Seuraavana päivänä en pyytänytkään häntä jatkamaan kertomustaan
isästäni ja äidistäni, koska huomasin hänen tahtovan sitä karttaa
ja olin jo siksi paljon muuttunut, että säälin häntä. Ajatukseni
työskentelivät toisessa kysymyksessä: kuinka voisin oppia lukemaan
noita kirjoja, jotka olin löytänyt arkusta? Ensimmäiseksi työkseni,
aamulla noustuamme ylös, kysyin Jackson'ilta siitä.
-- Kuinka se olisi mahdollista, vastasi hän? Olenhan sokea ja miten
voisin sinua opettaa?
-- Eikö löytyisi mitään keinoa? kysyin alakuloisena.
-- Annas kun ajattelen, kyllä, löytyy ehkä eräs keino, jota ainakin
voimme koettaa. Muistathan, mitä kirjaa kutsuin rukouskirjaksi?
-- Kyllä, sitä ohutta pientä.
-- Niin, tuo se tänne. No, sanoi hän, antaessani hänelle kirjan;
sanopas, onko joka sivun keskellä suora viiva, joka jakaa sivun
kahteen osaan, niin että sanat ja lauseet tulevat sen kummallekin
puolelle.
-- On, aivan varmaan, vastasin. Joka sivun keskellä, niinkuin niitä
kutsutte, on suora, musta viiva ylhäältä alas. Sanat ja kirjaimet
luullakseni ovat sen kummallakin puolella.
-- Ja kirjaimista ovat toiset suurempia, kuin toiset, etenkin sillä
puolella, joka on lähempänä reunaa.
-- En tiedä mikä reuna on.
-- Tämä, sanoi hän, näyttäen sivun laitaa.
-- Niin on.
-- No hyvä, koetan aukaista kirjan "Isä meidän" kohdalta, ainakin
niin läheltä sitä, kuin suinkin ja saat sanoa minulle, voitko löytää
jotakin paikkaa kirjoituksessa, joka alkaisi suurella, kuinka
sanoisinkaan -- hattupäisellä pölkyn näköisellä kirjaimella.
-- Tällä lehdellä on yksi, joka on sen näköinen.
-- Hyvä, anna minulle hieno puikko, mutta teroita se ensin.
Tein niin ja Jackson raivasi lattialle pienen tilan.
-- Nyt, sanoi hän, täytyy minun ensin saada selville, onko paikka
oikea, sillä löytyy muitakin rukouksia, jotka alkavat 'iillä',
niinkuin tuota kirjainta kutsutaan. Jos se on oikea, niin osaan
rukouksen ulkoa ja voin sen avulla opettaa sinulle kaikki kirjaimet
kirjaimistosta.
-- Mikä on kirjaimisto?
-- Kirjaimistoksi kutsutaan kaikkia kirjaimia yhteensä ja ovat
ne keksityt voidaksemme lukea ja kirjoittaa. Niitä on kaikkiaan
kaksikymmentäyksi. Katso nyt tänne, Frank, onko 'iitä' seuraava
kirjain tämän näköinen? Hän piirsi tikullaan maahan kirjaimen s.
-- On, vastasin.
-- Ja sitä seuraava on tämän näköinen, jatkoi hän, piirtäen kirjaimen
ä, ensin kuitenkin poistaen edellisen kirjaimen ja tasoitellen maan.
-- Niin, sanoin.
-- Isä, sanoi hän, on sana ja sitten on vähän väliä, ennenkuin tulee
kirjain m.
-- Niin, vastasin ja katsoin kirjainta, jonka hän oli piirustanut ja
vertasin sitä kirjassa olevaan.
-- Silloin luulen olevamme oikeilla jäljillä, mutta varmuuden vuoksi
jatkakaamme vielä vähän.
Jackson täydensi sitten sanan, "meidän" ja seuraavat "joka olet",
jonka jälkeen hän oli tyytyväinen.
-- Kas niin, sanoi hän, tästä rukouksesta voin opettaa sinulle
melkein kaikki kirjaimet ja jos olet tarkkaavainen, opit kyllä pian
lukemaan.
Koko aamun kulutimme sitten opiskellessa eri kirjaimia ja pian tunsin
ne kaikki. Sinä päivänä menimme läpi "Herran rukouksen" ja kun opin
sanat samalla kuin kirjaimetkin, voin ennen iltaa kertoa sen. Luin
sen läpi hänen kuultensa, kaksi tahi kolmekymmentä eri kertaa,
tavaten joka sanan kirjain kirjaimelta, siksi kunnes se tuli oikein.
Se oli ensimmäinen oppituntini.
