Toivoisin sinun ymmärtävän, sanoi hän, minkävuoksi en ole
tahtonut jatkaa kertomustani. Syy on siinä, että minun nyt täytyy
tunnustaa sinulle se viha, joka on isäsi ja minun välillä. Mutta
jos muistanet, olimme molemmat nuoruudessamme koettaneet voittaa
saman henkilön suosiota, nim. äitisi, ja että hän oli ottanut
sen paikan, joka muissa olosuhteissa olisi kuulunut minulle, ja
että hän oli menestynyt elämässään, kun minä sitävastoin olin
joutunut onnettomuuteen; näin ollen ei sinusta vihani voine tuntua
kummalliseltakaan.
-- En ymmärrä ollenkaan tunteitanne, vastasin, ja kuinka hän voi
loukata teitä menemällä naimisiin äitini kanssa, on käsittämätöntä
mielestäni.
-- Mutta minähän rakastin häntä!
-- Otaksukaamme, että sen teitte, mutta kun en tiedä, mitä rakkaus
on, en sentähden voi sitä ymmärtääkään; jatkakaa siis vain
kertomustanne.
-- No hyvä; kun viimeksi lopetin, kerroin sinulle että koetimme
päästä maihin tällä saarella ohjaamalla veneemme kylpylahteen, mutta
siinä särkyikin veneemme kappaleiksi. Meitä pelastui kaikkiaan
kahdeksan henkilöä, nimittäin kapteeni, isäsi, kirvesmies, perämies,
kolme laivamiestä ja äitisi. Meillä ei ollut veneessä mitään muuta
kuin kolme kirvestä, kaksi ruoka-astiaa, ja nuo kaksi kasaria, jotka
vieläkin ovat tallella, mutta ei ollut ruokaa eikä vettä. Tarkastimme
sentähden ensi töiksemme saaren, saadaksemme vettä, ja pian
löysimmekin puron, joka vieläkin lirisee majamme vieressä. Onneksemme
tulimme saarelle siihen aikaan, jolloin linnut olivat juuri tulleet
ja munineet; jos ei niin olisi ollut, olisimme kuolleet nälkään,
koska meillä ei ollut minkäänlaisia kalastusneuvojakaan.
Kokosimme joukon munia ja saimme hyvän aterian, vaikkakin söimme
munat raakana. Meidän muitten käyskennellessä tahi paremmin sanoen
kiipeillessä saarella tutkimassa, minkälaiset elämän mahdollisuudet
meillä siellä voisivat olla, jäivät kapteeni ja isäsi äitisi luo,
joka istui suojaisessa paikassa kylpylahden luona. Palattuamme
illalla, kutsui kapteeni meidät kokoon ja sanoi, että voidaksemme
onnistua täytyisi meidän toimia yksimielisinä ja yhdessä. Sentähden
olisi välttämätöntä, että joku ottaisi päällikkyyden ja johtaisi
toisia, sillä ilman sitä ei mikään menestyisi; hän kysyi, pidimmekö
hänen ehdotustaan oikeana? Myönsimme sen kaikki, vaikka minä
puolestani en ollut halukas siihen suostumaan, mutta kun kaikki
muutkin suostuivat, en viitsinyt vastustella. Kapteeni käski sitten
meitä, koska kerran olimme yksimielisiä, valitsemaan itsellemme
johtajan. "Jos olisimme olleet laivalla", sanoi hän, "olisin
tietysti ruvennut siksi itse, mutta koska olemmekin maalla, pidän
herra Henniker'iä siihen toimeen paljon sopivampana henkilönä"; hän
ehdotti, että johto annettaisiin hänelle ja hän tulisi itsekin
mielellään alistumaan herra Henniker'in käskettäväksi. Kirvesmies ja
perämies suostuivat heti tähän ehdotukseen ja lopulta myös nuo kaksi
laivamiestäkin. Tein yksinäni vastarintaa ja sanoin, etten antaisi
minkään "maakravun" komentaa itseäni. Jos kerran minun täytyy elää
muiden komennossa, niin täytyisi käskijänä ainakin olla jonkun aito
merimiehen. Olin varma siitä, että nuo toisetkin laivamiehet olivat
samaa mieltä kanssani, vaikka olivat antaneetkin suostumuksensa, ja
toivoin heidän sitten yhtyvän minun mielipiteeseeni, johon heillä
näytti olevan haluakin. Isäsi vastasi puheeseeni hyvin tyynesti,
vaatimattomasti ja varovasti. Hän sanoi, ettei hän ollenkaan
halunnut ruveta johtajaksi ja että hän mielellään totteli kapteenia,
jos se vain enemmän tyydyttäisi kaikkia. Mutta kapteeni ja nuo
toiset pysyivät lujina päätöksessään ja sanoivat, ettei semmoisen
"juopporatin" kuin minun tarvitse tulla heitä vastustelemaan ja että
saan mennä mihin saaren osaan haluan, jos en kerran tahdo jäädä
heidän luokseen. Kokous loppui siten, että suutuin ja selitin, etten
tahtonut palvella isääsi. Sieppasin yhden kirveistä mennäkseni
tieheni, mutta kapteeni otti sen pois, sanoen sen olevan hänen
omaisuuttaan ja lisäten, että saan mennä, mihin haluan.
