Kvintus Arrius.
Misenum-kaupunki, muutaman peninkulman päässä lounaiseen päin
Neapelista, on antanut nimen taipaleellekin, jolla se on. Suuri joukko
raunioita on siitä vain nyt jälellä, mutta vapahtajamme 24:nä vuonna,
johon aikaan nyt siirrämme lukijan, se oli huomattavimpia paikkoja
Italian länsirannalla; sillä Ravenna ja Misenum olivat ne kaksi
satamaa, joissa Rooman valtiolla ainiaan oli mahtavat sotalaivastot
valmiina lähtemään milloin hyvänsä vesille.
Jos huvimatkustaja olisi mainittuna vuonna tullut taipaleelle
ihastelemaan sen näköaloja, hän varmaankin olisi noussut muurille,
kääntänyt selkänsä kaupunkia kohti ja katsellut Neapelin lahtea,
joka silloin oli yhtä viehättävä kuin nytkin. Hän olisi silloin,
kuten nytkin, nähnyt verrattoman kauniin rannikon, Vesuviuksen
savuavan huipun, tummansinisen taivaan, leikittelevät aallot, Ishian
edessänsä, Kaprin vähän etäämpänä. Hänen katseensa olisi liidellyt
kauniista kuvasta toiseen ja samaa tietä takaisin etelämaisen ilman
läpi. Mutta viimein -- sillä silmä väsyy liian paljoon kauneuteen,
kuten suu liikoihin herkkuihin -- se olisi pysähtynyt tarkastamaan
näytelmää, jota nykyaikainen matkailija siellä ei näe: siinä puoli
Rooman varalaivastoa joko parhaillaan harjoittelihe taikka lepäsi
harjoituksistaan aivan hänen edessänsä. Tätä paitsi oli Misenum
kolmelle hallitsijalle erittäin sovelias yhtymäpaikka, jossa heidän
sopi hyvässä rauhassa jakaa keskenänsä "koko maailma".
Muinaiseen aikaan päästiin kaupungista muurin holviportista ulos
merelle, jonne aallonmurtaja ulottui monta stadiota laineiden keskelle.
Eräänä viileänä syyskuun aamuna häiritsi mainitun holviportin kohdalla
muurilla oleksivaa vartijaa meluava ihmisjoukko, joka tuli alas katua
pitkin. Hän katsahti siihen ja vaipui jälleen entiseen puoliuneensa.
Siinä joukossa oli kaksi- tai kolmekymmentä henkilöä, useimmat orjia,
käsissä soihdut, joista levisi hyvin vähä valoa, vaan sitä enempi
savua ja väkevää narduksen tuoksua. Heidän herransa astuivat edeltä
käsivarret toistensa kainaloissa. Toisella heistä, noin 50 vuoden
ikäisellä, oli harvalla tukallaan laakeriseppele. Huomiosta päättäen,
jota hänelle osoitettiin, hän näytti olevan jonkin juhlallisen
kunnioituksen aiheena. Kaikilla oli yllä valkoiset, leveillä
purppurareunuksilla koristetut villa-togat. Vartia oli nähnyt kylliksi.
Hän tiesi kysymättäkin heidän olevan ylhäisiä ja saattavan jotakin
ystävää laivalle läpi yön kestäneestä juhlasta. Kulkijain keskustelu
vielä enemmän vahvisti tätä otaksumaa.
"Ei, Kvintus", sanoi muuan juhlan seppelöidylle sankarille, "ei ole
oikein kohtalon riiistää sinua niin pian meidän seurastamme. Vasta
eilen sinä palasit mereltä Herkuleen pylväiltä saakka. Pitäisihän sinun
ainakin saada aikaa oppia edes astumaan kuivalla maalla."
"Kastor avita! jos miehen sopii käyttää naisten valaa", sanoi toinen
puolijuopuneen äänellä; "älkäämme valittako. Kvintus ystävämme tahtoo
vain voittaa takaisin, mitä menetti tänä yönä. Nopan heitto heiluvalla
laivan kannella ei ole samaa kuin maalla, eikö totta, Kvintus?"
