Aamulla heräsin aivan parantuneena eilisestä pahoinvoinnistani ja
olin ulkona ennen rouva Reichardt'ia, joka vielä viipyi verhon
takana, jonka hän oli jälleen pystyttänyt maatapanoni jälkeen. Oli
kaunis aamu, meri väreili heikossa tuulessa ja aurinko paistoi
kirkkaasti. Olin terve ja onnellinen. Sytytin valkean ja paistoin
kalaa aamiaiseksi, koska niitä näkyi olevan tarpeeksi jäljellä.
Laitoin sitten siimani kuntoon pyydystääkseni muutamia suurempia
kaloja lammikkooni, jonka aioin taasen asuttaa. Rouva Reichardt tuli
majasta ja tapasi minut leikkimässä Neron kanssa.
-- Hyvää huomenta, rakas äiti, sanoin, sillä tunsin häntä kohtaan
suurta ystävyyttä.
-- Hyvää huomenta, rakas poikani, vastasi hän. Voitko nyt taasen
hyvin?
-- Kyllä, aivan. -- Olen laittanut siimanikin kuntoon, sillä olen
ajatellut, että siihen asti, kunnes linnut palaavat, on meidän
elettävä ainoastaan kalalla ja sellaisia voi pyydystää ainoastaan
kauniilla ilmalla, niin kuin nytkin. Sentähden emme saa laiminlyödä
tämmöistä päivää.
-- Ei tietysti. Niin pian kuin olemme syöneet aamiaisen, menemme
kalastamaan. Se ei ole minulle outoa ja olenkin melko taitava. Nyt
täytyy meidän molempien tehdä työtä, mutta mene ensin hakemaan
raamattusi, niin luetaan vähän.
Hain sen ja luettuaan yhden luvun rukoili hän, ja minä polvistuin
hänen viereensä. Syötyämme sitten aamiaisen lähdimme uimarantaan.
-- Tiedätkö, Frank, jättivätkö ne mitään jälkeensä?
-- Kyllä, vastasin. Ne jättivät luullakseni muutamia airoja, pitkän
nuoran ja teillähän on majassa kihveli, vasara ja pieni purje.
-- Hyvä, näemmepähän pian, kun tulemme rantaan.
Ensimmäinen, jonka näin tultuamme rantaan, pani minut ilosta
hyppimään.
-- Oi äiti, äiti! Ne ovat jättäneet tänne rautakattilan. Ikävöin sitä
kovasti ja maatessani valveillani tänä aamuna ajattelin, että jos
rukoilisin jotain itselleni, niin olisi se tuollaista rautakattilaa.
Olin kyllästynyt kuivattuihin lintuihin ja ne maistuivat niin
erilaiselta, kun ne keitettiin kattilassa perunain kanssa.
-- Olen yhtä iloinen, Frank, sillä en pidä keittämättömästä ruoasta.
Mutta katsokaamme nyt ensin, mitä muuta he ovat heittäneet veneestä.
-- Oh, ne ovat kantaneet takaisin maihin kolme vesitynnyriä niistä
kuudesta, jotka ottivat veneeseen.
-- Luultavasti ovat he tehneet sen siksi, että veneeseen tuli liiaksi
painoa ja he eivät hennoneet erota rommista. Hulluja miehiä, -- nyt
ei heillä ole vettä kuin kuudeksi päiväksi ja saavat kärsiä hirveästi.
Katselimme ympärillemme kalliolla ja näimme, että he olivat
jättäneet jäljelle rautakattilan, kolme vesitynnyriä, viisi
airoa, valaskeihään, portaat, neljänsadan metrin pituinen
valaanpyyntinuoran, vanhan sahan, korin suurpäisiä nauloja ja kaksi
suurta rautalevyä.
-- Tuo saha saattaa olla meille suureksi hyödyksi, semminkin kun
sinulla on viiloja arkussasi. Jos tarvitsemme, voimme laittaa puolen
sahaa veitsiksi.
-- Veitsiksikö, millä tavalla?
-- Näytän sitten sinulle. Näitä rautalevyjä voin myöskin käyttää.
Katso, levyjä olisi tarvittu veneeseen tulevien reikien paikkaamiseen
ja ne he ovat heittäneet pois, niinkuin vasaran ja naulatkin. Minua
kummastuttaa, että John Gough salli sen tapahtua.
-- Kuulin, tullessani teitä noutamaan, miesten riitelevän hänen
kanssaan. He eivät välittäneet hänen puheistaan.