Poistuin heidän luotaan mennäkseni lintujen pesimispaikalle kokoamaan
munia. -- Yön tullessa panin maata guanokentälle, eikä minulle tullut
ollenkaan kylmä, sillä myrsky oli nyt lakannut ja ilma oli hyvin
lämmin.
Herätessäni seuraavana aamuna näin, että aurinko oli jo korkealla
taivaalla. Katselin tovereitani, joista olin eronnut, ja huomasin
heidän työskentelevän ahkerasti. Meri oli aivan tyyni ja paljon
tavaraa oli ajautunut maihin uponneesta laivasta. Muutamat miehistä
kokosivat salkoja ja lautoja kallioiden juurelta, haalaten niitä
kekseillä kylpylahteen, jossa ne vedettiin maalle. Isäsi, äitisi ja
kirvesmies olivat juuri tällä paikalla, jossa nyt olemme. He olivat
valinneet sen, rakentaakseen siihen jonkunlaisen majan ja näyttivät
olevan hyvin kiireissään. Kapteeni ja laivamiehet kuljettivat ylös
kokoomiaan salkoja ja lautoja; kaikki olivat toimessa ja tekivät
työtä yhtynein voimin. Tunnustan, että nähdessäni heidän noin
työskentelevän, kävi se minulle kateeksi ja aioin jo mennä mukaan,
jollei ajatus, että minun olisi pitänyt totella isääsi, olisi minua
pidättänyt. Söin vielä muutamia munia raakana, istuen auringon
paisteessa ja katsoen, kun toiset työskentelivät.
Pian huomasin kirvesmiehen alottavan hankkeensa. Ennen kello yhdeksää
oli tämän majan kehys isäsi avulla pystytetty, jonka jälkeen he
kaikki menivät uimarantaan, jossa veneemme oli pohja rikkinäisenä.
He hajoittivat sen, pannen talteen kaikki rautanaulat ja kantaen
veneen kappaleet paikalle, mihin majan kehys oli pystytetty.
Tarvinnen tuskin mainita, mitä he sitten tekivät, sillä onhan
sinulla maja edessäsi. Katto, kuten näet, on suurimmaksi osaksi
rakennettu venelaudoista, kun sitävastoin seinät ovat vahvemmista
laudoista; täytyy sanoa, että he tekivät työnsä hyvin. Ennen aamua
oli yksi majan seinistä valmis ja näin heidän sitten sytyttävän tulen
lastuista, joita he hakkasivat kirveillään, ja paistavan munia ja
lintuja, joita he olivat koonneet ensimmäisenä päivänä.
Yhden asian olin kokonaan unohtanut tehdessäni kapinan ja jättäessäni
toverini, nimittäin juomaveden, ja se paikka, jonka he olivat
ottaneet haltuunsa, näytti olevan ainoa semmoinen, josta sitä oli
saatavissa. Olin kuolla janoon jo ennen iltaa ja lähdin sentähden
rotkoon kiipeilemään tarkastaakseni, olisiko siellä mahdollisesti
vettä. Illansuussa löysinkin lähteen, jonka tiedät, sillä olethan
siitä niin usein juonut puunhakumatkoillasi. Tästä sain uutta
rohkeutta, sillä pelkäsin, että veden puute pakottaisi minut
alistumaan. Kiusalla taittelin veitselläni rotkosta niin paljon
oksia matkaani kuin vain voin kantaa, ja seuraavana aamuna tein
niistä risumajan itselleni, näyttääkseni, että minullakin oli katto
pääni päällä, yhtä hyvin kuin heilläkin. Rakensin sen jonkun matkan
päähän guanokentän yläpuolelle, ettei minun tarvitsisi olla missään
tekemisissä heidän kanssaan, kun he tulivat hakemaan munia ja lintuja
jokapäiväiseksi tarpeekseen.
Ennen seuraavaa yötä oli maja aivan valmis.
Ilma lämpeni yhä enemmän päivä päivältä ja koska minulla ei ollut
minkäänlaista astiaa, jossa olisin säilyttänyt vettä, täytyi
minun joka kerta juomaa halutessani kiivetä rotkoon, joka oli
hyvin vaikeata. Sentähden päätinkin tehdä itselleni uuden majan
rotkoon lähteen reunalle, päästäkseni noista monista päivittäisistä
juomamatkoistani. Tiesin, että voin hatussani ja nenäliinassani tuoda
sinne munia pariksi kolmeksi päiväksi ja päätin heti panna aikeeni
täytäntöön. Seuraavana päivänä kiipesin siis rotkoon, ruvetakseni
siellä asumaan ja otin munia mukaani niin paljon kuin voin kantaa.