"Älkäämme parjatko kohtalon jumalatarta!" neuvoi kolmas, "hän ei ole
sokea eikä huikentelevainen. Antiumin luona, jossa Arrius-ystävämme
häneltä kysyy neuvoa, hän vastaa ystävällisesti, ja merellä hän
oleskelee hänen kanssansa peräsimen luona. Tosin se jumalatar ottaa
hänet nyt pois meiltä, mutta eikö hän aina ole lahjoittanut hänelle
uutta voittoa?"
"Kreikkalaiset ne hänet pois vievät. Syyttäkäämme heitä eikä jumalia.
Kun he oppivat kauppiaiksi, unhottui heiltä sotataito."
Täll'aikaa seurue jo astui holviportista ulos aallonmurtajalle, joka
samoin kuin koko lahtikin kylpi aamuloistossa. Laineiden loiskina
tuntui vanhasta merimiehestä tutun tervehdykseltä. Hän veti ilmaa aimo
siemauksen rintaansa, ikään kuin meri-ilma olisi ollut hänestä paljoa
parempaa kuin narduksen tuoksu, ja nosti ylös kätensä.
"Minun uhrini toimitettiin Praenesten eikä Antiumin luona, ja kas!
Tuuli on lännessä. Kiitos sulle, Fortuna, äitini!" hän sanoi vakavasti.
Ystävät toistelivat hänen huudahdustansa ja orjat liehuttelivat
soihtuja.
"Hän tulee tuolla!" hän jatkoi, osoittaen aallonmurtajan toiselta
puolen lähestyvää kaleria. "Mitäpä muuta hallitsijaa merimies
tarvitsee? Onko sinun Lukretiasi viehättävämpi, Kajus?"
Hän katseli loistavin silmin laivaa, ja siitä tosiaankin kannatti
jonkun verran ylpeilläkin. Valkoinen purje oli laskoksissa maston
tyvipuolen ympärillä; airot kohosivat ja laskeutuivat, näkyivät taas
hetkisen ikään kuin siivet lentämässä ja sitte taas sukelsivat veteen
mitä tarkimmassa tahdissa.
"Jumalat sinua säästäkööt ja suojelkoot!" hän sanoi, silmät vakavasti
laivaa kohti. "He lähettävät meille sopivia tilaisuuksia. Oma vikamme
on, jos jätämme ne käyttämättä. Ja mitä kreikkalaisiin koskee,
niin unhotathan, hyvä Lentulus-ystäväni, että ne merirosvot, joita
rankaisemaan minä lähden, ovat kreikkalaisia. Voittaa heidät on
arvokkaampaa kuin saada sata voittoa Afrikassa."
"Aigeian-merellekö siis matkasi käy?"
Merimiehen katse pysyi yhä laivaan kiintyneenä.
"Mikä sulous! mikä ripeys! Lintukaan tuskin vähemmän välittää
aalloista. Katsokaas!" hän sanoi, mutta jatkoi samassa: "Anteeksi,
hyvä Lentulus, minä tosiaankin purjehdin Aigeian merelle, ja kun
lähtöni on niin lähellä, kerron myöskin, mitä varten, mutta jääköön se
kertomatta tämän etemmäksi. En tahdo, että te moittisitte duumviriä,
kun häntä ensi kerran tapaatte. Hän on ystäväni. Kreikanmaan ja
Aleksandrian välinen kauppa on tuskin pienempi kuin Aleksandrian ja
Rooman välillä. Sen puolen asujamet eivät muistaneet viettää elojuhlaa,
ja Triptolemus siitä kostoksi antoi heille sadon, jota tuskin kannatti
korjatakaan. Kauppa ainakin on kasvanut niin suureksi, ett'ei se
siedä enää päivänkään pysähdystä. Olette luultavasti kuulleet myöskin
puhuttavan Kersoneson merirosvoista, jotka piilevät Eukseinossa.
