samallaisesti kuin tuonaan, jolloin puhuin vaikeroimisesta ja
rukoilemisesta, nim. liian itsetietoisesti; mutta niin ei kuitenkaan
ole asian laita, Athenalaiset, vaan on se pikemmin seuraava: Minä olen
vakuutettu siitä, ett'en tahallani ole vääryyttä tehnyt kenellekään
ihmiselle, mutta teitä en nyt saa sitä uskomaan, syystä että niin
vähän aikaa olemme toistemme kanssa puhuneet. Sen sijaan, jos
teillä olisi sama laki kuin muilla kansoilla, jos ette käyttäisi
kuolemanrangaistusten käsittelyyn vain yhtä päivää, vaan useita, olisin
luulenma kyllä saanut teidät uskomaan; mutta nyt, kun aikaa on niin
vähän, ei ole helppoa puhdistaa itseään ankarista panetteluista. Koska
siis vakaumukseni on se, ett'en ole tehnyt vääryyttä kenellekään
toiselle, niin paljon puuttuu siitä, että tekisin vääryyttä itselleni
ja itse väittäisin omaksi vahingokseni, että ansaitsen kärsiä jotakin
pshaa, ja sen johdosta ehdottaisin itselleni jotakin sellaista. Mitähän
nyt niin pelkäisin, että sen tekisin? Ehkäpä saada kärsiä sitä, mitä
Meletos ehdottaa, sitä, mistä sanon, ett'en tiedä, onko se hyvää vaiko
pahaa? Paremmaksuisinko ehkä ennen sitä jotakin semmoista, jonka
varmaan tiedän pahaksi -- ja mitä siinä tapauksessa ehdottaisin?
Tokkohan _vankeutta_? Mutta miksi minun pitäisi elää vankeudessa ja
olla kulloisen virkakunnan, yksitoistamiehistön, orjana? Vaiko sakkoja
ja vankeutta, kunnes ne suorittaisin? Mutta tämä tekisi saman kuin
äsken mainitsemani rangaistus, sillä minulla ei olisi rahaa millä
maksaa. Mutta pitääkö minun sitten kenties ehdottaa _maanpakoa_?
Mahdollisesti määräisitte minulle sen. Lujastipa tosiaankin olisin
kiintynyt elämääni, jos olisin siihen määrään ymmärtämätön, ett'en
kykenisi käsittämään, että, kun te, jotka olette kansalaisiani, ette
voi sietää minun elämäntapaani ja puheitani, vaan ne ovat tulleet
teille liian rasittaviksi ja kiusallisiksi ja te sen johdosta nyt
koetatte niistä vapautua -- silloin saattavat tietysti toiset niitä
kärsiä! Kaukana siitä, Athenalaiset! Kaunis olisi siis elämäni, jos
näin ijäkäsnä miehenä lähtisin maanpakolaisuuteen ja siellä eläisin
muuttaen kaupungista toiseen ja tullen aina pois karkotetuksi. Sillä
sen kyllä tiedän, että, minne ikinä joudunkaan, siellä nuorukaiset
kuuntelevat puheitani aivan niinkuin täällä; ja jos tällöin käsken
heidät pois, niin he itse karkotuttavat minut vanhemmilla miehillä,
joita siihen taivuttavat; ell'en taas sitä tee, niin heidän isänsä ja
sukulaisensa ajavat minut pois juuri heidän takiaan.
28. Nyt saattanee jokunen tokaista: "Eikö sinun käy hiljaa ja ääneti
eläminen maankarussa?" Mutta tätäpä juuri on monelle teistä kaikkein
vaikeinta vakuuttaa. Sillä jos sanon, että tämä on tottelemattomuutta
jumalaa kohtaan ja minun sen vuoksi on mahdoton elää hiljaisuudessa,
ette usko minua, koska muka sanon toista kuin ajattelen. Ja jos taas
sanon, että tämä sattuu olemaan vieläpä ihmisen korkein hyvä, että hän
joka päivä keskustelee hyveestä ja muusta, josta olette kuulleet minun
keskustelevan, kun sekä itseäni että muita tutkin, mutta että elämä
ilman tutkimista ei ole sen arvosta, että ihmisen kannattaa sitä elää,
niin uskotte sanojani vielä vähemmän. Näin on kuitenkin asian
todellinen laita minun käsittääkseni, Athenalaiset; mutta sitä ei ole
helppo toisille vakuuttaa. Lisäksi tulee, ett'en ole tottunut katsomaan
itseäni mitään pahaa ansaitsevaksi. Niin, ehdottaisinpa, jos minulla
olisi rahaa, sakkoja sen verran, kuin voisin suorittaa, sillä se ei
tuottaisi minulle mitään vahinkoa; mutta nytpä minulla ei ole rahaa,
ell'ette tahtoisi määrätä juuri sen suuruista summaa, kuin jaksaisin
maksaa. Mahdollisesti, nähkääs, saattaisin suorittaa teille yhden
hopea-mnaan;[29] sen suuruisen summan siis ehdotan. -- Mutta tämä
Platon, Athenalaiset, samoin Kriton, Kritobulos ja Apollodoros
kehottavat minua ehdottamaan 30 mnaata ja lupaavat itse mennä
takaukseen; minä siis ehdotan sen määrän, ja takaajiksi saatte nämät
miehet, joihin voitte täysin luottaa.
(Toisen äänestyksen perästä.)
