Tällä välin jatkoi Orso matkaansa Colomban kanssa. Nopea kulku esti
heitä alussa puhumasta mitään toisillensa. Mutta kun liian jyrkät
törmät pakoittivat heitä ajamaan käyden, vaihtoivat he muutamia
sanoja ystävistänsä, joista he juuri olivat eronneet. Colomba puhui
innostuksella miss Lyydian kauneudesta, hänen vaaleista kiharoistansa
ja sirosta käytöksestänsä. Sitten kysyi hän oliko eversti Nevil
todellakin niin rikas kuin hän näytti olevan ... ja oliko miss Lyydia
hänen ainoa lapsensa.
-- Sepä olisi siis mainio naimakauppa, sanoi hän. Eversti Nevil
näyttää olevan teille sangen ystävällinen...
Kun Orso ei vastannut mitään, jatkoi hän:
-- Meidänkin perheemme on ennen ollut rikas ... ja on vielä
varakkaampia koko saarella. Kaikki nuo _signori_[15] ovat äpäriä.
Tosiylimyksiä ovat vain korpraaleista johtuvat suvut ... ja
tiedättehän, Orso, että johdatte sukunne Korsikan ensimmäisistä
korpraaleista. Perheemme on, kuten tiedätte, kotoisin toiselta
puolen vuoristoa,[16] vaikka kansalaissodat pakottivat sukumme
asettumaan tälle puolen saarta. Jos minä olisin teidän sijassanne,
Orso, en viivyttelisi hetkeäkään pyytääkseni miss Lyydian kättä hänen
isältänsä... (Orso kohautti olkapäitänsä). Hänen myötäjäisillänsä
ostaisin minä Falsettan metsäpalstat ja viini-lehdot laaksossa
kotimme luona. Sitten rakentaisin minä kauniin kivirakennuksen ja
korottaisin yhdellä kerroksella sen vanhan tornin, jossa Sambucuccio
teki lopun maurilaisjoukosta kreivi Henri le bel Misseren aikana.[17]
-- Colomba, sinä olet hupsu, vastasi Orso kiirehtien ratsuansa.
-- Te olette mies, Ors' Anton', ja ymmärrätte tietysti paremmin kuin
nainen, mitä teidän on tehtävä. Mutta tahtoisinpa mielelläni tietää,
mitä esteitä tuo englantilainen eversti voisi keksiä sukuliitolle...
Löytyyköhän Englannissa korpraaleja?...
Jotenkin pitkän taipaleen tehtyänsä saapuivat veli ja sisar
näin puhellen pieneen kylään lähellä Bocognanoa ja pysähtyivät
siihen syödäkseen päivällistä. Siihen he sitten yöpyivätkin erään
perhetuttavan luo. Tämä otti heidät vastaan sillä korsikalaisella
vieraanvaraisuudella, jota ei voi arvostella, ell'ei ole sitä
kokenut. Seuraavana päivänä saattoi isäntä, joka oli ollut rouva
della Rebbian kummi-isä, heitä lieu'n matkan päähän kotoansa.
-- Katsokaapas noita metsiä ja pensahistoja, sanoi hän Orsolle eron
hetkellä, niissä voisi mies, jonkun onnettoman työn tehtyänsä,
viettää kymmenkunnan vuotta kaikessa rauhassa, sillä siellä eivät
santarmit eivätkä poliisit häntä löytäisi. Nämä metsät ulottuvat
aina Vizzavonaan saakka ja jos teillä on ystäviä Bocognanossa tahi
sen ympäristössä, ei siellä ole mitään hätää. Kas, mikä kaunis
pyssy teillä on tuossa, Ors' Anton', se mahtaa kantaa kauas. Pyhän
Neitsyen veren nimessä, kuinka suuri kuula siihen mahtuu! Sillä voisi
nähtävästi tappaa parempiakin otuksia kuin metsäsikoja.
Orso vastasi kylmästi pyssyn olevan englantilaista tekoa ja kantavan
_lyijyä_ sangen kauvas. Sitten syleiltiin toisiansa ja kumpikin
jatkoi matkaansa omalle tahollensa.
Matkustajamme olivat saapuneet jo jokseenkin lähelle Pietraneraa,
kun huomasivat edessä olevan vuorisolan luona 7 tai 8 pyssyillä
varustettua miestä, joista eräät istuivat maantien kivillä, toiset
loikoivat nurmikolla tiepuolessa ja muutamat seisoivat ikäänkuin
tähystäen heihin päin. Miesten hevoset kävivät laitumella vähän
matkan päässä.