Totta, Bakkus auta, uskaliaampia ei ole kuin he! Eilen tuli sana
Roomaan, että heitä on suuri laivasto soutanut ulos Bosporoosta ja
upottanut kalerit Byzantionin ja Kalkedonin edustalta; sitte he
ovat purjehtineet Propontista pitkin ja yhä ahneempina saapuneet
Aigeianmerelle. Viljakauppiaat, joilla on laivoja Välimeren itäosissa,
ovat peloissaan. He kävivät keisarille itselleen valittamassa, ja
tänään lähtee Ravennasta satakunta kaleria ja Misenumista" -- hän
vaikeni, kiihdyttääkseen kuulijainsa uteliaisuutta ja jatkoi sitte
hiukan ylpeästi -- "yksi."
"Onnellinen Kvintus! Onnittelemme sinua."
"Etevämmyys raivaa ylennyksen tietä. Tervehdimme tulevaa duumviriä, ei
sen vähempää."
"Kvintus Arrius duumviri sointuu paremmalta kuin Kvintus Arrius
tribuni."
Jotenkin sellaiset olivat onnittelut, joita yöllisen juhlan sankarille
sateli ystäviltä.
"Minä iloitsen muiden kanssa", sanoi eräs pohmeloinen kumppani;
"mutta olenpa käytännön mies, duumvir, ja ennen, kuin saan selville,
voiko ylennys tuottaa sinulle noppain käyttötaitoa vai eikö, en voi
arvostella, tarkoittavatko jumalat sinun etuasi vai vahinkoasi
tässä ... tässä hommassa."
"Kiitos, kiitoksia sydämmestäni!" vastasi Arrius kaikille. "Jos teillä
olisi lyhdyt, sanoisin teitä augureiksi. Totta tosiaan! Minä menen
vielä pitemmälle ja näytän, miten kelpo mestarit te olette ennustamaan.
Katsokaa itse!"
Hän veti togansa laskoksesta esiin papyrus-käärön ja antoi sen ystävien
katseltavaksi, sanoen:
"Tämän minä sain pöydässä eilisiltana ... Sejanukselta."
Se nimi kaikui mahtavalta silloisten roomalaisten korvissa. Se ei
silloin vielä ollutkaan niin tahrainen, jommoiseksi se sittemmin tuli.
"Sejanukselta!" kaikki yhteen ääneen ihmettelivät ja tunkeutuivat
lukemaan ministerin kirjoitusta.
"_Sejanus K. Caecilius Rufukselle, duumvirille. Roomasta XIX
Kal. Sept_.
Keisarilla on ilmoitusten johdosta hyvä ajatus tribuni Kvintus
Arriuksesta. Varsinkin hän on kuullut hänen urhotöistään
länsimerellä, ja hänen tahtonsa on siis, että Kvintus Arrius heti
siirretään itäpuolelle.
Sitä paitsi on keisarin tahto, että sinä viivyttelemättä lähetät
sata ensi luokan kolmisoutuista niitä merirosvoja vastaan, jotka
ovat ilmestyneet Aigeianmerelle, ja että Kvintus lähetetään sen
laivaston päälliköksi.
Yksityiskohdat jätetään sinun huoleksesi, hyvä Caecilius.
Hätä on suuri, kuten näkyy sanomista, jotka tähän liitetään sinun
ja Kvintuksen luettaviksi.
_Sejanus_."
Arrius piti hyvin vähän lukua kirjoituksen sisällyksestä. Yhä
likemmäksi lähenevä laiva veti puoleensa koko hänen huomionsa. Hän
katseli sitä innostunein silmin. Viimein hän liehutti togansa helmoja
ilmassa, ja vastaukseksi siihen merkkiin levisi tulipunainen lippu
laivassa _aplustren_ eli sen viuhkamaisen osan kohdalle, joka ulkoni
laivan perästä. Joukko merimiehiä ilmestyi aluksen laidoille ja riensi
nuoria myöten ylös _antennalle_ eli raakapuulle ja kääri purjeen
kokonaan kiinni. Keula kääntyi ja airojen liike kiihtyi, niin että
kaleri kilpahevon vauhdilla lähestyi paikkaa, jossa Arrius ystävineen
seisoi. Arrius katseli sen liikuntaa huomattavasti kirkastuvin silmin.
