Melchior.
Egyptiläinen ja hindulainen katsoivat toinen toiseensa; egyptiläinen
viittasi kehoittaen ja hindulainen kumartaen alkoi puhua:
"Veljemme on puhunut hyvin. Jospa minun sanani olisivat yhtä viisaat!"
Hän vaikeni ja jatkoi vähän aikaa mietittyään:
"Hyvät veljet, minun nimeni on Melchior. Minä puhun teille kieltä,
joka on, ell'ei kaikkein vanhin maailmassa, ainakin ensimmäinen,
jolla on mitään kirjoitettu; tarkoitan Indian sanskrit-kieltä. Olen
synnyltäni hindulainen. Minun kansani ensinnä kaikista vaelteli tiedon
kukkuloilla, ensinnä järjesteli ne ja teki ne muodoltaan viehättäviksi.
Tapahtukoonpa täst'edes mitä hyvänsä, niin neljä Veda-kirjaa ainiaan
elää, sillä ne ovat uskonnon ja hyödyllisten tietojen alkulähteet.
Niistä johtuvat Braman kirjoittamat Upa-Vedat, joissa käsitellään
lääketiedettä, rakennustaidetta, ampumataitoa, musiikkia ja
neljääseitsemättä mekaanista taidetta; korkean hengen innostuttamien
pyhäin miesten kirjoittamat Ved-Angat, jotka selittelevät
tähtitiedettä, kieli-oppia, runous-oppia, lausunto-oppia, loihtulukuja
sekä uskonnollisia sääntöjä ja menoja; viisaan Vjasan kirjoittamat
Up-Angat, joissa on tieto maailman rakennuksesta, ajanluvusta ja
maantieteestä; niihin kuuluvat myöskin sankarirunoelmat Ramajana ja
Mahabharata, joissa ylistellään meidän jumaliamme ja puolijumaliamme.
Nämä, hyvät veljeni, ovat suuret Shastrat eli pyhäin sääntöjen kirjat.
Minulle ne nyt ovat kuolleita, mutta niin kauan kuin aikaa riittää
ne valaisevat kansakuntani sielullisen sivistyksen aamunkoittoa.
Ne antoivat aihetta toivoa pikaista täydelliseksi kehittymistä. Te
varmaankin kysytte, miksi se toivo ei toteutunut. Voi, ne kirjat
itse sulkivat tien eteenpäin pyrkijöiltä. Ollen muka katsovinaan
kansajoukon parasta olivat niiden kirjoittajat esittäneet sen
turmiollisen periaatteen, ettei ihminen itse saa ryhtyä tutkimuksiin
eikä keksintöihin, koska taivas on hänelle toimittanut kaikki mitä
hän tarvitsee. Kun se ehto tuli yleiseksi laiksi, vaipui hindulaisen
neron soihtu syvälle kaivoon, jossa se on aina siitä asti valaissut
ainoastaan ahtaita muureja ja karvaita vesiä."
"Nämä viittaukset, hyvät veljeni, eivät johdu ylpeydestä, kuten
huomaatte, kun sanon teille että Shastrat kertovat ylimmäisestä
jumalasta, nimeltä Brama; samoin Puranoissa eli Up-Angain pyhissä
lauluissa puhutaan hyveistä, hyvistä töistä ja sielusta. Siispä, jos
veljeni suvaitsee minun käyttää sitä lausetapaa" -- ja puhuja kumarsi
kunnioittavasti kreikkalaiselle -- "vuosisatoja ennen, kuin hänen
kansaansa tiedettiin olevankaan olemassa, oli näiden kahden suuren
aatteen, Jumalan ja sielun, selvittelemiseen käytetty hindulaisen
kaikki sielunvoimat. Paremmaksi asian valaisemiseksi sallittakoon minun
sanoa, että samat pyhät kirjat julistavat Braman kolm'yhteiseksi,
Braman, Vishnun ja Shivan muodoissa. Näistä sanotaan Bramaa meidän
heimomme alkajaksi ja hänen luomisajan kuluessa jakaneen sen neljään
luokkaan. Ensin täytti hän asujamilla alaiset maailmat ja yläiset
taivaat ja sitte valmisti maan niin sanotuille maanhengille; sen
jälkeen läksi hänen suustansa braminiluokka, enimmin hänen kaltaisensa,
jaloin ja ylevin, Vedain ainoat opettajat, jotka kerrassaan valmiina
ja kaikkia hyödyllisiä taitoja täydellisesti osaavina läksivät hänen
huulistansa. Sitte läksivät hänen käsistään Kshatriat eli sotilaat;
hänen rinnastaan eli elintoimintojen kodosta Vaisjat eli tuotannon
ylläpitäjät: paimenet, maanviljelijät ja kauppiaat; hänen jalastaan,
alennuksen paikasta, läksivät Sudrat eli orjat, tuomitut tekemään
halpaa työtä muille kansanluokille, ja näihin kuuluivat orjat,
palvelijat, päiväpalkkalaiset ja käsityöläiset. Huomatkaa vielä,
että tämä, yhtaikaa heidän kanssansa syntynyt laki kielsi yhden
luokan henkilöä menemästä toisen luokan jäseneksi; bramini ei voinut
siirtyä alempaan luokkaan; jos hän rikkoi oman luokkansa säännöt, tuli
hän hylkiöksi eikä kelvannut mihinkään luokkaan paitsi ainoastaan
samanlaisten hylkiöiden seuraan kuin hän itsekin."
