KALLE. Olemme päättäneet panna teidät isänniksi. Saatte sitte näyttää
parastanne.
REETA. Ja me olemme päättäneet panna teidät emänniksi. Vai uskallatteko
ryhtyä vaihtokauppaan?
KALLE. Tottakai me siinä toimeen tulemme, missä akkaväkikin.
ANTTI. Mikäs siinä, kyllä me suostumme.
KALLE. Teidän on siis ensiksi alotettava heinänteko, laitettava haravat
ja viikatteet kuntoon, korjattava reet ja latojen katot.
REETA. Mutta eihän vielä ole aijottu heinäntekoa alottaa.
KALLE. Nyt kumminkin alotetaan.
ANTTI (ivallisesti). Meidänkin Maija saa nyt näyttää erinomaista
taitoaan näissä miesten töissä.
MAIJA. Saattekin nähdä oikein mallikelpoisia isäntiä.
REETA. Sen sanon minäkin.
KALLE. Ja me annamme teille käsityksen, minkälaisen kelpo emännän tulee
olla.
ANTTI. Niin juuri.
REETA. Ei tässä talossa nyt ainakaan ryypiskellä eikä mustalaiskauppoja
tehdä.
KALLE. Eikä myöskään pidetä turhaa mutinaa ja rutinaa tämän emännän
aikana. (Taputtaa rintaansa.)
REETA. Hyvä juttu!
KALLE. Koska sinä, Reeta, nyt olet isäntä, niin merkiksi annan minä
sinulle nämä housut lainaksi. (Heittää tuvan naulasta housunsa
Reetalle.)
REETA. Mitä minä semmoisilla?
KALLE. Ota pois! Ne ovat käytännölliset kapineet, etenkin kattoja
korjatessa!
REETA. No, en minäkään niin köyhä ole, etten voisi sinulle lainata.
Tuoss' on, ota! (Heittää hameensa naulasta Kallen päälle.) Se voi olla
tarpeen lapsia hoidellessa.
Väliverho.
Toinen näytös.
Sama pirtti. Kaikellaisia talouskapineita huiskin haiskin ympäri
huonetta. Järjestys muutoinkin huononpuoleinen.
KALLE (huivi päässä ja suuri esiliina edessä syöksyy sisään lypsinkiulu
kädessä). Tuhannen sarvipäät! (Heittää kiulun permannolle.) En enää
elämässäni mene lypsämään, vaikka täytyisi tappaa joka ainoa sorkka.
Ensin sain vähän maitoa herumaan, mutta sekin meni pitkin hihaa ja
käsivarsia. Sitten potkasi Kirjo minut kiuluineni kumoon. Olkoot minun
puolestani vaikka ikänsä lypsämättä! (Huutaa auki olevasta akkunasta.)
Manu! Manu! Vie lehmät hakaan vain! -- Mitä sanot? -- Ettäkö eivät ole
lypsetyt? -- On ne lypsetty jo aikoja sitten. -- Utareetko kovat? --
Etkö ymmärrä, että johan niihin on ehtinyt tulla uutta maitoa, sillä
onhan päivä pian puolessa. Lennätä ne nyt vain pois silmistäni ja
hetipaikalla. (Ulkoa kuuluu hätäistä lehmänkellojen kalinaa.) No, nyt
niistä edes pääsi! (Heittää huivin päästänsä.) Tuonkin räsyn panin
korviini, että lehmät paremmin lypsää antaisivat. -- (Kävelee
laattialla.) Mitä minä nyt päivälliseksi laitan? Väki tulee pian kotia,
eikä minulla ole mitään valmista. Laittaisinkohan perunasoppaa?
Siitäkin on vaivaa, kun pitää kuoria perunat. Jos taas keittäisin
perunoita kuorineen, niin voisi Reeta ähätellä, että en muuta osannut.
(Tuumii.) -- Nytpä tiedän. Oikeen hyvän ja jykevän riisiryynipuuron
minä keitän. Näytetään eukolle, että tämä poika osaa. (Tekee hellaan
tulen sekä asettaa padan tulelle.)
REETA (tulee).
KALEE. No, mitä nyt?
REETA. Tuota noin, että en minä saa sitä ladon kattoa korjatuksi, kun
on niin tuulinen päivä.
KALLE. On saaminen! Tuulilla ja sateillahan minäkin sellaiset työt olen
tehnyt.
REETA. Mutta jos huomenna olisi tyynempi, että uskaltaisin edes kiivetä
katolle. Enkö minä nyt voisi alottaa sitä heinäntekoa? En ole saanut
vielä mitään aikaan.
KALLE. Näin pitkällä on jo päivä, etkä ole vielä mitään ehtinyt edes
alkamaan. Alota nyt, herran tähden, jotakin. Ennen en anna
päivällistäkään, ennenkuin saat jotakin aikaan.