Herodes ja tietäjät.
Samana iltana ennen auringonlaskua oli muutamia vaimoja pesemässä
vaatteita niiden portaiden yläastuimella, jotka veivät alas Siloan
lammikkoon. He olivat kukin polvillaan suuren saviastian edessä.
Portaiden alapäässä seisova tyttö anteli heille vettä ja lauleli
täyttäessään ruukkuansa. Laulu kaikui iloiselta ja epäilemättä
helpotti pesijäin työtä. Välistä he kyykistyivät kantapäidensä varaan
ja katselivat Ofel-kukkulaa taikka päinvastaisella taholla olevaa
"Kompastuksen kalliota", jonka huippu heikosti loisti sammuvan auringon
säteistä. Heidän siinä ahkerasti hieroskellessaan ja puserrellessaan
vaatteita tuli kaksi naista heidän luoksensa, molemmilla vesiastiat
selässä.
"Rauha olkoon teille!" sanoi toinen tulijoista.
Pesijät lakkasivat työstään, nousivat, puristivat veden pois käsistään
ja vastasivat tervehdykseen.
"Kohta on jo ilta ja aika lopettaa."
"Työaika ei koskaan lopu", kuului vastaus.
"Mutta alkaa jo levon aika ja..."
"Ja aika kuulustella, mitä uutta on tapahtunut", sanoi toinen väliin.
"Onko teillä mitään kerrottavaa?"
"Ettekö sitte ole kuulleet?"
"Emme."
"Sanotaan että Kristus on syntynyt", sanoi uutisten levittelijä,
päästen siten alkuun.
Oli merkillistä nähdä, miten vaatteiden pesijäin kasvot kirkastuivat
uteliaisuudesta; astiat tanssivat ylemmältä paikaltaan alassuin
toiselle puolelle istuimiksi omistajilleen.
"Kristusko!" he huudahtivat.
"Niin sanotaan."
"Kutka sitä sanovat?"
"Kaikki; sehän on ihan yleinen puheaine."
"Uskooko sitä kukaan?"
"Iltapäivällä tuli kolme miestä Kidronin ojan ylitse Sikemin tietä
myöten", vastasi kertoja laveasti, poistaakseen kaikki epäilykset.
"Jokaisella heistä oli valkoinen, pilkuttoman puhdas kameli, suurempi
kuin koskaan ennen on nähty Jerusalemissa."
Kuulijat katselivat, suut silmät auki pelkästä ihmettelystä.
"Niin ylhäisiä ja rikkaita ne miehet olivat", jatkoi vaimo, "että he
istuivat silkkitelttojen suojassa; satulan nuput olivat kullasta,
kuten suitsien rimpsutkin, ja kulkuset hopeasta ja ne soittivat oikeaa
musiikkia. Ei kukaan heitä tuntenut; he näyttivät siltä kuin olisivat
maailman ääristä asti. Yksi heistä vain puhui ja kysyi jokaiselta,
kenen tiellä tapasi, myöskin vaimoilta ja lapsilta: 'Missä on äsken
syntynyt juutalaisten kuningas?' Ei kukaan vastannut eikä kukaan
ymmärtänyt, mitä he tarkoittivat. He ajoivat edelleen, sanottuaan
vielä: 'Me näimme hänen tähtensä idässä ja tulimme osoittamaan hänelle
kunnioitustamme.' Samaten kysyivät he myöskin portilla roomalaiselta
päälliköltä, mutta hän ei ollut viisaampi kuin yksinkertainen
kansakaan, vaan neuvoi heitä menemään Herodeen tykö."
"Missä he nyt ovat?"
"Majatalossa. Satoja on jo käynyt heitä katsomassa, ja vielä useampia
on sinne yhä menossa."
"Ketä he ovat?"
"Sitä ei kukaan tiedä. Sanotaan heidän olevan persialaisia, viisaita
miehiä, jotka puhelevat tähtien kanssa; ehkäpä ovat profeettoja kuten
Elias ja Jeremias."
"Mitä he tarkoittavat juutalaisten kuninkaalla?"
