Olin useita kertoja pyytänyt rouva Reichardt'ia lopettamaan
kertomuksensa, mutta hän oli aina näyttänyt hyvin vastahakoiselta
siihen. Siihen liittyi varmaan paljon ikäviä tapauksia, joita hän
ei olisi tahtonut muistella. Vihdoinkin eräänä iltana istuessamme
yhdessä, hän neuloen ja minä kutoen verkkoa, jonka taidon hän
oli minulle opettanut, käärisin taasen puheen kertomukseen,
jonka toverini oli jättänyt kesken. Hän huokasi syvään ja näytti
surulliselta.
-- On aivan luonnollista, että odotat sitä minulta, poikani,
sanoi hän, mutta et voi aavistaa, miten suurta tuskaa sellaisten
surullisten tapausten muisteleminen minulle tuottaa. Koska kumminkin
annoin sinun toivoa saada kuulla koko kertomuksen, niin koetan
täyttää pyyntösi.
Vakuutin olevani valmis odottamaan siksi, kunnes hänestä olisi
hauskempaa kertoa loppu mieltäkiinnittävästä historiastaan.
-- Mitään hauskaa se ei minulle milloinkaan ole, vastasi hän
surullisesti, ja mielelläni unhottaisin sen kokonaan, jos vain
voisin, mutta se on mahdotonta. Voin mukaantua siihen yhtä hyvin
nytkin kuin joskus toisten. Alan sentähden kertoa miten minulla
pitkällä matkallamme Sandwichsaarille oli hyvä tilaisuus tutkistella
mieheni luonnetta. Hän oli hyvin muuttunut ensimmäisen eromme
jälkeen, mutta hänellä oli vielä jäljellä kiitollinen, totuutta
ja puhtautta rakastava mielensä, joka oli kiinnittänyt minut
häneen lapsena. Pyhä innostus näytti nyt nostavan hänet tavallisia
ihmisiä korkeammalle. Tuskin milloinkaan sain hänet houkutelluksi
puhumaan muusta kuin uskonnollisista asioista, joita hän käsitteli
niin vakavalla ja ylentävällä tavalla, että oli mahdotonta olla
innostumatta hänen kaunopuheliaisuudestaan.
Hän näkyi käsittävän kutsumuksensa suuruuden, joka ikäänkuin teki
hänet niitten rohkeitten, Jumalan lähettiläiden kaltaiseksi, jotka
muinoin olivat kohottaneet kristinopin lipun Euroopan pakanakansojen
keskelle. Hän piti pitkiä puheita lähetystoimensa tärkeydestä ja
siitä suosiosta, jota oli hänelle osoitettu, kun hänet oli valittu
niin suureen ja vastuunalaiseen tehtävään.
Oli selvää, että hän mieluummin oli tahtonut lähteä tuon
raakalaiskansan luo, jonka hän toivoi saavansa käännytetyksi, kuin
tulla Englannin rikkaimman hiippakunnan piispaksi. Ja kumminkin,
tämän innostuksen ohella, olivat hänen kasvonsa hyvin surulliset
ja hänen esitelmänsä surunvoittoiset, ikäänkuin hän jo silloin
olisi aavistanut vaaraa. Pyhäin kirkkaus hänen silmissään oli
yhdistetty marttyyrikruunuun. Hän näkyi odottavan onnetonta loppua
pappis-uralleen, ja pitävän sitä luonnollisimpana ja sopivimpana
palkkana vaivoistaan.
Hänen puheensa pelottivat minua usein ja hänen viittailunsa vaaroista
olivat minusta alussa hyvin loukkaavia, mutta vähitellen totuin
enemmän näihin hirveisiin aavistuksiin ja pidin niitä vain ärrytetyn
mielen tuskallisina kuvitteluina.
Tällä tavalla kului pitkä matkamme ja vihdoin saavuimme perille
määräpaikkaamme. Näky, joka kohtasi meitä maihin tullessamme, oli
niin kummallinen, että luulin melkein tulleeni johonkin uuteen
maailmaan. Mitä rehevin -- erilainen kasvullisuus, jollaista
en milloinkaan ennen ollut nähnyt, kummalliset rakennukset,
alkuasukkaitten omituinen väri ja niitten kummalliset puvut, kaikki
herätti minussa mitä suurinta ihmettelyä.
Samalla kun mieheni koetti ahkerasti opiskella kansan kieltä,
tutkistelin minä heidän tapojaan tottumuksineen, ja molemmat
edistyimme nopeasti.
