Roomalainen kaleri.
Tribuni pysähtyi perämiehen lavalle, duumvirin käskykirje avoinna
kädessään, ja puhutteli _hortatoria_ eli soutumiesten esimiestä.
"Kuinka suuri on väestösi?"
"Kaksisataa viisikymmentäkaksi soutajaa ja kymmenen varamiestä."
"Montako vaihetusta?"
"Kahdeksankymmentäneljä."
"Ja kuinka usein vaihdat?"
"Joka toinen tunti."
Tribuni mietti hetkisen.
"Se rasittaa, ja minä teen toisen työjärjestyksen, mutta en nyt. Airot
eivät saa olla jouten yöllä eikä päivällä."
Kääntyen sitte purjepäällikön puoleen hän sanoi:
"Tuuli on hyvä. Anna purjeen helpottaa airojen työtä."
Puhuteltujen poistuttua hän kääntyi ensimmäisen perämiehen puoleen,
jota sanottiin _rehtoriksi_.
"Kauanko sinä olet ollut palveluksessa?"
"Kolmekymmentäkaksi vuotta."
"Mitä meriä olet paraastaan purjehtinut?"
"Rooman ja itämaiden väliä."
"Olet juuri mies, jota tarvitsen."
Tribuni katsoi uudestaan käskykirjaan.
"Matka käy Kamponellan niemen ohitse Messinaan. Sitte lasket pitkin
Kalabrian rannan mutkaa, kunnes Melito on vasemmalla kädelläsi.
Sitte ... tunnetko tähdet, jotka vallitsevat Ionianmertä!"
"Tunnen ne hyvästikin."
"Sitte käännät Melitosta itään päin Kytereä kohti. Jos jumalat suovat,
en laske ankkuria ennen kuin Antemonan lahteen. Tehtävämme on tärkeä.
Minä luotan sinuun."
Arrius oli varovainen, hyvin varovainen. Hän oli niitä, jotka, vaikka
kyllä kantoivat rikkauksia Praenesten ja Antiumin alttareille,
kuitenkin uskoivat, että sokean jumalattaren suosio pikemmin riippui
anojan omasta arvostelukyvystä ja varovaisuudesta kuin uhreista ja
lupauksista. Hän oli istunut koko yön juhlan sankarina juoma- ja
pelipöydässä, mutta meri-ilma toi hänelle heti takaisin merimiehen
oikean mielen; hän ei tahtonut lähteä levolle ennen kuin tunsi
aluksensa. Oikea asian tuntemus estää paljon sattumuksia. Hän oli
alkanut soutajain esimiehestä, purjepäälliköstä ja perämiehestä; nyt
hän teki tuttavuutta muiden upseerien kanssa, puhutteli meriväen
päällysmiestä, ruokavarain hoitajaa, sotakoneiden johtajaa,
keittiömestaria, eli lyhyesti sanoen, tarkasti kaikki osastot. Ei
mitään jäänyt häneltä huomaamatta. Ja tarkastuksen päätyttyä hän yksin
koko siitä suuresta joukosta, joka tungeskeli ahdasten laivanseinäin
sisällä, tiesi täydellisesti kaikki, mitä oli tarpeeksi matkalle ja
mitä ehkä puuttui. Nyt, huomattuaan kaikki olevan kunnossa, oli hänellä
enää jälellä täydellinen tutustuminen yksityisiin käskyläisiinsä. Se
tehtävä oli arkaluontoisin ja vaikein, mutta hän ryhtyi sitä omalla
tavallaan suorittamaan.
Puolen päivän aikaan kaleri liiteli pitkin meren selkää Paestumin
seuduilla. Tuuli puhui vieläkin lännestä ja paisutti purjetta sen
hoitajan mielihyväksi. Vartiat olivat määrätyillä paikoillaan.
Etukannelle oli tehty alttari ja kylvetty sille suoloja ja ohrajauhoja.
Tribuni toimitti sen edessä juhlallisia rukouksia Jupiterille sekä
Neptunukselle ja muille meren jumalille, vuodatti lupauksia tehden
viiniuhria ja poltti suitsutusta. Nyt hän istui, muhkeana kuin Mars,
pääkajutassaan, paremmin tarkastelemassa väkeänsä.
Kajutta, 65 kertaa 50 jalkaa avara, oli kalerin keskiosastossa ja
sai valoa kolmesta leveästä luukusta. Kattoa kannatti pylväsrivi, ja
melkein kajutan keskipaikassa näkyi maston tyvi, täynnä kiiltäviä
sotakirveitä, keihäitä ja heittokeihäitä. Joka luukulla oli portaat
kummallakin puolen ja jonkinlainen akselilaitos, jolla ne saatettiin
vetää ylös kattoon. Ne kun nyt olivat ylhäällä, oli huone melkein kuin
nykyaikainen kajutta valokomeroineen.
