankien joukkoon nääntymään, ja
kauan on jo minua luultu kuolleeksi."
"Minä vain ihmettelen, ett'et sinä lyönyt häntä heti paikalla maahan",
sanoi Malluk kiihkoissaan.
"Se olisi riistänyt minulta hänen palveluksensa ainiaaksi. Minä olisin
surmannut hänet, jos olisin kerran käynyt häneen käsiksi, ja tiedäthän,
että kuolema säilyttää salaisuutensa, vieläpä paremminkin kuin rikoksen
tehnyt roomalainen."
Mies, jolla oli niin paljo koston syytä, vaan joka kuitenkin saattoi
niin tyynesti päästää sopivan tilaisuuden käsistään, sellainen mies
varmaankin luotti tulevaisuuteen ja oli tehnyt jonkun paremman
kostosuunnitelman. Mallukin uteliaisuus kiihtyi tästä ajatuksesta, eikä
hän enää muistanut olevansa toisen asiamies ja toisen oma palvelija.
Ben-Hur ansaitsi osanottavaisuutta oman itsensä tähden. Malluk oli nyt
valmis täydestä sydämmestään auttamaan häntä, ja sen mielenmuutoksen
vaikuttimena oli ilmeinen ihailu.
Vähän aikaa vaiti oltuaan Ben-Hur jatkoi:
"Minä en tahtoisi ottaa hänen henkeänsä, hyvä Malluk. Salaisuus, jonka
hän tietää, suojelee häntä ainakin toistaiseksi sellaisella teolta.
Mutta jos voin rangaista häntä ja sinä rupeat avukseni, niin tahdonpa
koettaa."
"Hän on roomalainen", Malluk vastasi empimättä, "ja minä juutalainen.
Minä tahdon auttaa sinua. Jos haluat niin vahvistan lupaukseni valalla,
juhlallisimmalla vakuutuksella."
"Lyö vain kättä, se riittää."
Heidän kätensä pusertuivat yhteen, ja Ben-Hur sanoi keveämmällä
mielellä:
"Tehtävä, jonka minä annan sinulle, hyvä ystävä, ei ole vaikea eikä
myöskään vastoin omaatuntoasi. Lähtekäämme nyt astumaan."
He kääntyivät oikealle päin sille tielle, joka vei äsken mainitun
niityn poikki.
Ben-Hur ensinnä katkasi äänettömyyden.
"Tunnetko sheikki Ilderimin?"
"Tunnen."
"Missä on palmumetsä, Malluk, taikka: kuinka kaukana se on Dafnen
kylästä?"
Malluk vitkasteli vastata. Hän muisti, miten komean lahjan nainen oli
antanut lähteellä Ben-Hurille, ja mietiskeli, voikohan hän, vaikka
kyllä suri äitiänsä, unhottaa hänet rakkauden houkutuksissa. Kuitenkin
hän vastasi:
"Palmumetsään meillä on kahden tunnin tie hevosella, vaan päästään
sinne yhdessäkin tunnissa, jos käytetään nopeakulkuista kamelia."
"Minä kiitän sinua ja pyydän vieläkin saada käyttää hyväkseni sinun
olojen tietoasi. Ovatko kilpailut, joista kerroit, laajalti kuulutetut,
ja milloin ne tapahtuvat?"
Jotakin tärkeätä nähtävästi piili kysymyksien takana, ja vaikka ne
eivät suinkaan vahvistaneet Mallukin luottamusta, niin ne ainakin
kiihdyttivät hänen uteliaisuuttansa.
"Sen kyllä voin vakuuttaa. Prefekti on rikas ja voisi ilman
mitään haittaa luopua paikastaan; mutta, kuten onnen suosikkien
tavallisesti, hänen rikkauksien halunsa ei suinkaan ole vähennyt.
Saadakseen yhden hovilaisen ystäväkseen, jos ei muutakaan, täytyy
hänen ottaa suurenmoisesti vastaan konsuli Maxentiusta, joka tulee
tänne päättelemään sotaretken valmistuksia partilaisia vastaan.
