Orso ei saanut pitkään aikaan unta ja heräsi sen vuoksi seuraavana
aamuna myöhään, olletikin Korsikan tapoihin nähden. Tuskin oli hän
noussut ylös, niin sattuivat hänen silmänsä vihollistensa taloon,
joka nyt oli varustettu n.k. archereilla. Hän laskeusi alas ja kysyi
sisartansa.
-- Neiti Colomba on kyökissä valamassa kuulia, vastasi palvelustyttö
Saveria.
Hän ei siis voinut astua täällä askeltakaan saamatta aina muistutusta
sodasta.
Colomban tapasi hän istumasta rahilla juuri valettujen kuulain
keskellä; hän leikkeli lyijypalasia.
-- Mitä hittoa sinä täällä teet? kysyi Orso.
-- Teillä ei ollut kuulia everstin pyssyä varten, vastasi hän
vienolla äänellänsä; sattumalta löysin minä sopivan kuulavormun ja
vielä tänään on teillä 24 lyijykuulaa, veljeni.
-- Niitä en, jumalan kiitos, tarvitse.
-- Tässä maassa ei mies saa jäädä aseettomaksi, Ors' Anton'. Te
olette unhottanut, millaiset ihmiset teitä täällä ympäröivät.
-- Jos minä olenkin sen unhottanut, niin pianpa sinä siitä muistutat.
Mutta sanopas, tuotiinko tänne eräs suuri matkakirstu ... muutamia
päiviä sitten?
-- Tuotiin kyllä, veljeni. Tahdotteko, että kannan sen kamariinne?
-- Sinäkö muka kantaisit sen! Ethän sinä jaksaisi sitä nostaakaan...
Eikö täällä ole miestä sitä kantamaan?
-- En minä ole niin heikko kuin luulette, sanoi Colomba käärien ylös
hihansa ja paljastaen valkoisen, pyöreän ja muodoltansa täydellisen
käsivarren, joka ilmaisi tavattomampaa voimaa. Saveria, tulkaa
auttamaan minua, sanoi hän palvelustytölle.
Yksin nosti hän jo ylös tuon raskaan kirstun, mutta silloin riensi
Orso auttamaan häntä.
-- Tässä kirstussa on sinulle jotakin, rakas siskoseni, sanoi hän.
Antanethan anteeksi, että lahjani ovat niin vähäpätöisiä, mutta
puolelle palkalle asetetun luutnantin kukkaro ei ole juuri lihava.
Puhuessansa oli hän avannut kirstun ja veti sieltä esille muutamia
hameita, shaalin ja muita nuorelle neitoselle sopivia käyttöesineitä.
-- Oi, kuinka kauniita tuomisia! huudahti Colomba, Minäpä vien ne
heti lukon taa, ett'eivät ne pilaannu. Voinhan säilyttää ne häitäni
varten, lisäsi hän surullisesti hymyillen, sillä nyt kannan minä
vielä surupukua.
Ja sitten suuteli hän veljensä kättä.
-- Mitä joutavaa lapsen rakkautta? Käydä surupuvussa näin kauvan!
-- Minä olen sen vannonut, sanoi Colomba varmalla äänellä, enkä riisu
surupukuani, ennenkuin...
Samalla katsahti hän ikkunasta Barricinien taloon päin.
-- Ja milloin aiot sinä mennä naimisiin? kysyi Orso estäen häntä
lausettansa lopettamasta.
-- Minä en suostu muihin miehiin kuin sellaiseen, joka suorittaa
kolme urotyötä...
Ja sitten katsoi hän taas surullisena vihamiehen asuntoa kohti.
-- Minua kummastuttaa, Colomba, ett'ei noin kaunis tyttö jo ole
naimisissa. Kas niin, sanopas minulle, kuka sinua täällä kosiskelee.
Kai saanen kohta kuulla serenaadeja ... ja niiden täytyykin olla
kauniita miellyttääkseen niin suurta runoilijatarta kuin sinä olet.
-- Kukapa huolisi köyhästä orpotytöstä?... Ja sitä paitse pitää sen
miehen, joka saa minut luopumaan surupuvustani, antaa surupuvun aihe
naisille tuolla vastapäätä.
-- Tuo alkaa jo olla hulluutta, ajatteli Orso itseksensä.
Mutta muuten ei hän vastannut mitään päästäkseen tästä
keskusteluaineesta.
-- Orso, sanoi Colomba hyväilevästi, minullakin on teille jotakin
lahjoitettavaa. Tuo puku, joka teillä on yllänne, on liian hyvä
käyttää täällä maalla. Kaunis pitkätakkinne olisi repaleina parissa
päivässä, jos käytätte sitä maquis-pensastossa. Sen voitte te pukea
yllenne, kun miss Nevil saapuu tänne.
