KALLE. Niinpä niin. Mutta en minä viitsi turhista riidellä, alota vain
heinänteko. Saat ruunan ajettavaksesi. Tule, niin minä autan vielä
valjastamisessakin. (Menevät.)
MANU (tulee). Huh, huh, huh! Kylläpä tuli kuuma niiden kanssa
juostessa. Miksi lienevätkään lehmät olleet niin villillä tuulella?
EEVA (tulee nauraen). Olin utelias näkemään, minkälaista elämä täällä
nyt on. Meidän "emäntä" leipoo parhaillaan.
MANU. Kyllä me toimeen tulemme. Minä autan velimiestä ja teen mitä hän
käskee.
EEVA. Sinähän oletkin niin hyväsydäminen.
MANU. En tiedä, tokko minä sydämen puolesta niin hyvä olisin, mutta
tämä täällä, (osoittaa selkäänsä) on saanut veljen ja hänen vaimonsa
holhouksen alaisena siksi pahoja pamauksia, että on oppinut nöyrtymään
jo pienestä pitäen.
EEVA. Manu-parka, sinähän jäit jo pienenä orvoksi. Oikein on sääli.
MANU. Ei minua sääliä tarvitse. Olenhan jo aika mies ja kykenen
vuorostani antamaan muille selkään. Ainakin Kallen lapsille.
EEVA. Mutta kuka nyt Veikkoa hoitaa ja missä Anna ja Eemil ovat?
MANU. Anna ja Eemil juoksevat pitkin kylää, sillä eivät lapset näin
kesällä sisällä viihdy. Veikko nukkuu, mutta pelkään, että pulaan
joudumme, jos hän herää ja alkaa porata. Mutta kait sinä sitten hoidat
häntä, jos sattuisi nyt heräämään.
EEVA. Hoidanhan mielellänikin.
MANU. Kyllä minä sitten lainan maksan ja hoidan lapsia sinun kanssasi,
kun me naimisiin menemme.
EEVA. Niin, -- ja etkös sinä myöskin valvo niiden kanssa, jos ne ovat
kiukkuisia ja huutavat öisin.
MANU. Tjaa -- sitä en minä voi luvata. Minä olen niin raskas-uninen, ja
kun on päivän ollut kovassa työssä, niin ei jaksa.
EEVA. Mutta käly sanoo, että hänellä on yhtäpaljon työtä, kuin
Antillakin ja että -- että Antinkin pitää -- --
MANU. Sanokoon kälysi mitä tahansa, mutta jos minun pitää ottaa
sinunkin työsi niskoilleni, niin on parasta ettemme mene naimisiin
ollenkaan.
EEVA (puoleksi itkien). Voimmehan me silti mennä. Kyllä minä huushollin
hoidan ja eihän sitä tiedä, tuleeko niitä lapsia --
MANU. Tuleeko? Kyllä tulee, ja pitää niitä toki tullakin! Mutta sinä
saat ne hoitaa. Eikös niin?
EEVA. Niin, niin. Mutta elä nyt vain ole vihainen.
MANU. En ollenkaan! Mutta minä olen viisaampi kuin velimies ja teen
tällaiset riidanaiheet turhiksi jo ennen naimisiin menoa. Te naiset
olette niin oikukkaita kapineita, että teidän päähänne voi pälkähtää
vaikka minkälaisia hassuja vaatimuksia.
EEVA. Luuletko, ettei meille naimisissa ollessamme sitten riitaa tulisi
ollenkaan. Riiteleväthän Maija ja Anttikin joka päivä.
MANU. Kyllä ihmisillä riidanaiheita aina niin paljon riittää, ettei
ikävä tule, mutta emmehän me viitsi samaa toramyllyä jauhattaa, kuin
veljet ja kälyt. Enkä minä aijo sinua työllä tappaa. Jos et jaksa, niin
otetaan apulainen.
EEVA (Manun kaulaan hypäten). Sinä olet aina niin hyvä!
MANU (sieppaa Eevaa vyötäisistä ja alkaa lennättää ympäri huonetta
laulaen: "heippa reippa rallaa, häät on joutumallaan j.n.e.").
EEVA. Päästä herran tähden irti! Joku tulee! Näin vilahduksen ikkunasta
ja porstuassa kolistellaan. Mitä tietä minä nyt pakoon pääsen?
MANU. Hyppää tuosta ikkunasta ulos!