Jaffan tori.
Jerusalemin läntisen muurin aukossa oli tamminen portti, jota sanottiin
Betlehemin eli Jaffan portiksi. Sen edusta on kaupungin merkillisimpiä
paikkoja. Kauan ennen kuin David halusi valloittaa Sionia oli siellä
linna. Kun Jessen poika viimein karkoitti jebusilaiset ja alkoi
rakentaa, jäi linnan perustus uuden muurin luoteiseksi nurkaksi,
jota puolusti paljon vahvempi torni kuin entinen. Portin paikkaa ei
kuitenkaan muutettu, luultavasti siitä syystä, että teitä, jotka
siinä yhtyivät tai ohitse kävivät, ei helposti sopinut muuttaa
toiseen paikkaan, koska portin edusta muurin ulkopuolella oli tullut
hyvin tutuksi markkinatoriksi. Salomonin aikana oli siellä vilkas
liike, siinä kun egyptiläiset kauppiaat sekä Tyron ja Sidonin rikkaat
kauppamiehet vaihtelivat tavaroitansa. Lähes 3,000 vuotta on kulunut,
ja kuitenkin vielä se paikka pysyy jonkunlaisena kauppatorina.
Pyhiinvaeltaja, joka tarvitsee jotakin: pistoolia, gurkkua tai
kamelia, asuntoa tai hevosta, rahalainaa tai kasviksia, taateleja tai
tulkkia, melooneja tai palvelijaa, kyyhkystä tai aasia, hän kysyy sitä
ainoastaan Jaffan portilla. Välistä tuo taulu on melkoisen eloisa, ja
silloin nousee mieleen ajatus: Millainenhan paikka tämä vanha tori
onkaan ollut Herodeen, suuren rakennusmestarin aikana! Siihen aikaan ja
tälle torille siirrämme nyt lukijan.
Hebrealaisten ajanlaskun mukaan tapahtui edellisissä luvuissa
kerrottu viisasten tietäjäin yhtyminen aavikolla iltapäivällä 25:nä
vuoden kolmannessa kuukaudessa eli 25:nä päivänä joulukuuta. Ja se
vuosi oli 193:nen Olympiaadin toinen vuosi eli 747:s vuosi Rooman
perustamisesta, Herodes Suuren 67:s ikävuosi ja 35:s hallitusvuosi ja
4:s vuosi ennen kristittyjen ajanluvun alkua. Päivän hetket lasketaan
juutalaisten tavan mukaan auringon noususta siten, että ensimmäinen
hetki alkaa juuri siitä. Jaffan portin torilla oli siis mainitun päivän
ensimmäisenä hetkenä täysi ja hyvin vilkas liike. Paksut tammiportit
olivat olleet auki päivän koitosta asti. Kun Jerusalem on vuoristossa,
oli aamuilma siellä melkoisen kylmä. Auringon säteet, vaikka kyllä
lupailivat lämmintä, viipyivät vielä ikään kuin kiusaa tehden läheisten
komeiden rakennusten torneissa ja katoilla, joista kuului kyyhkysten
kuherrusta ja siivekästen joukkojen huminaa niiden lennellessä edes
takaisin.
Koska edes vähäinen tutustuminen tämän pyhän kaupungin kansaan,
sekä varsinaisiin asujamiin että vieraihin, on välttämätön, oikein
ymmärtääksemme seuraavan kertomuksen eri kohtia, teemme viisaasti, jos
pysähdymme portille ja annamme kirjavan elämän kulkea silmäimme ohitse.
Eipä voisikaan olla parempaa tilaisuutta tarkastella ihmisjoukkoa, joka
täst'edes alkaa eleskellä ihan toisenlaisella mielellä.
Taulu on erittäin sekava: toiminta, äänet, värit ja esineet, varsinkin
kaduilla ja aukealla torilla, kaikki on ihmeellisen kirjavata. Maa on
peitettynä leveillä, hakkaamattomilla kivillä, joita myöten kiitävien
pyöräin narina ja kavioiden pauke sulaa epäselväksi pauhuksi, joka
nousee paksujen muurien välitse ylös. Sekautukaamme siis ihmisjoukkoon
ja tutustukaamme kauppaan ja elämään, sillä ainoastaan siten tulee
mahdolliseksi oikein käsittää elämän kokonaiskuvaa.