Avaten erään kaapin otti hän sieltä täydellisen metsästyspuvun.
-- Minä olen ommellut teille samettitakin ... ja tälläisen päähineen,
jota meikäläiset hienot herrat käyttävät. Sen olen valmistanut teille
jo aikoja sitten. Tahdotteko koettaa näitä?
Ja Colomba auttoi veljensä ylle vihreästä sametista tehdyn väljän
takin, jonka selkäpuolessa oli summattoman suuri tasku.
Sitten asetti hän Orson päähän mustasta sametista ommellun suipon
lakin, joka oli koristettu mustilla helmillä ja tummalla silkillä ja
päättyi jonkunlaiseen tupsuun.
-- Kas tässä isän patruunavyö, sanoi hän, ja takkinne taskussa on
teillä hänen tikarinsa. Lisäksi noudan minä teille pistoolin.
-- Olenpa minä kuin mikäkin ryöväri Ambigue-teaatterissa, sanoi Orso
katsahtaen Saverian ojentamaan pikku peiliin.
-- Noin olette te erittäin hyvin puettu, Ors' Anton', arveli vanha
palvelijatar, parempaa tupsulakkia ei löydy Bocognanossa eikä
Bastelicassakaan.
Orso söi aamiaista tässä uudessa puvussansa ja mainitsi aterioidessa,
että hänen kirstussansa löytyi joukko kirjoja; sitä paitse oli
hänen tarkoituksensa tilata lisää Ranskasta ja Italiasta ja luettaa
sisarellensa paljo kirjallisuutta.
-- Se on näet häpeä, ett'ei sinun ikäisesi tyttö tunne asioita, jotka
mantereella ovat tuttuja kapalolapsillekin.
-- Siinä olette oikeassa, veljeni, sanoi Colomba; puutteeni tunnen
varsin hyvin enkä pyydä parempaa kuin saada oppia, olletikin jos te
suostutte olemaan opettajani.
Kului sitten muutamia päiviä niin, ettei Colomba maininnutkaan
Barricinien nimeä. Hänellä oli yhäti pikku huolia veljensä tähden,
jolle hän sen sijaan usein jutteli miss Nevilestä. Orso luetti
hänellä ranskan- ja italiankielisiä teoksia kummeksien milloin
sisarensa älykästä käsitystä ja tervejärkisiä havaintoja, milloin
hänen täydellistä tietämättömyyttänsä tavallisimmistakin asioista.
Eräänä aamuna poistui Colomba hetkeksi aamiaisen jälkeen, mutta ei
palannutkaan enää kirjoinensa, vaan korsikalainen mezzaro yllänsä.
Muuten oli hän tavallista paljo vakavamman näköinen.
-- Tulkaa kanssani, Orso, minä pyydän, sanoi hän.
-- Ja minne pitäisi minun saattaa sinua, kysyi tämä tarjoten hänelle
käsivartensa.
-- Käsivarttanne minä en kaipaa, mutta ottakaa pyssy ja ampumavarat
mukaanne; miehellä pitää aina olla aseensa mukana.
-- Olkoon menneeksi! Täytyneehän mukautua maan tapoihin. Ja minne nyt?
Mitään vastaamatta kääri Colomba mezzaron päänsä ympäri, kutsui
vahtikoiran ja lähti kävelemään veljensä seurassa. Nopein askelin
poistuttiin kylästä, jonka jälkeen hän poikkesi villiä viinimaata
myöten mutkittelevalle, autiolle tielle houkuttaen koiran juoksemaan
heidän edellänsä. Merkin saatuansa, johon se näytti kovin tottuneen,
lähti se heti vyyhteämään kahden puolen tietä kasvavaa viinipensastoa
pysyen sentään aina noin viidenkymmenen askeleen päässä tulijoista;
silloin tällöin seisahtui se keskelle tietä ja katsoi taaksensa
heiluttaen häntäänsä. Vakoilijan tehtävän näytti se osaavan täyttää
kaikin puolin tyydyttävästi.
-- Jos musketti alkaa paukkua, Colomba sanoi, viritä aseesi ja seiso
paikallasi.
Noin kolmen kilometrin päässä kylästä pysähtyi Colomba äkkiä eräässä
tien mutkassa, jossa seisoi kolmen jalan korkuinen, tuoreista ja
kuivista oksista tehty pyramiidi; risupyramiidin huippuun oli
pystytetty mustaksi maalattu puuristi. Useissa Korsikan kantoneissa
ja olletikin vuoristossa elää vieläkin ikivanha tapa, joka johtunee
pakanuuden aikuisesta taikauskosta saakka, ja velvoittaa kaikkia
ohikulkijoita heittämään kiven tahi oksan sille paikalle, missä joku
on väkivallalla murhattu.