Niin pian kuin he alkoivat minua ymmärtää, koetin päästä naisten,
erittäinkin ylhäisempien miesten vaimojen ystäväksi, ja vaikka olin
alussa enemmän uteliaisuuden kuin kunnioituksen esineenä, jatkoin
kuitenkin ponnistuksiani ja onnistuinkin pääsemään hyviin väleihin
monen kanssa.
Huomasin heidät taitamattomiksi kaikessa, mitä sivistyneessä
maailmassa sanotaan tiedoksi, ja heidän sielunsa olivat
surkuteltavassa pimeydessä. Heidän uskontonsa oli hullunkurista ja
mieletöntä epäjumalain palvelemista.
Koetin usein saada heitä ymmärtämään suurempia totuuksia,
valmistaakseni tietä pyhälle uskollemme, mutta suurin osa
kuulijoistani ei voinut käsittää, mitä niin mielelläni heille opetin.
Jatkoin kuitenkin hurskasta työtäni antamatta ponnistusteni
heikentyä. Koetin kaikella tavalla hyödyttää heitä ja heidän
perheitään; hoidin heitä, heidän sairastaessaan, annoin heille
pieniä lahjoja heidän tullessaan terveeksi, ja osoitin heille
kaikkea ystävyyttä, jonka arvelin suotuisesti vaikuttavan heidän
villiin luonteeseensa. Tällä tavalla jatkoin hyväntekeväisyyttäni
siksi, kunnes olin tilaisuudessa auttamaan erästä nuorta,
kaksitoistavuotiasta tyttöä, joka oli erään ylhäisen päällikön
vaimon nuorin sisar. Hän oli nyrjähdyttänyt nilkkansa ja oli kovissa
tuskissa, kun tulin, mutta käyttämällä sopivia keinoja tein hänet
pian terveeksi. Tästä hetkestä alkaen kiintyi Hooloo, joksi häntä
sanottiin, lämpimästi minuun, ja kun huomasin hänen luonteensa
avonaiseksi ja ystävälliseksi, koetin innolla lisätä sitä hyvää
vaikutusta, jonka olin häneen tehnyt.
Mieheni koetti myöskin päästä hyviin väleihin heimon miesten
kanssa. Hän oli taitava koneseppä ja lääkäri, jotka taidot olivat
hänelle ponnistuksissaan suureksi avuksi. Myöskin hänellä oli
alussa suuria vaikeuksia voitettavinaan, saadakseen opetuksensa
oikein arvostelluksi. Hän koetti kartuttaa heidän mukavuuksiaan
laittaa hyödyllisiä maanviljelystyökaluja ja yleensä ohjata heitä
sivistyksen vaatimiin elämänehtoihin. Hän rakensi itselleen talon,
istutti kasvitarhan ja viljeli vähän maata, jossa hän koetti näyttää
heille erotuksen oman taitonsa ja heidän taitamattomuutensa välillä.
Suuresti ne näkyivät kyllä ihmettelevän, mutta tekivät kumminkin
edelleenkin omalla tavallaan.
Hän esiintyi myöskin lääkärinä ja koska hän oli lukenut paljon
lääketiedettä ja tutkinut yksinkertaisempaa kirurgiaa, niin onnistui
hän kuumetaudin ja keihäänhaavojen parantamisessa joskus oikein
hyvin. Aikojen kuluessa kasvoi hänen maineensa niin, että useat
päälliköistä lähettivät häntä aina hakemaan, jos joku heistä tai
heidän perheistään sairastui. Koska he olivat tyytyväisiä siihen,
mitä hän heille teki, niin alkoivat kaikki alkuasukkaat päälliköistä
lähtien kohdella häntä hyvin kunnioittavasti.
Kerran tarvitsi kuningas hänen apuaan. Häntä vaivasi jonkunlainen
ähky, jota eivät maan lääkärit osanneet parantaa. Mieheni antoi
hänelle lääkkeitä ja viipyi niin kauan hänen luonaan, että ne
tekivät toivotun vaikutuksen, jolloin hän pian parani. Tästä oli
seurauksena, että kaikki sandwich'iläisen majesteetin hovin jäsenet,
kuningattaresta alhaisimpaan palvelijattareen asti, pyysivät tohtoria
antamaan heille samaa lääkettä, vaikka he kaikki olivat nähtävästi
aivan terveitä. Hän onnistui tyydyttämään heidät ainoastaan pienillä
annoksilla sekotuksestaan, jonka hän tiesi aivan vaarattomaksi, ja he
selittivät sen nautittuaan tulleensa paljon terveemmiksi.