-- Ei, muuten he eivät olisi jättäneetkään meitä tänne, vastasi
hän. John Gough oli siksi hyvä ihminen, ettei hän olisi sallinut
semmoista, jos hän vain olisi voinut sen estää. -- Rautalevystä
saamme paljon hyötyä. Tiedätkö mitä? Paistamme kaloja tahi jotakin
muuta. Meidän täytyy taivuttaa nurkat vasaralla. Mutta me emme saa
tuhlata enempää aikaa, vaan kalastaa koko päivän ja syödä vasta
illalla.
Nakkasimme onkemme ja kun kalat mielellään söivät, saimme pian
tusinan verran suuria kaloja, jotka panin lammikkoon.
-- Mitä teemme sillä pitkällä nuoralla, jonka ne jättivät?
-- Paljokin, mutta parhaiten käytämme kai sen siten, että punomme
siitä siimoja, kun tarvitsemme.
-- Mutta miten se käypi päinsä, sehän on niin paksua ja raskasta?
-- Kyllä; näytän sinulle, miten se puretaan ja taas punotaan
hienommiksi siimoiksi. Muista Frank, että olen lähetyssaarnaajan
vaimo, joka on seurannut miestään kaikkialle. Välistä on meillä ollut
hyvä ollaksemme, välistä olemme saaneet kärsiä samanlaista kuin
sinä ja minä nyt, sillä lähetyssaarnaaja saa kokea paljon, niinkuin
olet huomaava, jos joskus saat kuulla tarinani tahi paremmin sanoen
mieheni tarinan.
-- Ettekö tahdo kertoa sitä minulle?
-- Kyllä, ehkä kerronkin jonakin päivänä. Mutta huomautan sinulle nyt
vain sen, että minä hänen vaimonaan, jakaen hänen kanssaan vaarat
ja puutteet, usein olen ollut pakotettu tekemään kovasti työtä ja
hakemaan elatukseni, miten olen voinut. Englannissa eivät naiset
työskentele juuri muualla kuin huoneissa, mutta lähetyssaarnaajan
vaimo saa tehdä työtä miesten kanssa -- useinpa niinkuin mies -- ja
oppii sentähden paljon sellaista, josta naiset tavallisesti eivät
tiedä mitään. Ymmärrätkö minut nyt?
-- Ymmärrän tietysti. Olen jo ajatellut, että näytte tietävän enemmän
kuin Jackson.
-- Sitä en luule, mutta Jackson ei nähtävästi pitänyt työstä,
niinkuin minä. Ja nyt Frank, et suinkaan ajatellut silloin, kun niin
vastahakoisesti rupesit istuttamaan perunoita muka jonkun toisen
harhailijan hyödyksi, että istutitkin itsellesi ja saisitkin itse
nauttia ystävällisen työsi hedelmistä? Niin, totta on, että usein jo
täällä maailmassa hyvät työt palkitaan.
-- Eikö sitten aina?
-- Ei, lapseni, sellaista et saa luulla. Mutta jos ei niitä palkita
tässä maailmassa, palkitaanhan ne sitten tulevassa.
-- Tuota en ymmärrä.
-- Uskon kyllä, ettet ymmärräkään, mutta selitän sinulle nämä kaikki,
jos Jumala vain antaa minun elää. Odottakaamme sopivaa tilaisuutta.
Jatkoimme kalastamistamme myöhäiseen iltaan, jolloin olimme saaneet
kaksikymmentäkahdeksan suurta kolmen tahi neljän kilon painoista
kalaa. Rouva Reichardt ehdotti silloin, että lopettaisimme, koska
meillä jo oli ruokaa neljäksitoista päiväksi.
Sain vielä yhden kalan, jonka rouva otti mukaansa meille
illalliseksi. Pantuani siimat kokoon, aloin hänen käskystään kantaa
majalle miesten jättämiä tavaroita. Ensimmäinen, jonka anastin, oli
tuo ikävöity rautakattila. Olin sen omistamisesta hyvin riemuissani
ja olihan minulla syytäkin. -- Toisessa kädessäni kannoin sahaa ja
naulalaatikkoa. Niin pian kuin olin saanut ne majalle, menin heti
uutta hakemaan ja ennenkuin illallinen oli valmis, olin kantanut
majalle kaikki muut, paitsi nuo kolme vesitynnyriä, jotka jätin
siihen, missä ne olivatkin, koska emme niitä nyt tarvinneet. Olimme
molemmat hyvin väsyneitä ja menimme syötyämme mielellämme nukkumaan.