Antiokian porvarit, saatuaan kuulla, että rahaa voidaan ansaita
noista varustelemisista, ovat saaneet luvan yhtyä prefektin kanssa
kunnianosoituksiin, jotka ovat aiotut mahtavalle miehelle. Jo kuukausi
sitte kuulutettiin kaupungin kaikissa kortteleissa, että sirkus avataan
niiden juhlallisuuksien viettämiseksi. Prefektin nimi jo takaa,
että ne tulevat vaihteleviksi ja komeiksi, mutta kun Antiokia vielä
siihen yhdistää lupauksensa, niin kaikki kaupungit ja saaret laajalti
ylt'ympäri tietävät varmaan, että jotakin erinomaista on tulossa, ja
kaikki rientävät tänne taikka lähettävät etevimmät henkilönsä. Määrätyt
palkinnot ovat kuninkaalliset."
"Minä olen kuullut, että tämä sirkus on toinen järjestyksessä Rooman
suuren sirkuksen jälkeen."
"Onpa niinkin. Meillä siihen sopii 200,000 ihmistä, Rooman sirkukseen
75,000 enemmän. Teidän sirkuksenne on tehty marmorista, samoin
meidänkin. Mitä järjestelyyn koskee, ovat ne yhdenlaiset."
"Ovatko säännötkin samat?"
Malluk hymyili.
"Jos Antiokia uskaltaisi olla itsenäinen, niin Rooma ei olisi sellainen
hallitsija, kuin se nyt on. Täällä noudatetaan suuren sirkuksen
lakeja, paitsi yhtä ainoata. Siellä saa ainoastaan neljät vaunut ajaa
yht'aikaa, täällä kaikki, lukuun katsomatta."
"Se on kreikkalaiseen tapaan", sanoi Ben-Hur.
"Niin, Antiokia on enemmän kreikkalainen kuin roomalainen."
"Saanhan minä sitte valita omat vaununi, Malluk?"
"Sekä vaunut että hevoset. Mitään rajoituksia ei siinä kohden ole."
Malluk antaessaan näitä vastauksia huomasi, mitenkä Ben-Hurin
ajatteleva katse muuttui tyytyväiseksi.
"Vielä yksi asia, Malluk; milloin kilpailut tapahtuvat?"
"Ah, anna anteeksi muistamattomuuteni", tämä vastasi. "Konsuli
saapuu, jos -- roomalaisten tavalla puhuaksemme -- merenjumalat ovat
suosiolliset, ylihuomenna meidän satamaamme. Leikit alkavat tästä
päivästä viikon kuluttua."
"Aika on lyhyt, Malluk, mutta riittää kuitenkin." Viime sanat
lausuttiin päättävällä äänellä. "Vanhan Israelimme kaikkein profeettain
kautta, minä tahdon vielä kerran tarttua ohjaksiin. Mutta maltahan,
vielä yksi kysymys. Onko varma, että Messala tulee kilpailemaan?"
Malluk jo nyt käsitti hänen aikeensa ja kaikki siinä piilevät
mahdollisuudet nöyryyttää roomalaista. Hän ei olisi ollut oikea Jakobin
perillinen, joll'ei olisi heti laskenut menestyksen toivoa, vaikka
olikin vilkkaasti mieltynyt asiaan. Hänen äänensä oikein vapisi, kun
hän kysyi:
"Oletko harjautunut sellaiseen taisteluun?"
"Älä pelkää, ystäväni. Voittajat suuressa sirkuksessa ovat kolmena
viime vuonna saaneet kruununsa minun päätökseni mukaan. Viimeisiin
suuriin kilpa-ajoihin tarjosi keisari itse minulle suojelustansa, jos
olisin ottanut hänen hevosensa ja vaatinut koko maailmaa kanssani
kilpailemaan."
"Mutta sinä et ottanut?" kysyi Malluk kiihkeästi.
"Minä, minähän olen juutalainen" -- Ben-Hur näytti puhelevan itsekseen
-- "ja vaikka minulla on roomalainen nimi, en uskaltanut ryhtyä ammatin
tavoin mihinkään, joka olisi voinut häväistä isäni muistoa temppelin
esikartanoissa ja pyhässä sijassa. Kilpakoulussa minä saatoin antautua
sellaisiin harjoituksiin, mutta en sirkuksessa. Jos minä täällä
esiinnyn kilpa-ajoissa, niin vannon, ett'en sitä tee voittopalkinnon
tähden..."
