35. Rouva Reichardt'in kertomus pakanoista.

Olin useita kertoja pyytänyt rouva Reichardt'ia lopettamaan

kertomuksensa, mutta hän oli aina näyttänyt hyvin vastahakoiselta

siihen. Siihen liittyi varmaan paljon ikäviä tapauksia, joita hän

ei olisi tahtonut muistella. Vihdoinkin eräänä iltana istuessamme

yhdessä, hän neuloen ja minä kutoen verkkoa, jonka taidon hän

oli minulle opettanut, käärisin taasen puheen kertomukseen,

jonka toverini oli jättänyt kesken. Hän huokasi syvään ja näytti

surulliselta.

-- On aivan luonnollista, että odotat sitä minulta, poikani,

sanoi hän, mutta et voi aavistaa, miten suurta tuskaa sellaisten

surullisten tapausten muisteleminen minulle tuottaa. Koska kumminkin

annoin sinun toivoa saada kuulla koko kertomuksen, niin koetan

täyttää pyyntösi.

Vakuutin olevani valmis odottamaan siksi, kunnes hänestä olisi

hauskempaa kertoa loppu mieltäkiinnittävästä historiastaan.

-- Mitään hauskaa se ei minulle milloinkaan ole, vastasi hän

surullisesti, ja mielelläni unhottaisin sen kokonaan, jos vain

voisin, mutta se on mahdotonta. Voin mukaantua siihen yhtä hyvin

nytkin kuin joskus toisten. Alan sentähden kertoa miten minulla

pitkällä matkallamme Sandwichsaarille oli hyvä tilaisuus tutkistella

mieheni luonnetta. Hän oli hyvin muuttunut ensimmäisen eromme

jälkeen, mutta hänellä oli vielä jäljellä kiitollinen, totuutta

ja puhtautta rakastava mielensä, joka oli kiinnittänyt minut

häneen lapsena. Pyhä innostus näytti nyt nostavan hänet tavallisia

ihmisiä korkeammalle. Tuskin milloinkaan sain hänet houkutelluksi

puhumaan muusta kuin uskonnollisista asioista, joita hän käsitteli

niin vakavalla ja ylentävällä tavalla, että oli mahdotonta olla

innostumatta hänen kaunopuheliaisuudestaan.

Hän näkyi käsittävän kutsumuksensa suuruuden, joka ikäänkuin teki

hänet niitten rohkeitten, Jumalan lähettiläiden kaltaiseksi, jotka

muinoin olivat kohottaneet kristinopin lipun Euroopan pakanakansojen

keskelle. Hän piti pitkiä puheita lähetystoimensa tärkeydestä ja

siitä suosiosta, jota oli hänelle osoitettu, kun hänet oli valittu

niin suureen ja vastuunalaiseen tehtävään.

Oli selvää, että hän mieluummin oli tahtonut lähteä tuon

raakalaiskansan luo, jonka hän toivoi saavansa käännytetyksi, kuin

tulla Englannin rikkaimman hiippakunnan piispaksi. Ja kumminkin,

tämän innostuksen ohella, olivat hänen kasvonsa hyvin surulliset

ja hänen esitelmänsä surunvoittoiset, ikäänkuin hän jo silloin

olisi aavistanut vaaraa. Pyhäin kirkkaus hänen silmissään oli

yhdistetty marttyyrikruunuun. Hän näkyi odottavan onnetonta loppua

pappis-uralleen, ja pitävän sitä luonnollisimpana ja sopivimpana

palkkana vaivoistaan.

Hänen puheensa pelottivat minua usein ja hänen viittailunsa vaaroista

olivat minusta alussa hyvin loukkaavia, mutta vähitellen totuin

enemmän näihin hirveisiin aavistuksiin ja pidin niitä vain ärrytetyn

mielen tuskallisina kuvitteluina.

Tällä tavalla kului pitkä matkamme ja vihdoin saavuimme perille

määräpaikkaamme. Näky, joka kohtasi meitä maihin tullessamme, oli

niin kummallinen, että luulin melkein tulleeni johonkin uuteen

maailmaan. Mitä rehevin -- erilainen kasvullisuus, jollaista

en milloinkaan ennen ollut nähnyt, kummalliset rakennukset,

alkuasukkaitten omituinen väri ja niitten kummalliset puvut, kaikki

herätti minussa mitä suurinta ihmettelyä.

Samalla kun mieheni koetti ahkerasti opiskella kansan kieltä,

tutkistelin minä heidän tapojaan tottumuksineen, ja molemmat

edistyimme nopeasti.