29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka
tahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että
olette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti
kutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat
soimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se,
mitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän
ikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en
sano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut
kuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti
arvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain
puutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut
tarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä
vapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni
puutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on
puuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä
olisi ollut teille suloisinta kuulla -- kuulla minun itkevän ja
vaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta
mielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te
nähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut
vaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle
miehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin,
vaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata
haudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole
enempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä
tavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös
taisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi
kylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi
takaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja
tarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua
kaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä
kuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon;
sillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli
kuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun
syyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi,
s.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette
tuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä
niin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen
vikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin.
Mahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin
parasta.
30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te,
jotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä
ihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka
olette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun
kuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi
kuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette
nimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä
tiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se
on minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka
vaativat teitä tilille -- tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka
te ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia
ovat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä
tappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette
elä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin
ei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan
on se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse
hankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette
minut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.
31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani,
puhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin
päällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä
sinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika
viipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä
juttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille
siis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt
oikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] -- _teitä_
kutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi -- todellakin
jotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana
soida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut
erityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin
seikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa;
nyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni
ehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta
siitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta
tehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne
oikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin
jotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein
keskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se
ole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut
tehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon
sanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua
kohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme
oikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan
pahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi
nimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut
tekemässä mitään hyvää.
32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme,
että se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta
mahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei
ole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti
sanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt
kuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun
nukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto.
Minä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita
tämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta,
ja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä
sitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on
elämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia
kuin tämä yö -- niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen
ihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin
päiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on
sellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei
siten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas
on jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä
kerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää
voitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu
tuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat
itseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita --
tietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan,
nimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32]
sekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta
noudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai
edelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen
sallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!...
Minä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä
on totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista,
kun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki
muut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja
voisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi
minun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi
tutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden
tehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka
kuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan,
tuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa
vastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] -- niin, kävisipä
luetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa
olisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös
heitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän
vuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa
ovat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen
kuolemattomat -- jos muuten on totta, mitä kerrotaan.
38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä
seikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa
osakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta
hänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma,
vaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo
jo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua
missäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös
kokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan.
Kuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet,
vaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä
saattaa heitä syystä moittia.
Mutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat
tulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla
heitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta
tai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin
hyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä
ole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä,
ett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he
kuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos
te tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani.
Vaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään;
mutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi
jumalalta.
Selityksiä.
[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä
esineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko
Aristophanes, joka "Pilvissään" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän
tarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle,
ja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri
Sokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa
hyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän.
Sokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa
heiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan.
Samalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean.
S.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto,
toisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä
tahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta
vääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti
suora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään
ihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei
tuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan
-- tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä -- on se säilynyt.
[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät
huomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin
sofisteilla oli tapana, maksusta opetusta -- tapa, jota Sokrates tässä
neljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin
epäilemättä _Gorgias_ Leontinin kaupungista Siciliassa. Hänen
varsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava
puhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan,
niin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän
julkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s.
korupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja
vertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta
kehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti
vaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen
levenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan:
kuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin
saakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten
pystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.
_Prodikos_ oli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan
alalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita
hän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen "Horai"
teoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta
Herakleesta.
_Hippiaan_ kotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson
maakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja
retoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi
kotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.
[3] _Kallias_ oli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä.
Hänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän
suosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun
hänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.
[4] _Euenos_ oli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä
runoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan
sofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa
ala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi
opetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen
100 mnaata. -- Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100
markkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.
[5] = Apollonin avulla.
[6] _Khairephon_ oli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita.
Luonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten
Sokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä
esiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa "Pilvissä".
Puoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui
30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta
maasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen
johdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana
pakeni ja palasi myös Kairephon.
[7] _Pythia_ oli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin
nimessä oraakelinvastaukset.
[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun
hän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen
kautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.
[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat
vain hänen avustajiaan (synegoroi).
Tosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli
itsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin
kieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja
sitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen
esitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui
paljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti
asian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa
tapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).
Myös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän
tuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain
vähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat
hänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa
valtionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön
karkottamisessa.
[10] "_Daimoninen asia_" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi
uskonkäsite. Se oli hänellä "jumalan ennustava ääni", joka varoitti
häntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne,
jotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta
jumal' _olennosta_. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain
Jumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat
hänestä oraakelivastaukset ja enteet) -- omantunnon jumalalliseksi
ääneksi.
Että Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä "daimoninen asia",
johtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä
omaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus,
milloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä
ihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista
jumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31
havaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit
jumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi =
jumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee "daimoninen
asia" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri
semmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.
[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun
teaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi
kuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita
siellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka
teaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös
näyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että
näytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja
ja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä
tragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen
mietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä
tiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja
lähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. --
Anaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän
ensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja
aikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. -- Drakhma on
vähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).
[12] Ks. selit. 10.
[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. --
Niinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin
lennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.
[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat
Peloponnesolaissodassa.
_Potidaia_, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa
luopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä
jälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka
päättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin
haltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa
oli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden
hengen.
_Amphipoliin_ luona -- joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen
varrella -- taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422).
Athenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas;
molemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä.
Athenalaiset joutuivat siinä tappiolle.