Parin päivän kuluttua sain majani valmiiksi ja sisustin sen jotenkin
mukavaksi. Kolmantena päivänä palasin hakemaan uutta munavarastoa,
mukanani kori, jonka olin kutonut hienoista oksista ja jolla tiesin
voivani tuoda muonaa koko viikoksi kerrallaan. Olin nyt täydellisesti
tyytyväinen olooni ja päätin elää erakkona saarella olo-aikanani,
niin kauan kuin se tulisi ehkä kestämäänkin, sillä kärsin mieluummin
vaikka mitä, ennenkuin kuuntelin niin suuresti vihaamani henkilön
käskyjä kuin isäsi oli.
Mutta pian selveni, miten viisaasti he olivatkaan tehneet,
valitessaan isäsi johtajakseen. He otaksuivat lintujen alituisesti
asustavan saarella ja luulivat niin ollen aina olevansa tilaisuudessa
saamaan elatuksensa. Isäsi, joka oli kauan asunut Chilessä,
tiesi kumminkin niitten muutamien viikkojen kuluttua hylkäävän
pesimispaikkansa. Hän sanoi heille tämän ja todisti, miten onnellisia
he olivatkaan joutuessaan haaksirikkoon juuri tähän aikaan ja miten
välttämätöntä oli, että he koettavat nyt koota elintarpeita koko
vuodeksi. He eivät voineet käsittää, miten lintuja voi säilyttää
suolaamatta, mutta hän tiesi, miten se oli mahdollista, ja näytti
heille, kuinka lintuja kuivataan auringon paisteessa. Minun
oleskellessani rotkossa tekivät he siis ahkerasti työtä, kooten ja
kuivaten suuret määrät lintuja, niin että heillä ennen lintujen
poismuuttoa oli jo tarpeelliset varastot. Hän se oli, joka keksi
senkin, että lintujen jalkajänteistä voi tehdä kalastussiimoja ja
opetti äitisi niitä soimaamaan. Ensi alussa pyytivät he kaloja
muutamilla nauloista tehdyillä koukuilla, mutta isäsi opetti heidät
sitten pyytämään niitä koukutta niinkuin intiaanit mantereella
tekivät, joilta hän oli taidon oppinut.
Isäsi ansiota oli, että he olivat niin hyvin varustettuja silloin
kuin linnut lähtivät poikineen; minä sitä vastoin olin jäänyt
oman onneni nojaan. Ennen lintujen lähtöäkin olin joutunut jo
hyvin vaikeaan asemaan; sillä munissa oli jo viime aikoina aivan
täysinkehittyneitä poikasia, niin etten voinut niitä syödä ja kun
minulla ei ollut tulta, enkä osannut niitä kuivata, ei minulle jäänyt
muu neuvoksi, kuin syödä ne raakana, joka oli kaikkea muuta kuin
miellyttävää. Minua lohdutti kumminkin se ajatus, ettei vanhemmillasi
eikä noilla muillakaan ollut sen paremmasti ja toivoin aikaa, jolloin
linnut taasen alkaisivat munia, voidakseni niiden vielä ollessa
tuoreena, koota niitä paljon suuremman varaston. Mutta kaikki
suunnitelmani menivät myttyyn, kun linnut, sekä vanhat, että nuoret,
paria päivää myöhemmin lähtivät pois, jättäen minut vaille kaikkia
toimeentulomahdollisuuksia.
Se oli kauhea huomio, enkä ymmärtänyt, mitä olisin tehnyt. Kävelin
sinne tänne guanokentällä ja kolmantena päivänä tulin jo iloiseksi
löytäessäni muutaman kuolleen linnun, jolla voin tyydyttää nälkääni.
Samalla halusin tietää, miten entiset toverini menettelivät, sillä
otaksuin, että he olivat yhtä huonossa asemassa kuin minäkin.
Kallioiden suojasta vakoilin heitä, mutta en voinut huomata
heissä mitään epätoivon merkkejä. Siinä istui äitisi niin tyynenä
majan seinustalla, keskustellen isäsi ja kapteenin kanssa. Kaksi
muuta näkyi istuvan kallioilla onkimassa ja kummastelin, mistä he
olivat saaneet siimoja, samalla kuin otaksuin heidän sillä tavalla
saavan elatuksensa. Mutta se ei auttanut minua, sillä olin nälkään
kuolemassa ja nälkä masentaa ihmisen ylpeyden. Viidentenä päivänä
menin kallioille missä muudan laivamiehistä oli onkimassa. Tervehdin
häntä ja sanoin, että olin nälkään kuolemaisillani ja pyysin häneltä
jotain syötävää.