"St! älä vanno!" hätäili Malluk, "palkinto on 10,000 sestertiota. Onhan
siinä koko rikkaus!"
"Ei minulle, vaikka prefekti suurentaisi summaa kolmesti viisikymmentä
kertaa. Minulla on jotakin parempaa kuin se raha, parempaa kuin kaikki
keisarilliset tulot ensimmäisen Caesarin ensimmäisestä hallitusvuodesta
asti. Minä otan osaa kilpailuun ainoastaan nöyryyttääkseni vihollista,
ja kostohan on lain mukaan luvallinen."
Malluk hymyili ja nyykäytti päätään, ikään kuin sanoen: ihan niin,
luota siihen, että minä, juutalainen, kyllä asian käsitän.
"Messala tulee kilpailuun", hän sitte sanoi, "hän on monenmoisella
tavalla velvoittautunut ottamaan osaa kilpa-ajoon julkisesti
kuuluttamalla kaduilla, kylpyhuoneissa, teattereissa, palatseissa ja
kasarmeissa. Nyt hänellä ei ole enää mitään peräytymisen tilaisuutta,
koska hänen nimensä on piirrettynä jokaisen nuoren tuhlarin
muistikirjaan koko Antiokiassa."
"Vetojen esineenäkö, Malluk?"
"Niin, vetojen, ja hän käy joka päivä harjoittelemassa yhtä
kerskailevasti, kuin nyt näimme."
"Ahah, niillä vaunuillako ja hevosilla hän aikoo kilpailla? Kiitos,
Malluk, olet jo tehnyt minulle suuren palveluksen, ja minä olen hyvin
tyytyväinen. Lähde nyt saattamaan minua palmumetsään ja esittelemään
sheikki Ilderimille."
"Milloinka?"
"Nyt juuri. Hänen hevostensa pitää oleman huomenna minun käsissäni."
"Oletko siis mieltynyt niihin?"
Ben-Hur vastasi innoissaan:
"Näin niitä ainoastaan hetkisen istuinpaikaltani, sillä Messala ajoi
samassa esiin, eikä minulla sitte enää ollut aikaa katsella muuta;
mutta minä tunsin niiden olevan rotua, joka on aavikoiden ihme ja
kunnia. En ole koskaan nähnyt näitä aavikkohevosia muualla kuin
keisarin tallissa, mutta jos niitä kerrankin näkee, niin ei niistä
erehdy. Jos minä ylihuomenna tapaan sinut, Malluk, tunnen sinut
kasvoistasi, vartalostasi ja käytöksestäsi; samoista merkeistä ja yhtä
varmaan tunnen minä arabialaiset täys'veriset hevoset. Jos kaikki,
mitä niistä sanotaan, on totta, ja jos minä voin tehdä ne itselleni
alammaisiksi, niin..."
"Saatat voittaa palkinnon", keskeytti Malluk nauraen.
"Ei", Ben-Hur vastasi äkisti, "minä teen jotakin, joka paremmin
soveltuu Jakobin perijäksi syntyneelle miehelle, minä nöyryytän
vihollistani julkisimmassa paikassa. Mutta", hän maltittomasti jatkoi,
"hukkaammehan aikaa turhaan. Mitenkä vähimmässä ajassa pääsemme sheikin
teltalle?"
Malluk mietti hetkisen.
"Paras on meidän lähteä suoraa tietä kylään, joka onneksi onkin aivan
lähellä. Jos sieltä saamme vuokrata kaksi nopeata kamelia, niin olemme
perillä tuota pikaa."
"No hyvä, eteen päin sitte."
Kylässä oli joukko komeita huviloita kaunisten puutarhain keskellä ja
siellä täällä ruhtinaallisesti varustettuja majataloja. Kameli saatiin
helposti, ja pian lähdettiin matkalle kuuluisaan palmumetsään.