Niin pian kuin he alkoivat minua ymmärtää, koetin päästä naisten,

erittäinkin ylhäisempien miesten vaimojen ystäväksi, ja vaikka olin

alussa enemmän uteliaisuuden kuin kunnioituksen esineenä, jatkoin

kuitenkin ponnistuksiani ja onnistuinkin pääsemään hyviin väleihin

monen kanssa.

Huomasin heidät taitamattomiksi kaikessa, mitä sivistyneessä

maailmassa sanotaan tiedoksi, ja heidän sielunsa olivat

surkuteltavassa pimeydessä. Heidän uskontonsa oli hullunkurista ja

mieletöntä epäjumalain palvelemista.

Koetin usein saada heitä ymmärtämään suurempia totuuksia,

valmistaakseni tietä pyhälle uskollemme, mutta suurin osa

kuulijoistani ei voinut käsittää, mitä niin mielelläni heille opetin.

Jatkoin kuitenkin hurskasta työtäni antamatta ponnistusteni

heikentyä. Koetin kaikella tavalla hyödyttää heitä ja heidän

perheitään; hoidin heitä, heidän sairastaessaan, annoin heille

pieniä lahjoja heidän tullessaan terveeksi, ja osoitin heille

kaikkea ystävyyttä, jonka arvelin suotuisesti vaikuttavan heidän

villiin luonteeseensa. Tällä tavalla jatkoin hyväntekeväisyyttäni

siksi, kunnes olin tilaisuudessa auttamaan erästä nuorta,

kaksitoistavuotiasta tyttöä, joka oli erään ylhäisen päällikön

vaimon nuorin sisar. Hän oli nyrjähdyttänyt nilkkansa ja oli kovissa

tuskissa, kun tulin, mutta käyttämällä sopivia keinoja tein hänet

pian terveeksi. Tästä hetkestä alkaen kiintyi Hooloo, joksi häntä

sanottiin, lämpimästi minuun, ja kun huomasin hänen luonteensa

avonaiseksi ja ystävälliseksi, koetin innolla lisätä sitä hyvää

vaikutusta, jonka olin häneen tehnyt.

Mieheni koetti myöskin päästä hyviin väleihin heimon miesten

kanssa. Hän oli taitava koneseppä ja lääkäri, jotka taidot olivat

hänelle ponnistuksissaan suureksi avuksi. Myöskin hänellä oli

alussa suuria vaikeuksia voitettavinaan, saadakseen opetuksensa

oikein arvostelluksi. Hän koetti kartuttaa heidän mukavuuksiaan

laittaa hyödyllisiä maanviljelystyökaluja ja yleensä ohjata heitä

sivistyksen vaatimiin elämänehtoihin. Hän rakensi itselleen talon,

istutti kasvitarhan ja viljeli vähän maata, jossa hän koetti näyttää

heille erotuksen oman taitonsa ja heidän taitamattomuutensa välillä.

Suuresti ne näkyivät kyllä ihmettelevän, mutta tekivät kumminkin

edelleenkin omalla tavallaan.

Hän esiintyi myöskin lääkärinä ja koska hän oli lukenut paljon

lääketiedettä ja tutkinut yksinkertaisempaa kirurgiaa, niin onnistui

hän kuumetaudin ja keihäänhaavojen parantamisessa joskus oikein

hyvin. Aikojen kuluessa kasvoi hänen maineensa niin, että useat

päälliköistä lähettivät häntä aina hakemaan, jos joku heistä tai

heidän perheistään sairastui. Koska he olivat tyytyväisiä siihen,

mitä hän heille teki, niin alkoivat kaikki alkuasukkaat päälliköistä

lähtien kohdella häntä hyvin kunnioittavasti.

Kerran tarvitsi kuningas hänen apuaan. Häntä vaivasi jonkunlainen

ähky, jota eivät maan lääkärit osanneet parantaa. Mieheni antoi

hänelle lääkkeitä ja viipyi niin kauan hänen luonaan, että ne

tekivät toivotun vaikutuksen, jolloin hän pian parani. Tästä oli

seurauksena, että kaikki sandwich'iläisen majesteetin hovin jäsenet,

kuningattaresta alhaisimpaan palvelijattareen asti, pyysivät tohtoria

antamaan heille samaa lääkettä, vaikka he kaikki olivat nähtävästi

aivan terveitä. Hän onnistui tyydyttämään heidät ainoastaan pienillä

annoksilla sekotuksestaan, jonka hän tiesi aivan vaarattomaksi, ja he

selittivät sen nautittuaan tulleensa paljon terveemmiksi.

