KALLE. Minä asetan astiat pöydälle, mene sinä hakemaan leipää ja
silakoita.
(Manu menee ulos ja Kalle ottaa hyllyltä vateja ja
lautasia, asettaen ne pöydälle).
KALLE. Siatkin kuuluvat siellä kiljuvan nälissään. Pahusko sitä joka
paikkaan ehtii ja kaikkea muistaa. Lennätän niille vaikka tuon
likaveden. (Ottaa likaämpärin nurkasta ja menee.)
MANU (tulee tuoden leipää ja silakkalautasen). Mikä täällä niin oudosti
haisee? (Menee hämmentämään pataa.) Täältä padasta se tulee. (Menee
ikkunaan ja huutaa.) Veli! Veli! Kalle! Kalle!
KALLE (ulkona). Mikä on hätänä?
MANU. Puuro on ruvennut savuamaan ja haisemaan niin kamalasti.
KALLE (hyökkää sisään, menee maistamaan puuroa kauhan kärjestä). Tuhat
tulimmaista! Tämä on palanut pohjaan, ja niin pahasti, ettei sitä
sikakaan vinkumatta syö.
MANU. Hukkaan meni hyvät humalat! Mitäs nyt tehdään?
KALLE. Otappa kiinni tuosta padan sangasta ja lennätä se järveen.
(Manu menee kiireisesti padan kanssa ulos.)
KALLE. Sinne se nyt meni järveen kalojen ruuaksi. Kyllä Reeta
ähättelisi, jos tämän tietäisi. Eikä tässä nyt ehdi laittaa mitään
muutakaan, ei yhtään mitään. (Istuu ja miettii.) -- Mutta kumma, ett'ei
Reetaa kuulu, vaikka on kohta päivällisaika.
MANU (tulee). Sinne jätin padan järveen likoamaan. Niin oli puuro
pohjaan pikiintynyt, ett'ei lähtenyt kaatamalla.
KALLE. Sanoppa nyt, mitä päivälliseksi laitetaan?
MANU (miettii). Jaa -- mitähän sitä nyt osattaisi? Vai laitettaisiinko
niitä "veketaareja", joista pappilan maisteri puhui viimesunnuntaisessa
kansanjuhlassa ja sanoi, että niitä on helppo laittaa.
KALLE. Mitä ne "veketaarit" ovat ja mistä niitä saa? Onko niitä
Röyskölän osuuskaupassa?
MANU. En oikein tiedä. (Itsekseen.) Minähän puhelinkin Eevan kanssa
melkein koko puheen ajan, niin etten paljonkaan kuullut. (Kallelle.)
Eiköhän ne ole joitakin heinäntapaisia.
KALLE. Älä nyt taas hulluttele kesken kiirettä! Heiniä saisi Reeta
syödä niitylläkin, ei hänen sitävarten tarvitsisi kotiin tulla.
MANU. Mutta olen minä kuullut joidenkin sellaisten syötävien nimiäkin:
senaatti ja penaatti ja --
KALLE (tuskastuen). Olkoon niitä nyt vaikka mitä naattia tahansa. Ei
tässä ole aikaa hullutuksiin, jos mielii jotain valmiiksi saada.
MANU. Mutta ei se maisteri leikillä puhunut. Aivan oli totinen, kun
pappi pöntössään ja sanoi, että kasviruuat ovat terveellisempiä, kuin
liharuuat.
KALLE. Johan me äsken laitoimme padallinen puhdasta kasviruokaa
pappilan maisterin ahvenille.
MANU. Maisteri näkyikin olevan järvellä ongella, kun minä padan sinne
vein. Jos nyt juoksisin pyytämässä häntä, että tulisi neuvomaan.
KALLE. Älä nyt juokse minnekään. Vielä tähän vieraita ihmisiä
ilveilemään. Syököön maisteri vain heiniänsä lehmien kanssa kilpaa. Sen
tuo on heinänsyöjän näköinenkin, laiha ja kalpea, kun luuranko. Herrat
kyllä elävät heinilläkin, mutta talonpojalla pitää olla parempaa
purtavaa. Lampaanreisi, tai siankinkku tässä terveydelle hyvää tekisi.
Niin hitosti alkaa jo hiukaista tämä hyppääminen. -- Mene sinä nyt
katsomaan, etteivät lehmät pääse taas apilapeltoon, ne kun nääs syövät
"veketaaria" sieltäkin, mistä ei saisi omin lupinsa ottaa.
