AURA: Jahka? Senkö varaan sitte kaikki puolestasi tahdot jättääkin?
MANU: Mitä sinä puolestasi sitte neuvoisit tekemään?
AURA: Se on sinun tiedettävä neuvomattakin. Jos minä sinun sijassasi
olisin ja jotakin todenperään rakastaisin, niin kyllä tietäisin, mitä
tekisin enkä akoilta neuvoa kysyisi.
MANU: Hyvä on sanoasi! Vaan mitäpä sinäkään itse voit tahi olet
yrittänyt tehdä vapautuaksesi? Et mitään.
AURA: Totta puhut osaksi. Kärsinyt olen vain tähän saakka, vaan nyt en
jaksa enkä tahdo enää. Siitä on tuleva loppu, jos sinä kerran niin
tahdot.
MANU: Sinunhan se on koetettava päästä eroon miehestäsi!
AURA: Minun kyllä: tavalla tai toisella!
MANU: Eikähän liioin varain puutekaan taida estää sitä yrittämästä. Ja
syytähän sinulla tuntuu olevan onnistumiseen myöskin.
AURA: Kaikki voi, kun vain tahtoo. Ja sinun tähtesi tahdon, Manu. Mutta
voinkos minä vain sinuun luottaa?
MANU: Vielähäntä kysyy?! Olethan nähnyt, kuinka sinuun mielistyin jo
heti alusta, kun tänne tulin.
AURA (Tulisesti). Et niinkuin minä sinuun.
MANU: En ole siitä vielä mitään todisteita saanut.
AURA: Tuskani ovat todisteina. Ja ne ovat sitä suuremmat juuri sen
tähden, että toiseen sidottu olen.
MANU: Kovin paljon panet painoa noille siteille, ell'ei niitä kuumemmat
tunteet koossa pidä.
AURA: Kovinpa huonona sittenkin minua, Manu, pidät, kun tuolla lailla
puhut. Huonosti en tahdo enkä koskaan ole tahtonut elää. Olen minäkin
etsinyt ja tarvinnut rakkautta ja onnea, vaan en ole onnistunut sitä
pysyväistä löytämään. Kunnollisesti olen vieläkin yrittänyt elää, vaan
eipä näy olevan mahdollista. Ojasta olen joutunut allikkoon. Sinussa
olen toivonut löytäväni mieleiseni ja pelastajani.
MANU: Näinköhän on puheesi oikein tosi. Miksi sinä, nuori ja kaunis,
sitte tuommoiselle ikäpuolelle vaimoksi rupesit, olkoonpa miehesi
kuinka kunnollinen tahansa?
AURA: Älä kysy, Manu, älä! Kaikkia ei voi kysyä, ei kaikkia selittää
eikä liioin kaikkia ymmärtää. Mutta jospa vain sieluuni nähdä voisit,
niin näkisit, kuinka onneton, viheliäinen, kurja raukka minä olen,
kurjimmista kurjin koko maailmassa. (Painautuu pää Manun rintaa vasten
ja itkee.)
MANU: Älä nyt joutavia, Aura! Kas niin! Tiedäthän, että sinua rakastan.
Ja kuinka sinua rakastan, sen saat kyllä nähdä vielä, jahka aika tulee.
Nyt sinun pitää olla iloinen ja tyytyväinen. Meidän pitää iloita. En
minä tuommoisesta tillityksestä tykkää. Kuivata silmäsi ja ole
ihmisiksi taas!
AURA: Älä nyt suutu, älä pane pahaksesi, Manu! Minä koetan olla iloinen
-- sinun mieliksesi.
MANU: No, niin! -- Kuule! Sitähän minä tahdoin tiedustella sinulta:
tuletko "talolle" iltamaan tänään?
AURA: Tulen.
MANU: Varmasti?
AURA: Se oli jo päätetty ennen tänne tuloasi.
MANU: No se on reilusti tehty. Nyt saadaan sitte olla oikein yhdessä --
niin että tuntuu -- kunnes kukko kolmasti laulaa, eikö niin?
AURA: Saadaan nyt nähdä sitte.
MANU (Hyväellen Auraa). Kyllä en minä sinua nyt vähällä päästä
ennenkuin siunaat minua. Ja minä puolestani tanssitan sinua niin, ettet
mokomaa elämässäsi muista.
AURA: Älä, älä! Kovinhan sinä olet raju! Puristat niin, että henki
lähtee.
MANU: Tämä on vielä vähä siihen oikeaan verrattuna. -- Mutta nyt täytyy
lähteä, muuten yllättävät meidät palokuntalaiset tässä tulipalossa, ha,
ha, ha, ha. Terveeks' sitte! (Kättelyä.)
AURA (Leppoisasti). Niin hyvältä tuntuu, Manu, nyt. Hyvästi siksi!
MANU (Koppaa lakkinsa ja livahtaa pois).
AURA (Alkaa Manun mentyä hilpeästi hyräillä, puuhaa ensin jonkun aikaa
kahvilekkeiden kanssa, mutta jättää ne yht'äkkiä ja juoksee säilikön
luo, vetää auki laatikon ja ottaa esille pari puseroa, joita katselee
ja vertailee toisiinsa.)
REETU (Tulee verkalleen väsyneen näköisenä sisään).
AURA (Silmäisten häneen, tyytyväisellä, iloisella äänellä). No, jokos
ukko kämpii kotiin?
REETU: Kovinpa tuo väsyttikin tuommoinen reistaileminen. (Riisuu
päältään.)
AURA: Mikäs? Sopiihan tuossa tilalla raajojaan venytellä.
REETU: Kai sitä pitääkin.