-- Onko totta, mitä olette sanonut, että ihmisiä kuoleman jälkeen
joko palkitaan tahi rangaistaan, aina sen mukaan, miten hyvää tahi
huonoa elämää he ovat viettäneet?
-- On, vastasi Jackson.
-- Rangaistaanko sitten teitä, kun kuolette, tahi ei?
-- Ah kyllä, pelkään sitä, lapseni, vastasi Jackson, nojaten päänsä
käsiinsä ja peittäen kasvonsa.
Olin aikeessa jatkaa keskustelua, mutta Jackson pyysi minua jättämään
hänet yksikseen muutamaksi tunniksi. Menin ulos, istuuduin kalliolle
ja katselin tähtiä.
-- "Ja kaikki nuo ovat Jumalan luomia ja Jumala loi kaikki",
ajattelin, "ja Jumala elää tuolla tähtien yläpuolella". Tuumailin
kauan aikaa ja olin hyvin hämmentynyt. En ollut milloinkaan ennen
eilistä iltaa kuullut mitään Jumalasta, ja Jackson'in antamat vähät
tiedot olivat tehneet minut yhä enemmän innokkaaksi ja uteliaaksi,
mutta hän ei näyttänyt mielellään rupeavan keskustelemaan tästä
aineesta. Vähän myöhemmin koetin muistella, osaisinko vielä
Herranrukouksen, ja kun huomasin sen osaavani, polvistuin kalliolle,
katselin muuatta kirkasta tähteä ja luin Herranrukouksen jonka
tehtyäni nousin ylös ja menin nukkumaan.
Ensimmäisen kerran siis elämässäni olin rukoillut. Jackson oli viime
aikoina opettanut minulle niin paljon, että vaivoin voin saada kaikki
pysymään koossa, ja ajatukseni pyörivät toisesta esineestä toiseen,
niin että aivoissani vallitsi jonkun aikaa täydellinen sekamelska.
Ajatuskykyni kehittyi kuitenkin vähitellen itsestään ja käsitteeni
tulivat selvemmiksi, mutta kauan sain työskennellä umpimähkään,
niinkuin asemani luonnollisesti edellyttikin.
Nykyään oli suurimpana halunani oppia lukemaan. En ajatellut enää
Jackson'in kertomusta enkä vanhempaini kohtaloita, vaan olin yhtä
myöntyväinen kuin hänkin siirtämään jatkon tuonnemmaksi. Kolme
tahi neljä tuntia aamu- ja saman verran iltapäivällä käytettiin
opiskeluun, intoni ollenkaan laimenematta. Noin kuuden viikon
kuluttua voin lukea raamattua ja rukouskirjaa melkein mistä paikasta
tahansa. Jackson'in ei tarvinnut minua enää opettaa. Hänestä sain sen
sijaan tarkkaavaisen kuulijan lukiessani joka aamu ja ilta paikkoja
evankeliumista ja jonkun rukouksen.
Lintujen paluuaika lähestyi nyt ja elintarvevarastomme oli
vähäinen. Minun täytyi jättää kirjani ja tehdä ankarasti työtä
toimeentuloksemme. Niin pian kuin linnunpoikaset olivat kasvaneet
tarpeeksi suuriksi, aloin työni. Ja nyt vasta oikein näin, miten
arvokkaita arkusta löytämäni veitset olivatkaan. Solmiamalla kiinni
muutaman puseron kauluksen ja hihat, sain pussin, jolla minun oli
hyvin mukava kantaa lintuja, ja veitsellä nyljin ja paloittelin
linnut neljäsosaa lyhemmässä ajassa kuin ennen. Siimojeni avulla
sain kuivatuksikin niitä paljon enemmän yhdellä kertaa kuin ennen,
niin että yksinäni, apulaisetta, sain kootuksi ja kuivatuksi paljon
enemmän lintuja kuin Jackson'in kanssa yhdessä. Työssä meni kumminkin
noin kolme viikkoa aamusta iltaan. Suurin osa varastostani pinottiin
majan perälle.
Lukutaitoani en kumminkaan saattanut unohtaa, sillä Jackson ei
päästänyt minua aamulla eikä antanut minun panna nukkumaankaan
illalla, ennenkuin olin lukenut hänelle palasen raamatusta; hän
näytti todellakin tulevan hyvin pahoilleen, jos jätin sen tekemättä.
Kun työni vihdoinkin oli lopussa, tunsin vastustamatonta halua kuulla
lopun Jackson'in kertomuksesta, mikä koski isääni ja äitiäni, ja
sanoin sen hänelle. Hän ei näyttänyt pitävän pyynnöstäni, eikä olisi
ruvennut jatkamaan, mutta kun kovasti häntä siihen pakotin, enkä
antanut perään, niin täytyi hänen, vaikka vastahakoisestikin, ruveta
kertomaan.