Säde taivaasta.
Määrättynä hetkenä iltasella vaikeni ihmisten hälinä ja liike sekä
majatalossa että sen ulkopuolella; yht'aikaa nousi joka israelilainen,
joka ei sattunut olemaan seisoaltaan, pani kätensä ristiin ryntäilleen
ja rukoili, kasvot juhlallisina kääntyneinä Jerusalemia kohti. Se oli
pyhä yhdeksäs hetki, jolloin uhri kannettiin esiin temppelissä Morian
vuorella Jumalan itsensä läsnä ollessa. Heti kun harrasten rukoilijain
kädet jälleen vaipuivat alas, alkoi liike ja hälinä uudestaan; jokainen
riensi laittamaan illallistaan taikkapa jo olkivuodettansakin. Hetken
kuluttua sammutettiin tulet, häly haihtui, ja kohta vallitsi uni koko
majatalossa.
Puolenyön aikaan joku huusi katolla: "Katsokaas, mikä loisto taivaalla!
Herätkää, veljet, ja katsokaa!"
Ihmiset nousivat unisina istualleen, mutta selvisivät ihka hereille
pelkästä kummastuksesta. Hälinä levisi majatalon pihalle ja huoneisiin;
kohtapa joka sielu niin talossa ja pihassa kuin sen ulkopuolellakin oli
tähystelemässä taivasta.
Ja mitä he näkivät? Valoryhmän, joka alkoi äärettömän paljon ylempää
lähimpiä tähtiä ja levisi säteinä maata kohti: sen yläpäässä näkyi
vain pieni, mitätön valopilkku, vaan alhaalta se oli hyvin laaja.
Valopylvään reunat sekautuivat vähitellen yön pimeyteen; sen
keskuksessa oli ruusunvärinen, sähköinen hohto. Tämä ilmiö näkyi olevan
juuri sen vuoren päällä, joka oli lähinnä kaupunkia kaakon puolella;
vuorenhuipun ympärillä se välkkyi kelmeänä sädekruununa. Majatalo
kirkastui siitä valosta niin, että katolla olijat näkivät selvästi
toinen toisensa kasvot. Kaikki hämmästyivät valoa katsellessaan.
Valoryhmän loiste pysyi monta minuuttia heikkenemättä, ja kummastelu
muuttui peloksi ja vavistukseksi; arimmat vapisivat, rohkeimmat
puhelivat kuiskuttaen.
"Oletteko koskaan nähneet tällaista?" kysyi eräs.
"Tuossahan se näkyy juuri vuoren kohdalla. En osaa sanoa, mikä se on,
enkä myöskään ole koskaan nähnyt mitään sellaista", kuului vastaus.
"Ehkä on tähti räjähtänyt rikki ja pudonnut", arveli toinen
änkyttävällä äänellä.
"Kun tähti putoo, sammuu sen loisto."
"Minä tiedän, mikä se on", virkahti eräs tyhmänrohkeasti.
"Lammaspaimenet ovat nähneet leijonan ja tehneet tulen, pitääkseen
petoa etäämpänä laumoista."
Puhujan lähellä olijat hengähtivät helpommin ja sanoivat: "Niin se on.
Laumoja oli siellä ylhäällä notkossa tänäpäivänä."
Toinen lähellä seisoja haihdutti turvallisen mielialan. "Ei, ei! Vaikka
kaikki Juudanmaan metsät koottaisiin yhdeksi ainoaksi rovioksi ja
sytytettäisiin, ei siitä kuitenkaan leviäisi niin vahvaa eikä korkeata
valoa."
Sitte olivat kaikki katolla hiljaa. Yhden kerran vain katselijain
äänettömyys keskeytyi.
"Veljet!" huudahti eräs juutalainen, jolla oli kunnioitusta herättävät
kasvot. "Tuossa, mitä näemme, ovat isämme Jakobin tikapuut, jotka hän
näki unissaan. Siunattu olkoon isäimme Jumala!"