Kolme päivää makasi Jackson vuoteellaan. Toin hänelle aina vettä,
mutta ruokaa hän ei halunnut. Hän huokasi välistä raskaasti ja puhui
paljon itsekseen. Kuulin hänen pyytävän armoa Jumalalta ja syntejänsä
anteeksi. Panin tämän muistiini, saadakseni siihen sitten selityksen.
Kolmantena päivänä sanoi hän minulle:
-- Henniker, olen hyvin kipeä. Viiltämäsi haavan vuoksi saan
luultavasti kuumeen. En tahdo sanoa, etten sitä olisi ansainnut,
sillä olihan se luonnollista; olinhan aina kohdellut sinua niin
huonosti, että aavistin sinun vihaavan minua, mutta sanopas nyt,
tahdotko kuolemaani?
-- En, vastasin, tahdon, että te jäisitte elämään, vastataksenne
kaikkiin kysymyksiini, ja sen te olette tekevä.
-- Sen voin tehdä, vastasi hän. Olen tehnyt pahaa ja tahdon sen
hyvittää. Ymmärrätkö? Tarkoitan, että olen ollut hyvin julma sinulle
ja tahdon nyt tehdä kaikki, mitä haluat, ja vastata joka kysymykseen,
jonka teet, niin hyvin kuin osaan.
-- Sitä juuri pyydänkin, sanoin.
-- Arvaan sen, mutta haavani märkii ja se täytyy ensin puhdistaa ja
sitoa. Höyhenet tekevät sen pahemmaksi. Tahdotko auttaa minua?
Arvelin vähäsen, mutta muistinkin samalla, että hän vielä oli
vallassani, sillä eihän hän voinut saada vettä.
-- Sama se on, vastasin.
-- Nuora tekee kipeätä, ota se pois.
Tuotuani vettä, aukaisin siiman ja otin pois höyhenet, jotka olivat
veren kanssa takeltuneet yhdeksi tönkiksi, sekä puhdistin haavan
huolellisesti. Kun katselin sitä, en voinut olla kysymättä, mitä ne
valkeat langat olivat, jotka olivat katkenneet.
-- Ne ovat hermoja ja jänteitä, joilla saamme kätemme ja sormemme
liikkumaan. Nyt, kun ne ovat poikki, en voi enää käyttää kättäni.
-- Odottakaa hetkinen, sanoin noustessani ylös, muistan taas jotakin.
Juoksin paikalle, missä arkku oli ja otin yhden kalliolle kuivamaan
levittämistäni paidoista mukaani, revin sen siekaleisiin ja sidoin
haavan.
-- Mistä olet saanut tämmöistä palttinaa? kysyi Jackson ja minä
selitin sen hänelle.
-- Ja sieltä sait myöskin veitsen, sanoi hän huoaten, ja minä
myönsin. Lopetettuani sitomisen, sanoi hän voivansa paljon paremmin
ja lisäsi:
-- Kiitän sinua.
-- Mitä se tarkoittaa "kiitän sinua"? kysyin.
-- Se tarkoittaa, että olen kiitollinen siitä, mitä olet tehnyt.
-- Ja mitä on olla kiitollinen? kysyin taasen. Ette ole koskaan
käyttäneet noita sanoja ennen, puhutellessanne minua.
-- Ah en, vastasi hän. Olisi ollut parempi, että olisin sen tehnyt.
-- Tarkoitan, että olen sinulle ystävällinen siksi, että olet sitonut
haavani, ja tekisin vaikka mitä puolestasi, jos vaan voisin. Se
merkitsee, että jos näkisin, niinkuin viikko takaperin ja olisin
herrana niinkuin silloin, en tuuppisi enkä löisi sinua, vaan olisin
sinulle ystävällinen. Ymmärrätkö minua?
-- Kyllä, vastasin, luulen ainakin niin ja jos sanotte minulle
kaikki, mitä haluan tietää, tahdon uskoa teitä.
-- Kyllä sen teen niin pian, kuin vähän paranen, mutta nyt olen kovin
kipeä. Sinun täytyy odottaa pari päivää, kunnes kuume laskee.