Tuossa seisoo unelias aasi, selässä raskas koritaakka täynnä tuoreita
kasviksia, papuja, sipuleja ja gurkkuja Galilean puutarhoista ja
pengermiltä. Niiden isäntä tarjoilee äänellä, jota ainoastaan oloihin
tutustunut ymmärtää, tavaroitansa, ell'ei hänellä juuri satu olemaan
ostajia palveltavana. Ei mikään voi olla yksinkertaisempaa kuin hänen
pukunsa, jona on vain sandaalit jalassa ja valkasematon, värjäämätön
villakangaskappale olkapään ylitse heitettynä ja vyöllä keskeä kiinni
vyötettynä. Ihan vieressä paljoa mahtavampana ja suurempana, vaikk'ei
suinkaan niin tyynenä kuin aasi, on polvillaan paksujalkainen,
pörhökarvainen, harmaa kameli, pitkä, takkuinen, punertava parta
kurkun, kaulan ja ruumiin alla, selässä hyvin isossa satulassa
suuri taakka merkillisesti järjestettyjä laatikoita ja koreja. Sen
kaiken isäntä on pieni, notkea egyptiläinen, väriltään sellainen,
kuin olisi hänen ihossaan paksulta teiden tomua ja aavikoiden
hietaa. Pukuna on hänellä vaalennut _tarbooshe_, liehuva, hihaton ja
vyöttämätön mantteli, joka ulottuu kaulasta polviin asti. Jalat ovat
paljaat. Kameli, levottomana raskaan taakkansa alla, valittelee ja
näyttää välistä valkoisia hampaitansa, mutta isäntä astuskelee vain
huolettomasti edes takaisin, ajokeppi kädessä, koko ajan tarjoellen
tuoreita Kidronin hedelmiänsä: viinirypäleitä, taateleja, viikunoita,
omenia ja granaatteja.
Kadun ja torin nurkassa istuu muutamia naisia, nojaten selkäänsä
harmaita muurikiviä vasten. Pukuna, josta heidät heti tuntee näiden
seutujen alempaan väestöön kuuluviksi, on liinaviitta, ulottuva
jalkoihin asti ja höllästi sidottu vyötäisiltä, sekä huntu, niin leveä,
että peittää paitsi päätä myöskin hartiat. Heidän kauppatavaransa on
saviastioissa, samanlaisissa kuin vielä nykyäänkin itämailla käytetään
noutaessa vettä lähteistä; sitä paitsi on heillä muutamia nahkaleilejä.
Niiden astiain ja leilien seassa mellastelee viisi kuusi puolialastonta
lasta, leikitellen huolimatta kylmästä ja väen tungoksesta ja usein
uhkaavasta tapaturman vaarasta. Heidän ruskea ihonsa, mustat silmänsä
ja tumma tukkansa todistavat heidän kuuluvan Israelin kansaan. Äidit
katsahtavat välistä huntujensa alta ja tarjoovat maansa kielellä
tavaroitaan; leileissä näet on rypälehunajaa ja saviastioissa
jonkinlaista päihdyttävää juomaa. Heidän yksitoikkoinen tavaransa
ylisteleminen tavallisesti sotkeutuu yleiseen hälinään ja he riitelevät
lukuisien kilpailijainsa kanssa; sillä näitä vahvajäntereisiä,
paljasjalkaisia likamekkoja ja pitkäpartaisia veitikoita kävelee
kaikkialla, saviastiat selässä, lakkaamatta huudellen: "hunaja-viiniä!
En Gedin rypäleitä!" Kun joku pysähtyy heidän eteensä, pyöräyttävät he
astian syrjälle ja nostavat peukalonsa pois piipun päältä, ja silloin
tummanpunainen imelä rypäleen mehu kuohahtaa ostajan kuppiin.
Melkein yhtä meluavia ovat lintujen kaupitsijat, jotka myyskentelevät
kyyhkysiä, ankkoja ja usein myöskin laulavia bulbul-lintuja eli
satakieliä, mutta varsinkin kyyhkysiä. Ostajat ottaessaan niitä vastaan
verkoista harvoin ovat ajattelematta linnunpyytäjäin vaarallista
elämää, näitä rohkeita kiipeilijöitä, jotka milloin riippuvat käsin
jaloin jyrkissä vuoren seinämissä, milloin hinautuvat syvälle alas
vuorten rotkoihin sitä varten erittäin tehdyissä koreissa.
Siinä on korutavarain kauppiaita, neuvokkaita miehiä punaisen ja
sinisen kirjavassa puvussa, tavattoman suuret valkoiset käärelakit
päässä, täysin tietävinä, mikä lumousvoima on korealla nauhalla tai
kiihdyttävällä kullan loistolla, levitköönpä se sitte ranne- tai
kaularenkaista, sormuksista tai nenärenkaista; siinä on talouskalujen,
vaatteiden ja hyvänhajuisten vesien ja voiteiden kaupittelijoita ja
paljo muita, jotka myyvät sekä hyödyllistä että hyödytöntä tavaraa;
ja sekaisin kaikkien näiden kanssa on aaseja, hevosia, vasikoita,
lampaita, määkiviä karitsoja ja laiskoja kameleja, lyhyesti sanoen
kaikenlaisia eläimiä, paitsi laissa saastaiseksi julistettua sikaa.
Kaikkia näitä eläimiä näemme, eikä ainoastaan paikka paikoin, vielä
vähemmin yhteen paikkaan koottuna, vaan ihan ylt'ympäri torin.
Jos lukija kääntää katseensa pois tästä katu- ja toritaulusta,
kauppiaista ja heidän tavaroistaan, tulee hänen sen sijaan tarkastaa
muuta yleisöä ja ostajia. Se tutkiminen käy paraiten portin edessä,
jossa näyttämö on melkein yhtä kirjava ja vilkas, jopa vilkkaampikin,
sillä kirjavuutta enentävät siellä teltat, markkinakojut ja pöydät,
suurempi tila, isompi ihmisjoukko ja suurempi vapaus, se kaikki
itämaisen auringon loistavassa valossa.