Kolmisoudun käänteiden nopeus ja tarkka pysyminen määrätyssä suunnassa
saivatkin luottamaan sen merikelpoisuuteen.
"Nymfien nimessä", sanoi eräs ystävistä, antaessaan takaisin
kirjekäärön, "eipä enää maksa ennustaa ystävällemme loistavaa
tulevaisuutta. Johan hän sen on saanut. Maineteoilla hän nyt
ystävyyttämme ravitsee. Mitä muuta, Kvintus, sinulle vielä kuuluu?"
"Ei mitään muuta", sanoi Arrius. "Uutiset, jotka nyt saitte kuulla,
ovat jo vanhoja Roomassa, ainakin palatsissa ja torilla. Duumviri on
varovainen. Mitä minun on tehtävä ja missä löydän laivastoni, sen hän
sanoo vasta laivalla, jossa lukittu käskykirja on minua odottamassa.
Jos kuitenkin teillä sattuu tänään olemaan joku uhripäivä, niin
rukoilkaa jumalia ystävän puolesta, joka käyttelee purjeita ja airoja
jossakin Sisilian puolella. Mutta tässä jo kaleri onkin, ihan rantaan
laskemassa", hän sanoi, kääntyen taas laivaan päin. "Sen päällystöön
olen huvitettu tutustumaan; sillä heidän kanssansa minä täst'edes
purjehdin ja taistelen. Ei ole helppo laskea rantaan tällaisella
rannikolla, niin että tässä nyt kyllä voidaan arvostella heidän
taitoansa."
"Mitä, etkö tunne kaleria ennestään?"
"En ole sitä koskaan ennen nähnyt, enkä tiedä, onko siinä yhtään
ainoata tuttua."
"Eikö se ole varomatonta?"
"Ei se mitään tee! Me merimiehet pian tutustumme. Äkilliset vaarat
tuovat meille joko ystävyyttä tai vihaa."
Kaleri, kuuluva siihen luokkaan, jota sanottiin "liburilaisiksi
laivoiksi", oli pitkä ja kapea ja nopeita liikkeitä varten tehty.
Keula oli jalomuotoinen. Vesi suihkusi kaarena ilmaan, kun se tulla
rynnisti esiin, niin että pisarat roiskuivat keulahuipun ylitse,
joka miellyttävästi kaareutuen nousi kahden miehen korkeuteen
kannesta. Keulaa koristivat raakunkuoriin puhaltelevien tritonien
eli merijumalien veistokuvat. Keulan alta ojentui eteenpäin köliin
kiinnitetty _rostrum_, terävä ja lujasti raudoitettu puukuono, jota
käytettiin murtimena taistelussa. Pitkin sivuja keulasta perään asti
oli runsaasti koristeltu rintavarus. Sen alla näkyi kolme riviä
aukkoja, joita jokaista suojeli härännahkainen kilpi, ja niissä
aukoissa liikkuivat airot, kuusikymmentä oikealla ja kuusikymmentä
vasemmalla puolella. Kaksi vahvaa köyttä, jotka juoksivat keulan läpi,
osoittivat etukannelle sijoitettujen ankkurien lukua.
Yläkannen yksinkertaisuudesta voitiin päättää, että soutajat olivat
kalerin varsinaisena laivaväestönä. Mastoa, joka seisoi vähän
keskikohdan etupuolella, pitivät pystyssä tuet etu- ja takapuolelta
sekä köydet, jotka siitä oli pingoitettu rintavaruksen sisäpuoleen.
