MANU (Näyttäytyy samalla aidan takana.) Hyvää iltaa, Laina!
LAINA: Hyi, kun säikähdin! Manuko siellä on?
MANU (Hyppää aidan yli). Uskaltaako tulla puhuttelemaan?
LAINA: Milloinkas siihen on pitänyt lupa pyytää?
MANU (Tulee alas tielle ja kättelee). Kun näin yksin iltamyöhään ollaan
kävelyllä.
LAINA: Voihan siihen syytäkin olla.
MANU: Tiedän, tiedän kyllä sanomattakin.
LAINA: Mistäpä Manu sen nyt niin hyvin tietäisi?
MANU: Suoraan sanoen ja väärään valehtelematta: satuin kuulemaan, kun
tahallani kuuntelin. Tuossa noin istuin aidan takana: silmilläni
kurkistelin ja korvillani kuulin kaikki, mitä tässä Laina Vilpun kanssa
keskusteli.
LAINA: Onpas se Manu koko ovela ja utelias.
MANU: Ei olisi päähänikään pälkähtänyt teitä täältä tavata, ellei olisi
sattuma saattanut. Hevosen toin tuonne laitumelle ja juuri ennen teidän
tuloanne tässä samassa paikassa insinööriä puhuttelin.
LAINA: Se on totta: näimme insinöörin edellämme tässä pastorin kanssa
istuvan.
MANU: Totuus ei pala tulessakaan!
LAINA: Vai kuuli Manu siis kaikki?
MANU: En sanaakaan päästänyt korvieni ohi, niin oli kumma kuulemani.
LAINA: Mitäs Manu siitä arvelee?
MANU: Vilppuparka taisi saada rukkaset.
LAINA: En ole semmoiseen epävarmaan yritykseen koskaan tositeossa
aikonutkaan mennä.
MANU: Sepä oli hauska kuulla.
LAINA: Saatikka sitte tuommoisilla apuneuvoilla.
MANU: Joilla on pohjaltaan perin itsekäs tarkoitus, sen minä heti
huomasin.
LAINA: On se Aura koko kavala kappale.
MANU: Mitäs Laina siitä luulee, saanko kysyä, -- siitä tarkoituksesta?
LAINA: Luulen, mitä luulen, mutta jätän sanomatta.
MANU: Ehkäpä minä sen sitte nyt uskallan ja saan suoraan sanoa, koska
sen molemmat tiedämme?
LAINA: Enhän minä kiellä.
MANU (Ottaen häntä kädestä). No, tarkoitus on tietysti yksinkertaisesti
estää minut saamasta Laina, niinkuin minun on ollut aikomukseni ja
haluni.
LAINA: Niinkö?
MANU: Tositeossa aina, vaikka tässä vähän olenkin toisen verkkoon ollut
kietoutumaisillani. Sallima näkyy minut niistä juonista tässä hyvissä
ajoin pelastavan.
LAINA: Juonia ne ovat ja oikein kamalia, todenperään. Jumala ties, mitä
niistä lopulta ilmi käykään.
MANU: Niinkö Laina luulee? Ja mitä sitte?
LAINA: En tahdo edeltäpäin sanoa mitään, mutta kyllä uskon, että
luuloni vielä toteutuu.
MANU: Vähän jo minäkin sitä aloin tuumia. Ihankohan hän onkin sitte sen
murhapolton toimeenpannut?
LAINA: Kyllä se taitaa sinnepäin vain kääntyä. Saadaanhan nähdä.
MANU: Jo tässä sitte pitää taivasta kiittää.
LAINA: Manunpa tähden Aura siihen tekoon kuitenkin lienee joutunut.
MANU: No, sitte hän yhtä paljon Lainan ja meidän kummankin tähden, jos
niiksi tulee. Meitä se on tahtonut estää yhteen pääsemästä, samalla kun
on Vilpun ja Lainan naimista edistää halunnut.