Mielissäni Jackson'in lupauksesta hoidin häntä huolellisesti,
puhdistamalla ja sitomalla hänen haavaansa seuraavina päivinä. Hän
sanoi olevansa paljon parempi ja puheli kanssani niin ystävällisesti
ja sovinnollisesti, etten oikein tiennyt, mitä uskoa, mutta varmaa
on, että sen vaikutuksesta vihani ja vastenmielisyyteni häntä kohtaan
vähitellen hälvenivät. Kolmantena aamuna sanoi hän:
-- Nyt voin puhua kanssasi. Mitä tahdot tietää?
-- Tahdon tietää tarkkaan sen, miten tulimme tälle saarelle, kutka
vanhempani olivat ja miksi sanoitte vihaavanne minua ja nimeäni?
-- Se on kyllä vievä vähän aikaa, sanoi hän hetken vaiettuaan. Voisin
sen kertoa sinulle piankin, jos ei viimeinen kysymyksesi tekisi
sitä mutkallisemmaksi. Mutta isäsi elämäntarina on niin sotkeutunut
omaani, etten voi kertoa toisesta, puhumatta samalla toisestakin.
Taitanee olla parasta, että alotan omastani, niin siinä samassa tulee
sitten hänenkin elämäntarinansa kerrotuksi.
-- Kertokaa sitten, vastasin ja koettakaa puhua totta.
-- Kyllä, sanoi Jackson, olen kertova sinulle kaikki
totuudenmukaisesti, ja sen olet huomaava.
-- Isäsi ja minä olimme molemmat syntyneet Englannissa, joka, kuten
tiedät, on sinunkin isänmaasi, niinkuin myöskin tietänet, että kieli,
jota puhumme on englanninkieltä.
-- Sitä en ole tiennyt. Kertokaa minulle jotakin Englannista,
ennenkuin puhutte muuta.
En tahdo väsyttää lukijaa Jackson'in kuvauksilla Englannista, enkä
myöskään niillä monilla kysymyksillä, joita hänelle tein. Oli jo
melkein yö, kun hän lopetti ja ennenkuin olin tyytyväinen saamiini
tietoihin. Luulen hänen tulleen iloiseksi, saadessaan lopettaa, sillä
hän valitti väsymystä. Pesin ja sidoin hänen haavansa ja kastelin
kääreen kylmällä vedellä, ennenkuin hän pani nukkumaan.
Tuskin voin kuvailla, minkälaisen vaikutuksen tuollainen
keskeytymätön sanaryöppy teki minuun. Tulin niin levottomaksi, etten
saanut tuntikausiin unta monena seuraavana yönä. En tosin ymmärtänyt
kaikkia Jackson'in käyttämiä sanoja, mutta arvasin niiden merkityksen
sisällöstä.
On kummallista miten pian ajatukset synnyttävät uusia ja miten
joku sana, jonka merkitystä en tiennyt, selveni, kuultuani sitä
toistettavan useampia kertoja. Tosin en kyllä aina tulkinnut sitä
oikein, mutta kun huomasin sen jossakin toisessa paikassa merkitsevän
jotakin muuta kuin olin otaksunut, niin kysyin ja sain selityksen.
Usein en kumminkaan tarvinnut sitä tehdä. Tänä ensimmäisenä yönä
olin melkein kuin huumauksissa ja vietinkin sen melkein kokonaan
järjestelemällä ja mieleeni painamalla uusia saamiani käsitteitä.
Tunteeni Jackson'ia kohtaan olivat myöskin muuttuneet, en enää
vihannut enkä halveksinut häntä. Se huvi, jonka hän oli tuottanut
minulle kertomuksillaan, oli ne tukahduttanut, ja pidin häntä nyt
oikeana aarteena. Joskus kumminkin pääsivät vanhat tunteeni häntä
kohtaan valloilleen, sillä ne eivät olleet helposti tukahutettavissa,
mutta en olisi tahtonut kadottaa häntä mistään hinnasta, ennenkuin
olin saanut häneltä tietoja niin paljon kuin suinkin. Jos esimerkiksi
puhdistaessani hänen haavaansa se näytti ärtyneeltä, tulin siitä
enemmän pahoilleni kuin hän. Sanalla sanoen, meistä näytti todellakin
molemminpuoleisten tarpeittemme vuoksi tulevan lopulta hyvätkin
ystävät. Seuraavana aamuna kertoi Jackson minulle elämäntarinansa,
muistaakseni jotenkin tähän tapaan.