"Kristusta ja että hän on juuri nyt syntynyt."
Eräs vaimoista nauroi ja ryhtyi jälleen työhönsä, sanoen: "Hyvä, kun
saan nähdä hänet, niin sitte minä uskon."
Toinen oli samaa mieltä: "Ja minä, niin, kun minä näen hänen herättävän
kuolleita, silloin minäkin uskon."
Kolmas sanoi hiljaa: "Hän on ollut kauan luvattuna. Minulle riittää,
kun näen vain hänen parantavan spitalisen."
Naiset istuivat jutellen yhdessä, kunnes ilta tuli ja sen tuoma viileys
pakotti heidät menemään kotiinsa.
* * * * *
Myöhemmin iltasella, ensimmäisen yövartion paikoilla, oli palatsiin
Sionille saapunut noin viisikymmentä miestä, jotka kokoontuivat
ainoastaan Herodeen nimenomaisesta käskystä, milloin hän tahtoi
saada selityksiä joistakin juutalaisen lain tai historian syvemmistä
salaisuuksista. Se oli lyhyesti sanoen kokous, jossa oli läsnä
synagogain opettajia, etevimpiä pappeja ja kuuluisimpia kirjanoppineita
kaupungista, yleisen mielipiteen johtajia, eri uskonsuuntien
selittäjiä, sadduseusten sankareita, farisealaisia sananhalkasijoita
ja essealaisten lahkoon kuuluvia, tyynimielisiä, suvaitsevaisia
stoalais-filosofeja.
Huone, jossa kokous pidettiin, oli palatsin sisimmäisiä, avara
ja roomalaiseen tapaan rakennettu. Lattia oli marmorilevyistä,
ikkunattomat muurit alhaalta vuoratut ja ylt'yleensä kuvikkaiksi
maalatut sahraminkeltaisella värillä. Keskellä huonetta seisoi suuri
sohva, peitetty tyynyillä, jotka olivat päällystetyt vaaleankeltaisella
kankaalla. Tämän U:n muotoon tehdyn sohvan aukko oli ovea kohti,
ja polvekkeessa eli keskikohdalla sisäpuolella seisoi suunnattoman
suuri pronssinen kolmijalka, kalliisti koristettu kullalla ja
hopealla, ja sen kohdalla riippui katosta seitsenhaarainen kruunu,
jonka joka haarassa oli palava lamppu. Sohva ja lamppu olivat ihan
juutalaismalliin tehdyt.
Miehet istuivat sohvalla itämaiseen tapaan, muuten aivan
samankaltaisissa, vaan erivärisissä puvuissa. He olivat enimmäkseen
jo vanhanpuolisia miehiä; jokaisen kasvot olivat suuren parran
peitossa; nenät olivat isot ja suuria mustia silmiä syvensivät tuuheat
kulmakarvat. Heidän ryhtinsä oli vakava, arvokas ja patriarkalinen.
Lyhyesti sanoen: Sanhedrim eli suuri neuvoskunta oli siinä koossa.
Hän, joka istui kolmijalan edessä sohvan keskellä, muut jäsenet
oikealla ja vasemmalla puolella, kaikki yhtaikaa silmäin edessä,
oli nähtävästi kokouksen puheenjohtaja, ja hän olisi ehdottomasti
heti paikalla vetänyt puoleensa kenen hyvänsä huomion, joka olisi
astunut saliin. Hänellä oli oikeastaan pitkä vartalo, mutta nyt jo
hyvin kokoon kutistunut. Hänen valkoinen nuttunsa oli olkapäiltä
alas laskoksissa, niin ett'ei voinut huomata mitään jäntereitä, vaan
ainoastaan kulmikkaan ruumiin. Kädet olivat puoleksi piilossa valkoisen
ja punaisen juovikasten silkkihihojen alla ja ristissä polvilla.