Lukija helposti käsittänee, että tämä huone oli niin sanoaksemme laivan
sydän, kaikkein laivassa olijain asunto. Sitä käytettiin ruoka-,
makuu- ja harjoitushuoneena sekä lepopaikkanakin, mikäli lepoa soivat
rautaiset lait, jotka täällä elämän kytkivät ahtaimpiin rajoihin, ja
kuri, ankara kuin kuolema.
Kajutan takapäässä oli lava, pari kolme porrasta lattiasta koholla.
Sillä istui soutajain päällikkö, edessänsä kaikupöytä, johon hän
vasarallaan löi tahtia soutumiehille. Hänen oikealla puolellaan seisoi
_klepsydra_ eli vesikello näyttämässä aikaa, milloin oli miehiä
vaihdettava. Hänen yllänsä, vielä korkeammalla lavalla, jota kullatut
käsipuut ympäröitsivät, oli tribunin paikka, ja siinä vuode, pöytä ja
_katedra_ eli tyynyillä pehmitetty korkeaselkäinen nojatuoli. Nämä
huonekalut oli keisarin anteliaisuudesta voitu tehdä erittäin komeiksi.
Mukavasti istuen tuolissaan, laivan liikkeiden mukaan keinahdellen,
sotilaanviitta puoleksi heitettynä tunikan päälle ja miekka vyössä,
Arrius tarkasteli väestöänsä, joka puolestaan katseli häntä hyvin
uteliaasti ja tarkkaavasti. Kauimmin Arriuksen katse viipyi soutajissa.
Epäilemättä olisi lukijakin tehnyt samoin, mutta myötätuntoisemmin,
sillä tribuni, kuten päällikön tapa on, katseli heitä vain arvatakseen,
mitähän tulevaisuus oli sylissään tuova.
Siinä katseltavassa sinänsä oli vähä vaihtelua. Pitkin kajutan
sivuja, laivan seinissä kiinni näytti olevan kolme penkkiriviä, mutta
tarkemmin katsoessa voitiin huomata, että siinä olikin vain yksi rivi
kolmiosaisia penkkejä, joissa jokaisessa toinen osa eli jatkos oli
taempana ja ylempänä ensimmäistä ja samoin kolmas osa taempana ja
ylempänä toista. Penkit oli ylipäänsä järjestetty niin, että jokaisen
väliä oli metri, mutta viimeinen kumminkin oli tilan puutteessa niin
jaettu, että sen ylimmäinen sija oli eri paikassa, ensimmäisen penkin
alimman sijan kohdalla. Täten jäi kummankin sivun kuudellekymmenelle
soutajalle kylliksi tilaa, jos kukin vain sovitti liikkeensä kumppanien
mukaan, samoin kuin sotamiehet maalla tiheissä joukoissa marssiessaan
pysyvät tahdissa.
Alimmilla ja keskisijoilla soutajat istuivat, mutta kolmansien sijain
miehillä oli pitemmät airot ja he seisoivat. Airot, joiden kädensijat
olivat valetut täyteen lyijyä, riippuivat notkeista nahkahihnoista,
jotka päästivät ne liikkumaan ikäänkuin liidellen, mutta tämä soutu
vaati suurta taitoakin, sillä äkisti syöksyvä laine tempasi useinkin
mukaansa soutajan, joka ei ollut kyllin varoillansa, ja sysäsi
hänet päistikkaa alas istuimeltansa. Kustakin aironreiästä sai sen
vieressä istuva soutaja runsaasti raitista ilmaa. Valoa tuli ylhäältä
ristikosta, joka oli soutajain päällä rintavaruksen ja kannen välisen
käytävän lattiana. Olisipa siis monesta kohdasta soutajan elämä voinut
olla huonompikin, mutta älköön siltä luultako, että se oli millään
tavoin miellyttävä. Keskustelu oli heiltä kokonaan kielletty. Päivät
päästänsä he tekivät työtänsä sanaakaan vaihtamatta, eivätkä he työn
kestäessä edes nähneet toistensa kasvojakaan. Lyhyet loma-ajat kuluivat
nukkumiseen ja niukan ravinnon syömiseen. Ei heidän koskaan nähty
nauravan eikä kuultu laulavan. Mitäpä hyötyä onkaan ihmisellä kielestä,
jos se ainoastaan huokauksilla ja oihkamisella kertoo, että kaikki
kärsivät, ehkäpä juuri enimmän sen tähden, että kärsivät kukin ääneti
itsekseen. Näiden onnettomain elämä oli kuin hidas maanalainen joki,
joka lakkaamatta pyrkii ylös, mistä vain pääsisi.
