Minun täytyy tunnustaa, että pidin nyt enemmän majastani. Se näytti
entiseen verraten niin sirolta ja puhtaalta ja kaikki oli niin
siistiä. Seuraava päivä oli tyyni ja kirkas, jonka tähden menimme
kalastamaan. Meitä onnistikin hyvin ja saimme melkein yhtä paljon
kaloja kuin viime kerrallakin ja päästimme ne nytkin lammikkoon.
Palattuamme majaan ja äitini ruvettua ruokaa laittamaan, otin yhden
rautalevyistä ja tein siitä taivuttamalla syrjät jonkunlaisen
vadin. Tein samanlaisen vadin toisestakin, vaikka en juuri niin
korkealaitaista, koska toinen oli aiottu paistinpannuksi ja toinen
taasen vadiksi, johon voimme panna valmistetun ruokamme. Tänä päivänä
olimme me olleet niin ahkerassa kalastuspuuhassa, ettemme ennättäneet
ajatella muuta, mutta seuraavana päivänä muistin isonnuslasin ja
toin sen äidilleni. Ensin näytti hän minulle sen suurentamiskyvyn,
josta olin hetkisen hyvin huvitettu, ja selitti minulle niin hyvin
kuin osasi syyn tähän ominaisuuteen, mutta omituisuus huvitti minua
enemmän kuin syy siihen. Sitten käski hän minun tuoda majasta vähän
kuivia sammalia, joita käytin taulana ja kun hän piti lasia niin,
että se kokosi auringonsäteet, näin ihmeekseni sammalien syttyvän
tuleen. Hämmästyin enemmän kuin kummastuin, ja katselin taivaalle
nähdäkseni, mistä valkea tuli. Äitini selitti syyn, jonka osaksi
ymmärsin, mutta odotin kärsimättömästi, että saisin lasin omiin
käsiini, voidakseni koettaa. Sytytin sammalet uudestaan, poltin
käteni, kärvensin muutaman linnun päätä ja kun huomasin Neron
nukkuvan auringonpaisteessa, kohdistin palopisteen sen kylmään
kuonoon. Se heräsi äkkiä ja rupesi murisemaan, jolloin vetäydyin
takaisin; olin täysin tyytyväinen kokeilun tuloksiin. Siitä hetkestä
alkain sytytimme auringonpaisteella aina valkean polttolasilla ja
huomasin sen hyvin hyödylliseksi. Koska se oli niin kevyt, pidin sen
aina mukanani, ja kun minulla ei sattunut olemaan mitään tekemistä,
niin katselin esineitä sen läpi, tahi sytytin palamaan jotakin, aina
miten milloinkin johtui mieleeni.
Vaikka en ole siitä kertonutkaan, ei mennyt yhtään päivää, etten
olisi lukenut raamattua äidilleni.
-- Tässä kirjassa on niin paljon sellaista, jota en ymmärrä, sanoin
eräänä aamuna.
-- Luulen, vastasi äitini, että on paljonkin kirjoja, joita et
ymmärtäisi, koska olet koko ikäsi ollut tällä saarella, etkä ole
nähnyt ollenkaan maailmaa.
-- Mutta ymmärränhän kaikki, mitä on luonnonkirjassani.
-- Ehkä ymmärrätkin tahi luulet ainakin ymmärtäväsi. Mutta Frank,
raamattua et saa verrata muihin kirjoihin. Ne ovat ihmisten tekemiä,
mutta raamattu on Jumalan sanaa. Raamattu on monessa kohti suljettu
kirja.
-- En käsitä, miksi emme voi sitä ymmärtää.
-- Frank, vastasi hän, katsopas tuota kasvia, joka juuri kukkii.
Ymmärrätkö, mistä se johtuu, että tuo kasvi elää, kasvaa ja joka
vuosi kehittää noin suuren sinisen kukan? Minkätähden se niin tekee?
Minkätähden on kukka aina sininen? Ja mistä johtuu tuo kaunis väri?
Voitko sanoa minulle sen? Katso, sinä tiedät, että niin tapahtuu,
mutta voitko sanoa, miksi?
-- En.
-- Katso tuota lintua. Tiedät sen olevan haudotun munasta. Kuinka voi
olla mahdollista, että munan sisus muuttuu linnuksi? Mistä johtuu,
että linnuilla on höyhenet ja että ne saattavat lentää? Voitko
selittää itseäsi? Sinä voit mennä, minne haluat; sinä voit ajatella,
puhua ja työskennellä, mutta mistä on sinulla tämä kyky? Voitko sanoa
sen? Sinä tiedät vain, että niin on, mutta et mitään muuta. Sinä
et voi sanoa, minkätähden, miten tahi mitkä syyt aiheuttavat nämä
seuraukset?
-- En.
-- No kun sinä siis olet kaikenlaisten kuolleitten ja elävien
kappalten keskellä ja joka päivä näet asioita, joita et voi selittää
etkä ymmärtää, niin miksi kummastelet, että Jumala kirjoitetussa
sanassaan myöskin salaa sinulta sellaista, jota et ymmärrettävistä
syistä saa tietää? Kaikki täällä on Jumalan tahdosta ja sen täytyy
meille riittää. Ymmärrätkö nyt?
-- Kyllä ymmärrän tarkoituksenne, mutta en ole milloinkaan ajatellut
näitä asioita ennen. Puhukaa vielä enemmän raamatusta.
-- Ei nyt, vaan jonakin toisena päivänä kerron sinulle raamatun
synnyn ja silloin ymmärrät sen luonteen ja miksi se kirjoitettiin.
Sen sijaan saat sinä kertoa minulle kaikki, mitä Jackson'in puheiden
perusteella tiedät itsestäsi ja kaiken muunkin, mitä sinä aikana
tapahtui, kun elit yhdessä hänen kanssaan. Olen kuullut ainoastaan
osan ja tahtoisin tietää kaikki.
-- Mielelläni, vastasin, kerron teille kaikki, mutta se vie aikaa.
-- Meille jää paljon aikaa tähteeksi, poikani, ennenkuin pääsemme
täältä lähtemään. Älä sentähden välitä ajasta, vaan kerro minulle
kaikki.
Aloin kertomukseni, mutta hän keskeytti:
-- Etkö ole milloinkaan mielessäsi voinut kuvitella äitiäsi?
-- Nyt nähtyäni teidät, luulen voivani, mutta ennen oli se
mahdotonta. Nyt voin muistaa teidän tavallanne puetun henkilön,
polvistuneena rukoilemassa vieressäni Olenhan sitäpaitsi ennen
kertonut, että eräät kasvot näyttäytyivät unissani ja nyt, kun te
tulitte, on se tapahtunut useammasti.
-- Ja isäsi?
-- Häntä en muista vähääkään, enkä myös muitakaan, paitsi äitiäni.
Jatkoin sitten kertomustani maatapanoaikaan asti, mutta koska kerroin
perinpohjaisesti ja hän keskeytti minut usein kysymyksillään, en
ennättänyt sanoa puoliakaan siitä, mitä minulla oli kerrottavaa.