-- Minua ei oltu aiottu merimieheksi. Sain kasvatukseni hyvässä
koulussa, ja kun olin täyttänyt kuusitoista vuotta, pääsin
apulaiseksi erääseen kauppaliikkeeseen, jossa istuin päiväkaudet
pulpettini ääressä, jäljentäen luetteloihin ja päiväkirjoihin,
suoraan sanoen kirjoittaen kaikkea, mitä vaadittiin. Liikkeellä oli
kauppasuhteita Etelä-Amerikassa.
-- Mikä on Etelä-Amerikka?
-- Olisi parempi, jos antaisit minun kertoa tarinani ja lopetettuani
sen, voit sitten kysellä niin paljon kuin haluat. Keskeyttämällä
minut, menee ainakin viikko, ennenkuin pääsen loppuun; eilenkin meni
koko päivä aivan hukkaan.
-- Se on tosi, vastasin, enpä enää keskeytäkään.
-- Konttorissa oli pari muutakin apulaista: ensimmäinen konttoristi
Manner ja isäsi, joka oli ollut siellä vain muutamia kuukausia
kauemmin, kuin minä. Meidän isäntämme, herra Evelyn, oli isääsi ja
minua kohtaan hyvin ankara. Hän tarkasti päivätyömme ja moitti, ellei
kaikki ollut niinkuin piti. Tämä aiheutti kilpailun välillämme ja,
tultuamme aika käteviksi työssämme, saimme kumpikin usein kuulla
kiitossanoja. Sunnuntaisin oli herra Evelyn'illä tapana pyytää isääsi
ja minua viettämään päivän luonaan. Aamupäivällä kävimme kirkossa
ja söimme sitten päivällistä hänen luonaan. Hänellä oli vähän meitä
nuorempi tytär. Hän tuli äidiksesi. Kasvaessamme olimme molemmat
hyvin huomaavaisia hänelle ja koetimme hartaasti päästä hänen
suosioonsa. En voi sanoa, kummalla meistä oli etusija, mutta luulen
kumminkin, että jos kukaan, niin olin minä suosikkina ensimmäisenä
kahtena vuotena. Olin vilkkaampiluontoinen ja parempi seuramies kuin
isäsi, joka oli vakavampi ja ajattelevampi.
Äitini kuoli oltuani konttorissa noin neljä vuotta, isäni oli kuollut
jo vähän ennen sinne tuloani. Osani hänen jälkeen jättämästään
omaisuudesta oli noin kaksituhattaviisisataa sterlinkipuntaa. En
ollut vielä kumminkaan täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta enkä olisi
luultavasti tullut saamaan niitä haltuuni ennenkuin vuoden perästä.
Herra Evelyn'illä, joka siihen asti oli ollut hyvin tyytyväinen
minuun, oli tapana laskea leikkiä kanssani ja sanoa, että jos tahdon,
niin saan sijoittaa rahani hänen liikkeeseensä, joten tulisin
omistamaan siitä pienen osan.
Se oli aikomuksenikin, ja elin valoisissa toiveissa ja kuvitteluissa
päästä jonakin päivänä naimisiin äitisi kanssa; en epäilekään,
että niin olisi käynytkin, jos olisin edelleenkin käyttäytynyt
hyvin. Mutta ennen täysi-ikäiseksi taloani tein muutamia huonoja
tuttavuuksia ja sain menoja, joita en voinut suorittaa. Pahinta
kaikista oli, että oli tullut tavakseni, josta en sitten ikinä
päässyt, istua iltasin myöhään ulkona ja juoda itseni juovuksiin.
