Kuulin, mitä hän sanoi, mutta pääni oli niin sekaisin, etten
ymmärtänyt hänen sanojaan. Istuin liikkumatta paikoillani. Vähän ajan
kuluttua sanoi hän taasen:
-- Frank Henniker, nouse ja kuuntele minua.
-- Me kuolemme nälkään, mumisin.
Sanottuani tämän, tuli yksi linnuistani takaisin mereltä, kantaen
nokassaan suurta kalaa, jonka rouva Reichardt otti siltä pois,
niinkuin oli nähnyt minunkin tekevän, jolloin lintu lensi taasen
hakemaan uutta. Heti sen jälkeen tulivat toisetkin kaksi lintua
tuoden kaloja, jotka toverini myöskin otti haltuunsa.
-- Katso, miten kohtuuton ja kiittämätön olet, huomautti hän. Täällä
ruokkivat linnut meitä kuin korppi Eliasta korvessa, ja sinä epäilet
Jumalan armoa ja sääliväisyyttä. Tässä on meille jo yhdeksi ateriaksi.
-- Pääni -- voi päätäni, vaikeroin; se halkeaa ja tuntuu niinkuin
joku raskas paino vyöryisi siellä sisällä en voi nähdä mitään.
Niin olikin. Mielenliikutus oli ajanut veren päähäni ja tajunta
katosi nopeasti. Rouva Reichardt polvistui viereeni ja nähtyään asian
olevan niin kuin olin sanonut, meni hän majaan hakemaan jotakin
riepua, jonka hän kasteli vedessä ja kääri pääni ympärille. Olin
liikkumatonna ja melkein tunnotonna noin puolituntia, jona aikana
hän monesti kasteli käärettä kylmään veteen ja hautoi päätäni, siksi
kunnes vähitellen tulin tajuihini. -- Kun ilma pysyi kauniina ja meri
tyynenä, jatkoivat linnut kalojen pyytämistä. Rouva Reichardt otti ne
melkein kaikki huostaansa, kunnes hänellä oli tusinan verran puolen,
jopa koko naulankin painavia kaloja.
Olin vielä puoleksi horroksissa, kun Neron kylmä kuono ja hengitys
koskettivat kasvojani. Lemmikkini murina herätti minut ja aukaisin
silmäni.
-- Nyt olen jo parempi, sanoin rouva Reichardt'ille. -- Te olette
ollut niin hyvä.
-- Niin, olet parempi, mutta sinun täytyy vielä olla hiljaa. Luuletko
voivasi mennä vuoteellesi?
-- Minäpä koetan, vastasin ja nousin pystyyn hänen avullaan, mutta
päästyäni jaloilleni olisin kaatunut, jos hän ei olisi minua tukenut.
Hänen avullaan pääsin kumminkin vuoteelleni, johon heti vaivuin.
Hän laittoi päänaluksen korkeammaksi ja pani sitten kylmän kääreen,
niinkuin ennenkin.
-- Koeta nyt nukkua, jos voit. Kun heräät, on minulla jo päivällinen
valmiina.
Kiitin häntä ja ummistin silmäni. Nero ryömi viereeni vuoteelle
ja niin nukuin, pitäen kättäni hänen päänsä päällä, melkein
auringonlaskuun asti, jolloin taasen heräsin paljon virkeämpänä,
tuntien vain vähäsen päänkipua.
Rouva Reichardt istui vieressäni.
-- Olet parempi nyt, sanoi hän. Voitko syödä vähän päivällistä? Minun
täytyy päästä Neron ystäväksi, sillä se on vastustanut oikeuttani
tulla vuoteesi lähelle ja sen hampaat näyttävät hyvin vaarallisilta.
Mutta annettuani sille kalojen suolet, kun niitä perkkasin, tulimme
jo paremmiksi ystäviksi. -- Tässä on päivällisesi.
Rouva Reichardt antoi minulle vähän hiilillä paistettua kalaa, jota
söin hyvällä halulla.
-- Te olette hyvin hyvä tehdessänne työtä minun puolestani, kun minun
sen sijaan pitäisi työskennellä teidän puolestanne, mutta nyt teidän
ei tarvitse enää sitä jatkaa.
-- Kun paranet, niin teen vaan osani, vastasi hän, ja osani olen
aina tekevä. En voi elää työttömänä ja olen kylliksi vahva tekemään
kaikkea. Mutta puhukaamme siitä vasta huomenna, jolloin kai jo olet
aivan terve, toivon minä.
-- Voin jo aivan hyvin, mutta olen niin väsynyt.
-- Sinun täytyy luottaa Jumalaan, poika rukka. Rukoiletko milloinkaan
häntä?
-- Kyllä, olen koettanut joskus, mutta en tiedä oikein, miten minun
pitäisi. Jackson ei minulle sellaista opettanut.
-- No, silloin opetan minä. Rukoilisinko nyt meidän molempien
puolesta?
-- Kuunteleeko Jumala teitä? Mitä sanoittekaan aamulla juuri vähää
ennen pyörtymistäni?
-- Sanoin sinulle, että on täällä muitakin kuin me ainoastaan,
nimittäin hyvä ja armollinen Jumala, joka on kanssamme kaikkialla ja
on aina valmis auttamaan, jos pyydämme.
-- Tehän sanoitte minulle, että Jumala asuu tähtien tuolla puolella.
-- Poika raukka, puhut, niinkuin Jumala olisi sellainen, joka ollen
kaukana poissa, ei voisi kuulla rukouksiamme. Ei, niin se ei ole. Hän
on aina hengessä luonamme, kuuntelee rukouksiamme ja lukee jokaisen
salaisen ajatuksen sydämestämme.
Vaikenin hetkeksi ja ajattelin, mitä hän oli sanonut. -- Vihdoin
sanoin:
-- Rukoilkaa sitten häntä.
Rouva Reichardt polvistui, rukoillen kirkkaalla äänellä ja palavalla
hartaudella, epäröimättä ja keskeytymättä. Hän rukoili turvaa ja apua
hädänalaiseen tilaamme -- kaikkea, mitä tarvitseisimme elääksemme,
onnellista pelastusta saarelta. Hän pyysi meille voimaa olemaan
tyytyväisiä ja kärsivällisiä siihen asti, kun hän auttaisi meitä,
rukoili että voisimme panna kaiken luottamuksemme ja toivomme häneen
ja napisematta tyytyä siihen, joka näytti olevan hänen tahtonsa.
Tuo oli minulle jotakin aivan uutta ja hän oli niin kaunis siinä
palavasti rukoillessaan, että kyyneleet kohosivat silmiini. -- Noin
minuutin kuluttua sanoin:
-- Nyt muistan, tai ainakin luulen muistavani, sillä tuon aikuiset
asiat ovat minulle kaikki hämärät, että äidilläni oli, niinkuin
teilläkin, tapana polvistua viereeni ja rukoilla. Ah, miten
toivonkaan, että minulla olisi äiti!
-- Lapseni, vastasi hän, lupaa minulle tulla hyväksi ja
tottelevaiseksi pojaksi, niin rupean äidiksesi.
-- Ah, rupeatteko, -- niinkö hyvä olette? Kyllä; lupaan, mitä vain
haluatte, ja teen työtä puolestanne päivin ja öin, jos tarvitaan.
Teen vaikka mitä, jos vain rupeatte äidikseni.
-- No, koetan sitten täyttää äidin velvollisuudet sinua kohtaan,
vastasi hän; se on päätetty. Mutta nyt on parempi, että koetat
nukkua, jos voit.
-- Kyllä, kiitoksia teille. Nyt koetan nukkua, hyvää yötä.