Oi Marian poika! Oikeuden miekalla on nyt sydän, ja sinulle olkoon
kunnia siitä! Mutta siihen aikaan, josta kertomuksemme puhuu, täytyi
vankien tehdä kaikenlaista orjantyötä. Kauppa- ja sotalaivastoon
tarvittiin tuhansia. Silloin, kun Druilius saavutti ensimmäisen
merivoiton synnyinmaallensa, olivat roomalaiset itse airoja
pitelemässä, ja soutajat saivat yhtä suuren osan taistelun kunniasta
kuin merisotamiehetkin. Nämä nyt kuvaamamme soutupenkit näyttivät,
minkä muutoksen valloitusten aikakausi oli saanut aikaan, vaikka
ne samalla myöskin kuvasivat Rooman valtiotaitoa ja urhollisuutta.
Melkein kaikkien kansakuntain poikia oli siinä; enimmäkseen
sotavankeja, valittuja väkevyyden ja kestävyyden mukaan. Tuossa
istui brittiläinen, hänen edessään libyalainen ja takanaan Krimin
mies; tuolla skytialainen, gallialainen tai tebeläinen. Roomalaisia
pahantekijöitä veljellisessä sovussa gotilaisten ja longobardien,
juutalaisten, aitiopialaisten ja Meotiin raakalaisten kanssa. Tässä
istui atenalainen, tuossa Irlannista tuotu punatukkainen villi ja
tuolla sinisilmä kimbriläisjättiläinen.
Soutajain työhön ei tarvittu niin suurta taitoa, että se olisi vaatinut
ajatusten ponnistelua, ja miehet olivatkin sivistymättömiä ja raakoja.
Aironlavan veto taa päin, nosto ilmaan, sysääminen eteen päin ja uusi
lasku veteen, siinä koko temppu, ja nämä liikkeet olivat silloin
paraiten suoritetut, kun ne tapahtuivat koneellisesti. Sekin valppaus,
johon ulkona pauhaava meri soutajia pakotti, pysyi viimein vireillä
paremmin vain vaiston tavalla kuin ajattelemalla. Pitkällisestä
orjuudesta nämä miesraukat tulivat tylsiksi, kärsivällisiksi,
sieluttomiksi ja nöyriksi. Heillä oli suuret ruumiinvoimat, mutta
ymmärrys melkein ihan sammuksissa, kuitenkin toki hiukan elää
tuikkavana muutamista vanhoista kalliista muistoista. Viimein kurjuus
tuli heille tottumukseksi, ja heidän olemuksensa paatui uskomattomasti.
Tribuni istui hetkikausia mukavassa, oikealle ja vasemmalle
heilahtelevassa tuolissaan, ajatellen kaikenlaista muuta, vaan
ei suinkaan kaleriorjain kurjuutta. Heidän säännölliset ja aivan
yhtäläiset liikkeensä laivan kummallakin sivulla rupesivat katselijasta
viimein tuntumaan yksitoikkoisilta, niin että hän huvikseen alkoi
tutkia yksityisiä kasvoja. Hän teki piirustimellaan vahatauluun
muistiinpanoja joistakuista, aikoen, jos kaikki kävi hyvin,
merirosvoista valita parempia heidän sijaansa.
Hänen ei sitä varten tarvinnut piirtää muistiin orjain omia nimiä,
sillä heidät oli tuotu kalereihin kuin hautaan. Mukavuuden tähden
heidät merkittiin tavallisesti numeroilla istuinpaikkojensa mukaan.
Mahtavan miehen katse, lipuessaan kasvoista toisiin pitkin kumpaakin
sivua, pysähtyi viimein vasemman sivun 60:een numeroon, jonka
soutupaikka, kuten äsken selitimme, oli yksikseen ylhäällä ensimmäisen
penkin alimman sijan kohdalla.
Tämä kuudennenkymmenennen numeron paikka oli muutamaa jalkaa ylempänä
tribunin lavaa ja jotenkin lähellä häntä. Ristikkokannesta soutajan
pään päältä tulevassa valossa hän näkyi hyvin selvästi tribunille,
siinä seistessään soutamassa, alastomana kuten kumppanitkin, paitsi
vyötä vyöllä. Näkyipä hänessä kuitenkin monta kohtaa, jotka puhuivat
hänen puolestansa. Arrius ei ollut yksinomaan pelaaja, vaan osasi
muutakin; hän oli myöskin miehen ruumiinrakennuksen tuntija, ja
maalla hän huvikseen kävi gymnasioissa ihmettelemässä kuuluisimpia
voimistelijoita. Epäilemättä hän oli joltakin opettajalta saanut
kuulla, että voima riippuu yhtä paljon lihasten laadusta kuin
suuruudestakin ja että, päästäkseen eteväksi voimain käyttämisessä,
tarvittiin yhtä hyvin sielullista älyä kuin itse voimaakin. Kun tämä
mielipide oli tullut ikään kuin hänen keppihevosekseen, oli hän vallan
väsymätön etsiessään soveliaita henkilöitä sen vahvistukseksi.