Colomba tarkasti heitä hetkisen kiikarilla, jonka hän otti eräästä
suuresta nahkataskusta, jommoisia kaikilla korsikalaisilla aina on
muutamia satulassansa matkalla oltaessa. -- Meidän väkeä! huudahti
hän iloisella äänellä. Pieruccio on siis hyvin täyttänyt tehtävänsä.
-- Mitä väkeä?
-- Paimeniamme, vastasi Colomba. Toissailtana lähetin minä Ajacciosta
Pieruccion käskyllä, että hän kokoisi nuo kunnon miehet saattamaan
teitä kotiin. Teidän ei näet sovi palata Pietraneraan ilman
saattuetta ... sillä teidän tulee muistaa, että Barricinit ovat
mahdollisia millaisiin hankkeihin hyvänsä.
-- Colomba, sanoi Orso ankarasti, minä olen jo monta kertaa kieltänyt
sinua puhumasta minulle Barricineista ja perättömistä epäilyksistäsi.
Minä en todellakaan tee itseäni naurettavaksi palaamalla kotiin
tuollaisen lurjusjoukon saattamana enkä pidä siitä, että olet koonnut
heidät tähän minulle siitä mainitsematta.
-- Te olette unohtanut syntymämaanne tavat, veljeni. Sen vuoksi
täytyy minun teitä vartioida, koska te epäviisaasti saatatte itsenne
vaaran alaiseksi. Velvollisuuteni oli toimia niinkuin olen tehnyt.
Samassa huomasivat paimenet heidät, juoksivat hevostensa luo ja
tulivat pian täyttä laukkaa heitä vastaan.
-- Evviva Ors' Anton'! huusi eräs valkeapartainen, roteva vanhus,
joka helteestä huolimatta oli pukeutunut vuohen nahkaa paksummasta
korsikalaisesta kankaasta tehtyyn paslikilla varustettuun kauhtanaan.
Isänne täydellinen kuva te olette, vaikka häntä kookkaampi ja
vantterampi. Voi, mikä kaunis pyssy! Tuollaisesta aseesta puhutaan
vielä Pietranerassa, Ors' Anton'!
-- Evviva Ors' Anton'! toisti koko paimenkuoro. Tiesimmehän, että
kerran palaa hän kotiansa!
-- Voi, hyvä Ors' Anton', lausui eräs pitkä ruskeaihoinen
roikale, kuinka iloiseksi tulisikaan isänne, jos nyt olisi teitä
vastaanottamassa. Se rakas eversti! ... tiedättekös, jos hän olisi
uskonut minua ... ja antanut minun selvittää asiat Giudicen kanssa,
niin... Mutta se kelpo ukko ei uskonut minua; ... nyt hän kyllä
tietää minun oikeassa olleen.
-- Hyvä, sanoi vanhus, Giudice ei mitään menetä, jos odottaakin.
-- Evviva Ors' Anton'!
Ja huudahdusta säesti tusina pyssynlaukausta.
Orso kävi sangen huonolle tuulelle tämän sikin sokin huutavan
ratsujoukon keskelle joutuessansa, jossa itsekullakin oli kiire
kättelemään häntä. Jonkun aikaa kätteli hän siinä voimatta saada
ääntänsä kuuluville.
Ottaen sitten sen muodon, joka hänellä oli komppaniansa etunenässä,
kun hän jakeli moitteitansa, sai hän vihdoin sanotuksi:
-- Ystäväni, kiitän teitä siitä ystävyydestä, jota osoitatte minulle
ja olette osoittaneet isälleni. Mutta minä vaadin teiltä, ett'ette
tule minua neuvomaan. Tiedän varsin hyvin, mitä minun on tehtävä.
-- Hän on oikeassa, hän on oikeassa!... huusivat paimenet.
Tiedättehän, että voitte luottaa meihin, Ors' Anton'!
-- Aivan oikein, teihin luotan. Mutta nyt en tarvitse teistä
ainoaakaan, sillä mikään vaara ei uhkaa meitä. Tehkää siis aluksi
puolikäänne ja rientäkää karjanne luo. Tien Pietraneraan minä tunnen
enkä oppaita kaipaa.
-- Elkää ensinkään peljätkö, lausui vanhus. Tänään eivät he uskalla
näyttäytyäkään. Kyllä hiiri läpensä löytää, kun kissa lähestyy.
-- Kissa voit olla itse, vanha valkoparta, sanoi Orso. Mikä on nimesi?