Puhuessaan hän välistä vavisten ojensi oikean käden etusormea; muuta
liikettä hän ei näyttänyt kykenevänkään tekemään. Mutta hänen päänsä
oli jalomuotoinen. Muutamat hiuskarvat, valkoisemmat kuin hienoksi
vedetty hopea, seppelöitsivät hänen niskaansa; leveällä, aivan
pyöreällä päälaella oli nahka lujasti kiinni ja paistoi tulen valossa
oikein loistavasti; ohimot olivat kolollaan syvässä ja otsa kohosi
niiden väliltä kuin epätasainen kallio; silmät olivat syvällä ja
himmeät, nenä terävä ja kasvojen alapuolta peitti parta, aaltoileva
ja kunnianarvoinen kuten Aaronin. Se oli Hillel, babylonialainen.
Profeettain sijaan, jotka jo ammoin sitte olivat sukupuuttoon kuolleet
Israelista, oli tullut oppineita, joista hän oli etevin; profeetta
muuten kaikin puolin, vaan ilman jumalallisen hengen vaikutusta!
Vielä sadan ja kuuden vuoden iässä oli hän yhä suuren neuvoskunnan
puheenjohtajana.
Pöydällä hänen edessään oli pergamenttikäärö auki levitettynä, täynnä
hebrealaista kirjoitusta. Hänen takanaan seisoi odottelemassa hyvin
komeasti puettu palvelija.
Keskustelua oli juuri ollut, mutta silloin, kun saatamme lukijan tähän
kokoushuoneesen, oli jo päästy päätökseen. Kaikki makasivat lepäävässä
asennossa, ja kunnianarvoinen Hillel, liikahtamatta paikastaan, huusi
palvelijaa: "St!"
Nuorukainen lähestyi kunnioittavasti.
"Mene sanomaan kuninkaalle, että me olemme valmiit antamaan hänelle
vastauksemme."
Poika riensi pois.
Hetkisen kuluttua astui sisään kaksi upseeria ja pysähtyi yksi
kummallekin puolelle ovea. Heidän jälestään tuli vanha mies, yllä
purppuravaate, reunustettu tulipunaisella ja vyötäisiltä sidottu
kiinni kultaisella rengasvyöllä, niin notkealla, kuin olisi se ollut
nahasta. Hänen sandaaliensa hihnat säteilivät kalliista kivistä;
kapea filigramkruunu loisti hänen _tarbooshe'_nsa ulkopuolelta, joka,
pehmeimmästä punaisesta kankaasta tehty päähine, peitti hänen päätänsä
sekä kaulaansa ja hartioitansa, niin että ainoastaan etupuoli oli
paljaana. Sinetin sijasta riippui vyössä puukko. Hän astui eteenpäin
hitain askelin, keppiin nojaten. Päästyään sohvan aukkoon hän vasta
pysähtyi ja nosti katseensa ylös lattiasta; silloin hän vasta ojensihe,
ikään kuin muistaen neuvoston ja heräten sen läsnäolosta. Hän katsoi
uhkamielisesti pitkin sohvaa kuten henkilö, jota on säikäytetty ja joka
etsii vihollistansa; niin synkkä, luulevainen ja uhkaava oli hänen
katseensa. Sellainen oli Herodes Suuri: taudeista riutunut ruumis,
rikoksista haavoittunut omatunto, lahjakas pää, Caesarien riviin
soveltuva sielu. Hän oli nyt seitsemänseitsemättä vuoden iässä, mutta
suojeli valtaistuintansa valppaimmalla epäluulolla, mielivaltaisimmalla
voimalla ja taipumattomimmalla julmuudella.
Nyt kokouksessa tapahtui yleinen liike; vanhimmat kumarsivat
tervehtäen, mutta hovitapoihin tottuneemmat nousivat seisalleen,
taivuttivat polviaan puoleksi ja panivat kätensä ryntäilleen ja
parralleen.
Otettuaan vastaan kaikkein tervehdyksen Herodes astui kolmijalan
luo kunnianarvoisen Hillelin eteen, joka vastaukseksi hänen kylmään
katseesensa vähän kumarsi päätään ja hiukan nosti käsiänsä.
"Vastaus!" kysyi kuningas yksinkertaisesti, vaan käskevästi, katsoen
Hilleliin ja molemmin käsin nojaten keppiinsä.