LAINA: Semmoiseen surkeaan umpikujaan se sillä kateudellaan on sitte
asiansa ajanut.
MANU: Kun ei ole entinenkään elämä alunpitäen, kuulenma, iloa ollut!
Sääli on vähän raukkaa!
LAINA: Saadaanpa kuulla, miten hän nyt itse minulle asian selvittää.
MANU: Minä siis jään seurasta pois: lähden ajoissa tieheni. Muuten
lähden piankin koko seudulta. Tietääkö Laina sen?
LAINA: Kuinka niin? Minne?
MANU: Paikkani jätän. Muutan pois. Talo on oma jo katsottu. Perustan
oman kotini, niinkuin olen jo ennenkin puhunut. Nyt siitä tosi tulee;
toinen alkaa elämä ja toinen kuranssi.
LAINA: Ihanko todella, Manu?
MANU: Ja sinne toivon voivani Lainankin noutaa? Eikö niin -- nyt? Eikö
sopisi minunkin kevytmielisyyteni unhottaa ja pahat tekoni kaikki?
LAINA: Ei puhuta tässä siitä nyt. Voidaanhan toiste tavata.
MANU (Käsi kädessä Lainan kanssa). Ei puhuta sitte. Jos vain on lupaus
ja varma toivo, niin ei enempää puhuakaan tarvitse. Onko?
LAINA (Kuiskaten). Eiköpähän, Manu!
MANU: Sitte alkaa minun puolestani jo kaikki olla selvillä. Selvittäkää
nyt tekin -- muut. (Puristaa Lainan kättä ja rientää portista nopeasti
perälle.)
LAINA (Jää yksin kotvaksi mietteissään seisomaan. Hän kääntyy
astuakseen tietä oikealle).
AURA (Tulee samassa häntä vastaan juosten). Lainako täällä? Iltaa!
LAINA: Entäs Vilppu? Minnekäs hän jäi?
AURA: Vilppuko?
LAINA: Hänhän läksi Auraa tänne hakemaan.
AURA: Mitäs hänellä, -- teillä on minun kanssani tekemistä?
LAINA: Semmoisen kysymyksen voisin minä pikemmin tehdä Auralle meidän
asioihimme nähden.
AURA: Mitä Laina tarkoittaa?
LAINA: Sitä, että missä suhteessa Aura niin auliisti on tahtonut huolta
pitää meidän naimisistamme?
AURA: Sekö ei Lainaa miellytä, että minä niin vähällä olen voinut
Vilppua auttaa?
LAINA: Ei se apu minulle vähyytensä vuoksi ole vastenmielinen, vaan sen
vuoksi, että sen tyrkyttäminen toiselle oli ihan joutava eikä suinkaan
vie siihen, mihin oli tarkoitettu. Sillä minä en koskaan suostu niitä
rahoja käyttämään enkä niiden ottajaankaan.
AURA: Vai niin? Kovinpas Laina puolestaan siinä asiassa ylpeä on.
LAINA: Niin olen.
AURA: Ettei vain katumoiksi käy perästäpäin?
LAINA: Eikä käy. Pikemmin voisi katumoiksi käydä, jos ottamaan
suostuisin.
AURA: Sitäkö kuulemaan Vilpun siis piti käydäkin minua tänne hakemassa?
LAINA: Tuli annetuksi vastaus jo ennenkuin selityksen sain, jota
Auralta kaipasin. Vaan nytpä en enää sitä kaipaakaan.
AURA: Sen sijaan olen minä tässä niin ymmällä Lainan sanoista, että
mielelläni vähän selitystä niihin tarvitsisin.
LAINA: Aikapa ne kyllä selvittänee ilman minuttakin, -- ne ja paljon
muutakin.
AURA: Syytöskö tuo on salainen jostakin minua vastaan? Siinä
tapauksessa on parasta puhua suunsa puhtaaksi.