-- Mitä? Ettekö te tunne minua, Ors' Anton', minua, joka olen pitänyt
teitä niin usein mukanani vihaisen muulini seljässä? Ettekö te tunne
Polo Griffoa! ... kelpo mies, tietäkääs, jonka ruumis ja sielu
kuuluu della Rebbian suvulle. Lähettäkää sana vain ... ja jos teidän
karkeakuulainen kiväärinne äännähtää, niin ei tämä musketti, joka jo
on yhtä vanha kuin minäkin, ole vaikeneva. Luottakaa siihen, Ors'
Anton'.
-- Hyvä, hyvä. Mutta kaikkien perkeleiden nimessä, menkää nyt
tiehenne ja antakaa meidän rauhassa jatkaa matkaamme.
Paimenet poistuivat vihdoin ratsastaen hyvää nelistä Pietroneran
kylää kohti. Tuon tuostakin pysähtyivät he kuitenkin kaikille mäen
kukkuloille ikäänkuin tutkistellaksensa, näkyikö ehkä salaväijyjiä
jossakin; koko ajan pysyivät he kyllin lähellä Orsoa ja hänen
sisartansa voidaksen saavuttaa näitä, jos tarvis vaati.
-- Kyllä minä hänet tunnen, sanoi vanha Polo Griffo seuralaisillensa,
kyllä minä hänet tunnen. Hän ei sano, mitä aikoo tehdä, mutta hän sen
tekee kuitenkin. Isänsä selvä kuva hän on. Hyvä mies, sanopas, ett'et
sinä mitään pahaa tahdo kenellekään!... Vaikka olet tehnyt lupauksesi
pyhälle Negalle![18] Oivallista!... Mutta minäpäs en antaisi yhtä
viikunaa voudin nahasta, minä. Ennen kuin kuukausi on kulunut voitte
tehdä siitä nahkasäkin.
Tämän esijoukon ilmoittamana saapui siis della Rebbia-suvun
jälkeläinen kotikyläänsä ja ajoi sen läpi vanhojen esi-isiensä
korpraalein ikivanhaan kotitaloon. Rebbialaiset, jotka pitkän aikaa
olivat kaivanneet johtajaa, olivat joukolla saapuneet vastaanottamaan
Orsoa ja puolueettomatkin kyläläiset seisoivat kaikki porteillansa
nähdäkseen hänet. Barricinilaiset sitä vastoin pysyivät majoissansa
tähystellen tulijoita ikkunaluukkujensa raosta.
Pietraneran kylä on sangen säännöttömästi rakennettu, kuten kaikki
Korsikan linnakylät; jos tahdotte nähdä oikean kadun, on teidän
matkustettava Cargeseen, jonka hra de Marboeuf on aikoinansa
rakennuttanut. Talot Pietranerassa ovat rakennetut hajallensa ja
ilman mitään suunnitelmaa pienen kukkulan vierteelle tahi oikeammin
vuoren rapputasangolle.
Melkein kylän keskikohdalla kohoaa suuri, vihreä rautatammi ja
sen luona on vesisäiliö graniitista, johon puuränni johtaa veden
lähimmästä lähteestä.
Tämä yleishyödyllinen muistomerkki on rakennettu della Rebbia ja
Barricini-sukujen kustannuksella, mutta suuresti erehdytte, jos
pidätte sitä todistuksena näiden perheiden keskinäisestä sovusta. Se
on näet päinvastoin keskinäisen kateuden tuote.
Kun eversti della Rebbia kerran lähetti kunnanneuvostolle
pienen rahasumman ottaaksensa osaa säiliörakennukseen, kiiruhti
asianajaja Barricini tarjoamaan samankokoisen lahjan; tätä
anteliaisuus-kilpailua saa Pietranera kiittää vesijohdostansa.
Vihreän rautatammen ja vesisäiliön ympärillä on tyhjä paikka, jota
kutsutaan toriksi; siihen kokoutuvat joutilaat iltaisin. Joskus
lyödään siinä korttia ja kerran vuodessa, nim. karnevaalin aikana,
tanssitaan siinä.
Torin molemmissa päissä kohoaa pari graniitista ja liuskakivestä
tehtyä rakennusta, jotka ovat enemmän huomattavat korkeutensa kuin
laajuutensa vuoksi. Ne ovat della Rebbian ja Barricini-sukujen
vihamieliset linnatornit. Rakennustavaltansa ovat ne yhtä
yksitoikkoisia, korkeudeltansa myöskin samanlaisia ja selvästi
huomaa, että nämä perheet ovat aina pitäneet kilpailua vireillä
rikastumatta kumpikaan toisensa kustannuksella.