Hänen maineensa oli nyt niin kasvanut, että hänen kaikki pyyntönsä

täytettiin mielellään. Ensin halusi hän saada luokseen muutamia

lapsia, opettaakseen heille semmoista, josta olisi hyötyä sekä

heille itselleen että kaikille heidän kansalaisilleen, ja kun tähän

vaikeuksitta suostuttiin, niin avasimme pojille ja tytöille koulun,

jossa opetimme heille ensimmäisiä sivistyksen alkeita.

Koska huomasimme tällä tavalla edistyvämme hyvin, aloimme vähitellen

kehittää alkuperäistä suunnitelmaamme: teroittaa kristinoppia.

Kun tätä ei vastustettu ja Reichardt sitäpaitsi saavutti suuren

vaikutusvallan koko yhteiskunnassa, ulotutti hän opetuksensa myös

vanhempiinkin ihmisiin ja koetti syvällä vakaumuksellaan käännyttää

heidät kristinuskoon.

Kuitenkaan emme olleet päässeet niin pitkälle kohtaamatta melkoista

vastustusta. Heidän epäjumalankuviensa ylenkatsominen oli kiukuttanut

niitä, joilla oli etua kansan taikauskosta ja joiden arvo riippui

sen säilyttämisestä. Tehtiinpä valituksia siitäkin, että opetimme

uutta uskontoa, joka oli vihamielinen niille jumalille, joita he

esi-isineen olivat palvelleet, ja mahtava puolue syntyi saattaakseen

meidät perikatoon.

Mieheni kutsuttiin päällikkökokoukseen vastaamaan niihin syytöksiin,

joita oli häntä vastaan tehty. Nuo vanhat epäjumalanpalvelijat

esiintyivät häpäisten hänet ja uhkasivat hirviömäisten jumaliensa

rangaistuksella, koska hän oli valehdellut kansalle ja pettänyt sitä

vilpillisillä puheilla ja vierailla tavoilla.

Kun miestäni senjälkeen kehoitettiin puolustautumaan, selitti

hän ensin tuomareille palvelemansa Jumalan ominaisuuksia: miten

hän oli luonut avaran taivaan, tähdet, vuoret, joet ja meren,

miten hänen äänensä kuului ukkosessa ja silmänsä salamoivat

leimahduksissa. Sitten kertoi hän Jumalan hyvyydestä ihmisiä, etenkin

Sandwich'saarten asukkaita kohtaan: miten hän oli luonut heidät

nauttimaan elämästään tässä kauniissa maassa ja katselemaan Jumalan

asunnon taivaan ihanuutta. Sen jälkeen kuvasi hän niitä jumalia,

joita he tähän asti olivat palvelleet, kysyi, kuinka ne olivat

tehdyt ja mitä sellaiset kuolleet kappaleet voivat heidän hyväkseen

vaikuttaa, selitti niitten voimattomuutta millään tavalla joko

hyödyttää tahi vahingoittaa heitä, muistutti heitä niistä hyvistä

töistä, joita hän oli voinut osoittaa heille sen kaikkivoivan Jumalan

avulla, jota hän palveli ja kysyi: oliko hän milloinkaan tehnyt

heille muuta kuin hyvää?

Tämä hänen puheensa teki edullisen vaikutuksen useimpiin kuulijoihin,

mutta voimakkaan vastapuolueen jäsenet, joilla oli suuri

vaikutusvalta, keskeyttivät hänet usein hirveillä huudoillaan.

Useimmat päälliköistä vastustivat hänen rankaisemistaan. He muistivat

ne edut, joita heillä oli hänen taidostaan lääkärinä ja suuremmasta

viisaudestaan kaikissa muissakin asioissa, jotka kansa menettäisi,

jos hänet tuomittaisiin kuolemaan.

Siitä oli seurauksena, että mieheni sallittiin loukkaamattomana

palata kokouksesta, suureksi pettymykseksi kaikille vihollisilleen,

jotka tuskin voitiin hillitä käymästä häneen käsiksi.

Koulumme toiminta jatkui kuitenkin ja useat lasten vanhemmista

antoivat kastaa itsensä.

Kasvatimme nuorisoa opettamaan veljiään ja siskojaan, toivoen sillä

tavalla voivamme perustaa lähetysasemia saaren toisiinkin osiin,

jonne välistä teimme huvimatkoja.

Saaren orvon seikkailut · 第 39 / 50 题