Josef ja Maria.
Pyydämme nyt lukijaa palaamaan siihen paikkaan, jonka olemme kuvanneet
Jopen portin torin osaksi. On kolmas hetki päivästä ja suuri osa väkeä
on jo poistunut, mutta tungos on yhä vielä yhtä suuri. Äsken tulleiden
joukossa oli eteläisen muurin luona mies, nainen ja aasi, jotka
ansaitsevat koko huomiomme.
Mies seisoi aasin pään kohdalla, pitäen juhtaa ohjista ja nojaten
keppiin, joka näytti varta vasten olevan valittu kahta tarkoitusta
varten: piiskaksi ja sauvaksi. Hänen pukunsa oli samanlainen kuin
muidenkin juutalaisten, paitsi että se näytti uudelta. Hänen päästänsä
riippuva vaippa ja kaulasta kantapäihin asti ulottuva hameensa eli
pitkä mekkonsa olivat luultavasti pyhävaatteita, joita hän käytti
sabattipäivinä käydessään synagogassa. Kasvoista päättäen hän oli
kuudennellakymmenellä, jota luuloa vielä vahvistivat hopeakarvatkin,
joita näkyi hänen muuten mustassa parrassaan. Hän katseli ympärilleen
puolittain uteliaasti ja puolittain huolettomasti, kuten vierailla ja
maalaisilla on tapana.
Aasi pureksi vitkaan tuoretta ruohoa, jota oli runsaasti kaupan
torilla. Eläin unisessa tyytyväisyydessään ei pitänyt vähääkään lukua
ympärillään vallitsevasta hälinästä eikä melusta; yhtä vähän sitä
huomasi nainenkaan, joka istui aasin selässä tyynyillä pehmitetyssä
satulassa. Tummasta villakankaasta tehty päällysvaate peitti kokonaan
hänen vartalonsa ja valkoinen huntu hänen päänsä ja kaulansa. Välistä
kun hänen uteliaisuutensa kiihtyi näkemään tai kuulemaan jotain tuosta
elävästä taulusta, veti hän huntuaan sivulle, mutta niin vähän, että
kasvot pysyivät piilossa.
Viimein joku puhutteli miestä.
"Ettekö te ole Josef Natsaretista?"
Kysyjä seisoi ihan hänen vieressään.
"Se on nimeni", vastasi Josef ja kääntyi vakavana. "Ja kukas te itse
olette? -- ah, rauha olkoon teille, hyvä ystävä, rabbi Samuel!"
"Rauha olkoon sinullekin!" Rabbiini pysähtyi, katsahti vaimoon ja
jatkoi: "Sinulle, sinun huoneellesi ja palvelijoillesi olkoon rauha!"
Niin sanoessaan hän nosti kätensä ryntäilleen ja kumarsi päätään
naiselle, joka samaan aikaan oli häntä nähdäkseen vetänyt huntunsa sen
verran sivulle, että nyt näkyivät juuri tyttöiästä päässeen vaimon
kasvot. Sitte he ottivat toinen toistaan oikeasta kädestä ikään kuin
suudellakseen toinen toisensa kättä, mutta päästivät jälleen irti ja
suutelivat kumpikin omaa kättänsä ja nostivat sen sitte otsalleen,
kämmen ulos päin.
"Teillä on niin vähä tomua vaatteissanne", sanoi rabbiini tuttavasti,
"että siitä päättäen olette olleet yötä tässä meidän isäimme
kaupungissa."
"Emme", vastasi Josef, "kun ehdimme vain Betaniaan yön tullessa, jäimme
sinne majataloon ja läksimme jälleen päivän koitteessa matkalle."
"Teillä on siis vielä pitkä matka jälellä; eihän toki Joppeen?"
"Ainoastaan Betlehemiin."
Rabbiinin kasvot, tähän asti ystävälliset ja avomieliset, synkistyivät
ja rypistyivät, ja hän selvitti kurkkuansa äänellä, joka oli enemmän
korahtamisen kuin rykimisen kaltainen.
"Niin, tietysti", hän sanoi, "kyllä ymmärrän. Te olette syntynyt
Betlehemissä ja palaatte nyt sinne tyttärinenne kirjoitettavaksi ja
verotettavaksi keisarin käskyn mukaan. Jakobin lapset ovat samassa
tilassa kuin muinoin heimot Egyptissä, nyt vain ei ole Moosesta eikä
Josuaa. Eivätkö mahtavat ole merkillisesti kukistuneet!"
Josef vastasi liikahtamatta ja kasvojaan väräyttämättä:
"Vaimo ei ole minun tyttäreni."
Mutta rabbiini oli aivan kiintynyt valtiollisiin mietelmiinsä,
niin että häneltä Josefin sanat jäivät huomaamatta. "Mitä zelotit
(haaveksija Judas ja hänen puolueensa) nyt puuhailevat Galileassa?"
"Minä olen kirvesmies ja Natsaret on kylä", sanoi Josef varovasti.