Ehkä on asianmukaista antaa lyhyt selitys siitä, mitä tornilla
tässä tapauksessa ymmärretään. Se on neliskulmainen, noin 40 jalkaa
korkea tornirakennus, jota muualla maailmassa nimitettäisiin
vain kyyhkyislakaksi. Noin kahdeksan jalkaa korkealla maasta on
ovi torniin, jonne päästään sangen jyrkkiä portaita myöten. Oven
yläpuolella on akkuna ja jonkunlainen parveke, jonka permannossa
on ampumareikä, mistä kutsumaton vieras vaaratta voidaan tuhota
kuoliaaksi. Akkunan ja oven välillä nähdään pari töykeästi veistettyä
vaakunaa. Toinen näistä on aikoinansa esittänyt Genovan ristiä,
vaikka se nykyään jo on mennyt niin pilalle, ett'ei siitä voi saada
selkoa muut kuin muinaistutkijat. Toisessa taas nähdään sen suvun
vaakunat, jonka hallussa tornirakennus on. Täydentääksemme kuvauksen
koristuksista on meidän mainittava muutamat kuulanjäljet vaakunoissa
ja akkunanpielissä.
Tästä voinee lukija jo muodostaa mielessänsä kuvan keskiaikaisesta
herraskartanosta Korsikassa. Lisätkäämme vain, että asuntorakennus
jollakin tavoin aina liittyy torniin ja että asuntorakennuksesta
useimmassa tapauksessa voitiin päästä suoraan torniin.
Della Rebbian torni ja kivitalo oli pohjoispuolella Pietraneran
toria; eteläpuolella taas sijaitsi Barricinin talo torninensa.
Pohjoisesta tornista graniittikaivolle saakka ulottui della Rebbian
kävelypuisto; vastakkainen puoli taas kuului Barricineille. Everstin
puolison hautajaisista saakka ei toisen perheen jäsenen koskaan oltu
nähty kävelevän sillä puolen toria, joka hiljaisen sopimuksen nojalla
ei hänelle kuulunut. Oikaistakseen matkaa aikoi Orso ratsastaa
voudin talon ohitse, mutta silloin huomautti Colomba häntä tästä
pyytäen, että kierrettäisiin toista katukujaa, jota he voivat päästä
kotitalollensa tarvitsematta ajaa torin poikki.
-- Mitä turhia! Onhan tori kaikkia varten, sanoi Orso, ja kannusti
ratsuansa.
-- Rohkea mies, sanoi Colomba aivan hiljaa. Isäni, hän on kostava
kuolemasi!
Torille tultua asettui Colomba veljensä ja Barricinien talon välille
pitäen koko ajan silmällä vihamiesten talon akkunoita. Hän huomasi ne
äskettäin suljetuiksi ja varustetuiksi n.k. archereilla. Archereiksi
kutsutaan ampumareikien tapaisia, kapeita aukkoja, jotka sisäpuolelta
voidaan sulkea paksuilla lankkutelkimillä. Näin varustaudutaan
silloin, kun odotetaan hyökkäystä ja näiden varustusten suojasta
voidaan hyökkääjiä ampua vallan salaa.
-- Voi raukkoja, huudahti Colomba. Katsokaas, veljeni, Barricinit
alkavat jo puolustautua ja varustavat itsensä; mutta kerran täytyy
heidänkin tulla ulos talostansa!
Orson meno torin eteläpuolen poikki herätti suurta huomiota
Pietranerassa ja pidettiin sitä yltiöpäisyyttä lähenevän
rohkeuden todistuksena. Vihreän tammen alle illalla kokoutuneiden
puolueettomain keskuudessa oli siinä keskustelun ainetta
loppumattomiin.
-- Onneksi eivät Barricinin pojat ole vielä palanneet kotiinsa, sanoi
joku, sillä nämä eivät ole niin pitkämielisiä kuin heidän isänsä
asianajaja on. Luultavasti eivät he olisi sallineet vihamiehensä
tulla heidän alueellensa rankaisematta uskalikkoa teostansa.
-- Muistakaa minun sanoneeni, naapuri, lisäsi eräs vanhus, joka oli
linnan oraakeli, että Colomballa on jotakin mielessänsä. Sen näin
hänen kasvojensa ilmeestä tänään. Tunnen ruudin hajua ilmassa. Pian
on Pietranerassa "tuoresta lihaa" ... ja sangen huokeasta!