Se oli syynä perikatooni silloin ja on siitäkin lähtien aina ollut
onnettomuuteni. Pieni omaisuuteni antoi minulle jonkunlaista arvoa,
jopa sai minut luulemaan itsestäni jotakin suurta. Koetin olla Alice
Evelyn'ille vielä kohteliaampi kuin ennen, ja hänen isänsä otti
minut suosiollisesti vastaan, enkä voinut valittaa kohtelua nuoren
neidinkään puolelta huonoksi. Isäsi oli tullut aivan syrjäytetyksi.
Hänellä ei ollut omaisuutta, eikä toivoakaan sellaisesta, ennenkuin
hän tästä lähtien voisi koota sellaisen hyvällä käytöksellään ja
ahkeruudellaan, ja se huomaavaisuus, millä sekä herra Evelyn että
ensimmäinen konttoristi, joka aavisti minun pääsevän osalliseksi
liikkeeseen, minua kohtelivat, teki hänet surulliseksi ja
onnettomaksi. Luulen, että hän silloin oli yhtä rakastunut Aliceen
kuin minäkin, ja minun täytyy sanoa sinulle rakastaneeni häntä
äärettömästi, niinkuin hän ansaitsikin. Mutta oma mielettömyyteni
teki tyhjäksi kaikki nämä onnelliset toiveeni. Niin pian kuin tuli
tunnetuksi, että olin perinyt omaisuuden, tutustuin muutamiin
nuoriin miehiin, jotka halusivat tulla esitellyiksi minulle, ja
vietin iltani, niinkuin luulin hyvinkin hyvässä seurassa, mutta joka
näyttäytyikin päinvastaiseksi. Vähitellen rupesin pelaamaankin ja
hävisin jonkun ajan kuluttua enemmän kuin voin maksaa. Tämä pakotti
minut kääntymään erään juutalaisen puoleen, joka lainasi minulle
rahoja suurta korkoa vastaan, maksettavaksi sitten, kun tulin
täysi-ikäiseksi. Toivo voittaa takaisin rahani kiihdytti peliraivoani
ja vihdoin huomasin olevani velkaa juutalaiselle liki tuhat puntaa.
Herra Evelyn huomasi, tullessani aina aamuisin konttoriin, väsyneestä
ulkomuodostani, että olin valvonut kauan. Asemani oli hyvin tukala.
Herra Evelyn tiesi perintöni suuruuden, enkä ymmärtänyt, kuinka
voisin selittää hänelle syyn vajaukseen, jos hän ehdottaisi, että
sijoittaisin rahani liikkeeseen. Kadottaisin hänen luottamuksensa,
eikä hän koskaan uskoisi tyttärensä onnea semmoiselle miehelle,
joka oli tehnyt itsensä syypääksi moisiin säännöttömyyksiin. Tuohon
aikaan oli rakkauteni muuttunut melkein jumaloimiseksi. Lieneeköhän
missään ollut sen onnettomampaa olentoa kuin olin viimeisenä kuutena
kuukautena, ennen täysi-ikäiseksi tuloani? Päästäkseni surustani
irstailin kaikella tavalla, menin harvoin selvänä maata. Peittääkseni
vikani tein toisen suunnitelman toisensa perään, mutta en hoksannut
mitään keinoa. Aika vieri kumminkin ja muutamia päiviä ennen
täysi-ikäiseksi tuloani, kutsui herra Evelyn minut luoksensa sanoi
antavansa minun isävainajani tähden, jonka kanssa hän oli ollut hyvin
hyvä ystävä, sijoittaa pienen pääomani hänen liikkeeseensä; hän
toivoi minun pian hyvällä käytökselläni ja ahkeruudellani pääsevän
yhdeksi sen osakkaista. Vastasin soperrellen, josta hän kummastui ja
käski minun puhua selvemmin. Selitin pitäväni pääomani liian pienenä,
voidakseen olla suureksikaan hyödyksi niin laajassa liikkeessä kuin
hänen? ja että halusin menetellä sen kanssa eri tavalla, saadakseni
sen pian puolta suuremmaksi; mutta sitten kun olin siinä onnistunut,
ottaisin kyllä hänen tarjouksensa kiitollisuudella vastaan.