"Katu, jonka varrella minun työpenkkini seisoo, ei ole tie, joka veisi
mihinkään kaupunkiin. Minä kun veistelen ja sahailen lankkuja, ei
minulla ole aikaa sekautua puolueiden riitoihin."
"Mutta te olette juutalainen", sanoi rabbiini vakavasti, "te olette
juutalainen ja Davidin suvusta. Siispä ette suinkaan mielellänne
käy veroja maksamassa, paitsi sitä sikliä, joka vanhan tavan mukaan
annetaan Jehovalle."
Josef ei vastannut.
"Minä en valita verorahan suuruutta", jatkoi hänen ystävänsä, "yksi
denaari, mitätön summahan se on. Niin, sitä en suinkaan valita; vaan
verottaminen, se se juuri on varsinainen häpeä. Ja muuten, eikö veron
maksaminen ole ihan samaa kuin hirmuvallan alle taipuminen? Sanokaas
minulle, onko totta, että Judas sanoo itseään Messiaaksi. Elättehän te
hänen puoluelaistensa keskellä."
"Olen kuullut heidän sanovan, että hän on Messias", vastasi Josef.
Juuri silloin siirtyi vaimon huntu syrjään ja hänen kasvonsa
paljastuivat hetkiseksi. Rabbiinin silmät kääntyivät sinne päin ja hän
ehti nähdä erittäin kauniit kasvot, joita keskusteluun hartaasti osaa
ottava katse lämmitti; tumma puna syöksyi vaimon poskille ja otsaan, ja
huntu heti palasi entiselle paikalleen.
Valtioviisastelija unhotti mieliaineensa.
"Teillä on kaunis tytär", sanoi hän hiljaa.
"Ei hän ole minun tyttäreni", lausui Josef toistamiseen.
Rabbiinin uteliaisuus kiihtyi.
Natsarealainen, sen huomattuaan, kiireesti jatkoi: "Hän on Joakimin ja
Annan tytär Betlehemistä; heistä olette ainakin kuullut puhuttavan,
sillä heitä pidettiin suuressa arvossa..."
"Olen, olen", vastasi rabbiini kunnioittavasti, "minä tunnen heidät.
He polveutuvat suorastaan Davidista. Kyllä minä heidät tunsin varsin
hyvästi."
"Niin, nyt he ovat kuolleet", jatkoi natsarealainen, "he kuolivat
Natsaretissa. Joakim ei ollut rikas, mutta hän jätti kartanon ja
puutarhan tyttäriensä Marianin ja Marian kesken jaettavaksi. Tämä on
toinen niistä sisaruksista. Ja että hänen osansa omaisuudesta säilyisi,
piti hänen lain mukaan ottaa lähin sukulaisensa miehekseen. Hän on nyt
minun vaimoni."
"Ja te olitte..."
"Hänen setänsä."
"Niin, tietysti! Ja koska te molemmat olette syntyneet Betlehemissä,
vaatii siis Rooman laki, että te viette hänet kanssanne sinne
väenlaskua varten."
Rabbiini pani kätensä ristiin ja katsahti harmissaan kohti taivasta
sekä huudahti: "Vielä elää Israelin Jumala! Kosto on hänen!"
Samalla hän kääntyi ja meni pois, sanomatta jäähyväisiä. Eräs
lähellä seisoja, huomattuaan Josefin kummastuksen, sanoi ihan
levollisesti: "Rabbi Samuel on zelootti. Ei Judas itsekään suinkaan ole
kiivaampiluontoinen."
Josef, tahtomatta yhtyä keskusteluun miehen kanssa, ei ollut
kuulevinaan hänen selitystänsä, vaan kokoeli yhteen ruohonrippeet,
jotka aasi oli hajoitellut, ja nojasi sitte jälleen sauvaansa
odottelemaan aasin syönnin loppua.
Tunnin kuluttua kulkivat he ulos portista ja läksivät länttä kohti
Betlehemiin päin. Kohta he jo pääsivät sen rinteen alle, joka vie
alas Hinnomin laaksoon, jossa siellä täällä kasvoi yksinäisiä
metsä-öljypuita. Natsarealainen astui huolellisesti ja hellästi naisen
sivulla, aasin ohjat kädessä. Vasemmalla heistä oli kaupungin muuri,
kääntyvä sitte etelään ja itään päin ympäri koko Sion-vuoren, ja
oikealla puolella jyrkät kukkulat, jotka ovat laakson läntisenä rajana.
He kulkivat hiljaa Gihonin lammikkojen ohitse, josta aurinko pian
karkoitti majesteetillisen vuoren kutistuvat varjot; sitte edelleen
Salomonin lammikoista tulevan vesijohdon vieritse lähelle sitä
kukkulaa, jota nyt sanotaan Pahanneuvon vuoreksi; ja sieltä he
alkoivat nousta Refaimin tasangolle. Aurinko levitti loistoaan
kuuluisan lakeuden kiviselle pinnalle, ja lämmön vaikutuksesta päästi
Joakimin tytär Maria huntunsa putoamaan ja paljasti päänsä. Josef
kertoi historian, mitenkä David juuri tässä äkkiarvaamatta hyökkäsi
filistealaisten päälle heidän rauhallisesti maatessansa teltoissaan.