Patriarkan silmät hehkuivat lempeästi, ja hän vastasi, pää
kumarruksissa, katse kohti kysyjän kasvoja, virkaveljien kuunnellessa
tarkimmasti hänen sanojansa:
"Sinulle, kuningas, tulkoon rauha, jonka Abrahamin, Isakin ja Jakobin
Jumala antaa!"
Toisellaisella äänellä hän sitte jatkoi:
"Sinä kysyit meiltä, missä Kristus on syntyvä."
Kuningas kumarsi, mutta hänen häijy silmänsä tarkasteli yhä viisaan
miehen kasvoja.
"Sellainen oli minun kysymykseni."
"Niinpä, kuningas, sanon omasta ja veljieni puolesta, joista ei kukaan
ole eri mieltä: Betlehemissä Juudanmaalla."
Hillel katsahti kolmijalalla olevaan pergamenttikääröön ja, osoittaen
vapisevalla sormellaan erästä paikkaa, jatkoi: "Betlehemissä
Juudanmaalla, sillä profeetta sanoo: Ja sinä Betlehem Juudanmaalla
et suinkaan ole vähin Juudan pääruhtinasten seassa; sillä sinusta on
tuleva se ruhtinas, jonka pitää minun kansaani Israelia hallitseman."
Herodeen muoto muuttui ja mietiskellessään hänen katseensa kääntyi
pergamenttiin. Toiset, jotka katselivat häntä, tuskin hengittivät. Ei
kukaan virkkanut sanaakaan. Viimein hän kääntyi ja läksi pois huoneesta.
"Veljet", sanoi Hillel, "me saatamme poistua."
Kokous hajosi ja miehet läksivät pois ryhmittäin.
"Simeon", lausui Hillel vielä.
Viisikymmenvuotinen mies, joka kuitenkin vielä oli vilkas kuin
nuorukainen, vastasi ja tuli hänen luoksensa.
"Ota, poikani, pyhä pergamentti ja kääri se varovasti kokoon."
Käsky täytettiin.
"Nyt anna minulle käsivartesi; minä lähden alas kantotuoliini."
Vahva mies pysähtyi. Vanhus tarttui lakastuneilla käsillään tarjottuun
tukeen ja astua köpytteli ovea kohti.
Siten poistui suuren neuvoskunnan kuuluisa esimies poikansa Simeonin
kanssa, joka sittemmin sai periä häneltä viisauden, opin ja viran.
* * * * *
Vielä myöhemmin samana iltana makasivat idästä tulleet tietäjät
valveilla eräässä majatalon osastossa. Kivet, jotka heillä olivat
päänalaisina, olivat niin korkeat, että he saattoivat katsella
avonaisesta holvinkaaresta ulos tähtitaivaalle. Katsellessaan välkkyviä
tähtiä he ajattelivat tämän jälkeen seuraavaa ilmestystä. Miten se oli
tuleva? Mitä se oli oleva? Viimeinkin he nyt olivat Jerusalemissa;
he olivat kaupungin portilla kyselleet etsittäväänsä; he olivat
todistaneet hänen syntyneen; nyt oli vain enää löydettävä hänet, ja
siinä he luottivat johtavaan henkeen. Ihmiset, jotka pitävät korviaan
avoinna kuulemaan Jumalan ääntä tai odottavat merkkiä taivaasta, eivät
voi nukkua. Heidän siten levätessään pysähtyi mies holvikaaren alle ja
siten pimensi heidän makuuhuoneensa.
"Herätkää!" sanoi hän heille, "minulla on teille sanoma, jota ei käy
viivytellä."
Miehet nousivat istualleen.
"Keltä?" kysyi egyptiläinen.
"Kuningas Herodeelta."
Joka mies tunsi väristystä koko ruumiissansa.
"Ettekö te ole majatalon hoitaja?" kysyi vielä Baltasar.
"Olen."
"Mitähän asiaa kuninkaalla on meille?"
"Hänen sanansaattajansa on ulkona; vastatkoon hän."