Hänen maineensa oli nyt niin kasvanut, että hänen kaikki pyyntönsä
täytettiin mielellään. Ensin halusi hän saada luokseen muutamia
lapsia, opettaakseen heille semmoista, josta olisi hyötyä sekä
heille itselleen että kaikille heidän kansalaisilleen, ja kun tähän
vaikeuksitta suostuttiin, niin avasimme pojille ja tytöille koulun,
jossa opetimme heille ensimmäisiä sivistyksen alkeita.
Koska huomasimme tällä tavalla edistyvämme hyvin, aloimme vähitellen
kehittää alkuperäistä suunnitelmaamme: teroittaa kristinoppia.
Kun tätä ei vastustettu ja Reichardt sitäpaitsi saavutti suuren
vaikutusvallan koko yhteiskunnassa, ulotutti hän opetuksensa myös
vanhempiinkin ihmisiin ja koetti syvällä vakaumuksellaan käännyttää
heidät kristinuskoon.
Kuitenkaan emme olleet päässeet niin pitkälle kohtaamatta melkoista
vastustusta. Heidän epäjumalankuviensa ylenkatsominen oli kiukuttanut
niitä, joilla oli etua kansan taikauskosta ja joiden arvo riippui
sen säilyttämisestä. Tehtiinpä valituksia siitäkin, että opetimme
uutta uskontoa, joka oli vihamielinen niille jumalille, joita he
esi-isineen olivat palvelleet, ja mahtava puolue syntyi saattaakseen
meidät perikatoon.
Mieheni kutsuttiin päällikkökokoukseen vastaamaan niihin syytöksiin,
joita oli häntä vastaan tehty. Nuo vanhat epäjumalanpalvelijat
esiintyivät häpäisten hänet ja uhkasivat hirviömäisten jumaliensa
rangaistuksella, koska hän oli valehdellut kansalle ja pettänyt sitä
vilpillisillä puheilla ja vierailla tavoilla.
Kun miestäni senjälkeen kehoitettiin puolustautumaan, selitti
hän ensin tuomareille palvelemansa Jumalan ominaisuuksia: miten
hän oli luonut avaran taivaan, tähdet, vuoret, joet ja meren,
miten hänen äänensä kuului ukkosessa ja silmänsä salamoivat
leimahduksissa. Sitten kertoi hän Jumalan hyvyydestä ihmisiä, etenkin
Sandwich'saarten asukkaita kohtaan: miten hän oli luonut heidät
nauttimaan elämästään tässä kauniissa maassa ja katselemaan Jumalan
asunnon taivaan ihanuutta. Sen jälkeen kuvasi hän niitä jumalia,
joita he tähän asti olivat palvelleet, kysyi, kuinka ne olivat
tehdyt ja mitä sellaiset kuolleet kappaleet voivat heidän hyväkseen
vaikuttaa, selitti niitten voimattomuutta millään tavalla joko
hyödyttää tahi vahingoittaa heitä, muistutti heitä niistä hyvistä
töistä, joita hän oli voinut osoittaa heille sen kaikkivoivan Jumalan
avulla, jota hän palveli ja kysyi: oliko hän milloinkaan tehnyt
heille muuta kuin hyvää?
Tämä hänen puheensa teki edullisen vaikutuksen useimpiin kuulijoihin,
mutta voimakkaan vastapuolueen jäsenet, joilla oli suuri
vaikutusvalta, keskeyttivät hänet usein hirveillä huudoillaan.
Useimmat päälliköistä vastustivat hänen rankaisemistaan. He muistivat
ne edut, joita heillä oli hänen taidostaan lääkärinä ja suuremmasta
viisaudestaan kaikissa muissakin asioissa, jotka kansa menettäisi,
jos hänet tuomittaisiin kuolemaan.
Siitä oli seurauksena, että mieheni sallittiin loukkaamattomana
palata kokouksesta, suureksi pettymykseksi kaikille vihollisilleen,
jotka tuskin voitiin hillitä käymästä häneen käsiksi.
Koulumme toiminta jatkui kuitenkin ja useat lasten vanhemmista
antoivat kastaa itsensä.
Kasvatimme nuorisoa opettamaan veljiään ja siskojaan, toivoen sillä
tavalla voivamme perustaa lähetysasemia saaren toisiinkin osiin,
jonne välistä teimme huvimatkoja.