Muilla nuorilla hoidettiin suurta nelikulmaista purjetta ja raakapuuta,
johon se oli kiinnitetty. Rintavaruksen yläpuolella näkyi kansi.
Paitsi merimiehiä, jotka olivat käärineet kokoon purjeen ja vielä
viipyivät raakapuulla, näkyi kalerin keulassa ainoastaan yksi
mies, kypärä päässä ja kilpi kädessä. Aluksen sata kaksikymmentä
tammiairoa, joita hohkakivellä hiominen ja alituinen aaltojen huuhtelu
piti valkoisina ja kiiltävinä, nousivat ja laskeutuivat kuin yhden
ainoan käden liikuttamina ja kulettivat kaleria eteenpäin nykyisten
höyrylaivain vauhdilla.
Laiva syöksyi niin nopeasti ja rohkean näköisesti satamasillan
haaraketta kohti, että sillä seisovat tribunin ystävät huolestuivat.
Yht'äkkiä keulassa seisova mies nosti kätensä merkitsevään
viittaukseen; kaikki airot nousivat, liitelivät hiukan aikaa ilmassa
ja putosivat yht'aikaa jälleen alas. Vesi kiehui ja kuohui aironlapain
ympärillä; kaleri vapisi pitkin pituuttansa ja pysähtyi ikään kuin
säikäyksestä. Taas viittaus, ja airot kohosivat uudestaan, liitelivät
ilmassa ja painuivat alas, mutta tällä kertaa oikeat airot soutivat,
vasemmat huopasivat. Kolme kertaa airot sillä tavalla nousivat ja
soutivat vastakkain; alus kääntyi kuin kepin nenässä ja hitaasti laski
kylkensä satamasillan laitaan.
Tämä liike toi näkyviin kalerin perän kaikkine koristuksineen:
tritoneja samoin kuin keulassa, suurilla korkokirjaimilla piirretty
nimi, sivulle kiinnitetty peräsin ja se lava, jolla perämies muhkeana,
täysissä sotilasvaruksissaan istui, kädet peränpitonuorissa. Hänen
päänsä päällä kaareutui korkea, kullattu aplustre, veistetty
sahalaitaisen lehden muotoon.
Kalerin kääntyessä rantaan kajahti lyhyt ja kova torven törähdys ja
merisotamiehet riensivät luukuista ylös kannelle, jokaisella oivalliset
kypärät, kiiltävät kilvet ja heittokeihäät. Sotamiehet järjestyivät
kuin taisteluun, joll'aikaa laivamiehet kiipesivät nuoria myöten
ylös raakapuulle istumaan. Upseerit ja soittajat asettuivat samoin
määrätyille paikoilleen. Kaikki se tapahtui nopeasti ilman hälinää
ja häiriötä. Kun airot koskivat satamasiltaan, pistihe pikku silta
perämiehen kannelta rantaan.
Tribuni kääntyi nyt saattajiinsa päin ja sanoi arvokkaammalla äänellä
kuin tähän asti:
"Velvollisuus odottaa, hyvät ystävät."
Hän otti seppeleen päästänsä ja antoi nopanheittäjälle.
"Ota tämä seppele, sinä noppain suosikki! Jos minä palaan, koetan
voittaa sinulta takaisin sestertioni. Jos palaan, niin palaan
voittajana; muuten en. Seppeleen saatat ripustaa huoneesesi."
Hän levitti kätensä saattajiansa kohti, ja he tulivat yksitellen
ottamaan vastaan hänen syleilyänsä.
"Jumalat olkoot kanssasi, Kvintus!" he toivottivat.
"Jääkää hyvästi!" kuului vastaus.
Kvintus viittasi kädellään orjille, jotka liehuttivat soihtujansa,
ja kääntyi sitte odottavaan laivaan. Hänen astuttuaan käyntisillalta
kaleriin helähtivät torvet soimaan ja aplustren päälle levisi _vexillum
purpureum_ eli purppuranpunainen amiralilippu.