"Sinä olit oikeassa, veljeni", sanoi kreikkalainen, majatalon
vartian poistuttua. "Meidän kyselymme tiellä tapaavilta ihmisiltä ja
portin vartialta on levittänyt tietoa tulostamme. Minä olen utelias.
Nouskaamme heti ylös."
He nousivat, sitoivat sandaalit jalkaansa, käärivät manttelit
ympärilleen ja menivät ulos.
"Minä tervehdin teitä ja pyydän anteeksi; mutta kuningas, minun
herrani, lähetti minut kutsumaan teitä palatsiin, jossa hän tahtoo
yksityisesti puhutella teitä", ilmoitti sanantuoja.
Porttiovessa riippuvan lampun valossa tietäjät katsoivat toinen
toisiansa ja huomasivat, että henki oli heidän kanssansa. Sitte
egyptiläinen meni vartian luo ja kuiskasi hänelle niin hiljaa,
ett'eivät muut kuulleet: "Te tiedätte, missä meidän tavaramme ovat
pihassa ja missä kamelit ovat. Sill'aikaa, kun olemme poissa, laittakaa
kaikki valmiiksi lähtöön, jos siksi tulisi."
"Menkää vain pelkäämättä ja luottakaa minuun", vastasi esimies-vartia.
"Kuninkaan tahto on meidän tahtomme", sanoi Baltasar sanantuojalle, "me
seuraamme teitä."
Pyhän kaupungin kadut olivat ahtaat silloin kuten nytkin, mutta eivät
niin epätasaiset eivätkä likaiset, sillä suuri rakennusmestari Herodes
ei ollut se mies, joka tyytyi kauniisen kuoreen, vaan vaati puhtautta
ja mukavuutta. Ystävykset seurasivat sanantuojaa puhumatta mitään.
Heikossa tähtien valossa, joka vielä himmeni kahden puolen kohoavain
muurien välillä ja toisinaan kokonaankin katosi siltain alla, joita oli
tehty katolta toiselle, nousivat he vastamäkeen. Viimein he saapuivat
portille, joka kohosi poikki kadun. Kahden liekin valossa, jotka
palaa loimottivat suurissa metalliastioissa, he näkivät vilahduksia
kartanosta ja huomasivat kaksi vartiaa, jotka liikahtamatta nojasivat
aseitansa vasten. Kenenkään estämättä he astuivat sisälle rakennukseen.
Monen pihan ja holvitetun esihuoneen kautta he viimein saapuivat
portaille, jotka veivät ylös korkeaan torniin. Äkkiä heidän oppaansa
pysähtyi, osoitti avonaista ovea ja sanoi:
"Astukaa tuonne! Kuningas on siellä."
Lauhkea santelipuun tuoksu täytti huoneen, johon he astuivat ja
jonka sisustus osoitti melkein naisellista mieltymystä komeuteen.
Keskellä lattiaa oli kirjava matto ja sillä valtaistuin. Vieraat
ainoastaan hätäisesti ehtivät katsahtaa huoneen kalustoa: veistoksilla
koristettuja ja kullattuja ottomani-sohvia ja muita makuusohvia;
viuhkoja, saviastioita ja soittokoneita; kultaisia kynttiläjalkoja,
jotka välkkyivät omasta valostaan; seinät, maalatut hekkumalliseen
kreikkalaismalliin, joka oli saanut fariseukset peittämään kasvonsa
pyhästä kauhusta; kaikkialla komeutta, joka häikäsi silmää.
Näiden miesten huomio kiintyi kokonaan kuninkaasen, joka istui
valtaistuimella, yllä sama puku kuin hänen käydessään suuren
neuvoskunnan istunnossa.
Tietäjät lankesivat kasvoillensa maton reunalle, johon asti he olivat
kenenkään kehoittamatta astuneet. Kuningas soitti. Palvelija tuli ja
asetti esiin kolme tuolia.
"Istukaa!" sanoi kuningas alentuvasti.