LAINA: Minua ei haluta nyt eikä ole haluttanut ennenkään sekaantua
toisten asioihin. Senpätähden on parasta, että lähden ja lähetän nyt
Vilpun tänne, niin saatte kahden tuon keskinäisen asianne selvittää.
AURA: Kutsumatta olen tänne tullut enkä kutsu ketään tulemaankaan.
Parasta on jättää Vilppukin sitte tänne lähettämättä. Minä en häntä
ainakaan tarvitse.
LAINA: Enkä liioin enää minäkään. Vaan jos hän vielä sattuu tulemaan,
niin pyydän sanomaan, ettei hänen tarvitse minua täällä odottaa. Hyvää
yötä sitte! (Menee oikealle.)
AURA (Hänen jälkeensä kauan katsoen). Mitä on tapahtunut? Mitä on
tekeillä nyt? (Levottomasti ympärilleen silmäillen.) Alkavatko epäillä?
Alkavatko sittenkin olla jäljillä asiasta? Mutta missä on Manu? Miks'ei
hän ole jo täällä? Miks'ei hän jo tule? -- Vaan kukas se tuolta
juoksee? Vilppuhan se on!
VILPPU (Tulee juosten rantaa pitkin portin kautta etualalle). Täällähän
Aura on! Kävin hakemassa Lainan tähden; äitipuoli sanoi Auran jo
tännepäin lähteneen. Mutta missäs Laina on?
AURA: Hän lähti vast'ikään. Sanoi, ettei tarvitse häntä odottaa.
VILPPU: Itsehän hän lupasi täällä odottaa minua.
AURA: Kai sitte sillä aikaa jo ehti jotakin väliin tulla.
VILPPU: Puhuiko hän mitä?
AURA: Kyllä.
VILPPU: Mitä? Mitä hän sanoi?
AURA: Kaikellaista hämärää, mutta selvään kuitenkin sen, ettei hän
koskaan mihinkään suostu.
VILPPU: Mutta eikös Aura selittänyt?
AURA: Kovin oli ylpeä. Ei tahtonut mitään kuulla eikä itse mitään
selittää.
VILPPU: Minulle se nyt on ihan käsittämätöntä tämä kaikki, tämä
tämmöinen käänne.
AURA: Vaan ei minulle. Palaneen käry siinä paikalla tuntui.
VILPPU: Että mitä niin?
AURA: Että Vilppu sitä ei kuitenkaan saa siihen jättää. Kaikki pitää
koettaa, ihan viimeiseen asti, saadakseen hänet taivutetuksi. Epäluulot
hajoittaa pitää!
VILPPU: Johan minä. Kaikki sanoin. Olisi vain pitänyt Auran itsensä
vakuuttaa, etteivät ole rahat huonolla tavoin hankitut ja että ovat
hyvässä tarkoituksessa annetut.
AURA: Turha se minun olisi ollut puhua, ellei siinä Vilpun sanat
auttaneet. Ja parasta olisi taitanut olla jättää mainitsematta, mistä
rahat ovat lähtöisin, niinkuin pyysin.
VILPPU: Taisi todellakin tulla hullusti tehdyksi! Mutta kun ei se
muuten ottanut asiaa kuullakseenkaan.
AURA: Sanoinhan: palaneen käry se siinä nyt tuntui! Vilppu juoksee
perässä nyt, koettaa pitää häntä vain silmällä eikä hellitä, ei vaikka
mikä tulisi. Kaikki pitää koettaa, vaan ei saa minua enää asiaan
sekoittaa, ei sanallakaan?
VILPPU: No, ei ei! Mikä ihme tästä nyt tulikaan. (Poistuu nopeasti
oikealle.)
AURA (Epätoivossaan). Hullusti, hullusti on kaikki käynyt! Mitä
olenkaan tehnyt? (Istuutuu tien viereen nurmelle.) Kun ei jo tule se
Manu! Silloinhan kaikki selviää, kun saan kuulla hänen ajatuksensa.