-- Niinkuin tahdotte, vastasi hän kylmästi, mutta varokaakin
menettämästä kaikkea, panemalla likoon joka pennin. Saatte tietysti
menetellä niinkuin tahdotte.
Sanottuaan tämän jätti hän minut nähtävästi hyvin suutuksissaan ja
pettyneenä. Kuitenkin sattui pian seikkoja, joista hän sai selville
koko asian. Tovereilleni sanoin kerran piloillani, että aikomukseni
oli koettaa onneani Itä-Intiassa. Juutalainen, jolta olin lainannut
rahoja, oli saanut tämän tietää, ja luullen, että aioin lähteä maasta
maksamatta velkojani, hän tuli heti herra Evelyn'in konttoriin
kysymään ensimmäiseltä konttoristilta, oliko asiassa perää,
ilmoittaen samalla summan, jonka olin hänelle velkaa. Ensimmäinen
konttoristi kertoi kaikki herra Evelyn'ille, ja sinä päivänä, kun
täytin kaksikymmentäyksi vuotta, kutsui hän minut luoksensa ja
moitti minun käytöstäni. Vastasin hyvin kopeasti ja seurauksena oli
-- potkut. Kun olin päässyt taasen vähän järkiini, huomasin heti,
mitä olin menettänyt. Kiintymykseni Aliceen oli entistä voimakkaampi
ja kirosin katkerasti tyhmyyttäni. Mutta turvausin pulloon, kuten
tavallisesti, ja upotin siihen pian suruni. Ennen poistumistani
talosta koetin saada puhutella Alicea, mutta en onnistunut, ja
muutamia päiviä sen jälkeen lähetettiin hänet erään sukulaisensa
luokse maalle.
Rupesin sitten viinikauppiaaksi, ja jos olisin voinut olla juomatta,
olisi kaikki mennyt hyvin, mutta minusta oli tullut auttamaton
juoppo, ja niin ollen oli kaikki mennyttä. Liikeasiani joutuivat
pian epäkuntoon ja kun yhtiökumppanini pyynnöstä ne tarkastettiin,
huomasin pääoman supistuneen tuhannesta viidestäsadasta tuhanneksi
punnaksi. Tällä päätin koettaa onneani laivanvarustajana. Ostin osan
muutamasta prikistä ja läksin itse mukaan. Jonkun ajan kuluttua oli
minulla siksi paljon kokemusta, että voin itse ruveta päälliköksi
ja olisin kai onnistunutkin, jos vain olisin voinut heittää pois
juomisen. Kun tulin Ceyloniin, sairastuin ja sain jäädä sinne. Priki
joutui haaksirikkoon ja koska minä en ollut vakuuttanut osaani,
olin nyt hävinnyt mies. Taistelin kauan, mutta kohtuuttomuus oli
kiroukseni, turmioni, myllynkivi, joka veti minut syvyyteen. Olinhan
sivistynyt ja kyvykäs, mutta kaikki turhaan. Alenin kapteenista
perämieheksi, perämiehestä toiseksi perämieheksi, kunnes vihdoin
purjehdin tavallisena merimiehenä maston kokkapuolella.
Semmoinen on lyhykäisyydessä tarinani ja huomenna saat tietää, miten
isäsi ja minä taas tapasimme, ja kaikki muutkin asiat aina näihin
päiviin asti.
-- Ei, ei, vastasin. Nyt muistan kaikki, mitä olette kertonut, vaikka
en kaikkea ymmärräkään. Teidän täytyy ensin selittää minulle niiden
sanojen merkitys, joita en milloinkaan ennen ole kuullut. En ymmärrä,
mitä raha on, mitä pelaamisella tarkoitetaan ja monia muitakaan
asioita, joista olette puhunut, mutta muistan kyllä ja voin toistaa
jokaisen sanan, jonka olette sanonut. Huomenna toistan kaikki ja
teidän täytyy selittää minulle asiat, joita en ymmärrä, ja sitten
voitte jatkaa.
-- Hyvä, vastasi hän, en välitä siitä, kuinka kauan minulta menee
kysymyksiesi vastaamiseen, sillä en ole kovinkaan halukas kertomaan
kaikkea isästäsi ja itsestäni.