Heidän käytyänsä istumaan hän jatkoi:
"Minä sain iltapäivällä pohjoiselta portilta sanan, että tänne oli
tullut kolme muukalaista, jotka, muodosta päättäen, olivat kaukaa.
Oletteko te ne miehet?"
Egyptiläinen katsahti salaa kreikkalaiseen ja hindulaiseen ja vastasi
syvään kumartaen:
"Joll'emme olisi ne kuin olemme, niin meitä ei olisi kutsunut tänne
mahtava Herodes, jonka maine ulottuu yli koko maailman."
"Ketä te olette? mistä te tulette?" jatkoi Herodes ja lisäsi sitte:
"itsekukin vastatkoon puolestansa."
He kertoivat vuorotellen järjestyksessä historiansa ja mainitsivat
lyhyesti isänmaansa ja tien, jota olivat tulleet Jerusalemiin. Vähän
pettyneenä toiveissaan jatkoi Herodes kyselemistänsä.
"Mitä te kysyitte portilla upseerilta?"
"Me kysyimme häneltä: Missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas?"
"Nyt minä kyllä ymmärrän, minkä tähden kansa tuli niin uteliaaksi.
Sellainen kysymys tekee minutkin uteliaaksi. Onko sitte ketään muuta
juutalaisten kuningasta?"
Egyptiläinen vastasi pelkäämättä:
"Hän syntyi äskettäin."
Kuninkaan kasvot värähtivät tuskaisesti, kuin olisi hän kuullut jotain
erittäin inhottavaa.
"Minulle häntä ei ole syntynyt!" sanoi hän.
Arvattavasti hänen lastensa syyttävät haamut kummittelivat hänen
silmissänsä, mutta hän rohkaisihe ja kysyi edelleen:
"Missä on se äsken syntynyt kuningas?"
"Sitä tiedustelemaan me juuri tulimme tänne."
"Te kerrotte minulle ihmeellistä historiaa, arvoitusta, jota viisas
Salomokaan tuskin olisi arvannut. Ajatelkaahan, että minä olen
jo päässyt siihen ikään, jolloin uteliaisuus on yhtä voittamaton
kuin lapsuuden päivinä. Julmuutta te harjoitatte, kun minua niin
kiusaatte. Kertokaa minulle kaikki, niin minä osoitan teille kunniata
kuin kuninkaille. Ilmoittakaa minulle kaikki, mitä tiedätte äsken
syntyneestä kuninkaastanne, niin minä autan teitä etsimään häntä.
Kun hänet löydätte, teen minä hänelle kaikkea hyvää, mitä te suinkin
saatatte toivoa. Minä tuon hänet Jerusalemiin ja toimitan hänelle
kuninkaallisen kasvatuksen; minä käytän kaiken vaikutusvoimani keisarin
tykönä hänen hyväkseen ja vastaiseksi mahtavuudekseen. Ei mitään
kateutta pidä oleman meidän molempain välillä, sen minä vakuutan. Mutta
sanokaa minulle ensin, kuinka te, jotka olitte maiden ja merien päässä
toisistanne, yht'aikaa saitte kuulla puhuttavan hänestä."
"Sen minä totuuden mukaan kerron sinulle, kuningas!"
"No, kerrohan!" sanoi Herodes.
Baltasar nousi ja lausui juhlallisesti:
"On olemassa kaikkivaltias jumala!"
Herodes ihan nähtävästi säikähti.
"Hän käski meitä matkustamaan tänne, tapaamaan täällä maailman
lunastajaa, näkemään häntä, osoittamaan hänelle kunnioitustamme ja
todistamaan hänestä. Hänen tulonsa merkiksi näki jokainen meistä
tähden. Jumalan henki johdatti meitä; hänen henkensä on nytkin meidän
kanssamme."
Valtaava tunne värisytti heitä. Kreikkalainen töin tuskin sai
pidätetyksi huudahdusta. Herodes hätäisesti katsahti heihin kuhunkin;
hänestä eivät ilmoitukset olleet riittävät, epäluulo häntä ahdisti
vielä enemmän kuin ennen.
"Älkää leikitelkö minun kanssani", hän sanoi, "vaan kertokaa edelleen.