Saatamme vakuuttaa, että tribuni täydellisyyttä etsiessään useinkin sai
aihetta pysähtyä tutkimaan, vaan harvoinpa hän sentään tutkimuksensa
päätyttyä saattoi olla täysin tyytyväinen. Niin suuresti ei ollut vielä
koskaan hänen huomionsa kiintynyt kehenkään kuin nyt tähän nuorukaiseen.
Joka aironvedon alussa näkyivät soutajan kasvot ja ruumis suoraan
sivulta tribunille, ja liike päättyi siten, että ruumis oli nojallaan
taa päin ja kädet vetivät airon tyveä likemmäksi. Tämän liikkeen sulous
ja tyyneys saattoivat ensin epäilemään ponnistusten rehellisyyttä,
mutta pian se epäilys haihtui. Miehen jäntevyys hänen työntäessään
airoa eteenpäin ja kaikki hänen liikkeensä kylliksi osoittivat suurta
voimaa ja taitoa. Nojatuolissa istuva arvostelija sai nyt tilaisuutta
voiman ja taitavuuden vertailuun, joka oli hänen uuden teoriansa ydin.
Tämän tarkastuksen aikana Arrius huomasi soutajan nuoruuden.
Tietämättä, miten vähä ikää nuorukaisella oli, hän huomasi
ainoastaan hänen pituutensa sekä hänen jäsentensä erittäin kauniin
sopusuhtaisuuden. Käsivarret ehkä olivat vähän pitkähköt, mutta
sekin moite heti raukesi, kun vain huomioon otettiin niiden valtavat
lihakset, jotka muutamissa liikkeissä paisuivat ikään kuin solmuihin
kiertyvät köydet. Joka kylkiluu näkyi rintakehästä. Mutta se laihuus
oli juuri sellainen terve ruumiin muoto, johon niin kilvan pyrittiin
taistelukouluissa. Sitä paitsi oli soutajan työtavassa jotakin
sopusuhtaisuutta, joka soveltui tribunin uusiin teorioihin ja varsinkin
kiihdytti hänen uteliaisuuttaan ja huomiotaan.
Kohta hän jo halusi nähdä miehen kasvoja. Pää oli kaunismuotoinen
ja liikkui kaulan päässä, joka oli juuresta leveä, vaan kuitenkin
erittäin taipuisa ja miellyttävä. Kasvot, syrjästä päin nähden, olivat
itämaiset, ja niissä oli tuota hienoutta, jota ainiaan on pidetty jalon
suvun ja älykkään sielun tuntomerkkinä. Tribunin osanotto tuli näistä
havainnoista yhä syvemmäksi.
"Jumalain nimessä", hän sanoi itsekseen, "tuo mies miellyttää minua.
Hänellä on paljon lupaava ulkomuoto. Tahdon ottaa tarkemman selon
hänestä."
Samassa tribuni sai nähdä, mitä toivoi. Soutaja käänsi päänsä
katselemaan häntä.
"Kas juutalainen, ja vasta poika!"
Tästä tribunin katseesta, joka niin värähtämättä tähysteli orjaa,
nuorukaisen silmät suurenivat. Veri syöksähti poskille ja airo viivähti
kädessä. Heti "hortatorin" vasara kumahti vihastuneesti pöytään.
Soutaja vavahti, käänsi kasvonsa pois inkvisitorista ja laski airon
painumaan puoliväliin alas, niin kuin olisi saanut suulliset nuhteet.
Katsahtaessansa uudestaan tribuniin hän hyvin kummastui. Tämän huulilla
leikitteli hyväntahtoinen hymy.
Tällä välin laiva laski Messinan salmeen ja samannimisen kaupungin
ohitse edelleen itää kohti, jättäen jälelleen Etnan savupylvään.
Arrius joka kerran kun palasi lavallensa kajuttaan teki yhä uudelleen
havaintojansa soutajasta ja sanoi lakkaamatta itsekseen:
"Tuolla pojalla on sielua! Juutalainen ei ole raakalainen. Minun pitää
oppia tuntemaan hänet tarkemmin."