HELENA: Sen, sen! Minkäs muun?! Luonnollisesti vain sen, herra
insinööri.
ROSLUND: Onkos teidän tiedossanne ehkä mitään muita seikkoja, jotka
häntä noin olisivat tavallista enemmän kiihdyttäneet?
HELENA: Ainahan niitä huhuja liikkuu ja uusia syntyy, mutta en minä
niihin sekaannu, herra insinööri. Syrjässä tahdon pysyä kaikista.
ROSLUND: Ovatko siis ne huhut hänen tietoonsa tulleet ja alkaneet häntä
painostaa?
HELENA: Saattaahan se olla. Hyvinhän se juuri on mahdollista. Varsinkin
se, kun ei kukaan tahdo enää uskoa, että tämä tulipalo olisi Reetun
tekoa ollut.
ROSLUND: Niinkö? Niinkö luulette tekin?
HELENA: No, minä voisin, näin meidän kesken sanottuna, melkein jo
vannoakin sen päälle, herra insinööri.
ROSLUND: Tehän, kuuleman mukaan, viimeinen olitte, joka sitä ennen
sisällä kävitte ja siis voitte parhaiten siinä asiassa jotakin tietää.
HELENA (Salaperäisesti). Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi?
Pahaltahan se näyttää. Ja voihan vielä käydä, että minut rautoihin
panevatkin.
ROSLUND: Eihän sitä kukaan ole väittänyt.
HELENA: Eipä tosin, ei. Sillä johan sen selvä järkikin typeryydeksi
sanoo, että kun minä Reetua viattomaksi väitän, niin kai minä itse
silloin syytön olen, sillä jos minä taas syyllinen olisin, niin en
suinkaan minä, joka muka olen ainoa, jonka syyksi se rikos muuten voisi
joutua, olisi sitä hänen päälleen vierittämättä itse vapaaksi
päästäkseni, he-he-he-he! Ja mitäpä aihetta minulla olisi ollut Reetua
ja heidän lastaan polttaa? Sillä onko kukaan koskaan kuullut minun
Reetusta ajatelleen tai puhuneen muuta, kuin hyvää.
ROSLUND: No, niin. Ahkiohan sen on tunnustanut tehneensä eikä muita
vastaan yhtään mitään sitovia todisteita ole.
HELENA: Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi?! Mutta kyllä se
minun vakaumukseni on, että Reetu kerran vielä, jos Jumala suo,
linnasta kotia tuodaan.
ROSLUND: Asiahan ei ole vielä oikeudessa käsitelty.
HELENA: Siinäpä se on, siinäpä se on!
ROSLUND: Suotavahan se on, että syytön vapautetaan ja syyllinen saa
rangaistuksen...
HELENA: Juuri niin, herra insinööri, juuri niin!
ROSLUND: Ellei sitte, tarkoitan, kaikki jää huolimattomuuden ja
vahingon laskuun.
HELENA (Tuskin kuuluvasti, pilkallisesti nauraen). He-he-he!
Oikeudessapahan se sitte nähdään! Sielläpähän se selviää.
ROSLUND: Tuntuu aivan kuin teillä olisi epäluulonne, Helena Häkkinen.
Sanokaa: ketä te epäilette?
HELENA: Jumala minua varjelkoon! Minä en sano yhtään mitään! Enhän minä
mitään varmaa tiedä. Kuinka minä insinöörille semmoisia sanoisin, jota
en todistaa voi? Johan nyt!
ROSLUND: Mutta Ahkion syyttömyydestä sanotte siltä olevanne varma.
HELENA: Sanon, insinööri, ja olen. Ja kaikki teen, että hänen
syyttömyytensä ilmi tulisi.
ROSLUND (Aikoo mennä). No niin. Siinähän teette oikein. Käykää nyt
sitte noutamassa Aura tänne! Tehkää voitavanne saadaksenne hänet tänne
muuttamaan.
HELENA: Menen, menen paikalla! (Katsoen ikkunaan.) Vaan tuossapahan hän
tuleekin.
ROSLUND: Tuleeko? Itsestään?
HELENA: Vilpun saattamana. Vilppu hänen nyyttiään kantaa. Pyysin
Vilpun, joka hänen kanssaan kauniisti puhua osaa, taivuttamaan hänet
lähtemään.
ROSLUND (Aikoo mennä). Ehkäpä minä lähden. Vaan ei. Kentiesi, hän
tahtoo minulle jotakin sanoa.
HELENA: Insinööri jää vain! (Aukaisee oven.) No, siinähän Aura tulee.
Sehän oli oikein.
AURA (Tulee).
VILPPU (Seuraa häntä, kantaen nyyttiä, jonka laskee sohvalle).
AURA (On kovin muuttunut, kalpea ja levoton; hänen silmänsä, joissa on
omituinen hehku, vilkkuvat sinne tänne.) En minä tänne jää.
ROSLUND: Päivää, Aura! (Kättelee).
AURA: Päivää! Mitä te täällä teette?
ROSLUND: Tulin katsomaan. Täällä on huone taas laitettu kuntoon.
AURA (Helenalle). Sanoinhan: minä en jää tänne asumaan, en.
HELENA: Insinööri kun on niin hyvä ja antaa Auran edelleenkin asua
täällä.
AURA: Mutta minä muutan pois. Tulin vain katsomaan, miltä täällä
näyttää. Mutta tänne en jää. Vilppu, ota taas nyytti, niin lähdetään.
Minä muutan pois koko seudulta.
ROSLUND: Mitä turhia Aura puhuu? Eihän mikään pakoita täältä
muuttamaan.
AURA: Ei pakoita. Mutta minä en jää tänne sittenkään. Kaikki ihmiset
ovat minua vastaan. Kaikki minua vihaavat ja vainoavat täällä. Minä
sanoin, että minä lähden. Eikä kukaan saa minua siitä estetyksi. --
Vilppu, tules tänne! Minulla on sinulle vähän sanomista.
VILPPU: Mitä niin? (Roslund ja Helena menevät peremmälle, jossa
edellinen näkyy jotakin kuiskaavan Helenalle.)
AURA (Vie Vilpun syrjään oikealle puolelle etualalle). Vilppu hyvä,
juokse Manun luo ja pyydä hänen heti tulemaan tänne puheelleni! Sano,
että minä käskin, että hänen pitää heti tulla!
VILPPU: Voinhan minä käydä, mutta tokkopahan joutanee?
AURA: Joutaa, joutaa! Tänäänhän hän muuttaa paikastaan. Tänäiltana hän
lähtee täältä pois. Me lähdemme yhdessä. Minä lähden hänen kanssaan.
VILPPU: Onko se jo päätetty?
AURA: Kun minä kerran niin sanon, niin se on.
VILPPU: Toista minä vain luulin.
AURA: Oletpa sinä lapsellinen, Vilppu. Usko minua, mitä minä sanon.
Minä en häntä jätä. Olen päättänyt häntä seurata ja seuraan vaikka
maailman ääriin asti. Mene, juokse pian, Vilppu hyvä!