MANU. Nälkä minullakin on. En ole kunnolleen syönyt koko päivänä.
(Menee.)
KALLE. Kenellä tässä ei olisi nälkä! Itsellänikin niin, että näköä
haittaa. (Haukkaa leipää ja silakkaa. Puhuu suu täynnä.) Mitä ihmettä
minä sille päivälliselle teen? Väki on kohta kotona, eikä minulla ole
mitään valmista. (Lapsi kamarissa itkee.) Nyt se Veikkokin heräsi.
(Menee kamarin ovelle, mutta kääntyy takaisin.) Huutakoon nyt vähän
aikaa, eihän tuo niin vaarallista liene. Onhan se jo siksi iso, ettei
enää napa repeä, ja paremmat keuhkot saa, kun hyvästi huutaa. Minä
kasvatankin sitä järkiperäisesti. (Yhä vimmatumpaa porua kuuluu.) Tässä
alkaa jo tulla kiirekin. Mihin sitä yksi ihminen ehtii, kun on kymmenen
rautaa tulessa saman tien. (Lapsi kirkuu.) No, no! -- (Menee kamarin
ovelle ja huutaa.) Ole vaiti siellä vähän aikaa! Ei minulla ole sinulle
maitoa, ennenkun käyn kylästä lainaamassa. -- Tai varros vähän! Saat
vettä ensi hätään. (Hakee tuttipullon ja panee siihen vettä.) "Vettä ne
herrain hevosetkin juovat ja kauniin karvan kantavat." Sitäpaitsi --
vesi puhdistaa suoliston. (Vie pullon kamariin ja palaa tupaan.) No, on
sen suu nyt tukittu joksikin aikaa. (Aikoo mennä ulos, mutta ovessa
tulee mustalais-Kustaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa vastaan.)
KUSTAA. Päivää, isäntä!
NAISET. Päivää, isäntä-kulta!
KALLE (hitaasti). Päivää! (Itsekseen.) Mikä nuokin nyt tuohon lennätti,
parhaaseen kiireeseen. Mutta "missäs harakat, ellei siantappajaisissa".
KUSTAA. Toin nyt sen hevosen ja tulin perimään välirahoja.
KALLE. Hm! Se kauppa taisi tulla liian hätäisesti tehtyä. Parasta
taitaa olla, että se peruutetaan, vallankin kun olen huomannut, että
vain yrität siinä minua puijata.
KUSTAA. Ei, hertta-isäntä, ei sitä voi enää peroa. Kauppa kun kauppa!
Tokihan nyt miehen sana on siksi pitävä, että siihen voi luottaa. Ja
maailman parhaan hevosen saat.
KALLE (jyrkästi). Vie vain pois hevosesi ja paikalla! Minulla on kiire,
enkä minä nyt jouda turhia jauhamaan.
KUSTAA. Anna kuitenkin joku markkanen purkajaisia.
NAISET (käsiään ojennellen). Anna, isäntä-armas, anna joku markkanen
köyhille ihmisille! Anna, kultanen isäntä! Kyllä Jumala sinut siitä
siunaa.
KALLE. Menkää pois! Minä alan jo suuttua.
AKKA (menee -pöydän ääreen ja alkaa syödä). Anna, isäntä-kulta, voita
ja maitoa lisäksi, niin me syömme. Ei ole vielä koko päivänä syöty
mitään. Tulkaa, Kustaa ja Miina, tulkaa syömään!
(Mustalaiset seisovat pöydän ympärillä ja syövät, yhä
mankuen: hertta isäntä-kulta, anna maitoa, anna voita y.m.
Lapsi kamarissa huutaa.)
KALLE (tukkii korviaan). Ettekö kuule, että oma lapsikin huutaa
nälissään? Ulos, koko joukko, ja paikalla! (Mustalaiset mankuvat yhä.
Naiset hameita ja röijyjä, Kustaa rahaa, vaatteita, kauroja j.n.e.)
KALLE (äkäisenä). Koska ei teitä saa muutoin lähtemään, niin täytyy kai
ajaa. (Ottaa Kustaata niskasta ja taluttaa ovelle.) Sinä ensin!
KUSTAA (vastaan pannen). Mokomakin mies! Jo on hullumpi kun akkansa.
Senkin tohvelirätti, juopporatti, marakatti! (Lyö Kallea.)