Mitä seuraa uuden kuninkaan tulosta?"
"Ihmisten lunastus."
"Mistä?"
"Heidän pahuudestansa."
"Millä tavalla?"
"Jumalan myötävaikutuksella, uskon, rakkauden ja hyväin töiden kautta."
"Silloin..." Herodes keskeytti puheensa, eikä kukaan olisi hänen
katseestaan voinut aavistaa, mitkä tunteet hänen sisällänsä riehuivat,
"... oletteko te sitte Messiaan julistajat? Onko siinä kaikki?"
Baltasar kumarsi syvään.
"Me olemme sinun palvelijasi, kuningas."
Kuningas soitti. Palvelija juoksi näkyviin.
"Tuo sisään lahjat!" käski hallitsija.
Palvelija poistui, palasi pian ja antoi polvillaan vieraille kullekin
tulipunaisen ja sinisen päällysvaatteen ja kullalla kirjaellun vyön.
He ottivat kunnialahjat vastaan, osoittaen itämaalaisen tavalla
kunnioitustansa.
"Vielä yksi sana", virkkoi Herodes, kun lahjanottotemput olivat
suoritetut, "te mainitsitte portilla upseerille ja nyt minullekin
nähneenne tähden itäisillä mailla."
"Niin", vastasi Baltasar, "se oli äsken syntyneen kuninkaan tähti."
"Mihin aikaan se näkyi?"
"Silloin, kun me saimme käskyn lähteä matkalle."
Herodes nousi ja antoi merkin, että puhelu oli päättynyt. Hän lähestyi
heitä ja sanoi alentuvasti:
"Kunnioitetut vieraat! Jos te tosiaankin olette luvatun Messiaan
julistajat, kuten minä uskon, niin tietäkää, että minä tänään kysyin
neuvoa viisaimmilta juutalaisoppineilta. He sanoivat yksimielisesti,
että Messias on syntyvä Betlehemissä Juudanmaalla. Minä neuvon teitä
matkustamaan sinne; menkää ja tiedustelkaa lasta! Ja kun hänet
löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin osoittamaan
hänelle kunnioitustani. Teillä ei ole mitään estettä matkallanne. Rauha
olkoon teille!"
Ja käärien manttelinsa ympärilleen kuningas poistui salista.
Vierasten opas tuli heti ja vei viisaat miehet ulos kadulle ja
majataloon. Portille päästyä kreikkalainen lausui innostuneesti:
"Veljet! rientäkäämme Betlehemiin, kuten kuningas meitä neuvoi."
"Niin", vastasi hindulainen, "rientäkäämme. Minä tunnen hengen
kehoituksen."
"Se on minunkin ajatukseni", sanoi Baltasar yhtä innokkaasti, "kamelit
ovatkin valmiit lähteäksemme."
He antoivat rahalahjan vartialle, nousivat kameliensa selkään,
kysyivät, missä Jopen portti oli, ja ratsastivat kiireesti pois.
Heidän tullessaan portille aukesivat suuret raudoitetut ovet, ja he
ratsastivat ulos kaupungista samalle taholle kuin Josef ja Maria
äskettäin. Kun he pääsivät ylös Hinnomin laaksosta Refaimin tasangolle,
näkyi valo, alussa väräjävä ja epäselvä. Ratsastajain suonet sykkivät
kahta vertaa nopeammin. Valon loiste kasvoi niin, että heidän täytyi
sulkea silmänsä. Kun he jälleen uskalsivat ne avata katso, silloin
tähti seisoi kirkkaana ja säteilevänä heidän yllänsä, paljoa alempana
kuin muut taivaan tähdet, ja se kulki taas hiljaa heidän edellänsä. He
panivat kätensä ristiin ja riemuitsivat.
"Jumala on meidän kanssamme! Jumala on meidän kanssamme!" lausuivat he
tuon tuostakin koko matkan, kunnes tähti, nousten Mar Eliaan tasaisesta
laaksosta, pysähtyi talon päälle, joka oli mäen rinteellä kaupungin
lähellä.