(Hämärtää.)
MANU (Tulee perältä portille). Oletko täällä?
AURA (Hypähtäen pystyyn). Olen. Sieltäkö sinä?
MANU: Pidin sanani. Tulin kuin lupasin, mutta kauan en voi ollakaan
nyt.
AURA: Kuinka niin? Miks'et?
MANU: Asia on päätetty.
AURA: Mikä asia?
MANU: Insinöörin kanssa. Muutan pian pois.
AURA: Sittenkin! Vaikka minä pyysin ja rukoilin. Ja sinähän puolin
lupasit.
MANU: Ei voi aina ja kaikkia pitää, minkä lupaan.
AURA: Niinkö? Sitä en luullut mieheltä kuulevani.
MANU: Ei ole aina syy sysissä vain.
AURA: Nyt eivät ole asiat, niinkuin olla pitäisi, sen näen kaikesta.
Mutta minä seuraan sinua. En jätä sinua, Manu. Sanoinhan, että tulen
kanssasi, jos lähdet.
MANU: Niinhän sanoit. Mutta ei sitä aina voi tehdä, mitä tahtoo ja
aikoo. Taitaa käydä vaikeaksi pääsykin ennenkuin tämänpäivän juttu on
loppuun suoritettu.
AURA: Mitä tarkoitat? Sanoiko sinulle insinööri mitä?
MANU: Eikä sanonut. Muuten vain itsekseni niin perustelen.
AURA: Se ei ole totta. Sinä olet jonkun kanssa puhunut. Olet tavannut
jonkun. Minä arvaan, kuka sen on päähäsi pannut.
MANU: Joutavaa siihen on muita sekoittaa. Omista sanoistasi ja
teoistasi sen päättelen.
AURA: Mistä sanoista ja teoista?! Mitä sinä nyt puhut, Manu? Kuinka
omituisesti sinä käyttäydyt kanssani? Noin tylysti et puhunut päivällä
minulle. (Tarttuu kiinni häneen.) Sinä et saa olla noin, et saa noin
julmasti kohdella minua!
MANU (Väistäen häntä). Älä viitsi, Aura! Älä kajoa minuun käsilläsi!
AURA: Kuule! Mitä sinä sanot? Miksi lykkäät sinä minua luotasi? Manu,
Manu!
MANU: Sanoinhan; ei ole aikaa nyt! Minun täytyy lähteä! On jo niin
myöhäkin.
AURA: Sitäkö varten sitte tulimmekin tänne? Näinkö sinä nyt minulle
puhut? Eikö ole aikaa? Manu! Manu! Sanoitko, että sinun täytyy lähteä?
Lähteä? Myöhäkö -- meidän yhdessä olla? Manu!
MANU: Olen minä pahemmassa kuin pelissä kanssasi tässä nyt.
AURA: Niinkö? Ja minä kun olen kaikki sinun tähtesi tehnyt, kaikki,
kaikki, saadakseni olla kanssasi, pitää sinut, omistaa sinut,
saadakseni sinut omakseni aivan ja ollakseni onnellinen, minäkin kerran
elämässäni. (Heittäytyy hänen kaulaansa.)
MANU (Riistää irti hänen kätensä kaulastaan). Anna olla, minä sanoin!
Päästä! Minun täytyy lähteä! Ei käy se päinsä enää.
AURA (Pitäen yhä häntä kädestä). Ja miks'ei? Miks'ei enää?
MANU: Sen sinä tiedät hyvin, Aura, sanomattanikin! Minulta sitä älä
kysy! Hyvästi! (Irroittaa kätensä, survaisten samalla Auran luotaan, ja
poistuu oikealle nopeasti.)
AURA (Lyyhistyy polvilleen nurmelle ja kirkaisee). Manu! Manu! Yksinkö
minut jätät?! Yksin, yksin, yksin! (Vaipuu suulleen maahan hurjaan,
hillittömään itkuun.)
Esirippu.