Kreikkalaisen vilkas kuvausvoima, joka silmänräpäyksessä
käsitti sellaisen kurjuuden seuraukset, voitti hänen kiihkeän
tarkkaavaisuutensa. Hän huudahti: "O veli, eikö tosiaankin sellaisessa
tilassa ole hyvin tarpeellinen lempeän ja rakkaudesta rikkaan jumalan
tulo!"
"Niin", virkkoi egyptiläinen, "sellaisen Jumalan, kuin meillä on."
Hindulaisen kulmat rypistyivät tuskallisesti. Kun hänen liikutuksensa
asettui, jatkoi hän hiljemmalla äänellä kertomustaan:
"Minä synnyin braminiksi. Minun elämäni oli siis edeltä päin
määrätty ensi toimesta viimeiseen saakka ja ensi hetkestä viimeiseen
hengenvetoon asti. Minun ensimmäinen ravinnon nauttimiseni, hetki,
jolloin minä sain kaksinkertaisen nimen tai jolloin minut ensi kerran
vietiin katselemaan aurinkoa, päivä, jona minä sain kolminkertaisen
langan merkiksi, että minä kuuluin kahdesti syntyneiden joukkoon,
minun astumiseni ylimmän luokan jäseneksi, kaikki pyhitettiin
pyhillä teksteillä ja ankarasti noudatettavilla juhlamenoilla. Minä
en voinut astua, syödä, juoda enkä nukkua, pelkäämättä rikkovani
jotakin lakia. Ja hyvät veljet, rangaistus kohtasi minun sieluani!
Laiminlyömissyntieni astemitan mukaan joutui sieluni johonkuhun
taivaaseen, josta Indran taivas on alin ja Braman ylin, taikka myöskin
ajettiin sieluni takaisin elämään matona, kärpäsenä, kalana tai muuna
järjettömänä eläimenä. Palkkana nuhteettomasta käskyjen pitämisestä oli
autuus eli hukkuminen Braman olentoon, vajoominen olemattomuuden tilaan
eli täydelliseen lepoon."
Hindulainen vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja jatkoi sitte: "Se osa
braminin elämästä, jota sanotaan ensimmäiseksi asteeksi, on hänen
oppiaikansa. Kun minä olin valmis astumaan toiselle braminiasteelle
eli kun minun piti naida ja järjestellä oma koti, silloin minä epäilin
kaikkia, yksinpä Bramaakin. Minä olin kerettiläinen. Kaivon syvyydestä
olin huomannut valon pilkottavan ylhäällä ja ikävöin päästä ylös
katsomaan, mitä kaikkea se valaisi. Viimein, voi, vasta vuosikautisten
vaivain perästä, seisoin minä täydellisen päivän valossa ja käsitin
elämän ehdon, uskonnon alkuaineen, sielun ja Jumalan välisen siteen,
joka on rakkaus!"
Vilpittömän miehen ryppyiset kasvot loistivat ja hän voimakkaasti
pusersi kätensä ristiin. Oltiin vähän aikaa ääneti, toiset katsellen
Hindulaista, kreikkalaisella silmät kyynelissä. Viimein kertoja taas
jatkoi puhettaan:
"Rakkauden autuus on toiminta; uhraamisesta toisten hyväksi näkyy,
missä määrässä se on totinen. Minä en voinut levähtää. Brama on
täyttänyt maailman kurjuudella. Sudrat vetosivat minuun, samoin
tekivät lukemattomat uskonnon harjoittajat ja uhri-ihmiset. Ganga
Lagor on saari siinä paikassa, jossa Ganges-joen pyhä vesi katoaa
Indian valtamereen. Minä läksin sinne. Temppelin varjossa, jonka viisas
Kapila oli rakentanut, luulin löytäväni lepoa rukouksesta yhdessä
oppilasten kanssa, joita sen pyhän miehen muisto kokoo hänen huoneensa
ympäri. Mutta kahdesti vuoteen tuli pyhiin-vaeltavia hindulaisia
puhdistamaan itseänsä joessa. Heidän kurjuutensa vahvisti minun
rakkauttani. Minun täytyi hillitä puhumishaluani pusertamalla yhteen
leukojani, sillä yksikin sana Bramaa, kolm'yhteyttä tai Shastroja
vastaan olisi saattanut minut turmioon; vähinkin rakkauden työ ketä
hyvänsä braminien luokasta pois suljettua kohtaan, joita silloin
tällöin sinne hiipi kuolemaan polttavalla hietikolla, siunauksen
sana tai vesiastian tarjoominen jollekulle, niin minä olisin heti
ollut heidän kaltaisensa, suljettu pois perheestä, synnyinmaasta,
oikeuksistani ja ylimysluokasta. Rakkaus voitti! Minä puhelin
opetuslapsille temppelissä, he ajoivat minut ulos sieltä; minä puhuin
pyhiinvaeltajille, he kivittämällä karkoittivat minut pois saaresta.