-- En voi auttaa sinua, vastasi hän, minulla ei ole oikeutta antaa
pois mitään. Sinun täytyy puhutella herra Henniker'iä, joka nyt on
päällikkönä. Kuinka olitkaan tyhmä tehdessäsi kapinan, katso nyt,
mitä se on sinua hyödyttänyt.
-- Äh, vastasin, jos ette saisi kaloja, ette olisi paremmassa
asemassa kuin minäkään.
-- Kyllä varmasti ja siitä on meidän kiittäminen häntä; ilman häntä
olisimme nyt huutavassa hukassa, sen tunnustan. Meillä on ruokavaroja
vaikka kuinka paljon, ja kalastamme ainoastaan saadaksemme vaihtelua.
Tämä kummastutti minua suuresti, mutta ei ollut enää autettavissa.
Koska en voinut nähdä nälkää, niin menin kentälle, jossa isäsi oli
kapteenin seurassa, ja sanoin röyhkeästi, että olin tullut takaisin
ja halusin liittyä tovereihini. Kapteeni katsahti minuun ja käski
minun kysyä sitä isältäsi, joka vastasi, että hän neuvottelisi siitä
muitten kanssa, heidän tultuaan päivälliselle, koska hän ei voinut
tehdä mitään heidän suostumuksettaan, jonka jälkeen he poistuivat.
Olin kauheasti nälissäni, joka lisääntyi vaan katsoessani, miten
äitisi paistoi kahta suurta kalaa nuotiossa. Sitä en nyt kumminkaan
voinut auttaa ja istahdin vähän syrjemmäksi kiihkeästi odottamaan
muitten paluuta, jolloin kohtaloni ratkaistaisiin. Olin nyt niin
masentunut, että päätin suostua vaikka mihin, kunhan vain pääsisin
takaisin. Parin tunnin kuluttua olivat he kaikki kokoontuneet
päivälliselle ja kadehdin heiltä joka suupalaa, jonka he nauttivat.
Sen jälkeen vähän aikaa neuvoteltuaan käski isäsi minun tulla
lähemmäksi ja sanoi:
-- Jackson, hylkäsitte meidät silloin, kun olisitte voineet olla
meille suureksi avuksi kovassa työssämme; nyt kun olemme saaneet
kaikki kuntoon ja jotenkin mukavasti, tahdotte palata takaisin
jakamaan kanssamme työmme hedelmät ja saavutukset. Te ette ole
hankkinut itsellenne mitään, niinkuin me, josta seuraa, että me
tulemme nyt jotenkin hyvin toimeen, kun te sitä vastoin näette
nälkää. Olen nyt puhutellut tovereitani ja he ovat kaikki sitä
mieltä, että teidän, koska ette ole auttaneet meitä, täytyy, jos
mielitte liittyä seuraamme, ja tulla muiden asemaan, työskennellä
paljon enemmän kuin heidän. On sentähden ehdotettu, että saatte
liittyä, meihin ehdolla, että siihen asti, kunnes linnut taasen
tulevat takaisin saarelle, hankitte meille rotkosta tarvitsemamme
puumäärän. Jos suostutte tähän, niin saatte tulla, kuitenkin sillä
nimenomaisella ehdolla, että noudatatte niitä lakeja ja sääntöjä,
jotka olemme laatineet ohjeeksemme. Semmoiset ovat ehtomme ja nyt
saatte päättää, miten hyväksi näette. Tarvitsee tuskin mainita,
että suostuin niihin ilolla, jota vielä lisäsivät ne päivällisen
jäännökset, jotka sain syödäkseni. Ahmin niin että olin tukehtua,
kunnes olin saanut tarpeekseni.
Syötyäni rupesin punnitsemaan ehtoja, joihin olin suostunut, ja
vereni kiehui ajatellessani tulevani jollakin tavalla toisten
orjaksi, koska minun täytyisi työskennellä niin ankarasti joka
päivä. Unhotin, että se oli oikeus ja kohtuus ja että sillä tavalla
ansaitsisin osani vuosivarastosta, jonka kokoamisessa en ollut ollut
apuna. Rupesin vihaamaan isääsi yhä enemmän ja lupasin mielessäni
kostaa, jos vain joskus saisin siihen tilaisuutta, mutta nyt ei
asiaa voinut auttaa. Joka päivä kiipesin tuonne ylös, mukanani
nuoran palanen ja kirves. Hakkasin suuren kantamuksen puita ja toin
ne majalle. Se oli kovaa työtä, jossa meni aina koko päivärupeama
ja sain olla hyvin hanakkana, ehtiäkseni päivälliseksi takaisin.
Kapteeni tarkasti aina kantamukseni, vakuuttautuakseen, että puut
riittäisivät päivän tarpeeksi.