kärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424).
Sokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia
paettaissa mainitsee kertomus -- tosin epäluotettava -- hänen
pelastaneen Xenophonin.
[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan
valtiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin
näistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l.
neuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin
fyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600).
Koko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta
korvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa
kunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja
esitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä
oli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39
p.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä
prytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he
myöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä
neuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla
itselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet
valtion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli
tämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä
neuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden
muutos).
Mainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka
Athenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä
kuolemaan "kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen
ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja." Tätä menetystä katsoi
Sokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä,
sillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin
strateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei
kansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he
kansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys,
ett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita;
kolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt,
tarpeellista aikaa puolustukseen.
Taistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona,
missä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston.
Athenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä --
kaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan
sotalaitoksen esimieskolleegion -- ja heitä oli myrsky estänyt
täyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka
taistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin
tästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa
luonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja
välttivät he sen kautta kuoleman).
Huomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan
tarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin
tuomitsemisesta.
[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä,
yleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia
käytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei
silloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei
hänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä
odottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa
käytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle
virkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan
kuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi
rikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.
[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta
omaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli
ollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä
ollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän
kuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan
hänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa
ihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset
elämänohjeet -- käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu
kuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja
siten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen
hyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi
velvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on
Platon meille säilyttänyt "Kriton" nimisessä dialoogissaan, joka sekä
historialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä
yhteydessä tämän teoksen kanssa.
[18] _Sphettolainen_ = kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin
jakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat
paikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia
laitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan
tasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti
siten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi
kuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.
[19] _Aiskhines_ oli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen
tiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.
[20] _Kephisialainen_ -- Kephisia deemoksesta.
[21] _Epigenes_ esiintyy Xenophonin "Sokrateen muistelmissa", missä
Sokrates suosittaa hänelle voimistelua.
[22] _Theageesta_ kertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko
terveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään
valtiontoimista.
[23] _Platon_ = filosoofi.
[24] _Apollodoros_ oli sen mukaan, kuin Platon "Symposionissa" ja
"Phaidonissa" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä
olikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).
[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa,
jonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen
vain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten
nyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).
[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli
kansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki
kansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä
kuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa.
He muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa)
500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia -- välistäpä ei
tarvittu kokonaistakaan -- aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen
oikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä
hyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).
Sokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim.,
että Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse
sanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän
päässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt
Sokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen
luku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates
tässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka
äänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.
[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes
viides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen
hyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä
rangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000
markkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.
[28] _Prytaneion_ -- uudempi Akropoliin juurella etelän puolella.
Täällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin
söivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä
joukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne
kansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen
(esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin
laita oli ollut se. Tällainen "ruokakumppanuus" prytaneionissa kävi
suurimmasta arvon tunnustuksesta.
[29] _30 hopeamnaata_ -- likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.
[30] _Päällysmiehillään_ tarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön
virkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen
tuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.
[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: "tuomarit!"
Tämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua:
"Athenalaiset!", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön.
Nyt hän kuitenkin lausuu: "tuomarit!". Syy, miksikä hän ennen ei ole
sitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa
"tuomari", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa
voi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne,
jotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.
[32] _Minos, Radamanthys ja Aiakos_ olivat uskontarujen mukaan manalan
tuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän
tutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat
hänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat "autuasten
saarille", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä
esim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai
rangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös;
kun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli
hänen taas uudestaan alkaminen. -- Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi
nimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies
tavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä
maanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan
tuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä
käsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on
selitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.
[33] _Orpheus ja Musaios_ kävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista.
Orpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut
luontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava
suomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta
valheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet
Dionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on
katsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. -- Musaios mainittiin
Orpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa
historiallisesta todenperäisyydestä.
[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta,
niinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin
750-700 e.Kr. -- joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama
kuin Homeroksen.
[35] _Palamedes_ oli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja
maineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että
Kreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin
Odysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.
[36] _Aias_ oli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin
saarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä "Pikku Ilias" niminen epos
lauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin
Sophokleen "Aias mastigophoros" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä
tuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka
kostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar
estää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän
vihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun
ja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän
käsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua
häpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa
sankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.
[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet
mainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen
älynsä vuoksi.
[38] Ks. selit. 32.