Minä koetin saarnata maanteillä, mutta kuulijat pakenivat ja vainosivat
minun henkeäni. Viimein ei ollut ainoatakaan paikkaa koko Indiassa,
jossa olisin voinut olla turvassa ja rauhassa, ei edes hylkiöidenkään
tykönä, sillä hekin, vaikka olivat langenneet, vielä uskoivat Bramaan.
Siinä suuressa hädässäni haeskelin yksinäistä paikkaa, johon voisin
kätkeytyä kaikilta muilta paitsi Jumalalta. Minä kuljin pitkin Gangesta
sen lähteille, ylös Himalaja-vuoristoon. Päästyäni Hurdvarin solaan,
jossa vedet ihan puhtaina kuohuvat alas mutaisia alankoja kohti, minä
rukoilin kansani puolesta ja luulin nyt olevani siltä kadoksissa
ainiaaksi. Kallion halkeamien, pohjattomain rotkojen, jäävirtain
ja taivaan korkuisten vuorenhuippujen ylitse, vaelsin erinomaisen
kauniille Lang Tso-järvelle, jonka rannasta kohoavien vuorijättiläisten
Tisi Gangrin, Gurlan ja Kailas Parbotin huiput ovat paahtavan auringon
allakin peitettyinä ikuisilla lumikummuilla. Sinne maailman keskukseen,
josta Indus, Ganges ja Bramaputra lähtevät eri tahoille, jossa
ihmiskunnalla oli ensimmäinen asuinpaikkansa, kunnes se sieltä hajosi
joka taholle täyttämään maata, jossa luonto on palannut alkuperäiseen
tilaansa ja jossa se äärettömyydessään turvallisena houkuttelee tykönsä
viisasta ja maanpakolaista, tarjoten toiselle turvallisuutta ja
toiselle yksinäisyyttä; sinne minä läksin oleskelemaan yksinäni Jumalan
kanssa, rukoilemaan, paastoamaan ja odottamaan kuolemaani."
Taaskin hänen äänensä vaikeni ja luisevat kädet kouristuivat ristiin
hartaasen rukoukseen.
"Eräänä yönä minä kävelin järven rannoilla, puhellen kuuntelevalle
hiljaisuudelle: 'milloin on Jumala tuleva ja kutsuva valittunsa? Eikö
ole mitään vapahdusta?'"
"Äkisti alkoi vapiseva valo välkkyä veden pinnalla ja kohta sitte nousi
tähti, siirtyi minua kohti ja pysähtyi pääni päälle. Sen loisto häikäsi
minua. Maatessani maassa kuulin sanomattoman suloisen äänen lausuvan:
'Sinun rakkautesi on voittanut. Siunattu sinä, Indian poika! Vapahdus
on lähellä. Sinä saat, kahden maan etäisistä seuduista tulevan miehen
kanssa nähdä vapahtajan ja todistaa hänen tuloansa. Nouse ylös aamun
koitteessa ja lähde tapaamaan heitä; luota henkeen, joka on johdattava
sinua!'"
"Ja siitä hetkestä asti on valo ollut minua lähellä, niin että minä
ymmärsin sen näkyväiseksi hengeksi. Aamulla minä läksin tälle matkalle.
Vuoren kolosta löysin kallisarvoisen kiven ja möin sen Hurdvarissa.
Lahoren ja Kabulin ja Yezdin kautta tulin Ispahaniin. Sieltä ostin
kamelin ja odottamatta karavaania matkustin Bagdadiin. Matkustin yksin,
pelkäämättä, sillä henki oli läsnä minua ja on vieläkin minun kanssani.
Mikä kunnia meille onkaan valmistettu, veljet: Me saamme nähdä
vapahtajan, puhua hänelle ja palvoa häntä. -- Tämä oli minun puheeni."