Hän kertoi laveasti ja puhui juhlallisen näköisenä teeskentelemättömän
maalaisen yksinkertaisella tavalla. Maria ei näyttänyt koko aikaa
kuuntelevan häntä.
Juutalainen tyyppi on kasvoilta ja ruumiin asennolta tuttu yli koko
maailman. Rodun ruumiillinen tyyppi on aina ollut sama, vaikka
tietysti yksityishenkilöissä on ollutkin muutamia eriäväisyyksiä.
"Hän oli verevä ja kaunis kasvoilta ja ihana muodolta." Sellainen
oli Jessen pojan Davidin muoto, kun hänet tuotiin Samuelin eteen.
Inhimillinen kuvausvoima on aina siitä asti tuntenut vaikutusta
näistä muodon piirteistä. Runollinen vallattomuus on ulottanut
kantaisän etevät puolet hänen jälkeläisiinsäkin. Niinpä on kaikilla
meidän Salomon-kuvillamme kauniit kasvot, varjossa kastanjan värinen,
auringonvalossa kullalta välkkyvä tukka ja parta. Sellaisilta näyttivät
meidän käsitystapamme mukaan lemmikkipojan Absalonin kiharat. Ja
alkuperäisten tietojen puutteessa on muinaistaru yhtä lempeästi
kohdellut tätä Mariaa, jota nyt seuraamme tuon verevän kuninkaan
synnyinkaupunkiin.
Hän oli vasta 15 vuoden ijässä. Hänen vartalonsa, äänensä ja
käytöstapansa osoittivat hänen olevan juuri kehittyneen tyttöiästä.
Hänen kasvonsa olivat täydellisen soikeat, ihonsa enemmän kalpea kuin
kukoistava. Nenä oli säännöllinen; hiukan raollaan olevat huulet,
täyteläiset ja punakat, tuottivat suun piirteille lämpimän, hellän
ja luottavaisen muodon; suuria sinisilmiä varjostivat syvät luomet
ja pitkät ripset; sopusoinnussa koko muun muodon kanssa riippui
runsaskasvuinen kultatukka juutalaismorsianten tapaan, millään tavalla
sitomatta, pitkin selkää alas aina satulalle asti, jolla hän istui.
Kurkun ja kaulan piirteissä oli omituinen untuvan pehmeys, josta
taiteilija ei olisi päässyt selville, oliko se varjostuksen vai
värityksen vaikuttama. Paitsi tätä ruumiillista suloutta oli hänessä
vielä muutakin, jota on vaikeampi kuvata: viatonta kainoutta, jota
ainoastaan sielun puhtaus voi säilyttää, ja vähä hajamielisyyttä,
luonnollista niille, jotka paljon ajattelevat ylimaailmallisia asioita.
Hän kohotti usein vapisevin huulin katseensa kohti taivasta, joka ei
sekään ollut sinisempi hänen silmiänsä; usein pani hän kätensä ristiin
ikään kuin kunnioitukseen ja rukoukseen; usein hän kohotti päänsä ikään
kuin kiihkeästi odotellen kuuluvaksi kutsuvaa ääntä. Tuon tuostakin
hiljaisen kertomuksensa aikana Josef kääntyi katselemaan häntä, ja
nähdessään, mitenkä Marian kasvoista ikään kuin loisti ylimaailmallinen
hohde, hän unhotti aineensa ja pää kumarruksissa jatkoi vaivaloista
astuntaa.
Siten he pääsivät suuren tasangon yli ja viimein saapuivat
Mar-Elias-kukkulalle; sieltä he jo laakson ylitse näkivät Betlehemin,
ikivanhan "leivän kodin", jonka valkoiset muurit paistoivat vuoren
harjalta välkkyen lehtevien puistojen välitse. Siihen he pysähtyivät
levähtämään ja Josef sill'aikaa osoitteli pyhiä, kuuluisia paikkoja.
Sitte he laskeutuivat alas laaksoon lähteelle, jonka luona oli
tapahtunut yksi Davidin sotilasten merkillisimmistä urhotöistä. Se
pikku paikka oli täynnä väkeä ja karjaa. Josefia alkoi pelottaa, että,
jos kaupunki oli yhtä täynnä, ei mitään majapaikkaa saataisi Marialle,
joka ei ollut tottunut sellaiseen puutteesen. Viivähtämättä hän sen
tähden joudutti matkaa ohi kivipylvään, joka osoittaa Rakelin hautaa,
sekä puutarhain välitse ylös rinnettä, tervehtimättä ketään monista
vastaantulijoista, kunnes pysähtyi majatalon portille, joka silloin
oli kaupungin porttien ulkopuolella, lähellä sitä paikkaa, jossa tiet
yhtyivät.